Pilalle menneet bändit/artistit

  • 11 073
  • 62

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
60-luvulla tilanne oli vielä vähän toinen, kun jokainen kynnelle kykenevä bändi oli pukannut ulos ainakin kolme "pari hittiä plus täyteraitoja"-albumia jo siinä vaiheessa, kun nykybändit tekevät vasta ensimmäisiä EP:itään.

Mutta kyllä jostain tuosta 70-luvun jälkipuoliskosta eteenpäin jopa valtaosaan niistä artisteista, mihin olen itse perehtynyt paremmin, pätee sääntö että parhaat albumit tehdään siinä kolmannen ja viidennen levyn välillä ja sitten alkaa ainakin hienoinen taantuma.

En silti keksi oikeastaan yhtään sellaista bändiä, mistä olisin alunperin selkeästi tykännyt, mutta sittemmin ruvennut tosissani vierastamaan. Melkein kaikki "enää ei pysty edes kuuntelemaan"-bändit ovat olleet jo valmiiksi viittä vaille pilaantuneita. No, ehkä Radiohead melkein osuu tuohon kategoriaan. The Bendsin aikaan hyvin hillittyä diggailua, mutta niitä myöhempiä taideopiskelijahomosteluja ei pysty kuuntelemaan.

U2:ta en sanoisi suoranaisesti pilalle menneeksi, mutta on bändi aika tasaisessa alamäessä ollut Joshua Treen jälkeen. Tämän vuosituhannen albumit ovat kaikki olleet olevinaan jonkinlaisia "ruotuunpalaamisia", mutta kyllä niin totaalisen mitäänsanomattomia, että ehkä bändin olisi silti pitänyt jatkaa parjatun Popin viitoittamaan suuntaan säilyttääkseen kiinnostavuutensa.
 

Blackie123

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
W.A.S.P.

Niinkuin aiemmin on mainittu kyseisestä orkesterista, että ensimmäiset 2 levyä olit tasoltaan loistavia. Itse lisäisin onnistuneisiin levyihin Headless childrenin, Crimson Idolin ja varovasti vielä bändin uusimman tuotoksen joka on askel parempaan suuntaan. Muistelisin näin, että kahdella ensimmäisellä levyllä oli ulkopuolinen tuottaja ja sitten siitä eteenpäin Blackie Lawless on tehnyt itsepäisesti kaiken itse. Muut levyt ovatkin sitten keskinkertaista kuraa.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Minkään bändin ei pitäisi tehdä urallaan kuin neljä levyä. Siinä ajassa tuntuu melkein orkesteri kuin orkesteri jo puristaneen kaiken kiimansa ja luomisvoimansa levylle.
No höpön löpön. Jos näin olisi, niin esim. Pink Floydilta olisi jäänyt sellaiset timantit kuin Meddle, Dark Side of the Moon ja Wish You Were Here sekä Animals tekemättä.

Kyseisen bändin viimeiset levyt on kyllä sitten jo aika varjoja entisestä loistosta, mutta en nyt silti ehkä ihan suoraan laittaisi tuota mainitsemaani bändiä tähän ketjuun jatkoksi. Diskografia on sen verran vaikuttava pitkältä ajan jaksolta.

Kyllä se on aika lailla bändistä kiinni, pystyykö vielä vuosikymmenien päästä muuttumaan ja uudistumaan jollain tapaa ja löytää itsestään tuoreita ideoita irti. Näin ollen reilusti toistakymmentä levyä kattava tuotanto voi pitää sisällään notkahduksia ja usein pitääkin ja sitten löytyä helmiä.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Niinkuin aiemmin on mainittu kyseisestä orkesterista, että ensimmäiset 2 levyä olit tasoltaan loistavia. Itse lisäisin onnistuneisiin levyihin Headless childrenin, Crimson Idolin ja varovasti vielä bändin uusimman tuotoksen joka on askel parempaan suuntaan.
Mielestäni nuo kaikki mainitsemasi levyt ovat parempia kuin The Last Command. Ja itse lisäisin siihen vielä Kill Fuck Dien.

Bon Jovi ja Metallica ovat aika helppoja valintoja tähän. Bon Jovin Slippery When Wetiä silloin tällöin kuunnellessa käy mielessä, että mitä helvettiä oikein tapahtui.
 

verco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens
Ketjussa on jo mainittukin monia esimerkkejä, joihin on joutunut uran varrella pettymään. Omassa rankingissani tässä sarjassa on kuitenkin yksi ylitse muiden - nimittäin Kotiteollisuus.

Tuolla omassa ketjussa onkin vuosien varrella aiheesta väännetty. Bändi oli vuosituhannen vaihteessa suomihevin uusimman, nyt jo hiipuvan loisteen ehkä suurin vauhdittaja Rautiaisten kanssa. Keikoilla ei aikojen alussa haitannut, vaikka sanoja vähän unohtui tai joku sointu jäi vajaaksi, tai kokonaan puuttumaan. Kaikki sen tiesi, että eihän ne muutenkaan osanneet soittaa. Ja yleisö vielä vähemmän ymmärsi/välitti. Mutta mitä onkaan tapahtunut? Tämän jälkeen bändi onkin keskittynyt kaikkeen muuhun, kuin musiikkiin. Nykyään KT:tä kuulee NRJ:ltä sun muilta trendikanavilta ja Hynystä haastatellaan Me Naisiin ym. joutaviin lehtiin. Eipä olisi KT:stä siinä kymmenen vuotta sitten uskonut. Raha tietysti pitää tahkota jotenkin muuten, kuin festareilla sekoilemalla. Tässä kai se suurin syy.

Jo alussa mainitsemani Niskalaukaus on muuten toinen hyvä kotimainen esimerkki samaan kastiin, he vain tajusivat lopettaa, kun ei ollut enää mitään annettavaa ja antoivat Timpan jatkaa kokeilujaan itse. Popedaakin tarjottiin, mutta mielestäni tämä vanhus on ikääntynyt tyylillä. Tosin alkuperäiset fanit saattavat sanoa tästäkin jotain ihan muuta.
 

Fedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Coyotes
Heti tulee mieleen Jonna Tervomaa. Jonnan lapsuudenaikaiset teokset(tenava) ovat aivan eriluokkaa kuin nykyinen tuotanto.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Popedaakin tarjottiin, mutta mielestäni tämä vanhus on ikääntynyt tyylillä.
Popeda on todellakin pystynyt säilyttämään tyylinsä kaikki nämä vuodet. Tasokin on kestänyt samanlaisena. Millaisena, siitä voidaankin olla montaa mieltä. Minun mieleni on se, ettei Popeda ole voinut mennä pilalle.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
"Vaivaan vaivaan taikinaa, vain jauhot pöllähtää..."
 

Blasph

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche
Mielenkiintoinen ketju btw..

Venom julkaisi 80-luvun alkuun kaksi legendan maineessa olevaa lättyä, Welcome to Hell ja Black Metal. Niitä taas seurasi pari ihan ok levyä, At war with Satan ja Possessed. Siihen voisi diskografian lopettaakin, hirveetä pashaa ollut siitä lähtien. Muutama vuosi sitten julkaistu Metal Black tosin oli ihan kohtuullinen, muttei mitenkään erityinen.

Slipknot. Valtavirta vie ja fanit vikisee tai tulee matkassa. Mihin katosi se raivo, joka oli bändin alkuaikoina SE oma juttu? Nykyään lähinnä kevyitä iskelmiä, mitä nyt muutama pilkahdus menneestä aina silloin tällöin vilahtaa biiseissä. 2 viimeisintä levyä suuria pettymyksiä, ainakin minulle.

Sitten tietysti nämä Kreatorit ym rässibändit jotka yritti edetä valtavirtaan 90-luvulla. Kreator on sentään nykyään palannut takaisin hyvälle linjalle.
 

Datsun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Toronto, Saksa
Tosiaan joo jo aiemmin mainitut RHCP ja Sepultura hyytyivät täysin 90-luvun alun jälkeen. Yksi jonka voisi tähän myös lisätä on Y.U.P., mutta jollain perverssillä tavalla ajattelen sen vanhan yyuupeen ja uudemman olevan kuin kaksi eri bändiä. Joten helvettiäkös mä sen sitten tänne lisäsin.

Mutta onhan noita. Vaikka Kissin ja Black Sabbathin alkutuotantoa uudempaan verratessa voi todeta ettei sieltä niitä helmiä juuri ole enää tullut. Tai Deep Purple. Tai tuoreemmista Korn.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Noh ehkäpä tämä minun neljän levyn teoriani kaipaa vielä hieman säätöä ja tutkiskelua. ;)
 

Tulppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Vähän kyseenalaista väittää, että jokin bändi on mennyt vuosien saatossa pilalle vain siitä syystä, että siitä on tullut kuuluisa ja sitä on ns. suuri yleisökin alkanut kuunnella. Pitääkö nyt sitten äkkiä keksiä itselle taas jotain uutta ja uniikkia jolla bostailla?

Itse musiikki tuntuu monta kertaa unohtuvan näissä diggailukilpailuissa.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Vähän kyseenalaista väittää, että jokin bändi on mennyt vuosien saatossa pilalle vain siitä syystä, että siitä on tullut kuuluisa ja sitä on ns. suuri yleisökin alkanut kuunnella. Pitääkö nyt sitten äkkiä keksiä itselle taas jotain uutta ja uniikkia jolla bostailla?

Itse musiikki tuntuu monta kertaa unohtuvan näissä diggailukilpailuissa.

Tuo on kyllä sellainen juttu mitä on monta kertaa tullut ihmeteltyä. Että miten se tuntuu joillekin ihmisille olevan lähes katastrofi jos siitä omasta suosikista tuleekin hitti ja suosittu ihan isommissakin piireissä. Ilmeisesti se ottaa koville kun huomaakin olevansa sitä samaa harmaata massaa kuten muutkin, eikä muita ylempänä niin kuin on ehkä kuvitellut... Sitten pitääkin taas etsiä joku muu "demobändi" jota fanittaa että saa taas tuntea olevansa ainutlaatuinen...

Vaan kyllähän se joskus niinkin menee että suosio pilaa bändin/artistin. Tämä sellaisissa tapauksissa että joku esim. "semisuosittu" ja pitkään omaa juttuaan tehnyt bändi iskeekin yht'äkkiä kultasuoneen jollakin biisillä ja sitten yrittää epätoivoisesti monistaa tuon hittibiisin kaavaa. Tuloksena monesti on silloin täysin kasvotonta ja sielutonta musiikkia.
 

verco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens
Tuo on kyllä sellainen juttu mitä on monta kertaa tullut ihmeteltyä. Että miten se tuntuu joillekin ihmisille olevan lähes katastrofi jos siitä omasta suosikista tuleekin hitti ja suosittu ihan isommissakin piireissä. Ilmeisesti se ottaa koville kun huomaakin olevansa sitä samaa harmaata massaa kuten muutkin, eikä muita ylempänä niin kuin on ehkä kuvitellut...

Tätä on tullut usein myös ihmeteltyä, mutta juuri siitä toisesta näkökulmasta. En ole mielestäni koskaan kokenut tarvetta erottua tästä "harmaasta massasta", pikemminkin päinvastoin, mutta silti olen pettynyt monenkin bändin juuri läpimurron jälkeiseen tuotantoon.

Eikä siinä mielestäni ole mitään kyseenalaista ajatella, että suosio vaikuttaa myös itse musiikkiin. Mielestäni on jopa aika todennäköistä, että kun joku bändi on juuri päässyt radiosoittoon, on jo levy-yhtiönkin painostuksesta kiire alkaa ideoida seuraavaa levyä voittojen maksimoimiseksi. Harva artisti on tuollaisen paineen alla parhaimmillaan. Ihan maallikkona arvelisin, että eiköhän ne parhaat ideat tule musiikissa ihan omalla painollaan.
 

Halmela

Jäsen
Suosikkijoukkue
maajoukkue
Tuo on kyllä sellainen juttu mitä on monta kertaa tullut ihmeteltyä. Että miten se tuntuu joillekin ihmisille olevan lähes katastrofi jos siitä omasta suosikista tuleekin hitti ja suosittu ihan isommissakin piireissä.
Vastaat kuitenkin itse ihmettelyysi ja ihan hyvin vielä:
Vaan kyllähän se joskus niinkin menee että suosio pilaa bändin/artistin. Tämä sellaisissa tapauksissa että joku esim. "semisuosittu" ja pitkään omaa juttuaan tehnyt bändi iskeekin yht'äkkiä kultasuoneen jollakin biisillä ja sitten yrittää epätoivoisesti monistaa tuon hittibiisin kaavaa. Tuloksena monesti on silloin täysin kasvotonta ja sielutonta musiikkia.

Hyvä esimerkki on CMX. Sehän jakoi pariin kertaankin yleisönsä.
Ensin oltiin HC-punkkia ja oli jo oma fanikunta. Oli äänitteitä kuten Johannes Kastaja, Raivo ja Tanssitauti. Sitten bändi otti askeleen ilmaisussaan toiseen suuntaan. Tuli Aura ja Aurinko, ja yleisö muuttui mutta samalla lisääntyi. Rautakanteleella tuli askel kevyempään, ja yleisö oli taas reagoinut. Discopoliksella meni konemusiikiksi, ja tässä vaiheessa moni ei enää tiennyt mitä ajatella. Sitten kun tuli Vainajala, ja tämä taisi viimeistään pudottaa HC-aikakaudesta asti rypistelleet ensimmäisen aallon fanit. Mutta lukumääräisesti fanijoukko kasvoi kuitenkin ja bändistä tuli Suomen mittakaavassa iso. Musiikkihan on kuitenkin jotain ihan muuta kuin se oli alunperin. Musiikin hyvyyteen en ota kantaa, ne ovat makuasioita.
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Musiikki on aina mielenkiintoinen aihe ja tässäkin ketjussa on mainittu bändejä, joista tekisi mieli inttää, mutta en intä.

Omalla kohdalla kuuntelu on loppunut/bändi on mennyt pilalle:

Stratovarius, Destinyn jälkeen ei ole napannut.
Sepulutura, Rootsin jälkeen WTF.
Korn, Kolme ekaa upposivat täysillä, mutta sen jälkeen ei ole tuotanto napannut. Se Mirror albumi kuulosti alkuun toiveikkaalta.
Offspring, Ixnay Of The Hombren (Mainio levy) jälkeen alkoi mennä maku. Viimeisin kuulosti ihan OK:lta. Pitäisi kuunnella vähän lisää.
Amorphis, Tämän bändin kiinnostus lopahti uuteen laulajaan, josta kaikki muut tuntuvat pitävän.

Ja onkai niitä joitain muitakin. Omalla kohdalla kiinnostus ei ole koskaan lopahtanut mm. Iron Maideniin, Metallicaan, Megadethiin vaikka toki myönnän, että kaikille sattui väliin 1-2 huonompaa levyä.
 
Popeda on todellakin pystynyt säilyttämään tyylinsä kaikki nämä vuodet. Tasokin on kestänyt samanlaisena. Millaisena, siitä voidaankin olla montaa mieltä. Minun mieleni on se, ettei Popeda ole voinut mennä pilalle.

On sekin mennyt. Paten ääni pitää uudetkin tekeleet pinnalla, mutta vanhaa rock'n'rollin ryskettä ei tuo mikään takaisin. Ennen Popedan meno oli raakaa, rumaa ja hauskaa, enää ei.

Popeda on edelleen mukava tuulahdus kuitenkin. Se ei ole entisellään, mutta ei nyt aivan hirveätä kuraakaan. Välillä tulee varsin nautittavia biisejä, mutta tyylisuunta on jo aivan eri kuin liikkeelle lähtiessä.
 

Murmeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vancouver Canucks
Hyvä esimerkki on CMX. Sehän jakoi pariin kertaankin yleisönsä.
Ensin oltiin HC-punkkia ja oli jo oma fanikunta. Oli äänitteitä kuten Johannes Kastaja, Raivo ja Tanssitauti. Sitten bändi otti askeleen ilmaisussaan toiseen suuntaan. Tuli Aura ja Aurinko, ja yleisö muuttui mutta samalla lisääntyi. Rautakanteleella tuli askel kevyempään, ja yleisö oli taas reagoinut. Discopoliksella meni konemusiikiksi, ja tässä vaiheessa moni ei enää tiennyt mitä ajatella. Sitten kun tuli Vainajala, ja tämä taisi viimeistään pudottaa HC-aikakaudesta asti rypistelleet ensimmäisen aallon fanit.
En yhtään ihmettele bändien paineita suosion kynnyksellä ja myös allonharjalla. Toisaalla yleisö huutaa, että "tää pändi on mennyt ihan pilalle, kun se on tehnyt niin erilaisia levyjä" ja toisaalla "tää pändi on mennyt ihan pilalle, kun se ei osaa uudistua".

Kotiteollisuus on nykyään paskaa, koska ne tekee samaa biisiä neljättä levyä putkeen. CMX on paskaa, koska ne ei ole tehneet samaa biisiä koko uraansa.

Kun yleisö on näin skitsofreenistä, niin ei ole ihme, että silloin aiemmin omaperäisestä musasta tunnettu orkesteri menee helposti tuottajan vaatimia polkuja ja takoo rahansa tekemällä listoille sopivaa materiaalia.

Ja vaikka Halmela sinua lainasinkin, tämä ei ole siis henkilökohtainen vastaus vaan lainasin tekstiäsi alustaakseni omaa puheenvuoroani.

Ketjun varsinaiseen aiheeseen lisään Sub-Urban Triben, jonka laulaja vaihtui viidennen levyn jälkeen jämäkkä-äänisestä Jouni Markkasesta narisevaan Ville Tuomeen. Silloin minun kiinnostukseni lopahti.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Sitten kun tuli Vainajala, ja tämä taisi viimeistään pudottaa HC-aikakaudesta asti rypistelleet ensimmäisen aallon fanit. Mutta lukumääräisesti fanijoukko kasvoi kuitenkin ja bändistä tuli Suomen mittakaavassa iso. Musiikkihan on kuitenkin jotain ihan muuta kuin se oli alunperin. Musiikin hyvyyteen en ota kantaa, ne ovat makuasioita.
Niin, no miten asiat todellakin ottaa. Itse pidän CMX:n punk-aikakautta bändin heikoimpana musiikillisesti, vaikka siellä omat helmensä on, joita on mukava kuulla livenäkin (ei, en meinaa nyt "Mattia").

Vainajalan jälkeen on tapahtunut kuitenkin paljon. Dinosaurus Stereophonicus oli ja on kunnianhimoinen proge-eepos, jossa on omat heikkoutensa ja vahvuutensa johtuen sen laajuudesta (2 CD:ta), mutta uskaltaisin väittää että yhtye loi nahkansa uudelleen ja teki erittäin vaikeasti lähestyttävän albumin ja sellaisen joka ehkä popimpaan suuntaukseen tottuneille oli vaikea pala. Hyvä vastapallo. Isohaara oli sitten taas sitä kevyempää ja tarttuvampaa ja enimmäkseen todella väsähtänyt, mutta sitä seuraava Aion taas erittäin kylmä, konemainen ja osin kyyninenkin tutkiskelu. Omat hittinsä silläkin, mutta mistään kosiskelevasta levystä en puhuisi vaan kunnianhimoisesta kokeiluhenkisestä albumista, edelleen mielestäni 2000-luvun parhaita suomijulkaisuja. Pedot hiukan tuntui sellaiselta jatko-osalta Aionille ja sen kunnianhimosta ei ehkä voi taaskaan puhua, mutta siinäkin oli silti uudenlaisia oivalluksia. Sitten on tullut vielä Talvikuningas, joka myös on jotain varsin uudenlaista CMX:lle ja kyse on vankasta albumikokonaisuudesta josta ei itsestään selviä hittejä löydä.

Omasta mielestäni CMX ei tähän ketjuun kuulu kyllä itkemälläkään. Ei, vaikka jotkut punk-puristit ja 90-luvun puoliväliin jämähtäneet jotain muuta väittääkin. Lähinnä naurettava on sellainen bändi joka parin ekansa levyn meininkiä jatkaa toistakymmentä kertaa. Yhtyeen tulee elää ja luoda nahkaansa uudelleen. Tietysti aina sekään ei onnistu ja bändi voi jäädä jauhamaan sitä ns. keskitietään. Osin CMX tekee sitäkin, lähinnä radiohiteillään, mutta tuotanto niiden ulkopuolella on edelleenkin niin laajaa, että en kyllä suostu nielemään väitettä, että tässä olisi pilalle mennyt bändi.
 

Halmela

Jäsen
Suosikkijoukkue
maajoukkue
Omasta mielestäni CMX ei tähän ketjuun kuulu kyllä itkemälläkään.
Ihan heittämällä kuuluu nimenomaan tähän ketjuun.
Koska CMX:llä on ollut sen verran erilaisia aikakausia musiikissa ja varmasti jokaisen aikakauden jälkeen on löytynyt faneja joiden mielestä CMX on mennyt pilalle joka kerta kun se on tehnyt jotain uuden suuntaista.
Siksi otin CMX:n esimerkiksi, koska siitä sitä parranpärinää on ehkä eniten kuulunut.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
No se kertoo enemmän jotain niistä ihmisistä, kuin itse bändistä.

Jotkut ei vaan voi sietää uudistumista ja sitä, että asiat muuttuu - musiikissakaan. Sanoisin, että sellaiset ihmiset ovat menneet pilalle.

Voisi melkein laittaa pystyyn ketjun, missä mietitään pilalle menneitä ihmisiä ja ihmisryhmiä. Heti ekana voisi siinä mainita musiikkipuristit.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Niin, no miten asiat todellakin ottaa.

Lähinnä naurettava on sellainen bändi joka parin ekansa levyn meininkiä jatkaa toistakymmentä kertaa. Yhtyeen tulee elää ja luoda nahkaansa uudelleen.
Asiat voi todellakin ottaa miten halajaa. Makuasioita, makuasioita.

CMX:stä en sano mitään, mutta todetaan nyt esimerkkitapauksena vaikkapa AC/DC, jonka ei mielestäni voi sanoa "luoneen nahkaansa uudelleen", vaan kyllä se on jauhanut paikallaan pidemmän aikaa. Eikä siinä mitään, mielestäni AC/DC:n kohdalla homma toimii silti. Kaiffareiden soundi on aina tunnistettavissa ja hyvä niin. Monen muun kohdalla pysyvyys on perseestä.
 

Halmela

Jäsen
Suosikkijoukkue
maajoukkue
No se kertoo enemmän jotain niistä ihmisistä, kuin itse bändistä.

Näin se voi olla, eikä minulla todellakaan ole mitään CMX:ää vastaan.
Mutta ei se ole musiikkipuritaanina olemista. Mielestäni päinvastoin. No jos nyt vielä otetaan esimerkkinä se CMX, niin tuntuu pikemminkin että kyseisellä bändillä on faneja jotka antavat ymmärtää että koko tuotanto on neroutta ja yhdenkin levyn kyseenalaistaminen on suuri vääryys ja jumalanpilkka.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Eikä siinä mitään, mielestäni AC/DC:n kohdalla homma toimii silti. Kaiffareiden soundi on aina tunnistettavissa ja hyvä niin. Monen muun kohdalla pysyvyys on perseestä.
No se riippuu taas siitä, jos on asenne kohdallaan. Jaksaa olla mukana täysillä meiningissä ja antaa kaikkensa. Näin, vaikka musiikki itsessään olisi aika uudistumatonta. Saman voi tehdä todella muniin puhallellen ja yleisöä täysin aliarvioiden ja kaikin puolin ylimielisellä tavalla.

Liiankin väkinäinen muutos ja erikoisuuden tavoittelukaan ei ole välttämättä hyvä asia, etenkään jos todella ei niitä ideoita ole. Silloin ehkä kannattaa pidempi tauko ja ideoiden keräily tai muunlaisten projektien työstäminen.

Mielestäni päinvastoin. No jos nyt vielä otetaan esimerkkinä se CMX, niin tuntuu pikemminkin että kyseisellä bändillä on faneja jotka antavat ymmärtää että koko tuotanto on neroutta ja yhdenkin levyn kyseenalaistaminen on suuri vääryys ja jumalanpilkka.
Tuo on aivan totta. Itsekin hiukan sitä maata olin jossain välissä suurimpana intoilukautena, mutta kyllä CMX:llakin ehdottomasti omat epäonnistumansa on ja jotkut kappaleet ärsyttää jopa siinä määrin, ettei niitä tulee juuri kuunneltua. Osa albumeistakin varsin keskinkertaisia. Hiukan on epäilyjä tulevaisuudenkin suhteen, mutta katsoo.

Eiköhän tämä riittänyt tästä aiheesta. Bändille on oma ketjunsakin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös