To 4.2.2010 Blues - Ässät

  • 10 753
  • 60

Jerkkola

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki Porilaiset, etenkin Ässät.
muutamalla ranskalaisella autosta parkkipaikalta ulospääsyä odotellessa..

-öhmanin ketju hiton vaarallinen aina kentällä ollessaan
-ässillä muutama loistopaikka ratkaista peli niin viimeisen viiden minuutin aikana kuin jatkoajallakin (luomala x 2, kivenmäki x 2, huhtanen läpiajo)
-tuomarit paikoitellen aivan sekaisin. Meinasi suht siisti ottelu lähteä lapasesta turhan arpomisen takia
-kivenmäki halutessaan täysin pitelemätön kuten öhmankin
-molempien joukkueiden kaksi ensimmäistä maalia oli aika lahjoja puolustuksilta
-ottelun tärkeys näkyi selvästi molempien otteissa
-ässillä enemmän tuhannen taalan paikkoja.. Mikä siinä on että ei mene sisään
-ässien vetäjien järjestys voittomaalikisassa.. Kuparinen.. Miksi?
-baronan jäänhoitaja voisi opetella ajamaan jään rankkarikisaa varten.. Ei voi kestää samaa aikaa kuin koko jään ajaminen!
-bluesin toisesta hylätystä maalista varmaan keskustellaan ainakin siihen asti että neloselle tulee video.
-miten tappelun aloittanut, ensin hanskat pois heittänyt voi saada tilanteesta vain 2+2, kuin vastustaja lentää pihalle?
-hiton kärpät.. Mulla kusi vedot sen takia!
 

StadinÄssä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ja pilkuilta pataan....

Illan herra ja hidalgo tänään, apinooren kuningas Hannu Henriksson antaa kerta toisensa jälkeen kovan luokan näyttöjä siitä, ettei miestä turhaan pidetä koko sm-liigan surkeimpana persoonana. Toi saatanan paviaani pystyy kyllä sotkemaan pelin kuin pelin. Ainut positiivinen asia väkäleuan koomailuissa on se, että siitä kärsivät tasapuolisesti ihan kaikki kaukaloalueella olevat ihmiset.

Näkemättä voisi varmasti esim. kuvitella, että kun hanskoitta käydyn tappelun jälkeen toinen pelaaja saa 5+20 ja toinen 2+2, kyseessä täytyy olla tilanne jossa isomman kakun saanut järkälemäinen tappelija on hyökännyt herkeämättä toisen - vain omaa terveyttään suojelleen ja tilanteesta pakoon pyrkineen pelaajan kimppuun.

Tai sitten säännöt ovat muuttuneet niin, että voittaja saa major- ja hävinnyt minor-jäähyn. Toivottavasti näytetään illan koosteissa tämä yksipuolinen sikailu...
 

Juspe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Oli varmaan yleisöön menevä peli?

Kai sitä noinkin voisi kuvata. Toimintaa tuli ainakin koko rahalla.

Bluesilla oli täydet mahdollisuudet voittoon myös varsinaisella peliajalla, mutta valitettavasti tuomarit puhaltelivat kolmannen erään muniinsa ja olivat täysin ulkona pelistä. Ehdottomasti paskinta tuomari toimintaa mitä olen tällä ja viime kaudella nähnyt. Lisäksi Blues oli totutun tehoton ja varsinkin Puustinen missasi pari avopaikkaa. Paikkaili sentään vähän komealla rankkarimaalilla.

Bluesin puolustus oli tänään todella haavoittuvainen, niin kuin rosteria katsellessa pelkäsinkin. Mezei - Laakso pari oli todella hukassa ensimmäisessä erässä ja vastaavasti Heiskanen päätti aloittaa itsensä ulos pelaamisen ja hyökkääjien näennäisen pitämisen toisessa erässä. Ainakin tämän pelin perusteella on ansainnut kaikki haukut, mitä Blues keskusteluissa on saanut osakseen. Todella kaukana parhaasta tasostaan.

Pelottaa sanoa tätä äänen, mutta Rönberg ansaitsi paikkansa ykkösparissa tänään. Kiekon kanssa oli välillä vaikeaa, mutta puolustaminen sujui sentään kohtalaisesti.

Hajosiko Kurki pelin aikan, en ainakaan huomannut kentällä loppupelistä?
 

Juspe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
No tuota tappelutilannetta seurasikin muutaman minuutin arvonta, jonka alkaessa pystyi jo tietämään, että yhdelläkään tuomarilla ei ole mitään hajua mitä tapahtui ja lottokone on käynnissä.

Lottokoneen käynnistyttyä nähtiinkin myöhemmin myös komeita paikkoja puolin ja toisin.
 

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ehkä siinä sitten oli tuo Ahon mainitsema " Säälistä sai jäädä kun kerran selkäänsä otti."

Lottokone arpoi väärän tuloksen, kuten niin monesti aikaisemminkin.
 

peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Eipäole yllätys että Niki on epäonnistunut tuomarityöskentelyssä. Hannu piti tämän kauden huonointa esitystä Tampereella nimissään kunnes Tappara-Blues pelin tuomari Teemu Salminen veti kirkkaasti ohi.
 

Jan Koller

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät ♠, Carolina Hurricanes
Kommentteja paikan päältä:

Niinhän siinä käy, kun itseä ei kiinnosta, vie kaveri lopulta pisteet.

Tuomarit: Miten ihmeessä kaksi päätuomari voi ryssiä noin helpon pelin noin täysin. Välillä vihelletään ihan mitä sattuu ja sitten välillä jää päivän selviä jäähyjä viheltämättä. Linjatuomarit oli onneksi hereillä ja nälivät bluesin kyseenalaiset maalit. Päätuomarit olisivat ne varmaan hyväksyneet.

Zabo: tarjosi kaksi kertaa kavereille loistavasti tyhjille ja komea voitto tappelusta. Harmi, että ottelu loppui ennen aikojaan.

Kivenmäki: tänään ei napannut. Tarjosi kuitenkin muutamia aivan uskomattomia passeja muille, mutta minkäs voi, kun joutuu pelaamaan puukäsien kanssa.

Niemi: ne jotka ovat nähneet miehen pelejä enemmän voivat kommentoida paremmin, mutta ainakin tänään vaikutti, että bensa on loppu.

Luomala: olisi pitänyt myydä Venäjälle ja ostaa, joku kehityskelpoinen pistään Maven passit sisään. Toivottavasti maali poisti apinan selästä ja loppu kausi sujuu hyvin Ässien kannalta ja saa rahakkaan sopimuksen KHL:an. Tolvanen lahjoitti Luomalan 23 maalin. Kiitos siitä.

Rynnäs: tänään sitten vähän huonompi peli. No, toivottavasti lauantaina sitten taas 0 peli.

Bluesin pakit: maksetaanko noille palkkaa? Aivan käsittämättömän huonoja ratkaisuja ja hieman terhakampi joukkue olisi ratkaissut pelin jo ekan 10 aikana.

Öhman: erottui edukseen vai johtuiko vain kypärän väristä. Riittäiskö Hirsimäellä pelimerkit hankkimaan äijä meille ensi kaudeksi? Vitsi vitsi.

Ässien ylivoima: Toivottavasti joku näyttää videolla Rautakalliolle bluesin ylivoimaa ja ottakaa herran jestas siitä mallia. Aivan hirveää kuraa noi pari yyveetä.

Huhtanen, huhtanen, huhtanen: Jos luoja ei ole suonut maalintekotaitoa, niin lainaa sitä kiekkoa muille, äläkä itse vain kuskaa ja kuskaa.

Kudroc: perusvarma pakki, joka osaa purkaa kiekon omasta päästä. Tosin välillä turhan innokkaastikin. Selkeä vahvistus joukkueelle, kun pääsee joukkueeseen sisään. Selkeästi tuomarien uusi silmätikku.

Tällä pelillä ei hyvä heilu lauantaina, mutta toivottavasti kotiluola ja Lukko herättää uinuvan ykköskentän...
 

Chris Sharma

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Suomen maajoukkue, Nationalelf
Oli ihan mielenkiintoinen peli. Vasta kolmas tällä kaudella paikan päällä.

15 ekaa minsaa olivat Bluesilta sysipaskoja, onneksi oltiin vain 0-2 häviöllä siinä vaiheessa. Vähitellen Blues pääsi paremmin peliin mukaan ja loppujen lopuksi parempi jengi voitti.

Muutama ranskalainen:

-tuomaritoimintaa ei voi kuvata sanalla katastrofi, se oli jotain paljon huonompaa
-Rönnberg yllätti positiivisesti ja pelasi yllättävän hyvin
-muuten Bluesin pakkien suoritukset olivat koomisia. Kuinka monta kertaa toistui tilanne, että ensin sutaistaan kiekko ässäpelaajan lapaan ja sitten pyllähdetään perseelleen......heikkoa oli
-toinen hylätty maali näytti katsomoon oikein tehdyltä
-Spilarissa on potentiaalia, vaikka näkyikin aivan liian harvoin
-Puustisen rankkari oli jäätävä nöyryytys
-Jaska teki maalin
 

E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Näkemättä voisi varmasti esim. kuvitella, että kun hanskoitta käydyn tappelun jälkeen toinen pelaaja saa 5+20 ja toinen 2+2, kyseessä täytyy olla tilanne jossa isomman kakun saanut järkälemäinen tappelija on hyökännyt herkeämättä toisen - vain omaa terveyttään suojelleen ja tilanteesta pakoon pyrkineen pelaajan kimppuun.

Taisi molemmilla pysyä hanskat kädessä kuitenkin - sen kummemmin en tilanteeseen ota kantaa.

Mezei otti ensin tyhmän jäähyn, sen jälkeen lahjoitti kiekon maalin takana täysin paineettoman tilanteen kiekonmenetyksellä Ässien ensimmäiseen maaliin ja Ässien toisessa maalissa ei saanut pidettyä Forsbackaa yhtään - jos kaikki voi mennä pieleen, meni tänään. Lisäksi koko pelissä kolme kakkosta ja siis -2. Vertailuna parjatulta Rönnbergiltä ei jäänyt yhtään isompaa virhettä mieleen, ei ottanut jäähyjä ja +1. Se siitäkin aiheesta.

Rynnäs ei vakuuttanut ollenkaan. Ensimmäinen veto tuli maskitta siniseltä ja meni maaliin, mutta linjuri tulkitsi paitsioksi. Muutenkin pomputteli aika paljon. Terävämpänä Blues olisi rankaissut enemmän. Jotenkin irtokiekkoihin ei vaan taaskaan ollut menijöitä.

Ihan viihdyttävä peli, ihan kassalla olleet dumarit, vähän kaivelemaan jäänyt menetetty piste - mutta kolmas rankkarivoitto peräkkäisissä rankkarikisoissa. On Ässät mennyt eteenpäin Suhosen ajoista selkeästi.
 

Ekonyymi

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo, Blues, Honka
Torjuntavoitto

Jotta Bluesilla olisi mahdollisuuksia sääläreihin, tällaiset ottelut tulee voittaa ainakin kotona. Nyt tuli "torjuntavoitto", joka pitää yllä lievää toivoa sääläripaikasta. Bluesin ongelma näyttää olevan ns. kotietu, jossa Blues on yksi sarjan heikoimmista.

Tästä vastuuta saa kantaa koko "kannattajajoukko".

Eli ne syntyperäiset hifkiläiset, jotka kumminkin haluavat asua Espoossa eikä Tsadissa, ja Teemu Selänteen (espoolainen) glorian perässä juoksevat Jokerifanit Espoossa, ynnä se valtava joukko "maahanmuuttajia", joille kotiseudun Kärpät yms. ovat kaikki kaikessa. Oikeita espoolaisia on todella vähän ja se näkyy katsojamäärissä ja kannatuksessa.

Öhmania on ketjussa kehuttu eikä syyttä. Erikoista hänen osaltaan on, että on pelannut loukkaantumatta koko kauden. Näin ei ollut silloin, kun parina
viime vuotena tapeltiin runkosarjan voitosta.
 

Jan Koller

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät ♠, Carolina Hurricanes
Rynnäs ei vakuuttanut ollenkaan. Ensimmäinen veto tuli maskitta siniseltä ja meni maaliin, mutta linjuri tulkitsi paitsioksi. Muutenkin pomputteli aika paljon. Terävämpänä Blues olisi rankaissut enemmän.

Päivän selvä paitsiohan se oli, joten ei siinä mitään tulkintaa tarvinnut. Vihellys taisi tulla ainakin samaan aikaan, ellei ennemmin, kun veto lähti, joten olisko Jussi koomaillut sen takia? Muuten samaa mieltä.
 

jani#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
UudestiSyntynyt. ReBorn.
Illan herra ja hidalgo tänään, apinooren kuningas Hannu Henriksson antaa kerta toisensa jälkeen kovan luokan näyttöjä siitä, ettei miestä turhaan pidetä koko sm-liigan surkeimpana persoonana. Toi saatanan paviaani pystyy kyllä sotkemaan pelin kuin pelin. Ainut positiivinen asia väkäleuan koomailuissa on se, että siitä kärsivät tasapuolisesti ihan kaikki kaukaloalueella olevat ihmiset.

Näkemättä voisi varmasti esim. kuvitella, että kun hanskoitta käydyn tappelun jälkeen toinen pelaaja saa 5+20 ja toinen 2+2, kyseessä täytyy olla tilanne jossa isomman kakun saanut järkälemäinen tappelija on hyökännyt herkeämättä toisen - vain omaa terveyttään suojelleen ja tilanteesta pakoon pyrkineen pelaajan kimppuun.

Tai sitten säännöt ovat muuttuneet niin, että voittaja saa major- ja hävinnyt minor-jäähyn. Toivottavasti näytetään illan koosteissa tämä yksipuolinen sikailu...


Niin, näistähän annetaan sille joka hanskansa pudottaa (Zaborsky) iso rangaistus ja sille joka hanskat kädessä pitää ja on passiivisempi osapuoli pieni rangaistus.

Muuten olen taas kerran todennäköisesti nähnyt huonointa tuomarointia ikinä missään ennen seuraavaa kertaa:Ensin vihelletään aivan miten sattuu ja arvotaan parit siihen päälle, ja kun huomataan että homma menee täysin reisille niin molemmat pää"tuomarit" laittaa jostain sanattomasta sopimuksesta pillit taskuun eikä vihellä enää ollenkaan.

Hannu Henriksson: Suomalaisen jääkiekkotuomarin irvikuva!
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Mäkiahon lämärimaali oli myös omasta mielestäni paitsio. En usko kuitenkaan, että kukaan maalivahti tuollaisessa tilanteessa tahallaan päästäisi kiekkoa ohitseen, niin varma ei voi vihellyksestä kuitenkaan olla ja vaikka olisikin, niin tuskin sittenkään. Korkeana mailana hylätystä en sano oikein mitään. Toinen samanlainen tilanne Bluesille kauden aikana, ensimmäinen syksyllä HPK:ta vastaan, jolloin vietiin maali, joka olisi tasoittanut pelin kolmannessa erässä.

Mezei oli pahasti pihalla tänään, ekassa maalissa kiekonmenetys ja tokassa ei pitänyt miestä. Toki se tilanne sai alkunsa Laakson huonosta avauksesta.
Rönnbergiltä puolestaan yksi kauden parhaista esityksistä.

Kurki satutti itseään toisen erän puolivälissä. Pelasi vielä erän loppuun, mutta ei tullut enää kolmanteen. Sikälikin oli hyvä, että Laakso sai jatkaa vielä pelissä, muuten mukana olisi ollut enää neljä pakkia.

Laakson ja Zaborskyn nahina. Zaborsky pudotti toisen hanskan, Laakso ei kumpaakaan. 2+2 oli se oikeastaan mitä odotin molemmille. Zaborskylta toki sellainen kirjoittamattomien sääntöjen vastainen liike, että iski pari kertaa Laaksoa takaraivoon kun sai tämän kaadettua. Forsbackan töytäisystä tuo koko hässäkkä sai alkunsa ja sen perusteella Ässille enemmät rangaistukset olivat oikein, mutta esimerkiksi se, että kolmikolle Laakso-Zaborsky-Forsbacka tuplakakkoset ja Heiskaselle yksi, olisi tuntunut oikealta. Uhlbäck ja Savinainen eivät yllättäen saaneet omasta kahnauksestaan mitään, toki huomio keskittyi varmasti muihin. Kakkoset heillekin olisi voinut antaa.

Katsomossa oltiin kovasti sitä mieltä, että Luomalan veto ei olisi käynyt maalissa. Bluesinkin puolelta siitä valitettiin, Henriksson ei kuitenkaan mennyt edes puhelimeen, mikä nyt tilanteessa olisi ollut vähintä mitä olisi pitänyt tehdä.
 

jani#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
UudestiSyntynyt. ReBorn.
-miten tappelun aloittanut, ensin hanskat pois heittänyt voi saada tilanteesta vain 2+2, kuin vastustaja lentää pihalle?

No siten, että toinen(Laakso) piti molemmat hanskat kädessä loppuun asti.

Aika neitimäinen teko Zaborskylta lyödä niskaan kaatunutta vastustajaa...
 

.jarska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Rynnäs ei vakuuttanut ollenkaan. Ensimmäinen veto tuli maskitta siniseltä ja meni maaliin, mutta linjuri tulkitsi paitsioksi. Muutenkin pomputteli aika paljon. Terävämpänä Blues olisi rankaissut enemmän. Jotenkin irtokiekkoihin ei vaan taaskaan ollut menijöitä.
Espoossa ei normaalisti ole paitsio jos kaveri on metrin viivan yli ennen kiekkoa, linjurin moka? Päivänselvä paitsio, perään imurointi. Tosin enpä tiedä ottiko niin tarkasti kun vihellys tuli jo ennen kiekkoa. Ei vihellyksen jälkeen vedettyjä kiekkoja ole pakko torjua, heh...

Pomputteli joo, mutta kyllä oli kaveria edessäkin. Viimeisissä Ässien peleissä ei ole vastustaja maalin edessä päässyt rellestämään, tänään petti puolustus. Hyviä vetoja viivalta ja äijää oli aina edessä. Vaikea on liimata kiekkoa jota ei näe. En pistäisi yhtäkään maalia Rynnäksen piikkiin enkä toisaalta myöskään Tarkin piikkiin. Ei toki paras mahdollinen päivä Rynnäkseltä, olisi ehkä se Blegin tasoitus voinut täydellisenä päivänä jäädä kiinnikin. Hienosti tehtyjä maaleja kuitenkin Bluesilta, yksinkertainen jääkiekko on kaunista.

Mut hei, hiton hieno torstaipeli. Ei varmasti jättänyt montaakaan katsojaa kylmäksi. Vähän pelkäsin jo että kolmannesta erästä tulee tylsähkö neppailu, mutta johan kuumeni. Ja kuten arvata saattaa, Henriksson-Leppäalho parivarjakolta lähti homma ihan täysin käsistä. Korostan nyt heti ettei onneksi peli suoranaisesti ratkennut tuomareihin, onneksi. Olisi ollut surkea päätös hienolle pelille.

Voisiko joku kaivaa sääntökirjasta kohdan jossa kerrotaan että reilusta nyrkkihipasta saa vain 2+2 minuuttia jos ottaa puhtaasti turpaansa ja että voittaja palkitaan vitosella+prk. Aivan uskomaton tuomio. Reiluhkoa nuhjaamista kunnes Zaborsky sai kiukun päälle, riisui Laakson (?) pelivarusteet, kumautti pari kertaa nekkuun ja väänsi vielä jäähän lopuksi. Nolo esitys Laaksolta. Ehkei kannattais lähtee jossei osaa.

Sitten seurannutta tasavajaata pelataan se pari minuuttia jonka jälkeen tuomarit paikkaavat antamalla Mezeille helpohkon koukkujäähyn. Tämän jälkeen Patapakit olivat hetken helisemässä ja ainakin kaksi melko selvää kiinnipitämistä jäi viheltämättä. C. Miettinen hermostui ja huudahti jotain Henrikssonille joka nolasi itsensä lopullisesti antamalla kaverille kympin täysin aiheellisesta (huusi mitä huusi) palautteesta. Morjes. Tätä tämä on. Jos jotain tapahtuu niin tuomareilla ei varmasti riitä tilannetaju ja/tai tasokkuus. Onneksi ei lähtenyt täysin lapasesta näiden vaiheiden jälkeen vaan peli rauhoittui.

Kolmannen erän lopussa oli paikkoja tasaisesti molemmissa päissä, mutta eipä sattunut sisään. Huhtanen jäätyi läpiajossa täysin jatkoajalla, ei se osaa tehdä maaleja. Rockyltä täydellistä pelisilmättömyyttä pistää Salminen vetämään rankkaria, tiesi jo ennen vetoa ettei tule mitään. Kupariselta yhtä onneton esitys. Blegin rankkarimaalit äärimmäisen hienoja, erityisesti Rannan napakka ranne oli kiva. Puustiselta perusveivi joka on nähty ennenkin, mutta onhan se kaunista katseltavaa.

Mavelta onneton esitys? Höpö höpö. Ei sillä ehkä parhainta kiukkua tänään ollut päällä, mutta loihan tuo mahdottoman määrän a-luokan maalipaikkoja kavereille, varsinkin pakeille. Ei vaan todellakaan taaskaan kelvannut. Lutilta hieno tahtokaappi, toivottavasti pää aukeaa.

Päivän Ässähahmo oli kuitenkin Zaborsky. Periksiantamatonta vääntöä läpi koko pelin, kauneusvirheenä kentälläolo Blegin 2-2 tasoituksen aikana. Savinainen säesti vierellä erittäin hyvin. Kaksi ensimmäistä Ässämaalia kaverin ansiota ja muutenkin tosiaan koko ajan pirteä. Kolmannen erän tapahtumat jäävät kyllä mieleen. Veikkaan että tästä pelistä kerrotaan kun joskus myöhemmin joku kysyy "millainen pelimies oli Zaborsky".

Pakistolta tänään heikko esitys. Bleg rällästi Ässämaalinedustalla eikä jätkiä saatu aisoihin. Hyökkääjät eivät myöskään auttaneet tarpeeksi, tavattoman usein viivalla oli pakilla aikaa oikein asetella vetoaan. Saa olla varsin tyytyväinen että vain kolme kertaa soi omissa. Onneksi hyökkäys toimi tänään paremmin kuin viime aikoina.

Pääteema oli tänään ettei peliajalla saa hävitä. Rankkarit nyt kääntyvät miten kääntyvät. Viimeksi taisi espoossa kääntyä Ässille, nyt Blegille. Ässien peliasenteeseen täytyy olla kuitenkin erittäin tyytyväinen. Paras vieraspeliasenne mitä olen tällä kaudella nähnyt.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
NHL:ssä on sääntö jossa selkeästi jäässä olevaa lyövä tappelun osapuoli saa suihkukomennuksen. Tätä tosin käytetään aika harvoin.

En tiedä SM-liiga säännöistä niin tarkkaan miten menee täällä.

Oliko Laaksolla hanskat kädessä lopussa vai ei, vaikea sanoa Nelosen videosta.

Respektit siitä että lähti Bluesin pienimpänä ja nuorimpana pelaajana selvästi isokokoisempaa ja kokeneempaa pelaajaa vastaan matsaamaan ja oli vielä aktiivinenkin. Jäässä olleessaan niskaan tulleita niittejähän ei lasketa.
 

Chris Sharma

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Suomen maajoukkue, Nationalelf
Erittäin hienoa toimintaa Laaksolta eikä todellakaan tarvitse junnun hävetä pätkääkään. Hatunnosto todellakin.

Tuosta kaverista kasvaa vielä kovan luokan pelimies.
 

Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..
Oliko Laaksolla hanskat kädessä lopussa vai ei, vaikea sanoa Nelosen videosta.

Respektit siitä että lähti Bluesin pienimpänä ja nuorimpana pelaajana selvästi isokokoisempaa ja kokeneempaa pelaajaa vastaan matsaamaan ja oli vielä aktiivinenkin. Jäässä olleessaan niskaan tulleita niittejähän ei lasketa.

Molemmilla 1 hanska joten hyvin puhallettu Hanna Henrikssonilta. Daespoo voi ylpeänä heiluttaa Blues -viiriään jatkossakin, herkistyin luettuani tuon sankaritarinan, selvästi ehkäpä liigahistorian pienin ja nuorin pelaaja, urheana kävi taistoon todella suurta ja iäkästä Zaborskyä vastaan.
 

mico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues, (sympatiat Pelicans ja Jyp)

Ensinnäkin, sen koko tilanteen aloitti ässäpelaaja, joka työnsi vastustajan poikittaisella maaliin vihellyksen jälkeen. Sen jälkeen Savinainen yritti päivän selvästi aloittaa tappelua Uhlbäckin kanssa, tai jos ei tappelua niin ainakin torikokousta. En mene vannomaan, mutta näytti myös siltä kuin Zaborsky olisi alkanut siinä takana ensin Laaksoa lämmittämään. En nyt ihan ymmärrä, miksi siitä tilanteesta nyt välttämättä piti ketään mennä ulos ajamaan, mutta mielestäni on täysin selvää, että Ässäpelaajille siitä enemmän jäähyjä kuului.

Muuten, päädystä katsottuna, pelistä tein seuraavan laisia huomioita:

+plussaa oli rankkarit. Rannalta ja Puustiselta hienot suoritukset ja toisessa päässä Tolvanen oli jälleen mies paikallaan. Nyt viikon sisällä seitsemän rankkaria, nolla maalia selän taakse.

-miinusta olikin sitten vähän enemmän. Mielestäni aika heikkotasoinen peli, (mutta samalla kuitenkin parempi, kuin nämä Ässä-pelit Espoossa yleensä.) Johtui luultavasti ottelun tärkeydestä, mikä näkyi erityisesti lukuisina tasapainon menetyksinä helpoissakin paikoissa (teroittakaa luistimet!)

-tuomaritoiminta oli aika kehnoa jopa minusta. Erityisesti mieleen jäi toisen erän tilanne, jossa Ässäpelaaja taklaa kentän toisessa päässä vastustajan jäihin. Tilanteesta ei ensin ole tulossa ollenkaan jäähyä. Hannumaiseen tapaan ensin ei tapahdu yhtään mitään, mutta kun Bluespelaaja kaatuu ja jää jäähän pariksi sekunniksi, niin heti käsi nousee. Tämän kruunasi sitten vielä toisen tuomarin antama jäähy poikittaisesta, sen oikeellisuuteen en voi ottaa kantaa. Sitten lopun Tuomas Huhtasen täysin kosmeettinen jäähy korkeasta mailasta. Oliko siinä tilanteessa edes mitään? En tiedä, mutta tuntui juuri sellaiselta tyypilliseltä hyvittelyjäähyltä pelin loppuun.

-Loppuun vielä pyyhkeitä fanikatsomolle. Pelissähän huomasi heti alusta, että tänään on molemmilla joukkueilla tasapainon kanssa tekemistä, niin onko sitten pakko huutaa tuomareille niin kuin olisi maailmanloppu tulossa joka kerta, kun joku menee nurin? Ilmeisesti

Sitten asia joka minua on ihmetyttänyt jo pidempään, niin onko sitä "vitun homoa" pakko huutaa jokaiselle, joka tilanteessa ja koko ajan? (paitsi jos Blues on juuri voittanut pelin.) Okei. Tätä tekevät pääasiassa noin 12-vuotiaat, joilta sellaista kielenkäyttöä voi odottaa kuulevansa noin muutenkin. Ei siitä sen enempää.

Ja vielä nämä jokapelissä toistuvat "vitun liiga"-taputukset. Mikäköhän näidenkin funktio oikein on? Niitä tulee aina peleissä, jos joku isompi tuomio ei mene Bluesin kannalta suotuisasti. Esimerkiksi jos Bluesin pelaaja loukkaantuu taklauksen seurauksena eikä tule jäähyä (ulosajoa), tai jos vastustaja loukkaantuu taklauksen seurauksena ja tulee jäähy (Huom! tilanteet muuten voivat olla täysin identtisiä). Tämä vain esimerkkinä. Muutenkin nämä taputukset jaksavat naurattaa, kun liigaa syytetään kaikesta, vaikka todellisuudessa vika on (useimmiten) vain ja ainoastaan tuomarissa.

Ja ennenkuin joku tulee sanomaan, että jos ottaa niin koville, ei ole pakko istua siellä fanikatsomossa, niin eivät nämä asiat minua sillä tavalla häiritse henkilötasolla. Kunhan ihmettelen, että miksi sitä energiaa pitää tuhlata näihin asioihin, kun sitä voisi ihan oikeasti keskittyä kannattamaan joukkuetta.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Varjotuuli
Aika neitimäinen teko Zaborskylta lyödä niskaan kaatunutta vastustajaa...

Mitä neitimäistä siinä on?

Jos toinen ei uskalla edes hanskoistaan luopua niin jäässä olevaa vaan daijuun niin, että koodisto pyytää armoa.

Siis ihan oikeasti tuon tilanteen jälkipuintiin nyt ei tarvitse kenenkään väkisin yrittää vetää mitään jeesustelu- ja neiteily-kortteja esiin. Siellä vähän painittiin ja Zabolla kiehahti yli. Loppu hyvin, kaikki hyvin, paitsi se toinen pinna oltaisiin voitu ottaa.
 

Lauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues & Devils
-Loppuun vielä pyyhkeitä fanikatsomolle. Pelissähän huomasi heti alusta, että tänään on molemmilla joukkueilla tasapainon kanssa tekemistä, niin onko sitten pakko huutaa tuomareille niin kuin olisi maailmanloppu tulossa joka kerta, kun joku menee nurin? Ilmeisesti

Tottakai pitää. Välillä saattaa jopa käydä niin, että tuomari antaa yleisön huudon perusteella jäähyn. Liigassa se on jopa yleistä. Samaa "kikkaa" käytetään joka paikkakunnalla, koska se silloin tällöin toimii.

Ja vielä nämä jokapelissä toistuvat "vitun liiga"-taputukset. Mikäköhän näidenkin funktio oikein on? Niitä tulee aina peleissä, jos joku isompi tuomio ei mene Bluesin kannalta suotuisasti. Esimerkiksi jos Bluesin pelaaja loukkaantuu taklauksen seurauksena eikä tule jäähyä (ulosajoa), tai jos vastustaja loukkaantuu taklauksen seurauksena ja tulee jäähy (Huom! tilanteet muuten voivat olla täysin identtisiä). Tämä vain esimerkkinä. Muutenkin nämä taputukset jaksavat naurattaa, kun liigaa syytetään kaikesta, vaikka todellisuudessa vika on (useimmiten) vain ja ainoastaan tuomarissa.

Tuomarit = Liiga. Kotipeleissähän pitää pitää oman joukkueen puolta ja värilasit ovat useiden kohdalla naulittuna silmille ja tunteet pinnassa. Sen takia on paha alkaa vaatimaan fanikatsomolta rauhallisuutta, jos oma pelaaja loukkaantuu. Oli tilanne sitten mikä tahansa.

Kunhan ihmettelen, että miksi sitä energiaa pitää tuhlata näihin asioihin, kun sitä voisi ihan oikeasti keskittyä kannattamaan joukkuetta.

En usko, että energiaa tuhlautuu näihin vastustajaan/tuomareihin kohdistuneisiin huutoihin. Päinvastoin väittäisin että energiatasot nousevat, kun saadaan huutaa tuomareille jonkun "väärin vihelletyn" tilanteen jälkeen.
 

Jerkkola

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki Porilaiset, etenkin Ässät.
Kommentteja paikan päältä:
...

Rynnäs: tänään sitten vähän huonompi peli. No, toivottavasti lauantaina sitten taas 0 peli.

En nyt laittaisi kyllä yhtäkään Bluesin maaleista Jussin piikkiin.. Ensimmäinen oli ätysin maskista tullut veto, jonka rynnäs torjui, mutta pakit eivät siivonneet, toisessa Sallinen pääsi aivan vapaasti liukumaan poikittaissuuntaan maalin editse ja iskemään kiekon liikkeessä olleen Rynnäksen taakse. Kolmas oli taas aivan puhdas ohjaus viivalta tulleeseen laukaukseen ja aivan mahdoton torjua. Sen sijaan ex-viiksi otti mm. todella upeasti kiinni Öhmanin poikittaissyötön bluesin ensimmäisen yv:n aikana. Pakkien kunniaksi noista kaksi enimmäistä laittaisin.
 

Jääkuutio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins + ex-Kiekko-Espoo
Sitten lopun Tuomas Huhtasen täysin kosmeettinen jäähy korkeasta mailasta. Oliko siinä tilanteessa edes mitään? En tiedä, mutta tuntui juuri sellaiselta tyypilliseltä hyvittelyjäähyltä pelin loppuun.

Veti suoraan kyynerpäällä Kähköstä naamaan, ja Kähy taisi itseään siinä satuttaa. Sitä taas en tiedä miten tästä saatiin korkea maila.

Melkoisen sekavaa kiekkoa, josta päällimmäisenä jäi mieleen aivan karmea tuomaripeli. Oli huvittavaa katsoa esimerkiksi sitä vaihtoa, jossa Camia rikottiin jäähynarvoisesti about viisi kertaa mutta tuomarit vain katsovat vieressä.
 

Powerplay

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, Jokerit, NHL
Molemmilla 1 hanska joten hyvin puhallettu Hanna Henrikssonilta. Daespoo voi ylpeänä heiluttaa Blues -viiriään jatkossakin, herkistyin luettuani tuon sankaritarinan, selvästi ehkäpä liigahistorian pienin ja nuorin pelaaja, urheana kävi taistoon todella suurta ja iäkästä Zaborskyä vastaan.

Ei tuossa Zaborskyn toiminnassa ollut mitään ihmeellistä tai tavatonta. Kyllähän sitä keskimäärin mielummin antaa, kuin ottaa turpaan. Zaborsky osoitti pelisilmää. Ei väliä vaikka se onkin ruskea ja karvainen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös