HPK kaudella 2016–2017

  • 470 528
  • 2 434
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Kapasen Nikoa on huhuiltu teille mutta Jokerien Facebookissa julkaistussa kiittely- ja hyvästely videossa sanoi "Samaan malliin ens vuonna. Nähdään".
 

Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Flyers
No tämähän nyt olisi aivan linjassa Kerhon hankintapolitiikan kanssa. Toimitusjohtaja jo tuulettelee isojen kalojen olevan koukussa, ja sitten rahaseura lyökin isomman nipun tälle kalalle pöytään. Lopulta hankitaan tilalle joku Peter LeBlänk suoraan Alaskan farmiliigasta ja kaikkia vituttaa.

Tälle keväälle näin ehti käydä jo David Raution kanssa, ei siis olisi ihme vaikka Kapanenkin olisi viime metreillä sorvannut sittenkin jatkon narreihin. Saa kyllä minun puolestani sitten lopetellakin siellä.
 
Viimeksi muokattu:

Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Jalonen suostutellut jatkaan vielä vuoden.
Olisi kyllä niin perus Kapasta kyllä. Raha puhuu loppuun asti ei voi mitään.

Edit.
Ja täytyy sen verran lisätä, että en tosissani tiedä ottaisinko enää vuoden päästä.
 

Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Jassåå. Perseitä joka suuntaan. Ennenaikaiselle tuuletukselle ja Kapaselle, jos nyt teki "oharit".

Sisäinen urheiluromantikkoni ei todellakaan halua nähdä Kapasta Kerhossa tämän jälkeen, jos kohta julkaistaan jatkosopimus Jokereihin.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Joskus aikaisemmin mietin, etta Lalli oli Jalosen luottosotureita ja sita etta jos homma on Jalosesta kiinni, niin han haluaa kylla Kapasen jatkavan. Noh luultavasti Kapanen on viela liian hyva, odotellaan nyt viela hetki, kun Lallikaan ei kelpaa enaa kellekkaan muulle ja terveys pettaa niin sitten tullaan kotiin ovet paukkuen.
 

Ralph

Jäsen
No älkää nyt vielä heittäkö pyyhkeitä kehään. Voihan se sanoa mitä tahansa, mutta ei tuossa ole vielä jatkosopimuksia julkaistu vaikka olisi voitu, jos kerran jatkaisi joukkueessa.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
No älkää nyt vielä heittäkö pyyhkeitä kehään. Voihan se sanoa mitä tahansa, mutta ei tuossa ole vielä jatkosopimuksia julkaistu vaikka olisi voitu, jos kerran jatkaisi joukkueessa.

Niko Kapanen tosin jatkoi viime vuonnakin saman tyylisellä ilmoituksella ja velmulla virnistyksellä. Eli huonosti harkittu läppä jos oli pelkkää jargonia. Etenkin kun videolla kuitenkin muutama muukin suuntasi jo katseensa ensi syksyyn.

Kiitos, fanit! - Helsingin Jokerit | Facebook
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Kapasen Nikoa on huhuiltu teille mutta Jokerien Facebookissa julkaistussa kiittely- ja hyvästely videossa sanoi "Samaan malliin ens vuonna. Nähdään".
Mähän luen tämän näin: "(Jatkakaa) samaan malliin ens vuonna. Nähdään (joskus)"
Tai saanhan mä ainakin haaveilla lukavani sen noin.

Lalli ensi kaudelle takaisin tai sitten ei enää ollenkaan.
 

nakke-81

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK (ipk, keupa, fps)
Saatiinko Samu sitten taputeltua kouvostoliittoon olis voinut luulla että kerhossa jatkaminen ei olisi isoja panoksia vaatinut.
Onko ens kauden veskat Jere ja arpa. Alkaa niin kyllästyttämään nämä kerhon arvat kun aina tyhjiä!
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Saatiinko Samu sitten taputeltua kouvostoliittoon olis voinut luulla että kerhossa jatkaminen ei olisi isoja panoksia vaatinut.
Onko ens kauden veskat Jere ja arpa. Alkaa niin kyllästyttämään nämä kerhon arvat kun aina tyhjiä!

No ei tässä nyt vielä kannata alkaa ranteita viiltelemään. Eiköhän sieltä joku ihan kilpailukykyinen kasseri tule, eikä tuo Bluesin Engstrand ihan huono vaihtoehto ole sekään.
 

Minor

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Rahasta tämä tuskin oli kiinni, joten ehkäpä KooKoo pystyi lupaamaan varmemmin peliaikaa tai jotain

Niin, tiedä sitten mitä kaikkea Kultanen on luvannut (ja onko tuo huhu edes totta), mutta kahdella tasavahvalla maalivahdilla KooKoo tulee pelaamaan, jos Perhonen tänne on naarattu. Ehdoton ykkönen ei ole ainakaan.
 

Ben_D

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chris Simon
Noh Noh. Ei Niko ole HPK:lle mitään velkaa tai olisi velvoittu pelaamaan Kerhossa. Jos kaveri haluaa pelata huipulla niin antaa pelata. Jokaisella lienee tavoite tehdä duuniaan parhaalla mahdollisella tasolla?

Toisaalta. Missään ei ole julkistettu jatkosopimusta Jokereihin eikä myöskään sopimusta muualle.
 
Viimeksi muokattu:

Nas

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Uskoisin, että Perhosen kanssa on käynyt niin että ollaan oltu sainaamassa sitä Rautioo loppuun asti ja ymmärrettävästi Perhonen on vetänyt tästä 1+1 ja alkanut haistella varmempaa ykkösen paikkaa muualta. Molemmat meni loppujenlopuksi vituiksi, ja hätävarana sitten junnujoukkueen veska josta toivotaan kädet kyynärpäitä myöten ristissä onnistujaa. Jos siis tuo Engstrad -huhu osoittautuu oikeaksi.
 

Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Saatiinko Samu sitten taputeltua kouvostoliittoon olis voinut luulla että kerhossa jatkaminen ei olisi isoja panoksia vaatinut.
Onko ens kauden veskat Jere ja arpa. Alkaa niin kyllästyttämään nämä kerhon arvat kun aina tyhjiä!
Juu no en Engstrandia nyt minään arpana pitäisi. Viimeset kuusi matsia torjunut Bluesissa n. 95% varmuudella ja koko kauden 91,6% joka on muuten paremmin kuin Perhosella että...

Perhoselle kyllä tarjottiin jatkoa, mutta samalla sanottiin, että on myös toinen kassari tuloillaan. Joten Perhonen teki tästä omat päätöksensä.
 

Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Toisaalta. Missään ei ole julkistettu jatkosopimusta Jokereihin eikä myöskään sopimusta muualle.

Ei ole ei, mutta oliko heittosi vuoden jatkosta tietoa, huhua vai omaa spekulointia?

Onko ens kauden veskat Jere ja arpa. Alkaa niin kyllästyttämään nämä kerhon arvat kun aina tyhjiä!

Onneksi maailmasta löytyy maalivahteja vielä Perhosen, Raution ja jopa Engstrandin jälkeen, jos tämäkin menee jostain syystä metsää.
 

Ice71

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Ikävänkantaja, Jerry100, Hereworth
Tästä ei puutu enää kuin se älynväläys, että roudataan Frederic Cloutier Kouvostoliitosta tänne.

Entinen toimari ei saanut kunnon pelaajia tänne, mutta ei hehkutellutkaan isoilla kaloilla. Nykyinen vt. toimari "hehkuttelee" isoja kaloja, mutta ei saa ketään tänne.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
No johan on alkanut ranteiden viiltelyt. Älkää nyt hyvät ihmiset vielä alkako heittämään kiviä kaivoon, kun ei tässä olla julkistettu nimen nimeä, ei suuntaan eikä toiseen. Kassellaan nyt ihan rauhassa, että mitä sieltä tulee ja sitten voidaan lähteä porukalla vaikka hakeen lähimarketista köyttä.
 

Ralph

Jäsen
Pitikö tällä viikolla selvitä se uusi toimitusjohtaja vai miten se meni? Minua ei edelleenkään sytytä Christian Engstrand, ellei ole lähtökohtaisesti 50-50-pelaavan tandemin toinen osa tai kakkosmokke.
 

nakke-81

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK (ipk, keupa, fps)
Ei tässä mitään ranteita auki vedellä. Ihmettelen jos on ollut mahdollista pitää Perhonen ensi kaudella niin alettu jotain Rautioo naaraan muualta. Eikä iltasanomien huhut yleensä ihan heikkoja ole että kyllä niissä jotain tietoa mukana.
 

Magnesia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Perhoselle kyllä tarjottiin jatkoa, mutta samalla sanottiin, että on myös toinen kassari tuloillaan. Joten Perhonen teki tästä omat päätöksensä.

Aika hatarat tiedot sulla. Perhoselle tehtiin soppari KooKooseen käytännössä viime vuoden puolella. Ja joo, HPK tarjosi sopparia ja olisi halunnut pitää miehen mutta tässä vaiheessa oli jo nimet KooKoo sopparissa.

Aikainen lintu madon nappaa vai miten se meni...
 

emiilioo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Flyers, Barca, Azzurri
Perhoselle tehtiin soppari KooKooseen käytännössä viime vuoden puolella. Ja joo, HPK tarjosi sopparia ja olisi halunnut pitää miehen mutta tässä vaiheessa oli jo nimet KooKoo sopparissa.

Tämän suuntaista huhua on liikkunut. Perhosella oli jo valmiiksi soppari muualle (ensi kaudeksi) kun siirtyi tänne lainalle tammikuussa.
 

Ralph

Jäsen
Mitä HPK tekee Niko Kapasella, jos tarjolla on Joona Karevaara?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös