Jokereiden peliesitykset kaudella 09-10

  • 405 861
  • 1 047

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kyllä se siitä, ei päätä pusikkoon, sano jänö!

Teillä on kuitenkin aika mukava porukka koossa, Virmanen on hankkinut ja Hjallis maksanut. Unelma koostumus nuoruutta ja kokemusta sanoisin, aivan kuten Eltonkin mietti tuossa joukkuetta julkaistaessa. Ja Aravirta vielä tuonut rautaisen osaamisensa organisaatioon, niin mikäs siinä on jokerifanin kevättä odottaa. Mitä tuossa nyt peliä tänäänkin katsoin, niin ehkä peliesityksessä on hieman parannettavaa ennen kauden huipennusta, mutta toisaalta Pelicans oli aika nurkkaan ahdistettu lauma, sen pelaajat eivät halunneet kantaa sarjajumbon viittaa ja paineet siltä paikalta pois nousemiseksi olivat varmasti ladanneet porukan äärimmäisen vaaralliseksi. Olin jokatapauksessa näkevinäni pelin edetessä selvää narripaitojen paketin tiivistymistä ja kyllähän se ketsuppipullokin tavallaan aukesi, tulihan maaleja Lamothen taaksekin keskimääräistä Jokerit-vastustajaa enemmän. Omaan päähän toki vielä ropisi hieman liikaa, mutta nähdäkseni Riksmanilla oli hieman huono päivä, normaalisti mies pesisi vastustajan maalivahdin tai pelaisi vähintäänkin samalla tasolla kuin kollegansa suurella varmuudella. Kunhan sairastupa saadaan tyhjäksi ja Ara saa ajettua pelisysteemiään paremmin sisään, luulen, että keväällä nähdään ennennäkemättömässä iskussa seilaava Jokeripakka.
 
Viimeksi muokattu:

Finisher

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
...Ara saa ajettua pelisysteemiään paremmin sisään, pelkään, että keväällä nähdään ennennäkemätön Jokeripakka.
Etkä ole muuten läheskään ainoa joka pelkää tätä myös. Sen verran vakuuttavaa Aran tekeminen on ollut jo tähän asti.
 

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Etkä ole muuten läheskään ainoa joka pelkää tätä myös. Sen verran vakuuttavaa Aran tekeminen on ollut jo tähän asti.
Makuasioita, menin jo alkuperäiseen viestiin muuttamaan hieman viimeisen virkkeen sävyä, kun oli niin negatiivis-sävytteinen.
 

Tomppa#74

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Täällä on monta wanhaa jo jotka ihmettelevät samaa kuin itsekin. Missä vastuu makaa ja miksei VUODESTA toiseen mitään konkreettista tapahdu? Jos tämä homma on kunto- ja ravintopuolen ammattilaisista osittain ollut pitkäänkin jo kiinni, niin miksi hitossa mitään ei asian suhteen tehdä? Siksi että hirveällä massilla on pari kertaa kurkittu finaalia kohti?

Shittiä tämä meidän kiekko on ollut jo aika pitkään. Nyt se vaan alkaa saavuttaa sellaiset mittasuhteet että ei oikeasti enää tule lähdettyä hallille. Bozik heitti osuvasti juu, hitto kun vois vaihtaa jengiä... mutta kun ei voi. Tää on kyllä niin huono kiekkoaiheinen reality-ohjelma, että mä en jaksa enää kattoa seuraavaa jaksoa. Jotain saa nyt tapahtua ja jonkun tulee näyttää suuntaa takaisin siihen mitä Jokerit oikeasti on ja edustaa. Jäällä sitä ei ole nähty aikoihin. Halpa (mutta kalliilla aitona myyty) kaukoidän kopio on tämä nykyinen jåkerit.

Ja mä oikeasti luulin että Aran kanssa meidän maailma on taas parempi. Oikeasti.
 

Elton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit.
Kunhan sairastupa saadaan tyhjäksi ja Ara saa ajettua pelisysteemiään paremmin sisään, luulen, että keväällä nähdään ennennäkemättömässä iskussa seilaava Jokeripakka.

Tähän kun lisätään se fakta, että konkurssikerhon kevät-tyhjennys on ihan ovella niin kun Viitaluoma ja Mäenpää siirtyy Jokereihin niin kakkos-sentteri ja johtava pakki on siinä ja mestaruuden tavoittelu voi alkaa!
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Ehdin nähdä pelin Aaltosen rankkarimaaliin asti, jonka jälkeen oli aika siirtyä paremman viihteen pariin(D.A.D:n & Deep Purplen keikka).

Sanattomaksi vetää.

Pakeista Niemi, Ölander, Mälkiä aivan kuutamolla. Aaltoset, Jantuset ja kumppanit pyörittelivät näitä sätkynukkeja naureskellen, eikä Riksmanillakaan ollut paras päivänsä.

Noh, nyt ollaan taas siellä, minne esityksien perusteella kuulutaankin. Aran eväät alkavat olla syödyt, sillä ei tuolla pelaajamateriaalilla saa olla sarjajumbona. Ei sitten millään.

Tänään Deep Purple lopetti keikkasettinsä Jokerien kannalta osuvaan kappaleeseen "Black Night". Kyllä, Jokerit on todella syvällä mustassa yössä tällä hetkellä.
 

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tähän kun lisätään se fakta, että konkurssikerhon kevät-tyhjennys on ihan ovella niin kun Viitaluoma ja Mäenpää siirtyy Jokereihin niin kakkos-sentteri ja johtava pakki on siinä ja mestaruuden tavoittelu voi alkaa!
Meinasitko siis, että tämä puheena ollut mies kelpaisi Jokereihin tällä hetkellä:
Otahan samalla muistiin nimet Viitaluoma ja Laamanen. Kaikki kolme, Tuulola, Viitaluoma ja Laamanen ovat Floppien top vitosessa kun katsotaan pelaajien palkkoja ja edesottamuksia jäällä. Mutta mikäs siinä kun on löysää niin on löysää ja täten varaa maksaa pelimiehen palkkoja alemman keskiskastin sarjajyrille.

Blues ei esim. olisi ollut valmis maksamaan läheskään sitä, mita Viitaluoman agentti pyysi. Mitähän kertsin puku-ukot Viitaluomassa näkivät? Onko se selvinnyt kellekkään muullekkaan siellä jäähallirakennustyömaalla?
Niin, muuten tuossa olisi tuo Tuulolan Markokin tässä tilanteessa myynnissä, lähtisi puolella miljoonalla. Pisteitäkin on miehelle kertynyt kuitenkin aika paljon enemmän kuin Kauppisen Markolle, Mälkiän Simolle tai Niemen Isäntä-miehelle. Ja tuttukin olisi teidän organisaatiossa. Mihin Viitaluomaa muuten kaavailet, onhan teillä joka kesä hehkuttamasi Jan-Mikael Juutilainenkin riveissä? En ehtinyt seuraamaan oikeastaan telkkarista Juutilaisen edesottamuksia, liekö edes pukenut, mutta tämä Öländer näytti sen verran vakuuttavalta lisältä pakettiinne, ettei Mäenpään Mikolle liene tarvetta, kun teillä jo tämä jässikkä puolustaa ja tukee hyökkäyksiä.
 

Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Lainaus:
Elton kirjoitti:
"Tähän kun lisätään se fakta, että konkurssikerhon kevät-tyhjennys on ihan ovella niin kun Viitaluoma ja Mäenpää siirtyy Jokereihin niin kakkos-sentteri ja johtava pakki on siinä ja mestaruuden tavoittelu voi alkaa!"

Meinasitko siis, että tämä puheena ollut mies kelpaisi Jokereihin tällä hetkellä:

Lainaus:
Elton kirjoitti:
"Otahan samalla muistiin nimet Viitaluoma ja Laamanen. Kaikki kolme, Tuulola, Viitaluoma ja Laamanen ovat Floppien top vitosessa kun katsotaan pelaajien palkkoja ja edesottamuksia jäällä. Mutta mikäs siinä kun on löysää niin on löysää ja täten varaa maksaa pelimiehen palkkoja alemman keskiskastin sarjajyrille.

Blues ei esim. olisi ollut valmis maksamaan läheskään sitä, mita Viitaluoman agentti pyysi. Mitähän kertsin puku-ukot Viitaluomassa näkivät? Onko se selvinnyt kellekkään muullekkaan siellä jäähallirakennustyömaalla?"

...

Loistava haku!!!
Priceless!!! - niin kuin "ystävämme" Elton varmaankin sanoisi tähän.
 
Viimeksi muokattu:

Getzlaf 15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Jokerit
Haluan tuoda esille oman mielipiteeni Jokerien esityksistä, sanon heti tähän alkuun että en ole lukenu aiempaa keskustelua juuri lainkaan. Enkä tiedä onko tämä välttämättä oikea paikka tuoda tätä mielipidettä lainkaan esille, mutta nämä pari edellistä kirjoitusta innoittivat minut kirjoittamaan.

Minusta Jokerien pelissä tällä hetkellä suurin ongelma on nimenomaan siellä missä sen ei pitäisi olla eli hyökkäyspäässä. Maalinteko tilanteiden luominen on kerrassaan heikkoa, tänäänkään ei olisi tullut kuin yksi maali ilman vastustajan virheitä. Siihen voi olla monia syitä miksi asia on niin, avauspeli ei toimi, syötöt ovat surkeita ja tulevat seisovilla jaloilla oleville pelaajille. Jos päästään vastustajan alueelle ideat loppuvat kaikilta yksinkertaisesti kesken, minusta kannattaisi laukoa edes se huono laukaus sinne maalille ja äijää perään ennemmin kuin menettää kiekko siniviivan läheisyydessä ja vastustaja karkaa vastahyökkäykseen.

Toki Riksmankaan ei tällä hetkellä ole sillä huikealla tasolla mitä näimme viime vuonna. Haparointia jopa helpoissa kiekoissa. Johtuuko itseluottamuksen puutteesta, joka taas johtuu toistuvista tappioista?

Jokerien tarvitsisi nyt ehdottomasti löytää jokin yksinkertainen systeemi millä sieltä omista päästään pois niin ettei tarvitse syöttää seisovilla jaloilla olevalle hyökkääjälle. Tai vaihtoehtoisesti niin että joku yksinään kuljettaa kiekon punaviivalle ja lyö päätyyn mihin ei ole ketään menossa.
Hyökkäys peliin muutenkin tarvittaisiin jotain ideaa, tyyliin esim. Lukko, jos siellä ei hyökkääjä keksi alueella muuta niin toimittaa kiekon maalille. Sieltä kautta niitä maaleja varmasti alkasi tulla, mutta tällä hetkellä Jokeri-hyökkääjät pyörii siellä kulmissa, kukaan ei uskalla haastaa kunnolla sinne maaliin suuntaan/toimittaa kiekkoa sinne.

Jos nyt loppuun haetaan jotain hyvää, niin minusta se on Jokerien ykkösylivoima, siinä on hyökkääjillä selkeästi ideaa. Se varmasti tuottaa tulosta kunhan sitä ylivoimaa saadaan, sitäkin saataisiin lisää kun ne Jokeri-pelaajat saataisiin sieltä kulmista pois ja haastamaan sinne kohti maalia!
 

Sape28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Olen sanaton. Kaikki oleellinen täällä onkin kerrottu jo...Satuttaa, vituttaa, itkettää tämä vuodesta toiseen konttaaminen.
 

Aake

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit vuodesta 1983, HJK
Maalinteko tilanteiden luominen on kerrassaan heikkoa, tänäänkään ei olisi tullut kuin yksi maali ilman vastustajan virheitä. Siihen voi olla monia syitä miksi asia on niin, avauspeli ei toimi, syötöt ovat surkeita ja tulevat seisovilla jaloilla oleville pelaajille. Jos päästään vastustajan alueelle ideat loppuvat kaikilta yksinkertaisesti kesken, minusta kannattaisi laukoa edes se huono laukaus sinne maalille ja äijää perään ennemmin kuin menettää kiekko siniviivan läheisyydessä ja vastustaja karkaa vastahyökkäykseen.

Toki Riksmankaan ei tällä hetkellä ole sillä huikealla tasolla mitä näimme viime vuonna. Haparointia jopa helpoissa kiekoissa. Johtuuko itseluottamuksen puutteesta, joka taas johtuu toistuvista tappioista?

Jokerien tarvitsisi nyt ehdottomasti löytää jokin yksinkertainen systeemi millä sieltä omista päästään pois niin ettei tarvitse syöttää seisovilla jaloilla olevalle hyökkääjälle. Tai vaihtoehtoisesti niin että joku yksinään kuljettaa kiekon punaviivalle ja lyö päätyyn mihin ei ole ketään menossa.
Hyökkäys peliin muutenkin tarvittaisiin jotain ideaa, tyyliin esim. Lukko, jos siellä ei hyökkääjä keksi alueella muuta niin toimittaa kiekon maalille. Sieltä kautta niitä maaleja varmasti alkasi tulla, mutta tällä hetkellä Jokeri-hyökkääjät pyörii siellä kulmissa, kukaan ei uskalla haastaa kunnolla sinne maaliin suuntaan/toimittaa kiekkoa sinne.

Tässähän se oleellinen hyökkäyspelistä on. Jokereilla on (kiitos Brembergin ja Hentusen) hyvin hyökkäävä ykkösketju ja eilen nelonen esiintyi oikein hyvin, taklasi ja ajoi maalille, mutta siinä välissä on tyhjää tilaa. Kakkonen ja kolmonen pelasivat eilen ihan samalla tavalla: kiekko lyödään päättömästi päätyyn eikä mennä perään, ja vastustajalla on helppo työ se siivota pois. Jos kiekko jostain syystä saadaan hallussa hyökkäyspäätyyn asti niin sitten pyöritään kulmissa kunnes väsytään ja tilanne kuivuu kokoon. Kiekkoa ei edes yritetä toimittaa maalille. Kun nyt kerran on selvää että Hauhtonen, Lahti, Rita, Lind, Tähtinen ja Vauhkonen eivät pysty pelaamaan modernia hyökkäyspeliä niin ainoa vaihtoehto olisi Shedden-tyyppinen suoraviivaiinen pelaaminen, mutta siihen ei näköjään haluta mennä.

Joten kyllä lähitulevaisuus näyttää ankealta. Kun tuohon vielä lisää Brembergin tulevan lähdön ja Pirneksen täydellisen yössä vaeltelun niin melkein itkettää. Niin, ja sitten oli vielä se pulustus, joka näyttää hyökkäystäkin huonommalta...
 

Timppa73

Jäsen
Lainaten tuolta huomisen Kärpät-Jokerit ketjusta viestiä:
Huomenna edessä sikäli eriskummallinen ottelu että Jokeripakka on tällä hetkellä vielä sen verran sekaisin ettei tässä vaiheessa ole ihan satavarmaa kuka siellä on sitten penkin takana, vai onko kukaan... No, eiköhän siellä ole Hannu "Pullo" Jortikka. Yleensähän nämä valmentajanvaihdokset ovat tuoneet virtaa joukkueeseen ja mikäpä sitä tietää vaikka Jokeri-pelaajat ovat vain pelanneet Araa ulos tässä viime pelit ja huomenna sitten rävähtää. Hope not!
Itsellä tuli eilisestä pelistä ihan samat mieleen. Sen verran tahdottomalta peli vaikutti. Onnea vain entisille valmentajille uusien työpaikkojen haussa, lopulta kuitenkin tämä voi olla kaikille win-win ja uusi käskyttäjä penkin takaa herättää nukkuneen narrin.

Innolla odotetaan perjantain kotimatsia taas.
 

Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Onhan se nyt fakta, että ei päävalmentaja ole expertti harjoituttamaan vaikkapa loukkaantumisesta toipuvaa pelaajaa erikoistreenein vaan siihen vaaditaan ammattilainen. Jokereissa kun pelaaja loukkaantuu ja palaa loukkaantumisen jälkeen rosteriin, uudelleen loukkaantumisen riski on selvästi suurempi kuin joukkueissa joissa tämä treenipuoli on ammattimaisemmin hoidettu.

Tää on muuten mielenkiintoinen väite kun Jokereiden kotisivujen mukaan Timo Lounio vastaa edelleen fysiikkavalmennuksesta.

En tiennyt, että Timo Lounio on Jokereissa, mutta sen tiedän että hän on juuri täsmälleen kaikkien noiden yllämainitsemiesi asioiden ammattilainen. Ja hän on nimenomaan fysiikkavalmentaja, vaikka joku taisi jossain väittää lääkäriksikin (en toki tiedä vaikka olisi sitäkin). Ihan taitaa olla vielä sieltä "lukeneimmasta" päästä mitä tämän maan kyseisen alan ammattilaisiin tulee.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tää on muuten mielenkiintoinen väite kun Jokereiden kotisivujen mukaan Timo Lounio vastaa edelleen fysiikkavalmennuksesta.

Timo Lounio toimii mun tietääkseni Jokereissa edelleen fysioterapeuttina. Hänelle tarjottiin muutama vuosi sitten muodollisella korvauksella isompaa vastuuta, mutta Lounio päätti jatkaa oman firmansa parissa tehden työtä mm. Dextralle.

Jokerien fysiikkaharjoittelu ei ole osunut vuosiin kohdalleen. Joukkue on joka syksy kuin diesel ja keväällä rikki käyden korkeintaan kahdella pytyllä. Liikettä ei yksinkertaisesti löydy missään vaiheessa kautta.

Lounio voisi olla varmasti päteväkin fysiikkavalmentaja, mutta fysiikkavalmennus tarkoittaa muutakin kuin mainintaa Jokerien kotisivulla. Ennen kaikkea päätoimista satsausta.
 
Viimeksi muokattu:

Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Pikaisella selvittelyllä selvisi, että Lounio on toiminut Jokereissa fysiikkavalmentajana ainakin Summasen ajoista asti.
Titteli voi olla fysioterapeutti, mutta jo ihan googletuksellakin löytyy miljoona artikkelia vuosien varrelta, jossa Lounion kerrotaan vastaavan Jokereiden fysiikkavalmennuksesta. Miksipä ei vastaisi, kun on alan ammattilainen ja Jokereiden palveluksessa.

Päätoimista - ammattitaitoista - fysiikkavalmentajaa et taida tästä maasta löytää. Kukaan heistä ei ole niin idiootti, että kituuttaisi nälkäpalkalla pelkästään yhden isännän palveluksessa ympärivuotisesti.
Esim. SM-liigassa niin ikään vaikuttanut (vaikuttaako vieläkin jossakin..?) Harri Hakkarainen touhuilee maajoukkueen (vai jopa useammankin lajin maajoukkueiden..) fysiikkavalmentajana/lääkärinä/ties minä, Vierumäen urheiluopistolta löytyy myös pesti, sitten taitaa vielä tehdä ihan normaalia lääkärin vastaaottohommaa, luennoi paljon (suosittelen!), ja julkaisi juuri alaa käsittelevän kirjankin jne.

Mene näille ehdottamaan, että tuukko Jokereihin päätoimiseksi, niin veikkaan että saat maksaa saman minkä Pirnekselle jos haluat, että hän ehkä alkaa harkitsemaan asiaa.

Edit. Sen verran vielä, että fysiikkavalmentajan ei todellakaan ole tarvettakaan olla päätoiminen. Homman pitäisi toimia niin, että pelaajat mitataan erilaisin testein, joiden perusteella tehdään henkilökohtaiset ohjelmat, joiden edistymistä seurataan myös testein. Jos testittulokset eivät ole haluttuja, niin sitten selvitetään johtuuko asia pelaajan lusmuilusta/yliharjoittelusta/sairaudesta/vai itse ohjelmasta jne.jne. Syy selviää kyllä.
Jos Lounio olisi ryssinyt monta vuotta putkeen, niin hän ei tekisi tuota työtä niissä joukkueissa ja niiden urheilijoiden kanssa kun tekee, joten syyllinen on jossain muualla.
Tässä tullaan sitten taas siihen sormeen, joka osoittaa joukkueen päävalmentajaan/päävalmentajiin ja hänen/heidän tekemisiinsä sen joukkueen kanssa.

Edit2. Jos Lounio olisi ryssinyt esim. tämän kautisen joukkueen kanssa ja heikot peliesitykset johtuvat siitä, ettei joukkue ole fyysisesti vaadittavalla tasolla liigan pelaamiseen, niin Aravirta olisi varmaan aika selkeästi sen johdolle kertonut ja monoa olisi saanut perseeseensä Lounio. Puhumattakaan jos sama olisi toistunut aiemminkin.
Toi fyysisen valmentajan tehtävä on tossa kuitenkin se helppo. Pelaaja joko on huippukunnossa tai sitten se ei ole. Asia voidaan helposti mitata.
Se mitä päävalmentaja saa sitten niistä pelaajistaan irti, ja kuinka se heidän kunto sitä kautta saadaan hyödynnettyä, on hänen ongelmansa ja ammattiaan sivuava juttu.
 
Viimeksi muokattu:

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Jos Lounio olisi ryssinyt monta vuotta putkeen, niin hän ei tekisi tuota työtä niissä joukkueissa ja niiden urheilijoiden kanssa kun tekee, joten syyllinen on jossain muualla.

Itse en usko Lounion ryssineen mitään. Olen niin kauan siinä käsityksessä kunnes joku toisin todistaa, että Jokereissa ei ole kuin korkeintaan paperilla fysiikkavalmennusta. Jos olisi, kyllä joukkue edes kerran viidessä vuodessa luistelisi kuten muutkin SM-liigan ryhmät eikä tarvitsisi joka syksy huomata, että joukkue X yksinkertaisesti luisteli Jokerit kumoon ja keväällä todeta, että Jokerithan on aivan puhki ja klesana. Uskon siis sen minkä näen kaudesta toiseen kentällä, en sitä mitä lukee Jokerien sivuilla :)

Päätoimisen suhteen olet oikeassa. Paremmin ajatukseni ilmaisee sana ammattimainen satsaus Jokerien puolelta.
 
Viimeksi muokattu:

Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Itse en usko Lounion ryssineen mitään. Olen niin kauan siinä käsityksessä kunnes joku toisin todistaa, että Jokereissa ei ole kuin korkeintaan paperilla fysiikkavalmennusta. Jos olisi, kyllä joukkue edes kerran viidessä vuodessa luistelisi kuten muutkin SM-liigan ryhmät eikä tarvitsisi joka syksy huomata, että joukkue X yksinkertaisesti luisteli Jokerit kumoon ja keväällä todeta, että Jokerithan on aivan puhki ja klesana.

Näitä ei voi laittaa kesäharjoittelun piikkiin, vaan ennemminkin niiden _ei_ fysiikkavalmentajien harteille. Kuka tahansa saa minkä tahansa kunnon pilattua vetämällä homman överiksi. En tosin usko että em. enää nykyään pääsee tapahtumaan, ellei joku idioottipelaaja vedä itse itseään ehdoin tahdoin ylikuntoon treenaamalla päin persettä ja kaikkien suositusten vastaisesti. Vaikea uskoa kun nykyään on tietoa niin paljon saatavissa.

Enemmän olen taipuvainen uskomaan siihen, että esim. tämän kauden Jokereiden tahmean näköinen liikkuminen johtuu siitä, että se oli huonosti valmistettu, ilman pelisysteemiä jne. Väärien asioiden tekeminen ja turha koohottaminen vie hirveästi enemmän energiaa ja peli näyttää siltä ettei kukaan yritä tai jaksa, vaikka oikeasti tehdään vitusti liikaa ja kaikki päin persettä.
 

Knower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit+Petteri Nummelin
Pikaisella selvittelyllä selvisi, että Lounio on toiminut Jokereissa fysiikkavalmentajana ainakin Summasen ajoista asti.
Titteli voi olla fysioterapeutti, mutta jo ihan googletuksellakin löytyy miljoona artikkelia vuosien varrelta, jossa Lounion kerrotaan vastaavan Jokereiden fysiikkavalmennuksesta. Miksipä ei vastaisi, kun on alan ammattilainen ja Jokereiden palveluksessa.

Fysioterapeutti ei ole yhtä kuin fysiikkavalmentaja. Fysiikkavalmentajalla voi toki olla esim. fysioterapeutin pätevyys, mutta fysioterapeutilla ei automaattisesti ole koulutuksen puolesta pätevyyttä vaikkapa nyt jääkiekon fyysiseen valmennukseen.

Fysioterapeutti lähtökohtaisesti hallitsee esimerkiksi kuntoutuksen. Tietävät kyllä lihaksen tason toiminnoista, mutta eri lajien erityisosaamista heillä ei ole.

Tästä kävin juuri eilen keskustelua toisessa yhteydessä erään fysiikkavalmentajana toimivan ammattilaisen kanssa. Näin sivuhuomautuksena.

Jottei mene ihan ohi aiheen, Jokereiden peliesitykset eivät ole olleet häävejä. Minun mielipide...
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Enemmän olen taipuvainen uskomaan siihen, että esim. tämän kauden Jokereiden tahmean näköinen liikkuminen johtuu siitä, että se oli huonosti valmistettu, ilman pelisysteemiä jne. Väärien asioiden tekeminen ja turha koohottaminen vie hirveästi enemmän energiaa ja peli näyttää siltä ettei kukaan yritä tai jaksa, vaikka oikeasti tehdään vitusti liikaa ja kaikki päin persettä.

Varmasti pitkälti noinkin. Mutta ei fysiikkavalmennus taida olla lainkaan niin helppoa kuin annat ymmärtää. Esimerkiksi Lukkarilan - jonka piti olla todellinen ekspertti - johdolla tapahtunut kesäharjoittelu epäonnistui sekä luistelukestävyyden että luistelunopeuden osalta. Tästä sain aikanaan myös tiedon testituloksista kun tein taustajuttua.
 

Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Fysioterapeutti ei ole yhtä kuin fysiikkavalmentaja. Fysiikkavalmentajalla voi toki olla esim. fysioterapeutin pätevyys, mutta fysioterapeutilla ei automaattisesti ole koulutuksen puolesta pätevyyttä vaikkapa nyt jääkiekon fyysiseen valmennukseen.

Fysioterapeutti lähtökohtaisesti hallitsee esimerkiksi kuntoutuksen. Tietävät kyllä lihaksen tason toiminnoista, mutta eri lajien erityisosaamista heillä ei ole.

Tiedetään ettei ole sama asia. Timo Lounio toimii eri organisaatioissa kuitenkin sekä fysiikkavalmentajan, fysioterapeutin, ja jopa valmennuspäällikön tehtävissä. Onpa muuten vielä melkoisen pätevä jalkapallovalmentajakin, mutta se ei liity tähän..

Alla nyt vaikka Tomekin näkemys Lounion hommista:

"Maanantaina menen leikkaukseen ja siitä alkaa kuntoutus. Muutoin en ole koskaan ollut näin hyvässä kunnossa. Jokereilla on hyvä fysiikkavalmentaja Timo Lounio, jonka kanssa olen seuraavat kuukaudet paljon tekemisissä. Tulen olemaan hemmetin hyvässä kunnossa tammikuussa, kun on aika hypätä askiin."
 

Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Varmasti pitkälti noinkin. Mutta ei fysiikkavalmennus taida olla lainkaan niin helppoa kuin annat ymmärtää. Esimerkiksi Lukkarilan - jonka piti olla todellinen ekspertti - johdolla tapahtunut kesäharjoittelu epäonnistui sekä luistelukestävyyden että luistelunopeuden osalta. Tästä sain aikanaan myös tiedon testituloksista kun tein taustajuttua.

Ei tietenkään ole helppoa. Ilmaisin ehkä huonosti itseäni, mutta tarkoitin tietenkin sitä, että sen onnistuminen tai epäonnistuminen voidaan mitata kylmin faktoin. Jäällä voi näkyä katsojasta riippuen ihan mitä vaan, mutta testitulokset eivät kuseta.

Tiedän, että Lukkarila oli tuossa mukana kun oli Jokereissa. Itse asiassa löysin artikkelinkin, jossa kerrotaan Waden ja Lukkarilan halunneen olla mukana koko kesän ja suunnitelleensa kesäharjoittelun yhdessä Lounion kanssa.. Tunnetuin seurauksin :)
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Tässä mm. Jokereiden eilisestä peliesityksestä Kärppiä vastaan kertovassa jutussa Kärppien valmentaja Alatalo toteaa joukkueen liikkeen ja luistelun olleen aiempaa paremmalla tasolla. Onko Alatalo vain kohtelias, vai onko Jortikka 15 minuutissa saanut puutteellista kesäharjoittelua korjattua vai olisiko puheet puutteellisesta kesäharjoittelusta kuitenkin ns. potaskaa?
 

yki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Onko Alatalo vain kohtelias, vai onko Jortikka 15 minuutissa saanut puutteellista kesäharjoittelua korjattua vai olisiko puheet puutteellisesta kesäharjoittelusta kuitenkin ns. potaskaa?

Edelleenkin ainakin itse uskon siihen, että kesäharjoittelu ei ole mennyt aivan nappiin. Kyllä liike ja luistelu kauden mittaan paranevat, ollaan tässä kuitenkin jo yli 20 peliä pelattu. Ja uudelle valmentajalle pitää aina antaa näyttöjä.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Vaikea on edelleen uskoa, että ainoa asia mikä Jokereissa olisi kiekkomielessä osattu hyvin tehdä, on kesäharjoittelu. Pikemminkin uskon siihen, että sieltä löytyy ongelmia kuten kaikilta muiltakin osa-alueilta. Kauden 2005-2006 osalta on 100 varmaa tietoa myös minulla siitä, että kesätreeni meni vituiksi. Tämän kauden alku muistutti liikkeen osalta katastrofi ykköstä. Samoin pelaajien puheet kivasta menosta kesällä ja siitä kuinka hauskaa on ollut... Tosin Mike on aivan oikeassa siinä, että vain testitulokset kertovat onko kesätreeneissä jotain pielessä kuten siinäkin, että peli voi silti näyttää, vaikka kesä olisikin treenattu oikein. Eiköhän nuo testitulokset vielä saada jossain vaiheessa tietoon.
 

stroh80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onko Alatalo vain kohtelias, vai onko Jortikka 15 minuutissa saanut puutteellista kesäharjoittelua korjattua vai olisiko puheet puutteellisesta kesäharjoittelusta kuitenkin ns. potaskaa?

En ole nähnyt kuin yhden ottelun Jokereilta tällä kaudella, joten vaikeaahan se on kuranttia mielipidettä antaa. Tämä ei ole kuitenkaan ikinä minua estänyt, jote:

Väitän, että Alatalon kommentti on sen luokan havainto kuin rivikatsojakin voi tehdä. Jortikka ensimmäistä kertaa ruorissa uudessa joukkueessa, niin pelin on melkein pakko perustua ylös-alas polkemiseen, kaksinkamppailuihin ja kiekko päätyyn, kaikki perään- lätkään. Tämä antaa äärimmäisen liikkuvan vaikutelman. Mitä monimutkaisemmaksi "pelikirja" menee, sitä helpommin peli puuroutuu ja silloin liike näyttää huonolta. Tämä siis yhtään tietämättä Aran pelitavasta tai eilisestä pelistä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös