Niklas Österlund HC TPS:n toimitusjohtajaksi

  • 69 851
  • 150

eCiuj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
HC TPS Turku Oy:n hallitus on valinnut yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi 33-vuotiaan kauppatieteiden maisteri Niklas Österlundin.

Lähes kymmenen vuotta HC TPS:n pääyhteistyökumppani Turun Seudun Osuuspankin palveluksessa mm. esimiehenä, myynnin valmentajana ja konttorinjohtajana toiminut Österlund aloittaa uudessa tehtävässään 19. marraskuuta.

- Tämä tilaisuus tuli hyvään saumaan urallani ja lähden erittäin innoissani tähän uuteen haasteeseen. Koen, että vahvuuksiani tehtävään ovat myynnin johtaminen, lajituntemus ja esimiestyö, Österlund arvioi.

HC TPS Turku Oy:n hallituksen puheenjohtaja Tomi Aallon mukaan vastuulliseen tehtävään löytyi juuri oikea henkilö.

- Tehtävään haki lukuisia erittäin päteviä ja ammattitaitoisia henkilöitä. Olemme luottavaisia, että löysimme juuri oikean henkilön vastaamaan tehtävän haasteisiin sekä kehittämään tuotettamme ja brändiämme eteenpäin, Aalto toteaa.

HC TPS
 

Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
Noniin, ainakin pitäisi olla kaveri, jolla ei ole luurankoja kaapissa?

Tosin hieman mietityttää kaverin ikä (miten vanhempi väki suhtautuu miehen ehdotuksiin, se on ikärasismin piirre joka ei poistu koskaan), mutta antaa miehen näyttää.

Nyt sitten pistämään tuota urheilupuolta kuntoon, talous oli ainakin tähän asti jonkinlaisissa kuosissa. Tiedä sitten mitä tämä kausi tulee maksamaan.

Urheilutoimenjohtaja taloon, joka aloittaa ensi kauden valmistelun saman tien. Hänelle valta ja eritoten vastuu urheilullisesta menestyksestä seuraaville vuosille. Tämä kausi mennään miten mennään, ei kauheasti enää tehtävissä ole. Rima ei ole tällä hetkellä kovin korkealla, jos miettii puhtaasti sitä, että parempaan pitää pystyä.
 

eCiuj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tosin hieman mietityttää kaverin ikä (miten vanhempi väki suhtautuu miehen ehdotuksiin, se on ikärasismin piirre joka ei poistu koskaan), mutta antaa miehen näyttää.
Samaa itsekin ihmettelen. Kapteeni Vahalahti on toimitusjohtajaa vanhempi, hyvin erikoista. Ja miten vanhemman sukupolven ulkkarit esim. Willsie reagoivat tähän, onhan hän vanhempi kuin uusi TJ. Tosin nuorena miehenä hänellä kunnianhimoa pitäisi riittää.
 

Yojimbo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Samaa itsekin ihmettelen. Kapteeni Vahalahti on toimitusjohtajaa vanhempi, hyvin erikoista. Ja miten vanhemman sukupolven ulkkarit esim. Willsie reagoivat tähän, onhan hän vanhempi kuin uusi TJ. Tosin nuorena miehenä hänellä kunnianhimoa pitäisi riittää.

Ei kai pelaajistolle nyt ole väliä minkä ikäinen toimari on, jos palkka juoksee ja taloudelliset ehdot täyttyvät. Eri asia sitten ovat yhteistyökumppanit talon sisällä ja ulkopuolella.
 

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Ihan mielenkiintoinen haku. Ikä oikeastaan plussaa. Nyt TPS:llä on mahdollisuus hyvin hakea nuorekasta imagoa. Suurella kiinnostuksella odotan, että saadaan jannulta ensimmäiset kommentit, joissa on viitteitä tulevista suuntaviivoista.
 

hockeywave

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Manchester United
Ihan huikea juttu - Nikke on henkilökohtaisia ystäviäni ja ilmoitus tuli kyllä ihan puskista. Eilen vielä oltiin aamujäällä TPS:n isäpoikaluistelussa, eikä sanallakaan vihjannut.

Todella, todella loistava tyyppi ja tarttuu varmasti asioihin!
 

Daenboudian

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Nopealla katsauksella vaikuttaa erittäin pätevältä kaverilta. Nuorehkokin vielä, joten energiaa ja ideoita riittää varmasti. Luojan kiitos tästä ei tehty mitään sisäpiiripelleilyä vaan pätevin palkattiin. Onnea ja menestystä herra Österlund!
 

liuzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManUtd
Minusta tuo nuorehko ikä on vain positiivinen asia. Lätkäbisnes eroaa kuitenkin jonkin verran muusta bisnesmaailmasta ja täten on mielestäni hyvä että TJ ei ole liiaksi kaavoihin kangistunut ja pystyy oppimaan uusia asioita. Mielestäni oli elinehto, että tehtävään palkattiin joku siihen koulutukseltaan/työkokemukseltaan kelvollinen henkilö, eikä jotain vanhaa saunakaveria.
 

Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
Minusta tuo nuorehko ikä on vain positiivinen asia. Lätkäbisnes eroaa kuitenkin jonkin verran muusta bisnesmaailmasta ja täten on mielestäni hyvä että TJ ei ole liiaksi kaavoihin kangistunut ja pystyy oppimaan uusia asioita. Mielestäni oli elinehto, että tehtävään palkattiin joku siihen koulutukseltaan/työkokemukseltaan kelvollinen henkilö, eikä jotain vanhaa saunakaveria.

Joo, kunhan siitä iästä ei vaan tule rasitetta organisaation sisällä, toivotaan näin. Yleensä tällaisiin nimityksiin vanhempi väki ottaa heti asenteen "mikäs pojankloppi sieltä nyt sitte tulee..." Alussa kaikki voi olla sen takia vähän vaikeampaa. Toivon olevani väärässä. Kunhan kestää alun "pojittelun", niin eiköhän se siitä.

Itsellä on vain hyviä kokemuksia nuorista esimiehistä, monesti heidän kanssa on paljon helpompi käsitellä asioita asioina, kuin vahenmman väen kanssa ja ovat paljon motivoituneempia kuin vanhemmat kanssaveljet. Vaikka kokemukseltaan ovat monesti valovuoden konkareita perässä. Työasiat eivät ole heti henk.koht. asioita ("älä sää sekaannu mun asioihin" -osio on varmaan usealle tuttu) vaan työasioita... (En ole ikärasisti, kerron vain kokemuksistani.)

Mutta summa summarum: näytöt puhukoon puolestaan.
 

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Ihan huikea juttu - Nikke on henkilökohtaisia ystäviäni ja ilmoitus tuli kyllä ihan puskista. Eilen vielä oltiin aamujäällä TPS:n isäpoikaluistelussa, eikä sanallakaan vihjannut.

Todella, todella loistava tyyppi ja tarttuu varmasti asioihin!
Sama tilanne, Niklas on myös omia kavereita ja ihan ehdottomasti hyvä tekijä tuohon hommaan. Lätkäjätkä jolla on kova osaaminen rahamaailmasta ja hyvät suhteet paikallisiin toimijoihin. Pelitaidoiltaankin mahtuisi melkein kokoonpanoon ;)

Varmasti parempi vaihtoehto kuin joku pölyttynyt saunakaveri. Haastetta riittää sitten painia muiden toimijoiden kanssa, tosin en tiedä kuinka haastava Tepsin toimisto noin muuten on työpaikkana?
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Oho, oikein maisterismiehiä.

Pelkästään positiivista mun mielestä, että on nuori, ja silti erittäin hyvin yritysmaailmassa kouliintunut ja raha-hommatkin aika hyvin vissiin hallussa. Akateeminen koulutus plussaa, vaikka se ei suoranaisesti luokaan mitään konkreettisia takeita onnistumiselle.

Välkommen ja lycka till.

PS. Onko tää kaveri muuten suomenruotsalainen, nimensä perusteella veikkaisin että on? Eipä sillä, ei sillä väliä ole.
 
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Käsittääkseni TPS:n organisaatio on toimistohenkilökunnan puolesta melkoisen kevyt, mikä osittain pienentää tätä miehen "ikäongelmaa" jos sellaisen yrittää nähdä. Toimitusjohtajallehan kuuluu tepsissä varmasti tärkeimpinä brändinhallinta ja kehittäminen, sekä suhteet varsinaissuomalaiseen yritysmaailmaan, ja siellä myyntihenkinen nuori kaveri on ehdottoman kovaa kauraa. Ilmeisesti miehellä riittää juuri myyntikokemusta varsin mukiinmenevissä määrin. Tervetuloa mun puolesta!
 

Infernal

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Hyvä että ottivat nuoren kaverin. Nyt tarvittiin nimenomaan uudistumishenkistä meininkiä Tepsiin, ja eteenpäin ajattelevaa tyyppiä hoitamaan asioita. Toivon mukaan tässä on sellainen.
 

Jykke1978

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC/FC TPS, Turku Dockers, Adelaide Crows
Ei voi muuta kuin toivoa, että kaveri onnistuu työssään ja saa nostettua Tepsin talouden sellaiselle tasolle, että pystyttäisiin kilpailemaan muiden kanssa pelaajista ihan tosissaan.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Siis valittiinko tepsin toimariksi 33-vuotias suoraan kauppiksesta osuuspankkiin töihin mennyt ja siellä kuudessa vuodessa sivukonttorinjohtaksi edennyt jannu?

Noh vakavasti ottaen, en usko että ikä sinänsä on ongelma, persoonastahan se kiinni on. Myyntikokemusta ehkä eniten epäilen. Paljon huonomminkin olisi varmasti voinut valita, eiköhän Turussa tämä tiedetäkin.

Kello ainakin näkyi turkkarin kuvassa, joten penamaisia piirteitä on!

On muuten aivan Niklas Österlundin näköinen tämä Niklas Österlund. Toki myös Mika Kortelaisen näköinen, tuossa kaukalon laidalla ainakin.
 
Viimeksi muokattu:

Daenboudian

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Siis valittiinko tepsin toimariksi 33-vuotias suoraan kauppiksesta osuuspankkiin töihin mennyt ja siellä kuudessa vuodessa sivukonttorinjohtaksi edennyt jannu?

Noh vakavasti ottaen, en usko että ikä sinänsä on ongelma, persoonastahan se kiinni on. Myyntikokemusta ehkä eniten epäilen. Paljon huonomminkin olisi varmasti voinut valita, eiköhän Turussa tämä tiedetäkin.

Kello ainakin näkyi turkkarin kuvassa, joten penamaisia piirteitä on!

On muuten aivan Niklas Österlundin näköinen tämä Niklas Österlund. Toki myös Mika Kortelaisen näköinen, tuossa kaukalon laidalla ainakin.

Mitäs tämäkin nyt sitten on, hassuttelua vaiko kateellisen panettelua?

Toimitusjohtajat muissa seuroissa nopealla googlauksella (tiedoissa on varmasti myös virheitä ja puutteita).

BLUES Petteri Pusa, 42. Selänteen pelikaveri junnuissa, Nike Finlandin markkinointijohtaja.

HIFK Jukka Valtanen, 50. Kauppatieteiden maisteri, Elisa Oyj:n johtoryhmän jäsen, henkilöstöpäällikkö ja yritysasiakkaista vastaava johtaja, Varesvuo Partners Oy:n toimitusjohtajana, Talentumin johtoryhmän jäsenenä sekä L'oréal Finlandin johtotehtävissä. Jääkiekkotaustaa junnuna.

HPK Risto Korpela. Golf-liiton toiminnanjohtaja.

ILVES Heikki Tarvainen, 46. 17 vuotta kansainvälistä myynti- ja markkinointityötä, Nokian myynnin ja markkinoinnin vastaava maajohtaja Saksassa. Konsulttina useille yrityksille.

JOKERIT Jarmo Kekäläinen, 46. Kauppatieteiden maisteri, tieteen yliopistotutkinto Clarksonin yliopistosta. Entinen NHL- ja SM-liigapelaaja, maajoukkueen pelaajatarkkailija, HIFK:n urheilutoimenjohtaja 90-luvulla, Ottawa Senatorsin pelaajatarkkailun johtajana, St. Louis Bluesiin amatööriscoutingin johtaja sekä varatoimitusjohtaja.

JYP Kari Tyni, 57. yhteiskuntatieteiden maisteri, Radio Jyväskylän päätoimittaja, esiintynyt tulosruudussa sekä Hockey Nightissa.

KALPA Kimmo Kapanen, 38. Pelaajakokemusta SM-liigassa, Saksassa, Ruotsissa ja maajoukkueesta.

KÄRPÄT Juha Junno, 54. Luokanopettaja, KalPan junioripäällikkö, apuvalmentaja, päävalmentaja ja toimitusjohtaja. Jääkiekkoliiton aluevalmentaja.

LUKKO Timo Rajala, 40. Tietoliikenneinsinööri. Työskennellyt Elisalla. Pelannut junnuna aladivareissa.

PELICANS Ilkka Kaarna, 58. SaiPan toimitusjohtaja sekä pelaajauraa, divarivalmentaja, pelikokemusta myös Norjasta.

SAIPA Riku Kallioniemi, 42. Pelaajakokemusta SM-liigasta, IT-alalla toiminut Content Bakeryn myyntipäällikkönä, kirjoittanut kiekkokirjan.

TAPPARA Mikko Leinonen, 57. Runsasta pelaajakokemusta maajoukkueesta, SM-liigasta, Ruotsista, NHL:sta, AHL:sta ja CHL:sta.

TPS Nilkas Österlund, 33. Kauppatieteiden maisteri. Osuuspankin esimies, myynnin valmentaja, konttorinjohtaja.

ÄSSÄT Jukka Hirsimäki, 55. Pelaajakokemusta SM-liigasta, Ilveksen toimitusjohtaja ja markkinointipäällikkö, SM-liigan markkinointi- ja yhteyspäällikkö sekä kurinpitäjä.
 
Viimeksi muokattu:

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mitäs tämäkin nyt sitten on, hassuttelua vaiko kateellisen panettelua?

Niin? Mielestäni kirjoitin ihan positiivisesti, yritin jopa lisätä muutaman pakollisen asiakohdan. Eli ei ollu tarkoitus panetella, eikä suuremmin edes hassutella. Vaan onhan tuo aika perusuraputki; koulun jälkeen pankkiin ensin yrityspuolelle asiakaspalveluhommiin, sitten varmaan johonkin sisäisiin tehtäviin, pikkukonttorin palvelupäälliköksi ja siitä tuollaiseen keskisuureen sivukonttoriin johtajaksi. Esimerkiksi, en tiedä onko näin. Eikä siinä mitään pahaa ole missään tapauksessa.

Referensseiltään sm-liigassa on varmastikin sekä huonompia että parempia toimareita, mutta tälläkään ei ole mitään väliä, vaan tuloksilla nykyisessä toimessa. Lisää siis seurojen taloudelliset tulokset tuohon listaukseen, ja tutki onko niillä verrannollisuus pätevyyteen. En usko että on.
 

liuzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManUtd
Meinasin tehä listaa noista tuloksista, mutta kun esim Lukon 2010 vuoden tulokseen löytyi lähteestä riippuen -900k (mtv3) ja +550k (kiekkoaktivisti) niin loppui into kesken.
 

sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Onko tästä kaverista kuulunut yhtään mitään julkisuuteen sen jälkeen, kun aloitti palkan nostamisen?

Olisi seurankin ihan hyvä saada kasvot. Siis henkilön joka seuraa vetää eteenpäin. Vai onko tämä väsykkä vain sätkynukke jota hallitus vetee kuin pässiä narussa? Julkisuudessa aivan turhaa näyttäytyä, kunhan vetelee nimiä papereihin?
 

Sherlock

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Österlundhan on reilu 30v jätkä, jolla ei ole juurikaan kokemusta jääkiekon maailmasta. Mitä erityisen merkittävää kerrottavaa julkisuuteen hänellä edes voisi olla parin kuukauden kokemuksen jälkeen? IMO ihan järkevää, että vetää tässä alkuvaiheessa matalaa profiilia ja tutustuu&luo suhteita uusiin ja vanhoihin yhteistyökumppaneihin yms.

Loogisin aika astua julkisuuteen on ensi kevät, kun tulevan kauden joukkue julkistetaan. Siinä samalla sitten toivottavasti valoitetaan jo jotain pidemmänkin aikavälin suunnitelmia tulevaisuuteen.
 
Viimeksi muokattu:

aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Ihmettelen kyllä arvon tj:n matalaa profiilia. Lähetin hänelle ihan asiallista sähköpostia, mutta hän ei ole edes vaivautunut vastaamaan. Vastaamiseen ei varmasti olisi kulunut työaikaa kuin korkeintaan 5-10 min.

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että urheiluseuran pomomiehen pitää kyllä vaivautua kannattajien kanssa keskustelemaan eikä pakoilla verhoissa.

TPS on kautta aikojen ollut kuuluisa siitä, etteivät johtomiehet siedä pienintäkään arvostelua.

Kun nöyryys tekemisestä puuttuu, niin puuttuu kaikki. Valitettavasti.

Vieläkään TPS-organisaatiossa ei tunnuta tajuttavan, mitä mieltä kannattajat nykyisestä puuhastelusta ovat, tai siellä ei ainakaan anneta kannattajien ja maksajien mielipiteille mitään arvoa.
 

-TMA-

Jäsen
Vieläkään TPS-organisaatiossa ei tunnuta tajuttavan, mitä mieltä kannattajat nykyisestä puuhastelusta ovat, tai siellä ei ainakaan anneta kannattajien ja maksajien mielipiteille mitään arvoa.

Voitko hieman avata tätä väitettä lisää? Eikä kannata nyt vetää mitään kautta aikojen muistelua vanhoista ajoista, vaan eletään tässä hetkessä, johon voimme jotenkin vielä vaikuttaa.

Itse olen hyvin vahvasti tuota väitettä vastaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös