Tämä kohta pisti silmääni. Viimeistely on pitkin kautta ollut todella heikkoa. Eilisestä tulee mieleen Lampun puolittainen läpiajo. Laukaukset lähtevät muutenkin liian myöhään ja viime tingassa pakin ehtiessä laittaa jo lapaa väliin. Mistä tämä mielestäsi johtuu? Salminen osasi tehdä maaleja melkein mistä vaan. Onkohan hänen lähtönsä vaikuttanut muiden itseluottamukseen.
Pistitpä hyvän kysymyksen. Piti ihan pysähtyä fundeeraamaan. Tämähän on harvinaisen monimutkainen asia ja sitä voidaan lähestyä monesta näkökulmasta, joten kerron omastani.
Minusta maalinteko ei ole muusta pelaamisesta irrallinen, taianomainen asia, vaan ne ovat aivan samalla jatkumolla. Maalinteko on yksi osa pelitapaa ja pelikirjaa. Pelikirja on tässä yhteydessa yleensä parempi termi, koska se on käsitteenä laajempi sisältäen myös harjoittelun ja henkisen puolen. Maalinteon kohdalla henkinen puoli on tietenkin huomattavan suuressa roolissa.
Pelikirjan; pelisuunnitelman ja harjoittelun pitäisi tukea maalin tekemistä riittävän hyvin. Kun tämä toteutuu oikein, jää optimaalisella tavalla tilaa myös pelaajien luovuudelle. Pelisuunnitelman pitäisi sisältää maalintekopaikkojen tuottamisen lisäksi myös se, millaisia maalipaikkoja se tuottaa ja toimintamallit niissä. Maalintekotilanteita ja maalin tekemistä pitää harjoitella samalla tavalla kuin muitakin pelitavallisia juttuja. Jotkut hullut kanadalaisethan harjottelee sitä koko ikänsä enemmän kuin muita juttuja, mutta eihän ne maaleja osaa tehdä...
Kun KalPan hyökkäyspelaaminen ei ole pelitavallisesti toiminut, on luonnollista, että maalintekokaan ei ole toiminut. Molemmat ovat samalla tavalla harjoittelun kautta selkäytimeen meneviä asioita. Lisäksi se, että pelitapa tukee tai ei tue hyökkäämistä, näkyy myös psyyken puolella maalipaikoissa. Mikään muu ei auta pelaajaa yhtä paljon kuin se, että hän voi aidosti luottaa pelitapaan. Tämä näkyy myös maalipaikoissa – aivan psyykkiselläkin tasolla. Siis pelitapa tukee pelaajaa maalinteossa sekä konkreettisesti että psyykkisesti. On ihan turha kuvitella, että tällä kaudella nähty hyökkäyspelaaminen tuottaisi hyvää maalin tekemistä. Se on mahdottomuus. KalPa on tehnyt tällä kaudella historiallisen vähän maaleja. Toivottavasti joku päivittäisi tilanteen ja nähtäisiin tämänhetkinen realismi.
Vaikka maalinteko on yksi osa pelikirjaa kuten muukin pelaaminen, vaikkapa maalipaikkoihin johtava hyökkäyspelin rakenne, on tämä osa pelikirjasta aivan poikkeuksellinen. Mikään ei ole jääkiekossa niin vaativaa kuin pystyä kaiken hyvän pelaamisen lisäksi tekemään myös maaleja. Tämä johtuu siitä, että maalin tekemiseen vaaditaan vielä paljon korkeamman tason osaamista, yhteistyötä ja taitotasoa kuin vaikkapa avauspelaamiseen. Muuttujia on paljon enemmän ja vastustajan ydintavoite on estää maalien tekeminen kaikin keinoin puolustus- ja maalivahtipelaamisen avulla. Mitä lähempänä olet maalintekotilaisuutta, sitä haastavampaa pelaaminen on. Siksi kulmissa pyöriminen on helpompaa kuin yrittää suoraviivaisesti maalia.
Tämä mielestäni selittää sen, miksi KalPalla maalinteko on tökkinyt silloinkin, kun vaikkapa suora hyökkääminen on mennyt pelitavallisesti eteenpäin (kuten esim. viime peleissä). Maalintekosektorilla toimiminen on aivan eri tavalla vaativaa kuin keskialueen ylittäminen. Parantunut pelaaminen näkyy siis paljon pitemmällä viiveellä maalipaikkojen hyödyntämisessä tai ei näy siinä välttämättä koskaan.
Tietysti yksilötaidot vaikuttavat asiaan paljon. Tämä näkyy tietenkin siinä, että heikomman taitotason pelaajat onnistuvat huonommin kuin paremmat, eli esim. nykyinen KalPan loukkaantumistilanne jonkin verran vaikuttaa asiaan, mutta se ei ole ratkaisevin tekijä eikä sen taakse voi mennä. KalPan tilanteessa tuo paljon puhutun valmennuksen (ja sen tuottaman pelikirjan) rooli on keskeinen myös maalinteon kohdalla. Oikeastaan ei päästä edes puhumaan pelaajien suorittamisesta, koska tässäkään kohdassa valmennus ei pysty antamaan riittävästi välineitä hyvään suorittamiseen.
En ole tällä kaudella kirjoittanut KalPan maalinteon ongelmasta juuri em. syystä. Meillä on ollut niin suuria pelitavallisia ongelmia pelaamisessa ennen tuota maalintekovaihetta, että on ollut turhaa puhua maalinteosta mitään. Siihen saakka ei yksinkertaisesti ole analyysimielessä eikä käytännössäkään vielä edes päästy. Näin se on hyvin konkreettisesti myös kaukalossa: jos pelaaminen ei muuten toimi, ei toimi maalintekokaan. Nämä korreloivat myös suoraan eikä vain siten, että hyvä hyökkäyspelaaminen tuottaa maalipaikkoja. Niin pelaat kuin harjoittelet. Niin teet maaleja kuin pelaat. Minusta periaatteessa koskaan ei voi väittää, että enemmän maaleja tekevä joukkue pelaa huonommin kuin hävinnyt porukka. Aina on lopulta löydettävissä syyt, miksi voittaja teki enemmän maaleja kuin häviäjä. Rankkikilpailut on sitten erikseen.
Tuo, että maalinteossa toimitaan liian myöhään ja ratkaisuhetkellä vastustaja ehtii väliin, sehän on samaa jatkumoa sille, mitä tapahtuu pelissä muillakin osa-alueilla. Epätäsmällistä, puolivillaista toimintaa, josta selkeys puuttuu. Toimitaan toivotaan toivotaan -filosofialla enemmän kuin järjestelmällisesti ja suunnitelmallisesti. Silloin ”sattumalta” puolustaja saa laukaukseen mailaa väliin, koska pelikirja ei ole saanut eliminoitua tuota sattumaa. Pelisuunnitelmien ja pelikirjojen, ja mitäpä hyvänsä termiä käytetäänkään, tehtävä on tuottaa systemaattisesti ja toistuvasti asioita, jotka vähentävät sattuman merkitystä voittamisen suhteen. Mitä enemmän voitetaan, sitä vähemmän se on sattumaa.
Otetaan esimerkiksi tuo Lukko-pelin toisen erän Voutilaisen tilanne (varmaan samoja asioita näkyi Lampun tilanteessa, mutta en muista sitä niin tarkasti). Jälkeenpäin mietittynä ehkä Vode teki kuitenkin oikean ratkaisun ottaessaan tilaa pois, koska hän oli syötön saadessaan aika kaukana maalista ja kulmakin oli vähän pieni. Maalivahti oli hyvin mukana eikä olisi ollut yllätettävissä one-timerillakaan. Mutta tässäkin näkyy se ongelma, että maalipaikkoja ei saada nopeilla syötöillä pelattua
laadukkaaseen one-timer paikkaan. Milloin viimeksi KalPa on tehnyt tällaisen maalin? Tämä on ihan puutteellisesta pelikirjasta johtuva asia, ei pelaajista. Esim. Voutilainen on Euroopan tasolla kova tekijä tällaisissa tilanteissa, mutta milloin hänelle on pystytty tällainen tilaisuus järjestämään? Todella harvoin tätä on tapahtunut. Kyllä nämä asiat sitten näkyvät henkilökohtaisessa pistetilastossa, mutta pitäisi nähdä myös tilastojen taakse.
Maalintekotilanteissakin meidän pelaaja siis joutuu usein tekemään ratkaisun sooloilla itse tai aikailla, koska ne paikat, joihin syöttämällä saadaan laukaisutilaisuus eivät olekaan niin hyviä kuin ensisilmäyksellä näyttäisi. Eli maalipaikoissakin tapahtuu sama ilmiö kuin aiemmin hyökkäyspelaamisessa: joudutaan sooloilemaan ja puskemaan, koska kiekon liikkuminen ja toiset pelaajat eivät auta yksittäistä pelaajaa tarpeeksi.
Toinen puoli maalitilanteissa hautomisessa on se, että pelaaja ei pysty nopeaan, laadukkaaseen ratkaisuun, koska ”selkäydin” ei anna periksi. Huonon pelisuunnitelman ja harjoittelun myötä pelaaja empii, eikä pysty toimimaan vaistoillaan oikein. Tähänhän vaikuttaa tietysti sekin, että noita kunnon maalipaikkoja on huomattavan vähän. Silloin ei onnistumisen kokemuksiakaan pääse syntymään riittävästi eikä päästä peleissä ”harjoittelemaan” noita tilanteita. Pelien kautta vahvistuva vaistonvarainen toiminta on kuitenkin eri juttu kuin harjoitusten kautta tapahtuva. Suuremmassa kuvassa tullaan sitten myös harjoittelukulttuuriin. Ne kanadalaiset kiskoo taaperosta lähtien hirvittävät määrät niitä one-timereita. On selvää, että sekin näkyy jossain.
On siis loogista, että KalPan kohdalla maalinteon suhteen samat asiat toistuvat kuin muillakin pelin osa-alueilla, koska maalinteko on paljon vaikeampaa kuin muut asiat, kuten edellä kirjoitin. Ajatus, että se sujuisi joidenkin eri lainalaisuuksien mukaan, ei ole looginen. Kun valmentajat pelin jälkeen puhuvat vain maalinteosta, varmaan he itsekin tietävät, että kyse ei ole pelkästään siitä. Sillä on vain helppo jossitella, koska se voisi muuttaa kaiken, JOS se olisi onnistunut. Jos valmentaja jauhaa pelin jälkeen vain maalinteosta ja huonosta onnesta, kertoohan sekin aika paljon. Minulle se kertoo epäammattimaisuudesta.
Sakari Salmisen yksilötaidot maalintekoa myöten olivat niin eri tasolla muihin kalpalaisiin verrattuna, koska Sakke ei ollut viime kaudellakaan Liiga-tason vaan ylemmän tason pelaaja. Mutta aika tehottomaksi vastustajat Salmisenkin saivat, kun pelitapa ei häntä enää tukenut ja vastustajan puolustuspeli toimi.
Varmasti se vaikuttaa muiden itseluottamukseen, kun ainut kunnolla maalintekoon pystyvä mies häviää joukkueesta. On turvallinen olo, kun sellainen kaveri istuu penkillä vieressä, ja on kai siinä sellainenkin psykologinen juttu, että jos edes joku pystyy maaleja tekemään, se saa ajattelemaan, että josko minäkin edes joskus. Tärkeäähän se on nähdä, että maalinteko ylipäänsä on meidän joukkueelle mahdollista – noin niin kun edes teoriassa. Puutetta on ollut tästäkin esimerkistä.
Salmisen myötä astutaan alueelle, jolla yksilölliset erot vaikuttavat paljon. Maalinteko on jääkiekon tärkein osa-alue ja myös suurimmat eroavaisuudet pelaajayksilöiden välillä tulevat siinä esille. Hyvä maalintekijä on loputon analysoitava. Maalintekijäksi kasvaminen alkaa jo vauvana (joidenkin mielestä jo kohdussa) persoonan perustan muotoutuessa. Kun taapero alkaa jollakin kepillä sohia ja heitellä jotakin, alkaa harjoittelu. Mitä varhaisemmasta kehitysvaiheesta on kyse, sitä enemmän merkitystä sillä on, mutta kehittyä voi aina – uran (tai elämän) loppuun saakka. Ja onhan niillä geeneilläkin roolinsa. Kyllä se Lehkonen vaan useimmin sen kiekon saa puolustajan ohi maalille asti. Pelitavasta huolimatta.
Mitä mieltä näistä?