Tämä joukkue ja tämä kausi vetää sanattomaksi. Kuten joku yllä tai jossain ketjussa totesi, niin ei saa vielä keulia, mutta haluan silti oksentaa kaikki päällimmäiset tunteet näppäimistöltäni, koska haluan joskus sadan vuoden päästä lukea tämän viestin uudelleen ja elää vielä hetken tässä tunteessa.
Aloitetaan valmentajasta. Mikko Manner nosti Kärpät tuhkasta kuin Feeniks linnun konsanaan. Varmaan kukaan meistä ei uskaltanut (ainakaan kovin realistisesti) unelmoida, kun kausi alkoi, että tämä Joukkue voittaa suhteellisen suvereenisti runkosarjan, ja pelaa vielä finaalissa, jossa on täydet mahdollisuudet ottaa se kultainen mitali. Pelitavan uudistaminen ja sitä kautta Suomi-kiekon kehittäminen viihdyttävään ja vauhdikkaaseen suuntaan. Jatkuvasti nöyrä, vastustajaa kunnioittava, mutta omiin täysillä uskova. Kaikki kauden aikana pelaajien suusta tulleet kommentit kertoo siitä, kuinka valmentajan johdolla on saatu luotua upea ilmapiiri, joka mahdollistaa maksimipotentiaalin irti saannin jokaisesta pelaajasta. Jos valmentaja uskoo sinuun, on helppo uskoa myös itseen ja pelikavereihin. Olipa hieno tänään pelin jälkeen kuunnella taas Mannerin kommentit, kun tunnustusta vastustajalle tulee ansion mukaisesti ja hänen lanseeraama "never too high, never too low" näkyy aina esimerkillisesti. Jos saisin itseeni edes hieman Mannerin malttia ja itsevarmuutta, olisin onnellinen ja parempi ihminen.
Joukkue. Joukkue isolla J:llä. Tietysti pelaajilla on välillä huonompia hetkiä ja jaksoja, mutta jaksan yllättyä joka kerta siitä, kuinka juuri niillä tärkeimmillä hetkillä ne onnistujat ja vastuunkantajat löytyy kuitenkin jostain raosta. Tasoa nostetaan, kun niin täytyy tehdä. Mitä kovempi paikka, sitä kovempi Kärppä. Aina kun on tarvetta ison roolin ottajalle, niin huutoon vastataan, välillä jopa vähän odottamattomammat nimet, kuten esim. tänään voittomaalin tehnyt Jasse Ikonen, jota itsekin olen tainnut välillä kovasanaisesti täällä arvostella. Joukkueesta huokuu se ajatus, että halutaan auttaa joukkuekavereita onnistumaan ja tätäkään ei pysty kuukausitolkulla feikkaamaan, vaan se ajatus ja halu on saatu oikeasti iskostettua koko joukkueelle syvälle alitajuntaan.
Suuret yksilöt ja tasonnostot. Kukapa olisi uskonut, että Hakanpää dominoi jäällä tähän tyyliin, tai että Veini ottaa ykkösmaalivahdin paikan jopa pleijareissa, ja kauan ja hartaasti odotetun sulamisen sijaan hän antaa syyn joukkueelle voittaa joka ikinen ilta. Yhtään helppoa ei ole tämän playoffskevään aikana mennyt, lukuisia gameseivereitä on tullut, nollapeli ensimmäisessä finaalisarjassa... Kapteeni Kukkonen oli alkukaudesta heikompi kuin toivottiin, mutta kun pelit kovenee, niin Lassen taso nousee, se on varmaa. Kolmos-nelosketjun miehet löytävät koko ajan uutta virettä.
Tämä tuhkimotarina - nämä pelaajat, tuo valmentaja, koko Joukkue ansaitsee kultaisen päätöksen kaudelle. Tämä kausi on ollut upeaa aikaa Kärppäfanille.