Playoffs 2015 välierät: Kärpät – JYP

  • 135 273
  • 836

dafjkl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Diskos ja JYP
Olin kyllä tämän päivän pelin suhteen totaalisen väärässä, kun ennustin JYPin saavan sen puolustuksen tilkityksi ja Tarkin (JYPin maalin suulla ) ennustin pelaavan huippupelin. Se hyvä puolihan tässä on, että totaalisemmin en enää väärässä jatkossa pysty olemaan. Ja sekin on hyvä, että Brasilian 28 asteen lämmössä altaalla tappion kestää Suomen kylmää kevättä paremmin.

Edelleen kuitenkin aion palata Suomeen finaaleja jännittämään hurrikaanien puolesta. Itse laittaisin ehdottomasti Tuomas Tarkin maaliin keskiviikkona ja luotto mieheen on edelleen kova. Nimenomaan näissä paikoissa kokemus on kovaa valttia. Ja uskon myös siihen, että se puolustuksen Blues-pelien tiiviys löytyy vielä. Nyt Raksilassa vain kaikki meni vihkoon.

Ja olihan tässä hieman samaa kuin runkosarjassa. Silloin kun JYP runkosarjassa sukelsi, niin se sukelsi kunnolla. Voitot kuitenkin ratkaisevat, ei maaliero. Keskiviikkona lähdetään 0-0 asetelmasta ja silloin JYP tulee hurjana jäälle. Tuomaripeli ei tänään(kään) ratkaissut. Mutta tuskin kukaan voi sitä mieltä olla, että Kärpät olisi pudotuspeleissä tähän saakka tuomarilinjasta kärsinyt. JYPin pelaajien on vain nyt sopeuduttava linjaan, joka sinällään kyllä taitaa selkeästi muusta pudotuspelilinjasta poiketa. Ainakin niiden pelin perusteella, mitä nähnyt olen. Siksi ymmärrän kommentteja, joissa tuomarilinjaa on ihmetelty. Mutta siihen ei saa joukkue jäädä makaamaan.

Keskiviikkona JYP maali on tilkitty ja tehoja löytyy
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Sinänsä mielenkiintoista että tässä ketjussa vongataan lisää kahvakiekkoa, kun samaan aikaan Tappara -Lukko -ketjussa itketään, että pelit ovat pelkkää kahvakiekkoa. Jypin kannattajien vaatimukset taitokiekon estämisestä ovat entistä ihmeellisempiä, kun katsoo Jypin omia hyökkääjiä (Hännikäinen, Tuppurainen, Ikonen, Perrin jne), joita on todella ilo katsella, koska he ovat niin taitavia.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Huoh, Jyp-fanit kaipaavat kahvakiekon ja 1-0 pelien paluuta. Nautitaan nyt näistä maalikarkeloista. Linjahan on ollut tasapuolinen ja oikeusmurhat näkemättä.
Etkö itsekin kaipaisi, jos oma joukkue olisi juuri päästänyt edellisen kolmen matsin aikana 17 häkkiä omiin? Ei ne maalikarkelot ole kovin kivaa katsottavaa, jos maalit tulevat oman joukkueen reppuun.

Linja on ollut kohtalaisen tasapuolinen, mutta myös tasapuolisen paska.
 
greatLeo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Spurs
JYPin on laitettava seuraavat kolme asiaa kuntoon jotta sarjan voittamisesta voidaan vielä haaveilla. Yhdenkin kohdan pettäessä on kautta jäljellä yhden kotipelin verran.

1) Maalivahtipeli. Helppoja maaleja, jopa ratkaisevia sellaisia, on mennyt jokaisessa pelissä. Paitsi että pelejä hävitään suoraan niihin, ne myös heijastuvat kenttäpelaajien otteisiin. Taso pitää saada nostettua surkeasta edes välttäväksi, mielellään tasolle tyydyttävä/hyvä.
2) Alivoimapelaaminen. AV on kärsinyt osaltaan veskarien paskuudesta. Kun ei voida luottaa siihen että veskari ottaa suorat vedot tai edes jotain kiinni, menee pelaaminen joko ylipelaamiseksi tai pelokkaaksi. JYPin tapauksessa jälkimmäiseksi. MV-peli luotettavaan kuntoon, syöttölinjat ja vetopaikat ykkössektorista tukkoon ja maalinedustalla komposiittia selkärankaan sekä hanskaa naamaan. Lada ja kaverit heitelkööt vetoja viivasta, suurimman osan pitäisi pysähtyä.
3) Jäähyt. Ei pidä antaa enää mahdollisuuksia viheltää helppoja jäähyjä. Ihan turha niissä ukoissa on roikkua maalin takana, sieltä ei edes super-Donkkari tee maalia. Myös kaikenlaista kontaktia kiekottomaan mieheen laitojen ja maalinedustojen ulkopuolella on vältettävä sillä hipaisustakin lähtee istunnolle.
Lisäksi kaipaan kovaa mediapeliä siihen että saadaan jäähyjen jakauma edes siedettävälle tasolle. Faktahan on se että yksikään joukkue ei tule tänä keväänä joutumaan peleissä vähemmälle alivoimalle kuin Kärpät. Siksi toivon Virtaselta, ehkä jopa Tyni/Seppänen -osastolta kunnon avautumista tuomareista. Nyt tuomarilinja (ja kurinpito) ovat täysin Marjamäen ja Junnon näpeissä. Tämä osaltaan myös siksi että vaikka Kärpät menisikin finaaliin niin eivät sentään uusisi mestaruuttaan.
 
JPL

Jäsen
Toinen imee neljä maalia/ ottelu ja toinen panee paremmaksi ja vetää lähes kuuden keskiarvolla. En voi hyvällä tahdollakaan ennustaa kultaista kevättä kummallekkaan joukkueelle. Kyse ei ole mielestäni siitä että kummatkin joukkueet olisivat ylivertaisia maalintekemisessä. Kyllä nämä kevään pelit pitäisi pitkässä juoksussa voittaa puolustuksen/ maalivahtipelin kautta. Totuus on se että kumpainenkin on koko sarjan ajan ollut omassa päässä ihan yössä.

Tuon kaltaisia yv. Tehoja ja torjuntaprosentteja ei pitäisi olla kuin jossain Pohjois-Koreassa. Vaikka tämmöistä peliä olisikin kiva katsoa, niin mielestäni näillä näytöillä kumpanenkaan joukkue ei ansaitse mestaruutta. Tämä on tietenkin tilanne tällähetkellä, ja luultavasti kumpikin tiimi miettii päänsä puhki miten tähän saataisiin muutos.

Muistetaanpa että peli on aina suhteessa vastustajaan. Jos Kärpät tai Jyp pelaisi Lukkoa tai Tapparaa vastaan, ottelut olisivat varmuudella vähämaalisempia. Nämä joukkueet nyt sattuvat jostain omituisesta syystä tekevän melkein jokaisesta paikasta maalin ja varsinkin ylivoimalla, mutta väitän että se pätee vain ja ainoastaan tähän sarjaan ja sekin voi loppua ihan yhtäkkiä. Finaalit on sitten ihan oma sarjansa, kumpi hyvänsä sinne pääseekin.

Erikoinen oli peli eilen - tämä pitäisi varsinkin Kärpillä saada unohdettua nopeasti. JYP:n pelaajille se tuskin on ongelma - halu unohtaa eilinen pupellus on varmaan melkoisen kova ja varmasti kotona haluavat näyttää, että osaavat pelata tuota kiekkoa hieman paremmin kuin eilen.

Tuomareista on ihan turha huudella. Jokaisessa pelissä tulee virheitä myös heille. Mielestäni linja on jääkiekon kannalta kuitenkin oikean suuntainen, koska sitä kahvaa ei sallita liikaa. Ei tuolla mitään hirveitä törkeyksiä ole kuitenkaan tapahtunut yhdessäkään pelissä, eikä yksikään ottelu ole ratkennut tuomarivirheisiin. Itse haluaisin kuitenkin nähdä tuomareiden osalta sellaisen muutoksen, että unohdetaan täysin se "pelin mukaan viheltäminen". Meillä on säännöt ja jokainen tilanne vihelletään sääntöjen mukaan. Ei mietitä eikä välitetä siitä, että onko toinen joukkue voitolla tai tappiolla tai onko toisella joukkueella ylivoima tai onko sille annettu monta jäähyä peräkkäin. Vihelletään ne tilanteet tilanteina ja sillä hyvä. Jos jotain ei nähdä, niin sitten ei nähdä. Väittäisin, että tuolla asenteella päästäisiin paljon parempaan lopputulokseen ja varsinkin otteluiden ja eri tuomariparien välinen linja tasaantuisi.
 
Niq

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Lätkä ST84
Itse en ole kahvakiekon perään haikaillut ja noista JYPin ensimmäisen erän jäähyistä oli kahvaaminen kaukana. Ensimmäinen oli perus kulmavääntö, josta Kärppäpelaaja menee köykäisesti nurin, toinen oli maalinedustohina jossa Kärppäpelaaja painii JYPin pelaajan kanssa sillä lopputulemalla että molempien tasapainon mennessä Kärppäpelaajan naama osuu JYP-pakin mailan hanskojen välissä olevaan osaan. En nyt ihan tarkasti tilanteita enää muista, eikä ole nauhoitetta, josta voisin tarkistaa. Ehkä jossain lokakuisessa runkosarjaväännössä noi ois voineet olla viheltämisen arvoisia, jos oikein tiukalla linjalla oltais menty.

Mun mielestä oli ilmiselvää, että tuomarit lähtivät viheltämään jokaisen tilanteen JYPin puolustusalueella, koska JYP oli ollut aiemmissa otteluissa ns. helisemässä tietyn Kärppäketjun paineen alla ja ilmeisesti myös Mr. Marjamäki on käynyt asiasta huomauttamassa. Tuomarit lähtivät viheltämään kuin JYP olisi joku B-joukkue tulossa hakkaamaan huipputiimin jätkiä lasarettiin, koska eivät voi pärjätä kuitenkaan, vaikka tosiasiassa joukkueet ovat olleet erittäin tasaväkisiä aiemmissa peleissä.

Nauratti se jäähy maalivahdin estämisestäkin, kun joku JYPin pelaaja ajautui maalivahdin alueelle ottaen pienen kontaktin. Pelikatkon arvoinen juttu, ei missään nimessä jäähyn, ainakaan playoffeissa. Se, että peli meni miten meni, oli toki JYPin huonoutta ja Kärppien hyvyyttä. Ja tuomarit antoivat sitten Kärpille yhtä löysiä jäähyjä toisessa ja kolmannessa erässä, ehkä sillä laitettiin tilastot kuntoon, ettei näytä niin pahalta tuo ensimmäisen erän tunarointi.

Minä toivoisin sellaista linjaa, että noista kulmaväännöistä ja maalineduspainimisista ei ihan herkästi käsi nousisi, ellei tule jotain ihan selkeää rikettä tai ylilyöntiä. Mitään avojäänkoukkimisia ja kampituksia en minäkään peliin halua, enkä ole niiden viheltämisiä tässä kritisoimassakaan. Ne jotka eivät halua nähdä keväisin kunnon rehellistä kontaktipeliä, voivat siirtyä seuraamaan esimerkiksi salibandya tai kaukalopalloa.
 
Etkö itsekin kaipaisi, jos oma joukkue olisi juuri päästänyt edellisen kolmen matsin aikana 17 häkkiä omiin? Ei ne maalikarkelot ole kovin kivaa katsottavaa, jos maalit tulevat oman joukkueen reppuun.

Linja on ollut kohtalaisen tasapuolinen, mutta myös tasapuolisen paska.

Ok, eli olisi kivempi hävitä 1-0 kuin 8-3. Ymmärsin pointin. Viihdyttävämpää tämä on siltikin kuin kahvaus ja roikkuminen. Se että näihin vedetään mukaan mediapelit,Junnot ja Marjamäet on jo naurettavaa. vuoronperään jäähyjen antelu ilman perusteita se vasta peestä on. Hyvä on linja ollut, tarkka mutta tasapuolinen ilman suuria räikeitä virheitä.
 
Viimeksi muokattu:

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Itse haluaisin kuitenkin nähdä tuomareiden osalta sellaisen muutoksen, että unohdetaan täysin se "pelin mukaan viheltäminen". Meillä on säännöt ja jokainen tilanne vihelletään sääntöjen mukaan. Ei mietitä eikä välitetä siitä, että onko toinen joukkue voitolla tai tappiolla tai onko toisella joukkueella ylivoima tai onko sille annettu monta jäähyä peräkkäin. Vihelletään ne tilanteet tilanteina ja sillä hyvä. Jos jotain ei nähdä, niin sitten ei nähdä. Väittäisin, että tuolla asenteella päästäisiin paljon parempaan lopputulokseen ja varsinkin otteluiden ja eri tuomariparien välinen linja tasaantuisi.

Tätähän sitä on toivottu vuosikausia, mutta ei tule tapahtumaan. Liiga haluaa pitää tuotteensa tasaisena ja yksi merkittävä tekijä on ollut tämä jäähyjen jakaminen. Eihän sitä voi selittää mikään järkevä tekijä, että esimerkiksi viime kauden mestarijoukkue ja runkosarjan piste-ennätykseen päättynyt runkosarja tarjosi Kärpille vähiten ylivoima-aikaa koko sarjasta. Tämän kauden tilastoja en ole katsonut. Toisaalta sitten on ihmeellistä, että linja vaihtuu pleioffeissa yhtäkkiä täysin erilaiseksi. Liigan toiminta on kaikkea muuta kuin ammattimaista. Ymmärrän Jypfanien turhautumisen. Kärppien taitokiekko ja pelaajien vahvuudet pääsevät esiin tällaisella linjalla, kun koukut, kahvat, estot vihelletään pois. En ole paljoa liigan pelejä nähnyt, mutta esimerkisi CHL peleissä Kärpät pelasi aika-ajoin todella fiksusti, eikä antanut tuomareille syytä vihellyksiin. Sama on toistunut tässä Jypsarjassa. Kärpät antaa vähemmän mahdollisuuksia vihellyksiin kuin Jyp. Kärpät hallitsee nämä säännöt hiukan paremmin. Lisäksi Kärpillä on kolme ketjullista taitavia jätkiä Jypin kahta kenttää vastaan.

En pitäisi kuitenkaan kovinkaan ihmeellisenä, jos linja muuttuukin yhtäkkiä estopeliä suosivaksi, liigan toiminnassa kun ei ole mitään muuta kestävää ajatusta, kuin sarjan pitäminen mahdollisimman tasaisena. Tämä sarja on kuitenkin ollut liigalle mielestäni erinomainen mainosikkuna ja olisi kaikkea muuta kuin hyvä, jos kaikki pleioffsarjat muuttuvat pystypaineiksi. Viime vuoden pleioffeissa ei ollut Kärppien osalta yhtään näin viihdyttävää ottelua, mitä nämä kolme Jypmatsia ovat olleet. Jopa itselläni tekisi mieli alkaa maksamaan liigalle tällaisista peleistä. Mutta ilmaiset reitit tv:n ääreen ovat kuitenkin löytyneet onneksi.

Ja Keräsen olisi pitänyt saada 5+20. Se oli ainoa virhe eilen mielestäni. Jos se olisi tullut, peli olisi päättynyt ehkä vain 6-4 tai jotain.
 
IMATION

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pohjoinen, Canes
Muistetaanpa että peli on aina suhteessa vastustajaan. Jos Kärpät tai Jyp pelaisi Lukkoa tai Tapparaa vastaan, ottelut olisivat varmuudella vähämaalisempia. Nämä joukkueet nyt sattuvat jostain omituisesta syystä tekevän melkein jokaisesta paikasta maalin ja varsinkin ylivoimalla, mutta väitän että se pätee vain ja ainoastaan tähän sarjaan ja sekin voi loppua ihan yhtäkkiä. Finaalit on sitten ihan oma sarjansa, kumpi hyvänsä sinne pääseekin.
Vuodet eivät ole tietenkään veljiä keskenään, mutta Kärpät on päästänyt näihin kolmeen JYP peliin 12 maalia. Vuosi sitten lukema oli puoliväli- ja välierän jälkeen tasan kymmenen omiin. Finaaleissa Kärpät 1-3 tilanteessa saivat tukittua oman maalin ja voittivat tällä mestaruuden.

Vaikka kuinka otteet olisivat verrannollisia vastustajaan niin olen tällä hetkellä huolissani Kärppien kokonaisvaltaisesta puolustuspelaamisesta. Ja JYPin kannattajat tuntevat varmaan saman tuskan.
 
Viimeksi muokattu:

JPL

Jäsen
Ja Keräsen olisi pitänyt saada 5+20. Se oli ainoa virhe eilen mielestäni. Jos se olisi tullut, peli olisi päättynyt ehkä vain 6-4 tai jotain.

Tätä minäkin ajattelin ottelun aikana. Äsken kävin kuitenkin tarkistamassa tilanteen Ruudusta uusintana ja näyttäisi kuitenkin siltä, että Keräsen taklaus osui Boycen rintaan - ei päähän. 1. kuvakulma näytti että olisi osunut päähän, mutta toinen kuvakulma oli parempi.

Ja Boyce tosiaan palasi peliin, eikä loukkaantunut tilanteessa, vaikka varmaan kipeää kävi.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Vaikka kuinka otteet olisivat verrannollisia vastustajaan niin olen tällä hetkellä huolissani Kärppien kokonaisvaltaisesta puolustuspelaamisesta. Ja JYPin kannattajat tuntevat varmaan saman tuskan.
Olen samoilla linjoilla. Tulee vähän mieleen välierät Bluesia vastaan vuodelta 2009, silloinkin pelattiin hurlumhei-kiekkoa. Finaaleissa JYPiä vastaan ei sitten ollutkaan mitään palaa, he kun onnistuivat jäädyttämään pelin aika täydellisesti.
 
Niq

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Lätkä ST84
Tätä minäkin ajattelin ottelun aikana. Äsken kävin kuitenkin tarkistamassa tilanteen Ruudusta uusintana ja näyttäisi kuitenkin siltä, että Keräsen taklaus osui Boycen rintaan - ei päähän. 1. kuvakulma näytti että olisi osunut päähän, mutta toinen kuvakulma oli parempi.

Ja Boyce tosiaan palasi peliin, eikä loukkaantunut tilanteessa, vaikka varmaan kipeää kävi.

Keränen tuli ns. puun takaa kolmantena miehenä taklaamaan kyyryssä olevaa, kiekosta toisen Kärppä-pelaajan kanssa taistelevaa Boycea osuen pään seutuville. Pelikieltoa on kuitenkin tilanteesta turha odottaa, koska Boyce on sitkeä pohjoisamerikkalainen joukkuepelaaja, joka ei jää koppiin keräilemään kun kaukalossa pelataan kauden tärkeimpiä pelejä. Ja tietenkin väärä logo rinnassa.

Jos verrataan tuohon Kukkosen tilanteeseen, niin Tuppurainen osoitti hienoa urheilijamaisuutta kun huomasi että nyt osui pahasti, pysäytti pelin, eikä jäänyt kiukuttelemaan ulosajosta, vaikka Kukkonen tiesi taklauksen olevan tulossa ja huonoksi onnekseen purkukiekkoa laukoessaan päätyi vastaanottamaan taklauksen huonossa asennossa. Pelikieltoa tuli silti, koska Kärpät ja Kukkonen.
 
Viimeksi muokattu:

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Pelikieltoa tuli silti, koska Kärpät ja mediapeli.
Mitäs mediapeliä Kärpät tuossa tilanteessa harrasti? Meni itseltä vähän ohi, mutta pistä vaikka linkkiä johonkin uutiseen tai lausuntoon. Ainoa kommentti jota muistan mediassa nähneeni on Kukkosen kommentti, jossa hän sanoi että tilanteessa ei ollut mitään.
 
Puliukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Itse en ole kahvakiekon perään haikaillut ja noista JYPin ensimmäisen erän jäähyistä oli kahvaaminen kaukana. Ensimmäinen oli perus kulmavääntö, josta Kärppäpelaaja menee köykäisesti nurin, toinen oli maalinedustohina jossa Kärppäpelaaja painii JYPin pelaajan kanssa sillä lopputulemalla että molempien tasapainon mennessä Kärppäpelaajan naama osuu JYP-pakin mailan hanskojen välissä olevaan osaan. En nyt ihan tarkasti tilanteita enää muista, eikä ole nauhoitetta, josta voisin tarkistaa. Ehkä jossain lokakuisessa runkosarjaväännössä noi ois voineet olla viheltämisen arvoisia, jos oikein tiukalla linjalla oltais menty.

Mun mielestä oli ilmiselvää, että tuomarit lähtivät viheltämään jokaisen tilanteen JYPin puolustusalueella, koska JYP oli ollut aiemmissa otteluissa ns. helisemässä tietyn Kärppäketjun paineen alla ja ilmeisesti myös Mr. Marjamäki on käynyt asiasta huomauttamassa. Tuomarit lähtivät viheltämään kuin JYP olisi joku B-joukkue tulossa hakkaamaan huipputiimin jätkiä lasarettiin, koska eivät voi pärjätä kuitenkaan, vaikka tosiasiassa joukkueet ovat olleet erittäin tasaväkisiä aiemmissa peleissä.

Nauratti se jäähy maalivahdin estämisestäkin, kun joku JYPin pelaaja ajautui maalivahdin alueelle ottaen pienen kontaktin. Pelikatkon arvoinen juttu, ei missään nimessä jäähyn, ainakaan playoffeissa. Se, että peli meni miten meni, oli toki JYPin huonoutta ja Kärppien hyvyyttä. Ja tuomarit antoivat sitten Kärpille yhtä löysiä jäähyjä toisessa ja kolmannessa erässä, ehkä sillä laitettiin tilastot kuntoon, ettei näytä niin pahalta tuo ensimmäisen erän tunarointi.

Minä toivoisin sellaista linjaa, että noista kulmaväännöistä ja maalineduspainimisista ei ihan herkästi käsi nousisi, ellei tule jotain ihan selkeää rikettä tai ylilyöntiä. Mitään avojäänkoukkimisia ja kampituksia en minäkään peliin halua, enkä ole niiden viheltämisiä tässä kritisoimassakaan. Ne jotka eivät halua nähdä keväisin kunnon rehellistä kontaktipeliä, voivat siirtyä seuraamaan esimerkiksi salibandya tai kaukalopalloa.

Boldattu mielipide kirjoituksestasi.
 
Sir Smokki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kärpät vei, JYP vikisi.

Lopputulos 8-3. Ruotsalaisittain murtaen åtta-tre. Nyt sitten kitistään tuomarilinjasta, kun ei saa kahvata. Keränen tarjoili Boyce:lle vähän fyysistä ja siitäkin valitetaan. Ilmeisesti vain JYPin pelaajat saisivat harrastaa sikakiekkoa. Parasta tietenkin olisi, kun sikailut jätettäisiin ylipäätään vähän vähemmälle. Tuomas Tarkin torjuntaprosentti playoffeissa on 83%. Iiro Tarkin 73%. Tomi Karhusen 84% ja Sami Rajaniemen 74%. Playoffien pistepörssin kärjessä keikkuu 4 Kärppää - Kemppainen, Donskoi, Pirnes ja Pyörälä. JYPpiläisiä alkaa löytyä sijalta 7 eteenpäin - Hubácek, Hännikkäinen ja Tuppurainen. Plus-miinus-tilaston häntäpäätä tässä otteluparissa valvovat Perrin ja Boyce. Kärpistä samaan huonouteen yltää Huml.

Vuosi sitten Kärppien tavaramerkki oli tiukka puolustus. Koko Playoff sarjan aikana kiekko laittettin kärppien maalin 24 kertaa 17 pelissä. Maalikeskiarvo oli 1,41. Tänä vuonna Kärppien maaliin on kiekko ladottu 21 kertaa 8 ottelussa. Maaliksekiarvo 2,62. Eroa ei siis loppujen lopuksi ole, kuin reilu maali/ottelu. Silti Tomi Karhunen poimi torjuntaprosentiksi hurjat 95% ja risat. Voitoprosentti Karhusella nousi yli 92%:n.

Jossain vaiheessa tätä sarjaa mainostettiin moraaliseksi finaaliksi, nyt on ääni kellossa muuttunut. Hyvä niin, sillä finaalipelit ovat finaallipelejä. Ensin pitää kuitenkin pudottaa JYP pronssiotteluun. Taitaa olla niin, että Marjamäki vääntää jonkinlaista pitkä ja perään tyyppistä avointen ovien träppikiekkoa. Houkkutellaan vastustaja hyökkäämään ja vastustajan poistuttua omalta maaliltaan viedään kiekko sinne. Näkyy toimivan sekin.
 
Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
Mitäs mediapeliä Kärpät tuossa tilanteessa harrasti? Meni itseltä vähän ohi, mutta pistä vaikka linkkiä johonkin uutiseen tai lausuntoon. Ainoa kommentti jota muistan mediassa nähneeni on Kukkosen kommentti, jossa hän sanoi että tilanteessa ei ollut mitään.

Näemmä Niq kerkesi jo muokkaamaan tuota viestiänsä, kun ei pohjaa löydy. Tuossa vielä Kukkosen kommentti heti ottelun jälkeen:

"- Se oli ihan normaali lätkätilanne. Yritin saada kiekon pois alueelta ja ”Allu” (Jani Tuppurainen) pelasi tilanteen loppuun asti niin kuin pitääkin, kuvaili Kukkonen puhetta herättänyttä laitataklausta."

JYP:lle iso käsi siitä, että pelasi asenteella ja uhmakkaasti ottelun loppuun saakka, eikä ottanut minkäänlaisia taka-askelia. Hyvänä esimerkkinä tästä maalillemeno - Tarkin päälle ajettiin sopivalla tavalla ja vauhdilla, eikä Iirolla varmasti ollut mukavaa edes 7-1 -tilanteessa.

Saipa Boyce hommattua YV:nkin ajamalla Tarkin ylitse, sinänsä mielenkiintoinen näkemys viheltää tuosta kampitus, mutta näitä tulee.
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Ketkä kaikki JYP-fanit täällä toivovat kahvakiekon paluuta? Kärppätrollit ovat kuin Putinin propagandakoneisto väsyneine huuteluineen.

Tämä. Kukaan ei kaipaa toisen sarjan kaltaista linjaa missä mitään ei vihelletä. Mielestäni vaan tässä sarjassa on menty toiseen ääripäähän että koko ajan on ukko boksissa. Hyvänä esimerkkinä Löfmanin jäähy ja Mäenpään perstaklaus.
 
oukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikko Kaukokari

Niin tarkoitat sitä Löfmanin roikkumista missä vasta kolmas peräkkäinen vastaava rike otettiin pois? Ja Mäenpään perstaklaus vihellettiin kampituksena, myös estäminen olisi tullut kyseeseen. Nimikkeelle se ja sama kunhan rikkova pelaaja laitetaan boksiin.

Ensimmäisen pelin yhteydessä nämä samat nimimerkit mussuttivat Salosen jäähystä että olisi ollut heppoinen. Kaveri rikkoi maalin edessä mustapaitaista pelaajaa maalintekotilanteessa kahdella rinnankorkuisella virvelillä, siis ihan kunnon Jutila / Hytönen -mallin koukulla, ja tätäkään ei ilmeisesti olisi saanut viheltää pois?

Myöntäkää pois, jos nuo rikkeet eivät teidän mielestänne olleet viheltämisen arvoisia niin kyllähän te kahvakiekkoa haikailette. Ei mitään epäselvää noissa.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ketkä kaikki JYP-fanit täällä toivovat kahvakiekon paluuta?
Tämän keskustelun perusteella on kyllä voinut tulla siihen johtopäätökseen, kun kerran koukkimisesta, estämisestä ja kiinnipitämisestä annetut jäähyt ovat tulleet "heppoisin perustein" ja ottelusarja on sen takia muistuttanut "kaukalopalloa".
 
oukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikko Kaukokari
Tämän keskustelun perusteella on kyllä voinut tulla siihen johtopäätökseen, kun kerran koukkimisesta, estämisestä ja kiinnipitämisestä annetut jäähyt ovat tulleet "heppoisin perustein" ja ottelusarja on sen takia muistuttanut "kaukalopalloa".

Paras oli ehkä tämä yksi joka vaati ettei korkeasta mailasta pitäisi antaa jäähyä kun rike tapahtuu kaksinkamppailutilanteessa ja naamaan osuu mailan varsi.

Moni on myös mutissut näistä kypärän päästä hieromisista tulleista kakkosista. Kärpät-SaiPa -sarjassa Huml sai vastaavan, joten linja on tiedossa eikä tässäkään ole siten mitään ongelmaa. Eikä ne tilanteet tämän sarjan toisessa ottelussa ihan niin puhtaita vahinkoja olleet kuin jyväskyläläiset täällä haluavat esittää, ainakin se Mäenpään tilanne oli täysin selvä. Miksi pitää ylipäänsä tarjoilla nyrkkiä siihen kypärään sen jälkeen kun on päässyt kiinnipitämisestä kuin koira veräjästä?
 
Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Ketkä kaikki JYP-fanit täällä toivovat kahvakiekon paluuta? Kärppätrollit ovat kuin Putinin propagandakoneisto väsyneine huuteluineen.

Mitään välimalliahan ei tietenkään tunneta. Itse olisin hyvin iloinen, jos JYP-Blues -sarjan linjalla mentäisiin tässäkin, mutta tämähän aiheuttaisi niin valtavan itkuporun Marjamäen suunnalta, että johan Pohjois-Pohjanmaalla tulvisi joet.

JYP-Blues -sarjassa mielestäni oli ihan muutamia vihellyksiä lukuun ottamatta aika selvää mitä kentällä sai tehdä ja mitä ei. Tästä sarjasta ei voi samaa sanoa, kun välillä vihelletään jokainen kaatunut. Tuo linja salli laidoissa painimisen, jossa peliä ei heti vihelletty poikki, jos toinen kavereista lentää mukkelismakkelis, koska sattui olemaan kahdesta pelaajasta se heikompi. Linja on aika kaukana siitä mihin olen itse tottunut viime vuosina JYPin pelaamissa pleijarisarjoissa. Miksi? Koska vastustaja on Kärpät eikä Tappara tai Lukko? Tämä sekoilu erilaisten tuomarilinjojen välillä on aivan järkyttävä perseennäyttö (jälleen kerran) Liigalta faneja ja pelaajia kohtaan. Linjan tulee olla kaikille sama, eikä se voi/saa olla kahden eri sarjan välillä täysin toisistaan poikkeava. Ja tämä ei tarkoita siis, että linjan tulisi olla mallia Tappara-Lukko -sarja.
 
Niq

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Lätkä ST84
Ymmärrän värilasiutenne ja toki sitä itsekin tulee näitä väritettyä, mutta onhan nyt kevät ja playoffit. :)

Mä en pidä tuosta tuomarilinjasta ja kuten sanoin jo aiemmin, niin Kärpille vihellettiin ihan yhtä lailla näitä kaukalopallojäähyjä sitten kun peli oli jo ratkennut. Tuomarit otti nyt ihan liikaa roolia tässä pelissä, eikä se ole hyväksi pelille itselleen, voitti siellä kumpi tahansa.

Absurdia ajatella että kaksi playoffsarjaa käynnissä ja niissä pelataan täysin eri säännöillä. Karrikoidusti voi todeta että mestari ratkotaan kabinetissa päättämällä finaalin tuomarilinja jommaksi kummaksi. Koska tämän sarjan tuomarilinjalla esimerkiksi Lukolla ei olisi mitään jakoja kumpaakaan vastaan ja taas tuolla toisen parin säännöillä se saattaisi sitkeästi taistella mukana ja viedä jollain pompulla mestaruudenkin.

Peräänkuulutan sellaista normaalia PO-linjaa, jossa ei lähdetä viheltämään pelin ulkopuolella tapahtuvia tai pelin kannalta merkityksettömiä pikkurikkeitä tai jotain maalinedusnahinoita, joissa toinen ottaa vähän osumaa. Koska sinne mentäessä pitäs joka jätkän tietää ettei sinne ilmaseks mennä. Muuten tästä tulee tunteetonta läpsyttelyä ja eiköhän sitä ole Oulussa nähty jo runkosarjassa ihan tarpeeks. ;)
 
Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Paras oli ehkä tämä yksi joka vaati ettei korkeasta mailasta pitäisi antaa jäähyä kun rike tapahtuu kaksinkamppailutilanteessa ja naamaan osuu mailan varsi.

Moni on myös mutissut näistä kypärän päästä hieromisista tulleista kakkosista. Kärpät-SaiPa -sarjassa Huml sai vastaavan, joten linja on tiedossa eikä tässäkään ole siten mitään ongelmaa. Eikä ne tilanteet tämän sarjan toisessa ottelussa ihan niin puhtaita vahinkoja olleet kuin jyväskyläläiset täällä haluavat esittää, ainakin se Mäenpään tilanne oli täysin selvä. Miksi pitää ylipäänsä tarjoilla nyrkkiä siihen kypärään sen jälkeen kun on päässyt kiinnipitämisestä kuin koira veräjästä?

Voi tulla yllätyksenä, mutta vastaavista tilanteista jää aika monesti jäähy antamatta. Tilanteessahan oli molemmilla mailat pään korkeudella... Kärppä -pelaaja kyllä auttoi tuomareita tuossa tilanteessa tehden hyvin näkyvän eleen kuinka nyt tuli naamaan komposiittiä.

Johtuisikohan kenties siitä, että JYP-fanina näitä on saanut todistaa aika paljon tämän kauden aikana missä tilanteesta ei ole vihelletty jäähyä? On viety aloituksessa kypärää päästä ja lähetetty kapteenia jäähylle, kun ei ole lopettanut pelaamista vastustajan viedessä heti kypärän päästä aloituksessa. Miika Lahden muistan suivaantuneen kerran tai kaksikin, kun kypärä on viety "väkivaltaisesti" päästä kesken kulmapainin ja niin vaan oon jäänyt jäähyt antamatta.

Ja nyt linja onkin sitten taas aivan päinvastainen tämän säännön osalta?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös