H.Incandenza
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- KalPa, KuPS, SiiPe, Chelsea FC
Huomasin tuossa Pet sematary-ketjun ja ajattelin heti, että kyseisessä ketjussa tulisi miettiä kenet kuoppaisi lemmikkieläinten hautausmaalle ja toisi takaisin henkiin. Heille tiedoksi, jotka eivät ole samannimistä Kingin teosta lukeneet, kyseessä olevan kirja, jossa perhe kuoppaa vanhalle intiaanien hautuusmaalle ensin kissansa ja sitten lapsensa. Hautuusmaalla kun on kiva tapa herättää henkiin sinne kuopatut.
Tarkoitus olisi siis miettiä kenet haluaisi tuoda takaisin. Ajattelin, että tässä kannattaa pysyä populaariviihteen, tieteen, taiteen, politiikan ja muiden sellaisten alojen tunnetuissa tekijöissä, eikä niinkään omissa perheenjäsenissä tai sukulaisissa. Ettei ketjun sävy mene liian morbiidiksi.
Itselleni tulee ensimmäiseksi mieleen sellaisia henkilöitä, jotka ovat menneet liian varhain. Eli annan elämäntyönsä tehneiden ja kypsässä iässä lusikan viskanneiden levätä rauhassa ja kuoppaan lemmikkieläinten hautuusmaalle liian pian karanneita. Toki konkareitakin voi tuoda takaisin, jos haluaa vaikka Einsteinilta puristaa vielä pari tuoretta ideaa.
Kolme mieleentullutta, ei paremmuusjärjestyksessä:
1. David Foster Wallace 21. helmikuuta 1962 – 12. syyskuuta 2008. Kuoli hirttäytymällä omalle kuistilleen.
Amerikkalaisen nykykirjallisuuden helmi. Ties mitä olisi vielä saanut aikaiseksi. Etenkin lyhyemmissä teksteissään ilmentää silkkaa neroutta laventaa arkipäiväisiä ja humoristisiakin huomioita kertomaan jotain syvempää ja uutta ympäröivästä maailmasta.
2. Elvis Presley 8. tammikuuta 1935 – 16. elokuuta 1977 Memphis, Tennessee. Kuoli pöntölle.
The King. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä millainen olisi ollut kysyneen Elvarin ura. Olisiko tehnyt esimerkiksi onnistuneen come backin harmaantuneena ja huomattavasti laihtuneena?
3. Timo K. Mukka 17. joulukuuta 1944 – 27. maaliskuuta 1973 Rovaniemi, Kuoli murheeseen.
Suomessa ei olisi liikaa neroutta tuhlattavaksi asti, oli ala sitten kirjallisuus tai mikä muu tahansa. Tappoivat köyhyyteen ja halveksuntaan. Kuoleman jälkeen sitten laitettiin reliefi seinälle.
Vielä huomiona. Kirjassa kuolleista heräsi lievästi sanottuna epäkuranttia tavaraa. Itse ajattelin tässä, että olisivat ihan tolkuissaan.