La 6.3.2010 HPK - JYP

  • 9 036
  • 40

Royal-E

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, KeuPa, JJK, HJK +/- HPK
Ottelun alkuun Hämeenlinnassa aikaa n. 6 tuntia ja otteluketjua ei vieläkään perustettu ?


Ottelunlähtökohdat ovat selvät:

JYP:llä on aina ollut Hämeenlinnassa vaikeaa ja todella tahmaista. Tosin viimeisimmät vierailut ovat olleet jo hieman paremman näköistä peliä.

HPK:lla alla eilinen tiukka TPS kamppailu, joka ei voi olla näkymättä liikkeessä, jos JYP jaksaa lähteä painamaan peliä alusta alkaen.

JYP taistelee vielä jopa runkosarjan voitosta, kun HPK taas alkaa olla varmistanut pääsyn suoraan puolivälieriin, tosin teoreettiset mahdollisuudet taitanee olla vielä myös kotietuun, mutta se vaatisi jo muiden (HIFK:n) todellista romahtamista loppukaudeksi.

Kokoonpanoja odotellessa veikkaus, että JYP vie suuremmin panoksi 2 - 5
 

Paha_Kurki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Eipä siitä tälläkään kertaa mihinkään pääse. HPK on kotonaan suosikki. HPK olisi jopa vielä suurempi suosikki, mikäli menisin paikalle ottelua katsomaan. Tällä kertaa kuitenkin jää Hämeenlinna näkemättä, ja annan näin JYPille mahdollisuuden taistella voitosta. Ennen tätä ottelua, 5/6 HPK-JYP ottelua olen nähnyt paikan päällä. Viimeisin peli jäi katsomatta, ja niinhän JYP sieltä voiton kaivoi. Aiemmat (ne nähdyt neljä) pelit JYP hävisi. Tämän vuoksi muun muassa nimimerkki Nokkis (tervesiä) on antanut mulle pysyvän porttikiellon Rinkelinmäelle, aina kun JYP siellä pelaa. =) Että ei näitä kovin vakavasti oteta!

Kyllä olisi mielenkiintoinen matsi tulossa, mutta kun ei niin ei..

Pihlströmin ja Makkosen otteet entisessä kotikaukalossa kiinnostaisi. Etenkin Makkoselta olisi mukava muutama kihaus nähdä, pitkästä aikaa. Tällä hetkellä JYPin maalinteko on vähän liikaa Pihlström-Hytönen-Louhivaara ketjun varassa. Saapa nähä miten tänään käy? Toivotaan kolmea pistettä, mutta 1-2 pistettä ei ole kuitenkaan pettymys..
 

ToBey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Jyväskylä
JYP tänään:

Pihlström - Hytönen - Louhivaara
Viitanen - Malmivaara

Tuppurainen - Makkonen - Virtanen
Koskinen - Vatanen

Kariya - Hakkarainen - Vänttinen
Kaijomaa - Kantee

Jääskeläinen - Lahti - Sipiläinen

Maalissa aloittaa yleisön toivomuksien mukaan Sinuhe Wallinheimo

Jos RD ymmärtää vaihtaa Sinuhen ensimmäisen (helpon) maalin jälkeen Pekiin niin mahdollisuuksia on voittoon asti. Jos runkosarjan voittoa halutaan niin tänään olisi silti tultava ehdottomasti täysi potti.
 

Teddy_H

Jäsen
Suosikkijoukkue
T-73, Pantserfaust
Laku on näköjään kokoonpanossa, mutta Tuukka ei.

Paras mahdollinen:
Janne Laakkonen - Ville Viitaluoma - Joonas Vihko
Jyrki Louhi - Ville Hämäläinen - Miikka Männikkö
Niko Nieminen - Joonas Kemppainen - Jari Sailio
Janne Kolehmainen - Toni Häppölä - Tuomas Muhonen

Mikko Mäenpää - Jukka Laamanen
Kai Syväsalmi - Marko Tuulola
Jani Honkanen - Lauri Kärmeniemi

Teemu Lassila (Juha Metsola)

Tuukan puuttuminen on kyllä paha. JYP:llä kun riittää noita vahvoja painijoita joita olisi ollut hyvä kurmoottaa oikein olan takaa. No, aina on ensi kausi, jos ei pudotuspeleissä satuta kohtaamaan.

Piste olisi kiva tänään. Valtra Areenalta se saatiin viimeksi vahvalla kilpparilla, mutta toivottavasti tänään Kerhokin pystyy jopa vähän pelaamaankin.

Sellaista kuulin että Kerho muistaa Sinuhe Wallinheimoa tänään kun hän pelaa melko varmasti viimeisen ottelunsa Rinkulalla. Pitkällisten pohdintojen jälkeen joukkueenjohto keksi miten Sinuhea muistetaan. Koko uransa läpi lähinnä pellehypyistään tunnettu maalivahtikonkari palkitaan paikallisen amatööriteatterijohtajan toimesta pronssisella snorkkelilla. Onnea Sinuhe!
 

spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Harvemmin tulee oltua samaa mieltä Keskisuomalaisen Tuomas Heikkilän kanssa, mutta nyt on mies oikeilla linjoilla otteluennakossaan. Onneksi tuomaripariin ei ole eksynyt Levosta tai Ringbomia, toivotaan nykysääntöjen mukaista tarkkaa linjaa estopelin kitkemisessä.

HPK voi olla kovakin kanto kaskessa kenelle tahansa pleijareissa, ja perinteisesti ollut JYPille vaikea vastus, etenkin Rinkelinmäellä. Mutta perinteet romukoppaan, nykyinen JYP on niin kova, että halutessaan voittaa kenet tahansa, missä tahansa. Ainoastaan pieni hyvänolontunne henkisellä puolella voittoputken vaan jatkuessa ja mahdollisesti epäonnistuva tuomaripeli saattaa kääntää lopputuloksen kotijoukkueelle. On Pihlströmiä, on Makkosta, on Kariyaa aina kolmoskenttään asti. On kaikkien aikojen tulokaspuolustajaa ja ennenkaikkea on maalivahti, joka oikein ajoitetulla taktisessa aikalisällä pystyisi keskeyttämään vastustajan mahdollisen vyörytyksen, toisin kuin eräät maailmanluokan molarit (I´m looking at you, Miikka). Wallinheimo on kunnioituksensa ansainnut.

JYPissä on myös kakkosvalmentaja, joka aloitti päävalmennusurakkansa neljällä peräkkäisellä kolmen pisteen voitolla, mukaan mahtui Lukon ja KalPan päänahat. Ja tietty meillä on päävalmentajana armoitettu kalju älykkö (ei kuitenkaan Sakari P...), joka potkii tarpeen tullen puhtia poikiin selän suoristuessa oman ylivertaisuuden seurauksena.

Jos nyt yksi nimi nostetaan vielä vierailijoista esiin, niin katsastakaapa arvon kapteenimme J-(Y)P Hytösen otteet. Siinä on niin kokonaisvaltaisesti erinomainen joukkuepelaaja ja taistelija että hattu pois päästä. MM-kisoissa johtanee neloskenttää Pihlström rinnallaan ja hyvä tulee. Sen verran tuo maajoukkueen "kakkosvalmentaja" pystynee vaikuttamaan Jalosen pelikirjaan.

On se kivaa olla JYPin fani tällä hetkellä.

Vierasvoitto, joku 1-4 kelpaa, Wallinheimo showmiehenä tarjoilee kotiyleisölle edes yhden riemunhetken jollain lurpsahduksella.
 

lätkämies

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Columbus Blue Jackets
Harvemmin tulee oltua samaa mieltä Keskisuomalaisen Tuomas Heikkilän kanssa, mutta nyt on mies oikeilla linjoilla otteluennakossaan. Onneksi tuomaripariin ei ole eksynyt Levosta tai Ringbomia, toivotaan nykysääntöjen mukaista tarkkaa linjaa estopelin kitkemisessä.
No käske Heikkilä Rinkelinmäelle ihmettelemään hyökkäävää kerhoa, vieraissa me pelataan kahvaa ei kotona enää.

Pelistä odotan taas vauhdikasta koti-kerhoa ja mielenkiinnolla odotan Ka-Ma-Lan 2/3 ja Pihlströmiä, kaikki olivat Kerhossa pelatessaan fanien suosikkeja, kuinka heitä muistetaan?

Harmi kun Tuukka meni sitten loukkaantumaan, no onhan lasi mukana.
 

Vietävä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KPS
Pelistä odotan taas vauhdikasta koti-kerhoa ja mielenkiinnolla odotan Ka-Ma-Lan 2/3 ja Pihlströmiä, kaikki olivat Kerhossa pelatessaan fanien suosikkeja, kuinka heitä muistetaan?

Kummallista kyllä, että Kariya laitettiin tuonne kolmoskenttään. Kuitenkin Virtasella olisi ollut hyvät saumat olla "Laakkonen" tuossa Kariyan ja Makkosen vierellä. Nyt kakkosketjuna on sitten Vi-Tu-Makkonen. Tuntuu siltä, että Tuppuraisen vahvuudet eivät ole siellä pelisilmän ja pelinopeuden puolella, toisin kuin Kariyalla parhaimmillaan, mutu-tuntumalla tosin heitän. Makkonen vaeltaa hämärän rajaseudulla tehojen valossa, vaikka kuulopuheiden perusteella taisteleekin mukavasti jo kulmaväännöissä ja jopa voittaa niitä. Nopeuskin viime radiokuuleman perusteella paranemaan päin.

Pihlströmillä sitten taas luistin kulkee, ja onkohan vielä kaksinkamppailua hävinnyt sitten JYP:iin saapumisen jälkeen. Taklaa, raastaa ja mikä herkullisinta, on tällä hetkellä SM-liigan tehokkain pelaaja, ei siis hassumpaa!

Hurlumhei-kiekkoa luvassa. 3-4 maalia HPK:lle, ykköskenttä värkkää niistä kaksi. 3-6 maalia JYP:ille, Pihlström tehoilee tapansa mukaan.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Kummallista kyllä, että Kariya laitettiin tuonne kolmoskenttään. Kuitenkin Virtasella olisi ollut hyvät saumat olla "Laakkonen" tuossa Kariyan ja Makkosen vierellä. Nyt kakkosketjuna on sitten Vi-Tu-Makkonen.
Jospa JYPin tavoitteena onkin saada kotijoukkueen kannattajat hokemaan ottelun jälkeen :"Vitu Makkonen" ?

No joo, ihan vakavasti ottaen tämä on taas niitä otteluita jossa voi käydä miten vaan. Ensimmäinen erä kertoo jo paljon. Jos JYP pystyy nollaamaan HPK:n rynnistyksen ja ehkä latomaan 1-2 maalia, on se jo erinomainen suoritus. Wallinheimo maalilla tietysti hieman epäilyttää, mutta toivotaan että wanha herra Wallinheimo taas kerran todistaa pelot täysin aiheettomiksi. Kunhan HPK:n pelaajat eivät vedä läheltä ylös...
 

Royal-E

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, KeuPa, JJK, HJK +/- HPK
Tulinpahan kotiin jo hallilta. Olipa peli!

Omasta mielestäni Hytösen panos oli todella hyvä, kuten myös muunkin kentän.

Samon, kun Makkonen ja Karya olivat samaan aikaan jäällä jälki oli hyvää, vaikkeikaan tehojen muodossa, mutta 5 - 5 pelissä alkaa miesten luistin jo kulkeakkin.

Itse peliin:

Ensimmäinen vaihto JYP:ltä hyvä, jonka jälkeen ote HPK:lle. Kerho maali ja ote jatku HPK voittoisena. Erän puoli välin jälkeen JYP:n tasoitus, jolloin suunta muuttui aivan täysin. Lisäksi Jääskeläisen johtomaali, joka meni aavistuksen verran helposti Lassilan selän taakse

Toisen erän alku ja maali YV:llä ja pitkälti toista erää HPK oli täysin purjeessa, jonka vuoksi Rautakorpi otti myös aikalisän. JYP olisi voinut latoa taululle montakin maalia, mutta varsinaiset 1000 taalan paikat jäivät puuttumaan. Loppuun sitten vielä HPK:n kavennus ylivoimalla melkoisen sähellyksen saattelemana.

Kolmas erä johon JYP tuli sitten peruuttelemaan, joka ainakin omasta mielestäni oli turhaa, koska helpommaksi olisi peli itsellemme tehty jos oltaisiin tultu korkealta ja kovaa (Uskoin ainakin itse, että HPK:n eilinen TPS peli olisi otteisiin vaikuttanut). Hitosti sähellystä ja arpomista ja Favorin otti roolia itselleen; Todella käsittämättömiä ratkaisuja suhteessa linjaan (Ei siinä, muuten hyvin vihelsivät. Mutta loppua kohti tuntui, että Favorinin oli pakko saada tasoitus aikaiseksi) Ja viimeinen JYP jäähy TODELLA KÄSITTÄMÄTÖN ensi Sinuheen kohdistunut päälle ajo (osittainen; juuri ja juuri osuma), jonka jälkeen Pihlströmiltä samanlainen, jossa Lassila luisteleen päätyyn HPK:n pakki ohjaa Pillun Lassilaa kohti, jossa Pihlström väistää ja Lassila ottaa samoin "lukua" kuin Sinkku 15 sek. aiemmin. Tästä sitten loppuottelu HPK ylivoimaa, muttei tulosta.

Loppu yhteenvetona, että lukemat olivat sitten ehkä kuitenkin juuri sellaiset kuin peli antoi itsellänsä; Ehkä JYP:lle +1 olisi ollut todellisempi kuva, kun verrataan toisen erän hallintaa, mutta tärkeintä on että 3 pst. tuli kotiin!

Kiitos JYP ja Sinkku, jolta "yllättäen alun ensimmäisen helpon" jälkeen loistava peli, vastoin fanien ennakko-odotuksia

Loppuun vielä, että yllättäen Laamanen menetti päreensä aivan lopussa (tosin kävi aika lämpöisenä koko ottelun aina) ja kättelyjä ei nähty laisinkaan, kuten ei myöskään perinteisiä IS-tähti palkintoja.

Edit: Muuten JYP faneja todella kiitettävästi Rinkelinmäellä, itse en ainakaan muista koska olisi aiemmin ollut enempää! Loistava fiilis, joten kiitos myös JYP fanit!

HPK:n kuuluisa "sikakatsomo" nollattiin 100 - 0

Edit2: On se kyllä kumma, että voitetun pelin jälkeen silti ns. "vituttaa": nimittäin tuomarityöskentely. Jos tuolla linjalla jatketaan myös Playoffeissa, saattaa olla, että todellisia arpavoittoja jaellaan pelien lopussa
 
Viimeksi muokattu:

J.Petke

Jäsen
nollattiin 100 - 0

Loistava sanonta.

Ilmeisen vauhdikas ottelu missä molemmat esittivät hyvää jääkiekkoa. JYP vei ansaitusti pisteet tiukalla puolustuksella kolmannessa erässä.

Ei oikeastaan jäänyt edes harmittamaan kun tietää että peli oli hyvää ja vastus oli hyvä.
 

Royal-E

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, KeuPa, JJK, HJK +/- HPK
HPK:n kuuluisa "sikakatsomo" nollattiin 100 - 0

Loistava sanonta.

Eikös se koko lause mennyt noin? Eikä siis siten, että oltaisiin koko HPK nollattu ?

Kuten sanoitkin oli peli todella hyvä.

Mietin kuitenkin edelleen, miksi Laamanen heitti loppusummerin soiti mailansa ja poistui pukusuojaan + ettei loppukättelyä suoritettu?
 

Suomi-Salama

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Lievemaan radioselostuksen mukaan tuomaritoininta oli jälleen vähintäänkin kyseenalaista. Koska en luota Lievemaahan, haluaisin kuulla vielä näkijöiden kommentteja lopullisen mielipiteen muodostamiseksi. Sinällään en toki ihmettelisi, että otteluvalvojien yleensä ylistävistä kommenteista huolimatta päätuomarimme olisivat jälleen epäonnistuneet. Lähinnä Lievemaa ihmetteli sitä, miksi kotijoukkuelle ei vihelletä juuri mistään.

Mutta voitto on tärkeintä. Jälleen oli aika luottavainen mieli läpi ottelun, vaikka Sinkku ilmeisesti avausmaalin hörppäsikin. Eiköhän tässä mestaruus uusita.
 

Royal-E

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, KeuPa, JJK, HJK +/- HPK
Lievemaan radioselostuksen mukaan tuomaritoininta oli jälleen vähintäänkin kyseenalaista. Koska en luota Lievemaahan, haluaisin kuulla vielä näkijöiden kommentteja lopullisen mielipiteen muodostamiseksi.

Kuten edellä mainitsinkin, niin hallilla paikanpäällä peliä seuranneena voin sanoa, että varsinkin 3. erän lopun tuomarityöskentely oli todella kyseenalaista.

Tosin, muuten ottelun aikana ei sen suurempia vääryyksiä koettu; puolin jos toisinkaan.

Muutama kyseenalainen tilanne, mutta ainakin omasta mielestäni meni suht 50-60 nämä hommat (ehkä siinä JYP:n 2. erän pyörityksen aikana HPK:n jokunen estäminen ja koukkaaminen jäi viheltämättä, mutta tais mennä samoin 1. erän alku hetkillä JYP:n puolelta) , joten tuomarit oli muuten suht. onnistunutta

Yllättäen se oli muuten Favorin, jolta meinasi housuun karata
 

Koirapoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jutta Grahnin mies, Else-Maj Pontoppidan.
Lievemaan radioselostuksen mukaan tuomaritoininta oli jälleen vähintäänkin kyseenalaista. Koska en luota Lievemaahan, haluaisin kuulla vielä näkijöiden kommentteja lopullisen mielipiteen muodostamiseksi. Sinällään en toki ihmettelisi, että otteluvalvojien yleensä ylistävistä kommenteista huolimatta päätuomarimme olisivat jälleen epäonnistuneet. Lähinnä Lievemaa ihmetteli sitä, miksi kotijoukkuelle ei vihelletä juuri mistään.
Ennen kuin coyote86 ratsastaa kalakukolla paikalle kertomaan että noihan se on Jyväskylässäkin ettei kotijoukkueelle jäähyjä vihelletä ja Valtra keulii. Kerkesinpäs kertomaan.
Hurja taisto tulee runkosarjan voitosta, Lukko puppeloitsee oikein urakalla ja takaa tuleva kolmikko parantaa entisestään.
 

Royal-E

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, KeuPa, JJK, HJK +/- HPK
Eihän loppukättelyä ole suoritettu yhdessäkään ottelussa koko kauden aikana SM-Liigassa, koska se on edelleenkin sikainfluenssan takia pannassa.

Daa... Hyvä minä!

Mihinkähän kivikauteen olen jäänyt ? Näinhän se tosiaan oli, jotenkin tuo "Lamppu" Laamasen valojen pimentyminen summerin jälkeen sumensi pääni; Vai olisiko se kuitenkin ollut se Yläpesän tarjoilema tauko mallas, vaiko kuitenkin humalluttavan kaunis nainen edessäni ?
 

MadMike

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HML Huskies, Fremantle Dockers, Western Force
Kuten edellä mainitsinkin, niin hallilla paikanpäällä peliä seuranneena voin sanoa, että varsinkin 3. erän lopun tuomarityöskentely oli todella kyseenalaista.

Yllättäen se oli muuten Favorin, jolta meinasi housuun karata

Juu, mutta ei niin kuin sinä sen näit. Lassila yritti ihan reilusti irrottaa päätä siinä ja Favorinilla lurahti housuun. Kuten lurahti jo ensimmäisessä erässä, kun piti jommalle kummalle viheltää ensimmäisenä jäähy.

Peli itsessään oli hyvää viihdettä ja mielestäni Kerho pelasi ekan vartin ihan helvetin hienoa kiekkoa. Sittemmin homma meinasi levitä käsiin ja Jyp:llä oli mahdollisuus ratkaista peli täysin.

Ihan kiva hävitä välillä.
 

expertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brodeur, Hughes bros., Dawson Mercer, NJD, HPK
Hyvä peli.

Tuukkaa olisi tarvittu. Hyvin hoiti Lassila loppun jyp jäähyn ja sitä kautta sauman tasoitukseen. Pelimies. Sitä tilannetta edelsi Sinuhen kympin arvoinen kuoleva joutsen.

Muuta pelistä. Rummut on syvältä, sais kieltää lailla. Jos ei ääni riitä, niin olkoot hiljaa. Kyllähän tuollaisella patteriastolla nollaa ihan kenet vaan.
 

Royal-E

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, KeuPa, JJK, HJK +/- HPK
Hyvä peli.

Tuukkaa olisi tarvittu. Hyvin hoiti Lassila loppun jyp jäähyn ja sitä kautta sauman tasoitukseen. Pelimies. Sitä tilannetta edelsi Sinuhen kympin arvoinen kuoleva joutsen.

Btw. Sama tilanne molempiin suuntiin ja sinulle Sinkun vetäisy on kuoleva joutsen ja Lassilan tilanne on 10 arvoinen suoritus. Olikos tässä jotain ristiriitaa ?
 

Royal-E

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, KeuPa, JJK, HJK +/- HPK
Juu, mutta ei niin kuin sinä sen näit. Lassila yritti ihan reilusti irrottaa päätä siinä ja Favorinilla lurahti housuun. Kuten lurahti jo ensimmäisessä erässä, kun piti jommalle kummalle viheltää ensimmäisenä jäähy.

Kyllä joo, tuo ensimmäisen jäähyn arpominen oli kyllä jo sitä luokkaa, että alkoi jo pilli polttelemaan housun taskussa, että prkl. eikö tässä nyt saakkaan viheltää ja ottaa roolia =)


Oli kyllä oikeasti puhdasta ja tasokasta kiekkoa noin kokonaisuudessaan. Täytyy kyllä tästä molemmille joukkueille nostaa hattua
 

Royal-E

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, KeuPa, JJK, HJK +/- HPK
Noin yleensä kommenttina, että tämä ketju ja ottelu kiinnosti näköjään kiviäkin!

50 % ketjun viesteistä on omiani =)

Jee jee!

Eihän tämä nyt sentään näin tylsä ottelu ollut ?

Vai onko suurin osa aktiivisista foorumilaisita bannissa?
 

expertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brodeur, Hughes bros., Dawson Mercer, NJD, HPK
Btw. Sama tilanne molempiin suuntiin ja sinulle Sinkun vetäisy on kuoleva joutsen ja Lassilan tilanne on 10 arvoinen suoritus. Olikos tässä jotain ristiriitaa ?

Oli siinä mun mielestä se ero, että sinkku sukelsi ilman kontaktia. Lassila taas ryntäsi hyökkääjää päin sillä riskillä, että saa itse jäähyn tai sitten kaveri saa. Roppaa likoon. On siinä kai joku ero vai?

Kirjoittajat eivät ole bannissa vaan luultavasti kännissä.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Itse peliin:

Kolmas erä johon JYP tuli sitten peruuttelemaan, joka ainakin omasta mielestäni oli turhaa, koska helpommaksi olisi peli itsellemme tehty jos oltaisiin tultu korkealta ja kovaa (Uskoin ainakin itse, että HPK:n eilinen TPS peli olisi otteisiin vaikuttanut). Hitosti sähellystä ja arpomista ja Favorin otti roolia itselleen; Todella käsittämättömiä ratkaisuja suhteessa linjaan (Ei siinä, muuten hyvin vihelsivät. Mutta loppua kohti tuntui, että Favorinin oli pakko saada tasoitus aikaiseksi) Ja viimeinen JYP jäähy TODELLA KÄSITTÄMÄTÖN ensi Sinuheen kohdistunut päälle ajo (osittainen; juuri ja juuri osuma), jonka jälkeen Pihlströmiltä samanlainen, jossa Lassila luisteleen päätyyn HPK:n pakki ohjaa Pillun Lassilaa kohti, jossa Pihlström väistää ja Lassila ottaa samoin "lukua" kuin Sinkku 15 sek. aiemmin. Tästä sitten loppuottelu HPK ylivoimaa, muttei tulosta.

Loppu yhteenvetona, että lukemat olivat sitten ehkä kuitenkin juuri sellaiset kuin peli antoi itsellänsä; Ehkä JYP:lle +1 olisi ollut todellisempi kuva, kun verrataan toisen erän hallintaa, mutta tärkeintä on että 3 pst. tuli kotiin!

Edit: Muuten JYP faneja todella kiitettävästi Rinkelinmäellä, itse en ainakaan muista koska olisi aiemmin ollut enempää! Loistava fiilis, joten kiitos myös JYP fanit!

HPK:n kuuluisa "sikakatsomo" nollattiin 100 - 0

Edit2: On se kyllä kumma, että voitetun pelin jälkeen silti ns. "vituttaa": nimittäin tuomarityöskentely. Jos tuolla linjalla jatketaan myös Playoffeissa, saattaa olla, että todellisia arpavoittoja jaellaan pelien lopussa

Kyllä tuo loppu ylipäätään oli melko perseestä. Ensin Vihkon ryntäys, joka nyt ilmeisesti sitten oli sen pari potkua yli sallitun, tosin kyllä siellä herra Vatanenkin suoritti tyylikkäitä hyppytaklauksia. Sitten Wallinheimo tunkee hanskan lähes Kolehmaisen suuhun, joka olisi ollut selvä jäähy. Tätä ei tullut ja sitten Lassila päätti kalastaan vastaavan tyyppisellä taktiikalla Jypille jäähyn. Muutenkin vituttaa tuo veskareiden suorastaan törkeä ojentelu kärkikarvaajien pään korkeudelle.

Teidän rummut kuulostaa aivan paskalta, hyvää meteliä kyllä piditte noin muutenkin. Muutenkin mukava tunnelma hallissa.

Kerho vei ottelun alun aivan täysin ja paikkoja oli useampaankin. En ymmärrä missä vaiheessa JYP nyt niin kamalasti painosti, toki toisessa erässä pelasivat paremmin kuin Kerho. Kolmas erä oli aivan täysin Kerhon ja paikkoja oli aivan helvetisti.

No, peli itsessään oli vauhdikas ja hyvä fiilis jäi vaikka turpaan tulikin. Tästä on ainakin Kerhon hyvä jatkaa.
 

lätkämies

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Columbus Blue Jackets
Lievemaan radioselostuksen mukaan tuomaritoininta oli jälleen vähintäänkin kyseenalaista. Koska en luota Lievemaahan, haluaisin kuulla vielä näkijöiden kommentteja lopullisen mielipiteen muodostamiseksi. Sinällään en toki ihmettelisi, että otteluvalvojien yleensä ylistävistä kommenteista huolimatta päätuomarimme olisivat jälleen epäonnistuneet. Lähinnä Lievemaa ihmetteli sitä, miksi kotijoukkuelle ei vihelletä juuri mistään.

Tänään tuli ihmetetyä koko pelin että mistä nää saatana sokeat paskat roudataan tonne kentälle.

Ensimmäisessä erässä oli pari kyseenalaista tilannetta esimerkiksi Virtasen selvä koukku jonka kaikki näki. Syväsalmen jäähykin oli hieman kyseenalainen Kariya lyö kiekon laida kautta itselleen eteenpäin Syväsalmi siinä peruuttelee ja Kariya luistelee päin Syväsalmelle jäähy. Erätauolla Rautakorpi? oli raivonnut tuomarille tästä tilanteesta. Jyp hyödyntää YV:t ja tekee kaksi YV maalia. Kolmannen erän lopussa Vihko saa ryntäämisestä jäähyn vaikka ei tee juurikaan mitään muuta kun mene kaivamaan kiekkoa kulmasta. Tämän jälkeen toisessa päässä Lassila luistelee tahaltaan Jypin pelaajan luistelulinjalle ja Louhivaaralle ryntäyksestä jäähy, siis mitä helvettiä! Myös Tuomareiden sijoittuminen oli aivan kuraa useasti aiheuttivat erikoisia tilanteita molempiin päin. Saatana silmälasit päähän ja luistelukouluun PRKL!

Itse pelistä:

HPK tuli ryminällä peliin ja tekikin nopean maalin Niemisen johdosta. HPK hallitsi ensimmäistä erää Syväsalmen jäähyyn asti, Jyp oli saanyt tilanteita Anttien Virtasen ja Pillun hyän karvauksen avulla. Jyp tekee YV maalin ja Kerhon peli sekoaa vähäksi aikaa, sekoilun aikana Jääskeläinen lisää Jypin johtoa.

Toisessa erässä Jyp tekee alussa YV maalin ja hallitsee alkuerän, tämän jälkeen alkaa pelissä hieman sekainen vaihe että kumpikaan ei saa aikaan juurikaan mitään.

Kolmanteen erään HPK tulee taas kovaa ja hallitsee lähes koko erän, mutta tasoitukseen asti ei päästä. Lopussa Lassila ''uhraa'' itsensä jotta Jyp saisi jäähyn ja niin käy, omasta mielestäni oli hieman typerä teko sillä jos olisi loukkaantunut niin moro vaan paly-off menestys. Lopussa alkaa perinteinen SM-Liiga pelleily eli vaihdetaa maalivahti saadakseen ''aikalisä''. Metsola tykkää ''hieman seikkailla kiekon kanssa ja on siniviivalla kiekon kanssa söheltämässä.

Omasta mielestän Tukka voisi nyt painottaa suoraviivaisuuden merkitystä, sillä useasti huippupaikasta koitettiin siirtää parempaan paikkaan...
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Norja vs Tshekki
  • 13.00
  • 9.00
  • 1.13
USA vs Saksa
  • 1.22
  • 6.90
  • 9.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös