Suomi-sarjan pelaajasiirrot ja sopimukset 2018–2019

  • 172 330
  • 348

The Rock

Jäsen
Vaikka kuluva kausi on vielä pahasti Suomi-sarjankin osalta kesken, on jo tulevan sesongin 2018–2019 pelaajasopimuksia alkanut putkahdella esiin.

SaPKo tiedotti tuossa hetki sitten kiinnittäneensä HCIK:n riveissä Suomi-sarjan maalipörssin 36 ottelussa iskemillään 30 nyytillä voittaneen Joni Seinelän siirtyvän pässipaitaan (SaPKon kotisivujen uutinen).

HCIK:lle kieltämättä todella paha, mutta samalla odotettu menetys, sillä kyllähän Seinelän hieman liian hyvä ja ahnas maalari Suomen kolmanneksi korkeimmalle sarjatasolle oli.
 

The Rock

Jäsen
Huntersia viimeiset neljä kautta luotsannut Tero Määttä, joka ilmoitti jo hyvissä ajoin kuluvan kevään jäävän tällä haavaa hänen viimeisekseen Porvoossa, nähdään jatkossa Jokerien A-nuorten SM-liigajoukkueen päävalmentajana (Jokerien kotisivujen uutinen).
 
Ei niin yllättävä uutinen: Sami Ryhänen on Huntersin uusi päävalmentaja. Uusimaa-lehti uutisoi.
 

The Rock

Jäsen
Ei niin yllättävä uutinen: Sami Ryhänen on Huntersin uusi päävalmentaja. Uusimaa-lehti uutisoi.

Varsin luonnollinen valinta, kuten Huntersin kotisivujen uutisesta käy ilmi, jossa varmasti väistyvän päävalmentajan Tero Määtän suositukset ovat painaneet paljon vaakakupissa.

Mikäli Hunters jatkaa samanlaisella draivilla kuin kuluvalla kaudella, saanee Ryhänen käsiinsä hyvän ryhmän, jolta voi odottaa menestystä.
 

The Rock

Jäsen
Titaanit on kiinnittänyt ensi kauden valmennusryhmäänsä pääpiiskurina jatkavan Marko Sykön sekä miehen apuna niin ikään myös jatkossa toimivan Matti Leskisen. Tämän lisäksi Titaaneilla on vielä haussa lisää voimaa niin maalivahti- kuin fysiikkavalmennukseenkin.
 

The Rock

Jäsen
Hokki tiedottaa kotisivuillaan tehneensä jatkosopimukset puolustajaduo Micke Niemelän ja Alejandro Ramirez Salinasin sekä A-juniorihyökkääjä Miko Kilpeläisen kanssa.
 
Suosikkijoukkue
Pyry & Tappara
Myös Pyry jatkoi tulevan kauden valmisteluja täräyttämällä pöytään valmentajistosta Janne Ojasen ja Niko Raiskion jatkon Sami Karppisen apuna sekä 12 uutta jatkosopimusta pelaajistossa. Pyryllä on nyt kasassa 13 pelaajasopimusta ensi kaudeksi. (Pyryn kotisivujen uutinen)
 

The Rock

Jäsen
Titaanitkin on avannut sopimustulvansa pelaajiston osalta, kun maalivahti Santeri Levänen ja Niilo Pussinen sekä hyökkääjät Elmeri Kotro, Petja Summanen, Roope Lantta ja Ville Myyryläinen jatkavat punanuttujen riveissä myös tulevalla Suomi-sarjakaudella 2018–2019 (Titaanien kotisivujen uutinen).

Lisäksi myös kotkalaisjoukkueen valmennusryhmä täydentyi maalivahti- ja fysiikkaluotsi Tino Turkialla.
 

The Rock

Jäsen
HCIK läväytti kerralla facebook-sivujensa uutisissa (1 & 2) julki sekä ensi kauden valmennuksensa että osan pelaajistosta.

Kaarinalaismiehistön päävalmentajana toimii jatkossa Miikka Laaksonen ja hänen apunaan häärii Tomi Jylhä. Viimeiset kolme kautta HCIK:ta luotsannut Ilkka Saarela on puolestaan jatkossa seuran pelaajakoordinaattori.

Pelaajista nimensä jatkosopimukseen iskivät maalivahti Kalle Hokkanen, puolustajat Konsta Pöyhönen, Atte Virtaniemi ja Joosa Håkansson sekä hyökkääjät Joonas Iltanen, Jerry Kantola, Mikael Lahtinen, Toni Mahkonen ja Eemeli Tenho.
 

ktmike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Koovee
Kun JHT ja Koovee hävisivät karsinnat niin molemmista joukkueista infottiin, että usea pelaaja lopettaa uransa. Onkos kellään tarkempaa tietoa. Hilden Kooveesta ilmeisesti on yksi.
 

Glove

Jäsen
Kun JHT ja Koovee hävisivät karsinnat niin molemmista joukkueista infottiin, että usea pelaaja lopettaa uransa. Onkos kellään tarkempaa tietoa. Hilden Kooveesta ilmeisesti on yksi.

JHT:sta ainakin Väkeväinen ja Mustonen. Joki-Erkkilästä en ole varma.
 

The Rock

Jäsen
Kun JHT ja Koovee hävisivät karsinnat niin molemmista joukkueista infottiin, että usea pelaaja lopettaa uransa. Onkos kellään tarkempaa tietoa. Hilden Kooveesta ilmeisesti on yksi.

Sulonen taisi jo kesken kautta kertoilla jossakin haastattelussa, että kulunut kausi jää miehen viimeiseksi kilpakiekkotasolla.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Raahe-Kiekko on tehnyt sopimuksen Konsta Härkösen kanssa. Linkki vie Eliteprospectsin profiiliin.
 

The Rock

Jäsen
HCIK ruuvasi facebook-sivujen uutisen mukaan jatkosopimukset puolustaja Vilho Virmavirralle sekä hyökkääjä Toni Nurmelle ja nappasi TUTO Hockeyn A-nuorista riveihinsä hyökkääjä Henry Seipellin.
 

The Rock

Jäsen
JHT julkisti facebook-sivuillaan solmineensa päävalmentajasopimuksen viime kaudella seuran A-nuoria luotsanneen Timo Seikkulan kanssa ja kiinnittäneensä samaan syssyyn pelaajauransa paketoineen Henri Mustosen mukaan vielä lisätäydennystä saavaan valmennusryhmään.
 

Hanson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, alasarjat.
JHT julkisti facebook-sivuillaan solmineensa päävalmentajasopimuksen viime kaudella seuran A-nuoria luotsanneen Timo Seikkulan kanssa ja kiinnittäneensä samaan syssyyn pelaajauransa paketoineen Henri Mustosen mukaan vielä lisätäydennystä saavaan valmennusryhmään.

En olisi hirveän yllättynyt jos valmennusryhmää täydentäisi Juho Joki-Erkkilä?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös