Naisten maajoukkue kohti Sotšia

  • 26 416
  • 67
Tila
Viestiketju on suljettu.

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Suomi tarvitsisi nykysukupolvesta suunnannäyttäjäksi muutaman uuden Riikka Niemisen, joka oli omana aikanaan taidollisesti aivan huikea naiskiekkoilija.

Ei tarvita edes uutta, saadaan nimittäin vanha kehiin. Riikka Välilä, os. Nieminen, pelaa tällä kaudella naisten jääkiekkoa taas SM-tasolla JYPissä ja tavoitteena ovat Sotshin olympialaiset. Asiasta lisää YLEn jutussa, joka oli päivätty jo elokuussa.

Näköjään Välilä oli heti SM-sarjan alussa ollut jo ensimmäisessä ottelussa maalinteossa, joten näköjään tatsi ei ole mihinkään kadonnut vuosikymmenen pelaamattomuuden jälkeen. Huikeaa. Riikan haastattelu Leijonat-sivustolla.

Ja pari päivää sitten julkistettiin Suomen naisten joukkue Lake Placidin turnaukseen, siellähän 40-vuotias Riikka Välilä on mukana, koko joukkueen voi tarkistaa Leijonat-sivustolta.

Sinänsä kyllä sekä yksilötasolla huikea saavutus että lajin tasosta paljon kertova asia, jos viimeksi vuonna 2003 pelannut Riikka tekee paluun olympiatasolle asti. Vähän sama kuin jos Teppo Numminen toteaisi, että ei perkele, kyllä Suomi tarvitsee olympiatason pakkeja lisää ja pistäisi taas luistimet jalkaan.

Riikka Välilä, suomalaisen naisjääkiekkoilun Jari Kurri ja Teemu Selänne yhdistettynä.
 

choose_life

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Riikka Välilä, os. Nieminen, pelaa tällä kaudella naisten jääkiekkoa taas SM-tasolla JYPissä ja tavoitteena ovat Sotshin olympialaiset. Asiasta lisää YLEn jutussa, joka oli päivätty jo elokuussa.

Näköjään Välilä oli heti SM-sarjan alussa ollut jo ensimmäisessä ottelussa maalinteossa, joten näköjään tatsi ei ole mihinkään kadonnut vuosikymmenen pelaamattomuuden jälkeen. Huikeaa. Riikan haastattelu Leijonat-sivustolla.

Ja pari päivää sitten julkistettiin Suomen naisten joukkue Lake Placidin turnaukseen, siellähän 40-vuotias Riikka Välilä on mukana, koko joukkueen voi tarkistaa Leijonat-sivustolta.

Sinänsä kyllä sekä yksilötasolla huikea saavutus että lajin tasosta paljon kertova asia, jos viimeksi vuonna 2003 pelannut Riikka tekee paluun olympiatasolle asti.

Riikka Välilä, suomalaisen naisjääkiekkoilun Jari Kurri ja Teemu Selänne yhdistettynä.

Kertoo myös lajin tasosta (Suomessa), joo. Mutta täytyy muistaa, että kyseessä on pojat/miehet mukaan lukien sen tason palloilutalentti, joita tässä maassa löytyy kerran 50 vuodessa. Kurri+Selänne -haku ei ole mitenkään kaukaa haettu, jos Välilän kiekkoilijaominaisuuksia ajatellaan; kimppaan voi liittää vielä Mikke Granlundinkin:).
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Naisleijonat antoivat Jenkeille pataan 3-1 näiden kotikentällä. Mahtava voitto varsinkin, kun peli oli aivan yhtä maalia. Rädyllä 58 torjuntaa. Suomi iski toisessa erässä kaksi maalia yhdeksään sekuntiin. Suomi meni voitolla finaaliin Kanadaa vastaan.
 

scholl

Jäsen
Naisten lätkä pitäisi poistaa olympialaisten ohjelmasta. Liian vähän maita, jotka ovat edes jollain tavalla mukana. Eihän jääpallossa tai sählyssäkään juuri tuosta syystä kilpailla olympiamitaleista.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Naisten olympiajoukkueen rosteri on valittu, asiasta uutisoi muun muassa Iltasanomat.

Riikka Välilä, entinen Nieminen, valittiin kolmansiin olympialaisiinsa. Edelliset olivat Salt Lake Cityn kisat, jonka jälkeen hän lopetti koko uransa yli vuosikymmeneksi kunnes teki taas comebackin. Taso on niin kova (ja naisten kiekkoilun yleistaso niin suppea), että olympiapaikka heltisi helposti. Välilähän on ollut Suomen kantavia voimia naisten turnauksissa tänäkin vuonna.

Emma Terho ja Karoliina Rantamäki lähtevät jo viidennen kerran olympialaisiin. Jos naisilla vain pelihaluja riittää, niin he voivat aikoinaan rikkoa ennätyksiä olympialaiskäyntien suhteen. Emma Terhohan on vasta 32-vuotias, joten jos hän jatkaisi uraansa 40-vuotiaaksi, niin hän ehtisi käymään seitsemät olympialaiset. Siinä olisi aikamoinen saldo, joka tuskin olisi monessa muussa talviolympialajissa mahdollista.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Muutaman tunnin päästä alkaa naistenkin turnaus, kun Suomi kohtaa Yhdysvallat. Toivottavasti jenkkinaaraat olisivat vielä sekaisin aikaerosta ja isosta kaukalosta, ja Noora Räty torjuisi kaiken mahdollisen.
 

VirG

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Vaasan Sport, Arizona Coyotes
Pitäiskö olla huolissaan, kun Kunnas selosti, että muuan Kesselin veli pelaa vastapuolella...?
 
Viimeksi muokattu:

Pordinard

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buffalo Sabres
Pitäiskö olla huolissaan, kun Kunnas selosti, että muuan Kesselin veil pelaa vastapuolella...?

Mietiskelin kanssa että eikös tuo ole jo aika epistä! Mutta sitten huomasin että Suomi on vastannut sijoittamalla Michael Keräsen kokoonpanoon.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Kanadaa ja USA:ta on selvästi otettu kiinni. Pitäisi vain olla entistä enemmän yksilötaitoa, että näitä maita pystyttäisiin arvokisoissa voittamaan,
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Millähän eväillä naisjääkiekko on olympialaji. Vain USA ja Kanada joten kuten täyttävät taitokriteerit, jos sellaisia nyt yleensä on. Muiden pelaaminen on räpellystä. Myös Suomen.

Kaikista suurinta huolta lajin tulevaisuudesta kantavat muuten Kanadan ja USA:n pelaajat. Eritoten kaikkien aikojen naiskiekkoilija Hayley Wickenheiser.

Are U.S., Canada still crushing world of womens hockey? | OlympicTalk

Women’s hockey must go beyond Canada-U.S. dominance, Wickenheiser says - The Globe and Mail
 
Laitetaan nyt tähän ketjuun. Noora Räty ilmoitti pelin jälkeen päättävänsä maajoukkueuransa tähän. Iso menetys ja toivotaan nyt, että kun tunteet tasoittuu miettii vielä toiseen kertaan.

Shokkiuutinen: Noora Rkiekko - Ilta-Sanomat

Merkittävämpää tuossa on se, että Räty harkitsee koko pelaajauransa päättämistä. Jos ei pääse miesten peleihin, niin ura loppuu tähän.
 
Kanadaa ja USA:ta on selvästi otettu kiinni. Pitäisi vain olla entistä enemmän yksilötaitoa, että näitä maita pystyttäisiin arvokisoissa voittamaan,

Minun on vaikea nähdä tuota selvää kiinniottamista. Kyllähän Suomi on valtavan askeleen perässä pelillisesti noita kahta suurmaata. Suomi pysyi numeroiden valossa noiden kyydissä hyvän maalivahtipelin tai vastaavasti vastustajan heikon viimeistelyn vuoksi. Noissa peleissä maalinkin tappiosta maalin voittoon on todella iso matka.

Kolmantena ollaan oltu ja varmaan ollaan jatkossakin noiden kahden suuren takana. Näissä kisoissa nyt kävi miten kävi, mutta näen, että Suomi on kokonaisuutena edelleen Ruotsin, Venäjän, Sveitsin ja Japanin edellä.
 

J.Hotti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK Detroit Red Wings FC Barcelona
Onpa kummallinen ilmoitus. Ettei vaan tämän pettymyksen takia tunteet puhu naisen puolesta.

Kyllä mä luulen, että toi on ihan tarkkaan harkittu juttu. Kuitenkin Räty kuuluu niiden harvojen suomalaisten naispelaajien joukkoon jotka pyrkivät tekemään tota touhua ammatikseen. Ja se näkyy myös pelintasossa. Tuskin Nooraa enää nappaa katsella vuodesta toiseen tota samaa paskaa. On kapea kärki jotka ottaa homman tosissaan ja tekee kaikkensa sen eteen, että Suomi menisi sen viimeisen aidan yli kerrankin arvokisoissa. Mutta sitten on tämä kööri jotka on vaan mukana, kun pitää "joukkue saada täyteen". Ja tästä sitten päästään siihen tilanteeseen, että se ei ole näiden pelaajien vika, vaan vika on Suomen Jääkiekkoliiton halussa kehittää naiskiekkoa. Sitä ei ole. Kalekin elvisteli ennen kisoja kaikissa medioissa, että Suomen naiset tuo varman pronssin. No nyt ei tule varmaa pronssia niin varmaan Kale jyrähtää ja erottaa kaikki selvittämättä edes missä ne todelliset ongelmat on.
 

Histo

Jäsen
Minusta tuntuu, että naisten jääkiekon pulpahtaessa "pinnalle" Naganon olympialaisten aikoihin Suomen mahdollisuudet Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan vaikuttivat paremmilta. Vuoden 1997 MM-kisoissa Suomi pelasi Yhdysvaltojen kanssa tasan ja hävisi Kanadalle varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla syntyneellä maalilla.

Sittemmin voitto ei koskaan ole ollut lähelläkään ja ennemmin muut näyttäisivät ottaneen Suomea kiinni ja tietysti Ruotsi on jo putkauttanut voittaen yhden rankkarikisan olympiavälierässä. Toki on myönnettävä, että en ole pahemmin seurannut naisten kiekkoa edes näissä kisoissa. Suomi voi olla materiaaliltaan edelleen kolmanneksi paras, mutta tulokset eivät enää puhu sen puolesta.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Suomen kiekollinen peli oli surkeaa näissä kisoissa. Pelaajien etäisyydet olivat liian suuret ja sitä kautta syötöt jatkuvasti 2-3 metriä llian pitkiä, jota kautta syöttöharhoja tuli paljon ja toisaalta kiekon haltuun ottaminen oli hankalampaa ja enemmän aikaa vievää.. Lisäksi syöttösuunnat olivat kovin yksipuoliset. Miksi ihmeessä Suomi ei pyrkinyt kontrolloimaan kiekkoa juuri ollenkaan, vaan pystysuuntaan mentiin railakkaasti? Olihan se nyt hupaisan näköistä, kun Riikka Välilän kaltainen taituri pelaa tuollaista koohotuskiekkoa.

Mika Pieniniemi veti nähdäkseni hommansa vihkoon. Pääpaino taisi olla puolustuspelaamisen harjoittelussa, kun evoluutio kiekkomaailmassa on johtanut kiekollisen pelin painottumiseen.
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Mika Pieniniemi veti nähdäkseni hommansa vihkoon. Pääpaino taisi olla puolustuspelaamisen harjoittelussa, kun evoluutio kiekkomaailmassa on johtanut kiekollisen pelin painottumiseen.

Muutenkin touhu näytti isukkimaiselta pönöttämiseltä. Esimerkiksi joukkue ei osallistunut avajaisiin, koska "ei haluttu seisottaa tyttöjä siellä". Mitä nyt jäi käteen? Sysipaska turnaus, eikä edes avajaisiin saatu osallistua. Lisäksi Pieniniemeltä nähtiin merkitsevää päänpudistelua kun vastustaja iski börän Sveitsi-ottelussa. Syntyi tuntemus, että touhu puppeloitiin tälläkin tasolla viimeisen päälle, Ruotsi-ottelussa oli jopa mustista jalkapallomaista tuttua mielenosoittamista ja tästä johtuvia joutavanpäiväisiä otteita kuten erittäin turhat hyökkäyspään jäähyt. Sääliksi kävi Noora Rätyä, koska tämä taisi olla yksi ainoista tosissaan pelaavista naisista, ja muiden vasen käsi -kiekko vei häneltäkin mahdollisuudet mitaliin.
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
Mun mielestä tässä on käynyt niinkuin Nokiallekin. Ollaan tuudittauduttu siihen, että se pronssi tulee aina satavarmasti meille, tarvitsee vain mennä paikalle ja homma on hoidossa. Ei olla huomattu ollenkaan sitä, että muissa maissa taso on noussut kovaa tahtia. Ruotsissa ja Venäjällä on naislätkän taso nykyisin jotain ihan muuta kuin mitä se oli 5 vuotta sitten. Tulos on tässä. Ei me kyllä jatkopaikkaa oltaisi ansaittukaan tuolla pelillä.
 

Konowalchuk

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Hokki, NHL, KHL
Olihan tuo nyt kauheeta katsottavaa. Ei siksi, että naisjääkiekko olisi kauheata katsottavaa, vaan ihan siksi, että osaa Suomen joukkueesta ei kiinnostanut paljon paskaakaan. Suomi oli taitotasolla pari pykälää edellä, mutta asenteessa taas kolme takana. Ei silloin ole väliä, jos joku Hiirikoski pelaa hyvin tai Räty tasollaan.

Ja Rädystä vielä. Ymmärrän täysin, jos haluaa lopettaa uransa, jos ei ala saamaan ensi kaudella elämiseen riittävää rahallista korvausta palveluksistaan. Noora on omistanut koko elämänsä ollakseen pelipaikkansa paras ja kun hän sen saavuttaa, kusee koko Suomen jääkiekkoliitto ja Kalervo Kummola hänen muroihinsa. Räty ei ole saanut takaisin kuin murto-osan siitä panostuksesta, jonka hän on naisjääkiekkoon kantanut. Toivottavasti hän saisi syksyksi sopimuksen jostain sarjasta, jossa palkka riittäisi edes jotenkuten elämiseen. Mietin, ettei Mestis ehkä tuossa mielessä riitä. Tulee mieleeni joitain pääsarjoja, kuten Japani, Etelä-Korea, 2. DEL, Iso-Britannia, Unkari tai joku Slovenia..
 

SH67

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olihan tuo nyt kauheeta katsottavaa. Ei siksi, että naisjääkiekko olisi kauheata katsottavaa, vaan ihan siksi, että osaa Suomen joukkueesta ei kiinnostanut paljon paskaakaan.

Eikun päinvastoin. Se oliko peli "keskimääräistä paskempaa" jätän asiantuntijoiden arvioitavaksi, itseni mahdoton sitä sanoa.
 

Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Olihan tuo nyt kauheeta katsottavaa. Ei siksi, että naisjääkiekko olisi kauheata katsottavaa, vaan ihan siksi, että osaa Suomen joukkueesta ei kiinnostanut paljon paskaakaan. Suomi oli taitotasolla pari pykälää edellä, mutta asenteessa taas kolme takana. Ei silloin ole väliä, jos joku Hiirikoski pelaa hyvin tai Räty tasollaan.

Ja Rädystä vielä. Ymmärrän täysin, jos haluaa lopettaa uransa, jos ei ala saamaan ensi kaudella elämiseen riittävää rahallista korvausta palveluksistaan. Noora on omistanut koko elämänsä ollakseen pelipaikkansa paras ja kun hän sen saavuttaa, kusee koko Suomen jääkiekkoliitto ja Kalervo Kummola hänen muroihinsa. Räty ei ole saanut takaisin kuin murto-osan siitä panostuksesta, jonka hän on naisjääkiekkoon kantanut. Toivottavasti hän saisi syksyksi sopimuksen jostain sarjasta, jossa palkka riittäisi edes jotenkuten elämiseen. Mietin, ettei Mestis ehkä tuossa mielessä riitä. Tulee mieleeni joitain pääsarjoja, kuten Japani, Etelä-Korea, 2. DEL, Iso-Britannia, Unkari tai joku Slovenia..

Tämän viestin kanssa olen samaa mieltä. Juuri tuo Suomen asenne tässä pelissä oli jotain aivan hirvittävää ja hävettävää katsottavaa. Siinä missä Ruotsin tytöt uhrautuivat ja heittäytyivät käytännössä jokaisen suomalaisen laukoman kiekon eteen, niin Suomen tytöt tätä eivät viitsineet tehdä ollenkaan. "Ei kai nyt jotain Ruotsia vastaan jossain puolivälierässä viitsi mustelmia ottaa". Suomi oli ylimielisen flegu ja täysi paska. Rumemmilla lukemilla olisi ansainnut hävitä.

Ja Noora Räty voisi vielä hakea vaikka Kanadan kansalaisuutta ja kokeilla Kanadan paidassa osallistua tuleviin olympialaisiin. Hän ansaitsisi palkinnon, eikä pelata tuollaisten pissisten joukossa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös