SaiPa 2012–2013 – uusi aikakausi

  • 727 066
  • 2 062

Gretzky99

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL:n suomalaiset
Joo ei kyllä nyt Ullbergilla homma toimi, varsinkin tuo Ryanin osuma oli ikävää katsottavaa. Tulisikohan työsulkuvahvistus nyt kyseeseen, siis mokeosastolle? Ullberg sitten, niin kuin Haske mainitsi, hakemaan sitä kadonnutta itseluottamusta Mestikseen.
 

Kaner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hawks, SaiPa
No kyllä valmennus saa syyttää ihan itseään noista tämän päivän imaisuista, sillä niin päin peetä Ullbergin peluutus on tällä kaudella hoidettu. Jos joku odotti, että ympäri maata eri sarjoissa pitkin kautta pomputeltu, vähän pelejä alleen saanut ja edellisen täyden liigapelin noin kaksi kuukautta sitten pelannut maalivahti pystyy torjumaan ylipäätänsä yhtään mitään, niin voi vetää vaikka vitun päähänsä. Ihan sama kuka tällä peluutuksella heiluu kakkosmolarina, koska mihinkään kovin erikoiseen torjuntatyöskentelyyn ei ole edellytyksiä.

Jos tämä kausi tulee johonkin kaatumaan, niin sitten siihen, että maalivahtipeluutus on kustu aivan täydellisesti. Vähän samalla tavalla kuin edellisinäkin kausina.

Ullberg maaliin seuraavaan peliin. Ei ole muita vaihtoehtoja, jos tilanne halutaan korjata.
 

Murmeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vancouver Canucks
No kyllä valmennus saa syyttää ihan itseään noista tämän päivän imaisuista, sillä niin päin peetä Ullbergin peluutus on tällä kaudella hoidettu.
Täysin eri mieltä. Ullbergin murentunutta itseluottamusta on haettu A-junnuista ja Mestiksestä mutta mikään ei tunnu auttavan. Ei tuolla voi pelistä toiseen heittää maalille äijää, joka imee 2-3 helppoa. Siellä pelataan juuri nyt aika helvetin tärkeistä pisteistä ja jos meillä on toinen veskari, joka pelaa aivan törkeän korkealla tasolla niin kyllä tämä on hyvin yksinkertaista matematiikkaa.
 

Haske

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Sattuisikohan Tirkkonen tuntemaan saman kylän poikaa Tuukka Raskia mistään? Jos saisi ylipuhuttua Raskin työsulun ajaksi tänne näin.
 

Keltainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
Se on ihmisen pääkoppa sellainen, että voi pahimmillaan olla koko ura paketissa.

Ja mitä peluutukseen tulee, niin pelaaja on juuri niin hyvä kuin oli edellisessä pelissä.Tästä Ullbergille nollapeli ja olisi luultavasti aloittanut seuraavan.
 

Jubomir

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
No kyllä valmennus saa syyttää ihan itseään noista tämän päivän imaisuista, sillä niin päin peetä Ullbergin peluutus on tällä kaudella hoidettu.
Kyllä Ullberg on kussut ihan itse, kun ei kiekko tartu oikein missään. Ei tollasilla otteilla tarvitse liigassa mitään näytönpaikkoja nyt antaa. Se mahdollisuus ansaita peliaikaa oli ja meni. Nyt se on ansaittava taas muualta, jos enää tuohon korttiin tällä kaudella luotetaan. Loppukausi muualla ja ensi kaudella uusi mahdollisuus olisi yksi vaihtoehto.
 

Fordél

Jäsen
Pelicansilla on jo kolme veskaa ja luulisi niistä jonkun irtoavan, viimeistään kun hankkivat kunnon ykkösen. Ilvekselläkin on jo kolme veskaa ja Wiikmania vituttaa erityisesti.

Mielestäni SaiPan ei kannata riskeerata hienosti mennyttä kautta laittamalla veskapeliä yhden kortin varaan. Eli vaikka Myllykoski Pelsuista takaisin Lappeenrantaan tai Wiikman uutena sisään.

Ullbergin voitte laittaa muuten vaikka KooKooseen loppukaudeksi.
 

aHab

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Montreal Canadiens
Joukkue tuntuu olevan varpaillaan aina kun Ullberg pelaa, ero huima verrattuna siihen millä asenteella äijät painaa kun Nieminen on viimeisenä lukkona.

Ei siinä minusta ihmeitä vaihtoehtoja ole. Ullberg loppukaudeksi johonkin missä pääsee pelaamaan ja SaiPa etsimään luotettavaa maalivahtia Niemisen taistelupariksi.

Ja komppaan kyllä vahvasti sen suhteen, että Ullbergin peliotteisiin on aivan turha hakea syitä valmennuksesta.
 

hemppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ulperi on teini-ikäinen juniori. Pakkoko hänestä on väkisin tuossa iässä koulia liigatason molaria. Ei muuta kuin junioreihin tai mestikseen kehittymään. Sarjakärkijoukkue ei ole oikea paikka opetella torjuntavarmuutta. Tilalle joku kohtuuvarma luukun aukoja.
 

Zolomy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerrotaan lähiviikkoina
Työsulkuvahvistukset tahtovat pelata. Peliaikaa ei SaiPassa ole kauheasti Niemisen takana luvassa.

Tämähän se ongelma on, eli meille tarvitaan maalivahti joka haluaa päästä pelaamaan n. yhden matsin viikossa/kahdessa sen sijaan ettei pelaa yhtään. Myllyniemeä ei kyllä ole yhtään ikävä enkä tiedä uskaltaako Ilves päästää Wiikmania pois kun nykyinen veskari on lockouttilainen. Mitäs muita näitä on, Mika Norja?
 

Fordél

Jäsen
Myllyniemeä ei kyllä ole yhtään ikävä enkä tiedä uskaltaako Ilves päästää Wiikmania pois kun nykyinen veskari on lockouttilainen. Mitäs muita näitä on, Mika Norja?

Norja on HIFK:n kakkosveska eikä taustatukea ole tolle tontille, joten ei varmasti ole saatavilla.

Wiikman ja Myllyniemi voisivat olla ainoat SM-liigasta, jotka voisivat olla tarjolla ja jotka voisivat tuoda lisäarvoa SaiPaan. Näistä Wiikman voisi olla ihan hyväkin haku.

Euroopasta vapautui juuri Tommi Nikkilä, joka vapautui juuri, mutta en kyllä näe häntä Ullbergia varmempana tapauksena.
 

Fordél

Jäsen
Älkää vaan missään tapauksessa hommatko mitään Myllyniemeä sinne SaiPaan. Ei tuo teille mitään nostetta. Ei pysty haastamaan Niemistä.

Eihän tässä Niemistä tarvi mun mielestä haastaa vaan tarjota potentiaalinen korvaaja jos Niemiselle käy jotain. Sen takia mun mielestä SaiPan ei kannata hankkia veskaa, joka ei tuo mitään lisäarvoa Ullbergiin nähden, kuten joku Mestisveska. Myllyniemi voi SaiPan puolustuksen takana olla täysin riittävä veska ja löytää taas oman tasonsa.
 

atsku

Jäsen
Nyt kun on jo pää auki savoon, niin vuokrataan Henri Kiviaho KalPasta kakkosveskaksi. Meijän oma poika kotiutukseen.

Ullbergille tervaa ja höyheniä. Kun ei maistu niin ei maistu. Eiköhän tää kortti ole SaiPan kohdalta katsottu. Ura nousuun jossain muualla, toisella sarjatasolla ->Wiipurin Dynamoon?
 

aHab

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Montreal Canadiens
Myllyniemi ei näyttänyt kehittyvän maalivahtina juuri lainkaan SaiPassa. Samaa ailahtelua vuodesta toiseen, samoja ja toistuvia pelinlukuvirheitä ja syöksyilyjä.

Mutta, silloin SaiPassa maalivahtivalmennuksesta vastasi eri mies. Myllyniemi pelasi heikon syyskauden jälkeen viime kaudellakin vahvan kevätkauden. Ja sen lisäksi että kyseessä on tuttu pelaaja suurelle osalle joukkuetta, kyseessä taisi myös olla pidetty joukkuekaveri.

En sulkisi pois tätä mahdollisuutta, vaikka en Myllyniemen höntyilyistä erityisemmin pitänytkään. Sopeutumisen ei luulisi olevan vaikeaa.
 

Zolomy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerrotaan lähiviikkoina
Olisihan se hassu ympäri käydään -tilanne, jos Myllyniemi saapuisi puolestaan lainalle SaiPaan. En nimittäin vielä luovuttaisi täysin Ullbergin suhteen, parasta olisi jos hänet lainattaisiin loppuvuodeksi lainaan johonkin mestisjengiin jossa olisi tarjolla runsaasti vastuuta. Kun Rikulla on tosiaan vielä sopimus ensi kaudesta, olisi molemmille osapuolille edullista että se viime kauden taso löytyisi uudestaan.
 

Ferris

Jäsen
Olisihan se hassu ympäri käydään -tilanne, jos Myllyniemi saapuisi puolestaan lainalle SaiPaan. En nimittäin vielä luovuttaisi täysin Ullbergin suhteen, parasta olisi jos hänet lainattaisiin loppuvuodeksi lainaan johonkin mestisjengiin jossa olisi tarjolla runsaasti vastuuta. Kun Rikulla on tosiaan vielä sopimus ensi kaudesta, olisi molemmille osapuolille edullista että se viime kauden taso löytyisi uudestaan.

Laitetaan Ulle mihin vaan ja kuinka pitkäksi aikaa vaan, niin jokuhan sinne kakkoseksi tarvitaan heti joka tapauksessa. Myllyniemi vuoden loppuun asti alkuun vuokralle ja katellaan siitä sitten eteenpäin... Ulle vaikka HCK:hon lainalle, niin kumia tulee tarpeeksi että pääsee taas vireeseen.
 

Mälkiä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmoitetaan lähiviikkoina
Mikä teitä ihmisiä oikein vaivaa? Ei todellakaan mitään Myllyniemeä tänne enää ikinä!

Ullberg on minusta kans katsottu kortti, ei tartu ni ei tartu. Maalivahdilla on siitä yksinkertainen tehtävä, että pitää vaan torjua kiekot, ja mielellään yli 90% varmuudella. Ullen päivän saldo 33,33% eikä aiemmistakaan peleistä mitään kovin hyvää tulosta. Onko tästä nyt niin kamalan vaikeaa vetää johtopäätöksiä? Uutta kakkosveskaa kehiin, ja nopeasti mielellään. Ulle voi jatkaa junnuissa tahi mestiksessä, mistä hänet voisi mahdollisesti ensi kaudella poimia takaisin.
 

teeveemies

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kyllä vaan. SaiPa tarvitsee toisen maalivahdin, joka saa kiekkoja kiinni. Ullberg ei ole enää uskottava vaihtoehto edes vaihtoaitiossa istujaksi.

Miika Wiikman kelpaisi mainiosti. Alkuun kuukauden laina, jotta voidaan kartoittaa paremman hinta/laatusuhteen omaavaa kassaria. Wiikman vetää kaiken järjen mukaan ykköskassarin liksaa Ilveksessä, jota ei SaiPan selvälle luukunaukojalle kannata maksaa. Tietenkin osittain neuvottelukysymys. NHL:n alkaminen toki tekisi Wiikmanin loppukauden siirtymisen mahdottomaksi.

Noh, jotain on pakko kuitenkin tehdä. Selvääkin selvempi asia.
 

Tolppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, The Reds, Los Colchoneros, the C's
Laittakaapa jäitä hattuun. Kaveri on osoittanut aiemmin potentiaalia. Nyt vain on itseluottamus rakennettava takaisin ja hups - teillä on ihan ok kakkosveskarikin. Itse katson maalivahtivalmennuksen suuntaan. HPK:lla Järvinen on hyvä esimerkki siitä, miten homma voi loksahtaa uudestaan paikoilleen.

Onneksi olkoon hienoista otteista! Toivottavasti tahti jatkuu. Pudottakaa te taas Jokerit pleijareissa niin saatamme olla kumpikin unelmafinaalissa... :)
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
No eihän tämä syksy ole mennyt Ullbergilla putkeen, mutta kovasti hätäisiltä tuntuvat "Tämä kortti on jo SaiPassa katsottu" tyyliset lopulliset tuomiot. Mies täytti kesällä 19 vuotta, ja viime talven näyttöjen perusteella tiedetään että mies osaa torjua SM-Liigan tasolla.

Se on selvä että Riku tarvitsee jatkossa paljon pelejä alle, ja ne pelit on nyt haettava jostain muualta kuin SM-Liigasta. Luotettava luukunavaaja/kakkosmaalivahti siis tarvitaan tulevaksi talveksi, mutta kyllä Ullbegille varmasti kannattaa antaa ensi syksynä mahdollisuus yrittää uudestaan. SaiPalla on sopimus myös ensi kaudesta ja hintakin on edullinen.
 

Gennadi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, R.I.P M-juna, Ketterä
Se on selvä että Riku tarvitsee jatkossa paljon pelejä alle, ja ne pelit on nyt haettava jostain muualta kuin SM-Liigasta.

Totta, Richardin on haettava jostain aivan muualta nyt se itsevarmuus kuin liigasta. Meillä ei ole varaa yhtään repsahduksiin, mitkä toistuvasti johtuisivat maalivahtipelistä. Seitsemän joukkuetta yhdeksän pisteen sisällä ei yksinkertaisesti anna siihen mahdollisuutta. Kolikon toisena puolena luonnollisesti Niemisen väsähtäminen ja rasittuminen, eli haku päälle kakkosveskarin suhteen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös