Pe 13.3.2009 JYP - TPS (1. puolivälierä)

  • 32 609
  • 137

Stonehenge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Pelin ratkaisu

On tunne, että ratkaisu löytyy JYPin työmiehistä. Usein pitkät sarjat ratkeavat 3-4 ketjujen esille nouseviin raatajiin. Näkemykseni mukaan JYPillä on tässä leveyttä ja syvyyttä enemmän kuin Pikku-Tukholman heeboilla.

Vänttinen, Riska, Lahti, Poukkola, Hakkarainen, Jääskelänen. Näissä herroissa illan ratkaisu!
 
Tänään loppuu sitten TPS:n harmahtava kevättaival... tai ei lopu, mutta nokka laskee vahvaan syöksykierteeseen, jota ei Turussa enää oikaista. Paukut ovat nyt käytetty ja vastustaja on aivan eri luokkaa kuin HIFK, jolle aina tuppaa sattumaan erikoisia epäonnistumisia.

JYP on joka osa-alueella valmis mestaruuteen ja sen peruspelin taso on huomattavasti TPS:n vastaavaa parempi. Kaikkea tätä tukemaan tulee vielä hillitön nimilista, ykkösylivoima ja vähintään Suikkasen meriittejä/saavutuksia vastaavat natsat omaava Risto Dufva. Myöskään maalivahtitaistelu ei enää ratkea turkulaisille.

Kun kyseessä on vielä kotiottelu, jossa raivoisa yleisö kannustaa omiaan upeassa Synergia-areenassa, niin eipä siis ole vaikea povata mikä on lopputulos. Olenkin sijoittanut taas 50 euroa ykköselle, josta tulen rahani lähes tuplaamaan - vieläpä riskittä.

Tässä sarjassa TPS on vailla mahdollisuuksia.
 

mackeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
täysin epäoikeudenmukaiset munkkimaalit
Olenkin sijoittanut taas 50 euroa ykköselle, josta tulen rahani lähes tuplaamaan - vieläpä riskittä.

Minä taas laitoin 20€ vierasvoitolle, tuosta neuvostasi viisastuneena. Yleensä rikastumiseen riittää se, että pelaa juuri päinvastoin, kuin sinä.

Itselläni on aika kaksijakoiset odotukset tulevalta illalta, pari kertaa olen ollut Jyväskylässä paikan päällä, ja silloin Tepsi on saanut nöyrtyä kotijoukkueelle. Tänään uskonkin, että kun en matkaa keski-Suomeen, on vierasvoitto todennäköisin vaihtoehto. Päivän nimi: Salak.
 

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Tähän on helppo heittää klassinen veikkaus: Ennakkosuosikki JYP vie 4-5 maalin erolla tai altavastaaja TPS vie jollain räkämaalilla voiton.

Saapa nähdä kuka sen Suomisen korvaa kun Reivonen pelasi eilen junnujen pudotuspelejä. Ei kai Sinisalo? Kuli voisi olla lähimpänä kätisyydenkin puolesta mutta ei olisi kiva hajottaa toimivaa kokonaisuutta Eloranta-Uusikartano-Venäläinen.
 

Bailey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tänään loppuu sitten TPS:n harmahtava kevättaival... tai ei lopu, mutta nokka laskee vahvaan syöksykierteeseen, jota ei Turussa enää oikaista. Paukut ovat nyt käytetty ja vastustaja on aivan eri luokkaa kuin HIFK, jolle aina tuppaa sattumaan erikoisia epäonnistumisia.

JYP on joka osa-alueella valmis mestaruuteen ja sen peruspelin taso on huomattavasti TPS:n vastaavaa parempi. Kaikkea tätä tukemaan tulee vielä hillitön nimilista, ykkösylivoima ja vähintään Suikkasen meriittejä/saavutuksia vastaavat natsat omaava Risto Dufva. Myöskään maalivahtitaistelu ei enää ratkea turkulaisille.

Kun kyseessä on vielä kotiottelu, jossa raivoisa yleisö kannustaa omiaan upeassa Synergia-areenassa, niin eipä siis ole vaikea povata mikä on lopputulos. Olenkin sijoittanut taas 50 euroa ykköselle, josta tulen rahani lähes tuplaamaan - vieläpä riskittä.

Tässä sarjassa TPS on vailla mahdollisuuksia.

Onneksi Jatkoajassa on tuo ignore -toiminto. Ei vaan jaksa enää näitä surkeita provoja..
 
Onneksi Jatkoajassa on tuo ignore -toiminto. Ei vaan jaksa enää näitä surkeita provoja..

Ja käyttö on ehdottomasti suositeltavaa, jos mielipiteeni sinua vaivaavat.

Kulminaatiopisteenä tässä sarjassa on TPS:n viisikkopuolustuksen repeily Suikkasen antaman kiekollisen pelin vapauden johdosta (mielestäni). Näistä repeilyistä aiheutuu, joka pelissä valtava määrä tilanteita ja pyörityksiä omaan päähän. Kaikki turkulaisten pelejä katsovat tietävät mistä puhun. Eli siitä turkulaisten "puolustuspaniikista".

HIFK oli jotenkin tärähtänyt uomiltaan, eikä pystynyt hyödyntämään paikkojaan ja TPS sai kotipelinsä lopussa homman hetkeksi harvinaisen hyvään kuosiin. JYP on kuitenkin eri tason joukkue ja tulee armotta repimään tämän haavoittuvuuden esiin. Seurauksena joko tappavan tehokkaalle ylivoimalle jääaikaa tai suoria maaleja.

Paras seitsemästä sarja ei anna anteeksi, enkä siksi näe että TPS:llä on saumoja. Miksi peli nytkään paranisi, kun ei koko Suikkasen aikana ole niin käynyt.
 
Kulminaatiopisteenä tässä sarjassa on TPS:n viisikkopuolustuksen repeily Suikkasen antaman kiekollisen pelin vapauden johdosta (mielestäni).

Sarjaa seuraavan kannattaa kiinnittää huomiota hyökkäyssinisen ylityksiin ja pohtia millainen pelitavallinen ero löytyy TPS:n ja JYP:in väliltä. Mitä siitä seuraa?

Pakkautuuko esim. TPS:llä hyökkäys enemmän viivalle kuin JYP:llä? Miksi? Myös yksilöillä on tähän tilanteeseen vaikutusta, ovatko kenttäkoostumukset oikeanlaisia?
 

Deanwick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyväskylä, Seattle ja kansainvälinen kiekko
Tänään se sirkus viimein sitten alkaa. Paikalle ei tänään pääse, mutta hengessä ollaan vahvasti mukana. Mallasjuomat jäähtymään ja Lievemaa lauteille selostamaan, niin hyvään PO-hurmokseen pääsee nopeasti. Lopputulosta en lähde veikkaamaan, sillä kun ei ole mitään väliä niin kauan kunhan JYP voittaa.

Ihan jännä nähdä millaiseksi ensimmäinen matsi muodostuu. Mennäänkö kaavalla Wallinheimo vs. Salak vai nähdäänkö tarkkaa kyttäilyä puolustuspelin kautta? Ensimmäisen vaihtoehdon toteutuessa TPS saattaisi jopa yllättääkin, mutta pakittelussa JYP vie voiton.

Ennen muuta mielenkiintoisinta on nähdä miten JYPin playoff-odottelu ja ennakkopuristus purkautuu ensimmäisessä pelissä. TPS on omalta osaltaan jo pleijarikorkin poksauttanut, joka omalta osaltaan on saattanut helpottaa otteluun latautumista. Vaikka ihan sama, tärkeintähän ei ole reilu peli, vaan JYPin voitto.
 

Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Kokoonpanoja odotellessa alkaa jo jännittämään. Suomisen "paikkaajaa" tässä odottaa mielenkiinnolla. Reivonen olisi ollut meikäläisenkin kirjoissa oiva veto Tumpin paikalle, mutta jos ei kerran pelaa, niin saapa nähdä. Sinisalo ei tosiaan hyvältä kuulosta. JYPille toive, että tänään saa jäähyillä! Jamie on valmistautunut Vahan kanssa tekemään tyylikkäitä yv-maaleja, joten boksia saa kuluttaa vapaasti.

UL:n veikkaus huolestuttaa. Pääsääntöisestihän nuo on mennyt mönkään. http://www.urheilulehti.fi/jaakiekko/analyysit/article158468-1.html
 

LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
MTV3: "Siekkinen: TPS Salakin varassa"

Tuon artikkelin loppuosa ei oikein avaudu minulle mm:

"- ei meillä silleen, ainakaan henkkoht mitään, tiedettiin että kuka tulee, se on joka tapauksessa voitettava, en tiedä onko tepsi ollut sen helpmpi ku joku pelsu tai ilves, kaikki tässä vaiheessa vaikeita, ikuisia kliseitä mitä kaikki sanoo että ei helppoja pelejä ole

- tepsi omassa huumassa ja hurmoksessa, tulee laittaan tietenkin kaikkensa

- pelattiin tossa helmikuun vikana päivänä vastaan, ihan liikuva hyvä joukkue, eritt paljon salakin varassa toimiva joukkue ainain meidän peleissä, hän on pelannut heille voittoja käytännössä"


Saa nähdä milloin tuo korjataan ;)

EDIT: Nyt korjattu. :)
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Saa nähdä milloin tuo korjataan ;)
On korjattu jo.

Kamppailua odotellessa pitää vielä jotain kirjoitella. Alunperin mietin kirjoittavani vasta kokoonpanojen julkistamisen jälkeen mutta oli vaan pakko tulla kirjoittelemaan.

Tätä ottelua ja tätä ottelusarjaa on odotettu kuin pikkupoikana joulua, tai aina syksyisin lätkäkauden virallista alkua. Joukkueet ovat valmiita taistoon ja pelihaluja on aivan varmasti molemmilla ihan riittävästi.

Verbaalimeisseleiden mittaileminen saa nyt hetkeksi jäädä sillä tänään puhuvat teot.
 
Suosikkijoukkue
TPS
TPS tänään

Kolu - Töykkälä - Sinisalo
Vahalahti - Johnson - Venäläinen
Eloranta - AUK - Erkinjuntti
Hattunen - Filppula - Hannus

Nämä varmat, puolustus lienee sama kuin aikaisemminkin eli

Berg - Järvinen
Heikkinen - Kiprusoff
Nordlund - Klubertanz
Halonen

Salak
Engren
 

Iceberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC ja FC TPS
TPS pelaa uskomattomassa Hurmoksessa tällä hetkellä, Suikkanen on saanut tehtyä tästä The Joukkueen ja Jyp on lyötävissä siinä missä IFK:in. Tänään voitto, niin huomenna meillä on apuna Sutelan "kuudes kenttäpelaaja", kun JYP saa vastaansa hirveän huutomyrskyn hurmiossa pelaavan TPS:n lisäksi.

JYP voittaa ja häviää ykkösketjunsa varassa, joten Aki taklaa sitä Immosta shaatana.

Veikkaan ja toivon, että tulee erittäin tasainen ja kuuma ottelupari ja jo ensimmäisen matsin jälkeen loppuu fanien toimesta toistensa päänsilittely täällä ja pelikieltoja ropisee.

Salak torjuu TPS:lle välieräpaikan ihan varmasti ja Kolusta tulee Hippoksen uusi "suosikki".
 

akimoto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Edmonton Oilers, JJK, Man C
Tänään se sitten alkaa. Paikan päälle mennään huutamaan kurkku käheäksi ja seurailemaan varmasti hyvää kiekko-ottelua. Voittajaa on turha lähteä ennustelemaan, kun molemmilla joukkueilla on pitkähkö tauko alla ja lataus on varmasti huipussaan. Toivottavasti lataus ei mene kummallakaan yli ja ilmene esim. rumissa taklauksissa tai vastaavissa. Ylivoimissa piilee JYPin sauma. Jos TPS jäähyilee, VIP iskee armotta mustaa pussiin.
Jos taas TPS pelaa hurmoksessa alusta alkaen, saattaa JYP joutua vaikeuksiin.
Toivotaan kotiyleisöltä raivoisaa kannatusta!

PS. Minulla on yksi ylimääräinen seisomalippu ja sen saa halukas ostaa poies. Hinta 16e. YV:llä viestiä mikäli jotakuta kiinnostaa.
 

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Lievä pettymys tuo Sinisalon peluuttaminen Suomisen paikalla. Kaverilla ei ole liigatason ominaisuuksia kuin laukaus, muu on enemmän tai vähemmän heikompaa. Vai onko tässä se Suikkasen panttaama valttikortti puolivälieriin??
 

mackeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
täysin epäoikeudenmukaiset munkkimaalit
Toivottavasti tasainen, mutta kuumaa ei tuosta "Hurrikaanien" ja "Hunajaisten" kamppailusta saa kirveelläkään..

Jätetään ne kirveet tapparafoorumille vilkkuvien timojutiloiden ja peruukkitifojen seuraan. Tuo on ulkopuolisen näkemys ottelusta, ja se ymmärrettäköön, itse uskon että myös kiihkoa tulee kentältä löytymään. Työnantajalta tuli firman sisäisessä postissa juuri pari lippua blegu-pelsu matsiin, sinne siis?

En ole kummemmin seurannut, mutta vieläkö eräs Sykkö koohottaa Jypissä?
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Lonkkataklaus kirjoitti:
Kun kyseessä on vielä kotiottelu, jossa raivoisa yleisö kannustaa omiaan upeassa Synergia-areenassa, niin eipä siis ole vaikea povata mikä on lopputulos. Olenkin sijoittanut taas 50 euroa ykköselle, josta tulen rahani lähes tuplaamaan - vieläpä riskittä.

Tässä hieman riskaabelimpi/tuottoisampi vaihtoehto...

Veikkauskin tarjoaa TPS:n voitolle 4:n kerrointa ja TuTon voittollekin tarjotaan 3,7. Parin kympin panoksella voisi saada mukavat 300€, mikäli turkulaisjoukkueet voittaisivat varsinaisella peliajalla, ei paha.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Se kumpi tästä sen ensimmäisen 2 maalia kiskaisee on erittäin lähellä voittoa. 3 maalia olisi käytännössä Palloseuralle ainakin jo liian kova pala takaa-ajettavaksi, mutta eihän sitä ikinä tiedä. Kaitsu tuo varmasti helvetin sisuuntuneen joukkueen Jyväskylään tänään. Mitään ei olla kuitenkaan vielä jaettu ja siitä lähdetään, että 0-2 on ensimmäisen erän jälkeen Hippoksen valotaululla. Vähämaalinen matsi luvassa, sillä varmasti puolustuspelin tarkkuutta korostetaan ja riskitöntä peliä nähtävissä. Allulla luvassa hikinen ilta, mutta kun VIP-koohottajat pidetään kulmissa TPS:n pakkien puolesta niin näyttää jo huomattavasti paremmalta.
Heikkinen/Halonen nyt ei kiekkoja katsomoon!

Illalla ollaan huomattavasti viisaampia ja kovaa väittelyä jatkoajassakin illemmalla tiedossa.
 

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kovia kertoimia hakeville tiedoksi - myös tasurilla voi tietenkin tärpätä. Se kun on tunnetusti aika usein lopputuloksena näissä pofseissa ja voihan käydä jopa niin, että Immosen kenttä "saadaan kuriin" - jos kolme kiloa Immosta painavampi Berg niittaa miehen rusinaksi - ja Tepsi venyy kuin venyykin aina tasuriin asti. Mutta jos haluaa kovien kertoimien sijasta rahoilleen ihan oikeaa vastinetta, sitten kannattaa laittaa ne ykköselle. Tänään löytyy hurrikaanista virtaa ja voitto, ei kuitenkaan murska-, tulee vaikka ilman immosia. Pesosen vuoro näyttää taitojaan ja Tuppuraisen upeasti kulkenut peli konkretisoituu tänään aina maaleiksi asti.
 

Kynä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
JYP:

1. Pihlman-Immonen-Virtanen, Mäntymaa-Koskinen
2. Tuppurainen-Hytönen-Poukkula, Välivaara-Malmivaara
3. Sipiläinen-Hakkarainen-Louhivaara, Viitanen-Kaijomaa
4. Jääskeläinen-Vänttinen-Riska, Saksinen/Pesonen (H)
Wallinheimo (AM), Tuokkola

TPS:

1. Kolu-Töykkälä-Sinisalo, Berg-Järvinen
2. Eloranta-Uusikartano-Erkinjuntti, Nordlund-Klubertanz
3. Vahalahti-Johnson-Venäläinen, Heikkinen-Kiprusoff
4. Hattunen-Filppula-Hannus, Halonen/Laine (H)
Salak (AM), Engren

Nämä siis SM-liigan sivujen mukaan. Varaus tietysti tutuille playoff-vedätyksille...
 

jukiapina

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP valitettavasti
Se kun on tunnetusti aika usein lopputuloksena näissä pofseissa ja voihan käydä jopa niin, että Immosen kenttä "saadaan kuriin" - jos kolme kiloa Immosta painavampi Berg niittaa miehen rusinaksi - ja Tepsi venyy kuin venyykin aina tasuriin asti

Hyvä "piikki" Immosen rusinaksi laittamisesta :). Tosiaan jotkut eivät ole sisäistäneet sitä, että Immonen ei ole mikää keijukainen ja voimaakin löytyy. Toisaalta itse luulin Akin olevan hieman massiivisempi kaveri, mutta ei näköjään ole.

2.Ketju
Tuppurainen-Hytönen-Poukkula; Aivan mahtavaa, että Poukkula saa näinkin hyvän mahdollisuuden. Omasta mielestäni ansaitsee tämän täysin.

Hyvältä näyttää ja Wallinheimo maalissa.
 

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Minulla ei vielä nuo SM-liigan sivun kokoonpanot näy, mutta luotetaan Kynään.

Uskoin, että nuo SaiPa-pelin kakkos ja kolmosketjun hyvät otteet laitettaisiin vain heikon vastustajan piikkiin, mutta toisin kävi. Neloseen on sitten kasattu parhaat niistä ketä jäljelle jää. Pesosen otteet parissa viime peissä eivät olleet kummoisia, mutta toivottavasti kyse on siitä, että hänen liike-energiaansa säästellään huomisen otteluun (= isoon kaukaloon, jossa hyvässä kunnossa olevasta kovasta luistelijasta on apua). Miika Lahden toivoisin aina pelaavan, mutta nyt Riska vei hänen paikkansa. Pakkien kohdalla ei olla kokoonpanojen kanssa sohlattu, kuten arvata saattoi. Näillä mennään ja näillä voitetaan.
 

Kynä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Minulla ei vielä nuo SM-liigan sivun kokoonpanot näy, mutta luotetaan Kynään.

Kyllä ne siellä on, mutta vaatii hieman työtä löytyäkseen. Kiekkofanit ovatkin viimeistään tällä kaudella saaneet oppia, että SM-liigan nettisivujen käyttö on kuin taannoisen Ruutuysin pelaaminen Jorma Pulkkisen seurassa. Arvoitusten ratkaisemiseksi pitää vain osata avata oikeat luukut. Kun tuonne Ottelut-valikkoon päätyy, niin sieltä löytyy jo kunkin ottelun kokoonpanot. Eri asia sitten, kuinka oikeat ne on.
 

Sabe36

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kuopiosta peliin?

Tämä nyt ei välttämättä tänne ketjuun kuulu, mutta ei se kyllä oikein kuulu Tepsinkään vieraspeliin menijöitä-ketjuun, vai kuuluuko?. Kuuluu minne kuuluu, mutta pointti on se, että jos joku on menossa tänään Kuopiosta Jyväskylään katsomaan matsia, niin multa löytyisi autosta neljä paikkaa tilaa. Ottakaa yhteyttä vaikka YV:llä jos on kiinnostusta lähteä mukaan jakamaan bensakuluja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös