Matti Alatalosta Kärppien uusi valmentaja

  • 277 247
  • 931

JPL

Jäsen
- Ylivoima saatiin kuntoon vasta loppukaudesta ulkopuolisen avun turvin, Matti ei saanut siihen apuvalmentajiensa kanssa mitään tolkkua

- Mielikuvitukseton hyökkäyspeli. Rajallinen materiaali puski jatkuvasti päätänsä seinään. Taito ei riittänyt erityisen luovaan peliin, mutta sen vastineeksi joukkue ei saanut minkäänlaista nikkarikiekkoa aikaan, ts. kiekko päätyyn mutta karvaus oli vaisua, hyökkäykset eivät päättyneet laukaukseen, eikä maalinedustapeli ollut tarpeeksi aggressiivista

- Puolustajien taito kääntää peliä mätti ensisijaisesti rajallisten resurssien takia, mutta sekin parani hyvin hitaasti, kiekkoa haudottiin omassa päässä ja vastahyökkäykset lähtivät vasta kun vastustaja oli jo ryhmittynyt. Alatalo/Lehkonen onnistui yksinkertaistamaan oman pään peliä pahimmasta katastrofialusta, mutta missään vaiheessa se ei muuttunut SM-liigan menestyksellisen pelaamisen vaatimalle tasolle

Heh... tuli vain mieleen, että Kärppien pelissä on valitettu täsmälleen samoista asioista, jossain vaiheessa kautta.
- YV meni koko ajan huonompaan ja huonompaan suuntaan.
- Hyökkäyspeli mielikuvituksetonta. Ratkaisut tekivät taitavat yksilöt, ei joukkuepelaaminen
- Peliä ei varsinkaan runkosarjassa saatu käännettyä läheskään yhtä nopeasti kuin aiemmilla kausilla, lähinnä pakkien vajaavaisuuksista johtuen.

Toki kaikki nämä luokkaa pienemmillä äänenpainoilla, kuin HPK:ssa, mutta silti. Asiat on täsmälleen samat.
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Otan osaa. Nythän se väittämä nähdään toteen, jotta pärjääkö Kärppien rahakkailla rostereilla vaikka penkin takana olisi kuka.
 

Kole13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
jotta pärjääkö Kärppien rahakkailla rostereilla vaikka penkin takana olisi kuka.

No hei Jokeritkin pärjää =) Eiku.....ööööö.... vai mitens se meni.

Pakko sanoa että nyt olen tyytyväinen kun Alatalon sopimus julkistettiin, koska kuitenkin näen että Jokereiden ensi kauden päävastustaja on Jokereiden itsensä lisäksi Kärpät.

Vaikka voihan tässä kuitenkin käydä niin että Kärpät jatkaa mestaruuksien tiellä Alatalon kanssa. Mutta tämän hetkiset fiilikset ovat optimistiset.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Alatalolle ei annettu HPK:ssa mitään mahdollisuuksia. Noin paskaporukkaa ei kukaan olisi pystynyt viemään juurikaan paremmille sijoille. On aivan kohtuutonta laittaa kaikki valmentajan piikkiin, kun seurajohto ryssii totaalisesti. Lintumäki alkaa jo olla HPK:lle rasite.

Ei HPK:ssa laitettu kaikkea valmentajan piikkiin. Mutta HPK:ssa huomattiin, että Alatalo ei ole oikea henkilö valmentamaan HPK:ta enää ensi kaudella.
 

piru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Otan osaa. Nythän se väittämä nähdään toteen, jotta pärjääkö Kärppien rahakkailla rostereilla vaikka penkin takana olisi kuka.


Miksei pärjäisi, muistaakseni myös KJ:n arvostus oli täysnolla kun tuli Kärppiin.

Rahasta tosin ei johdu vaan Kärppien pelaajat ovat suurelta osin nöyrää, jumalaa pelkäävää ja helposti johdettavaa sorttia.
 

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Onneksi olkoon!!!! Ihan hyvä juttu, ettei Kärpät siivoa pöytää joka kausi - ensi vuonna nähdään sitten joku toinen mestari.

Huonolla materiaalilla huipputyötä JYPissä? Kuinka huonosti olisi pitänyt mennä, että voisi sanoa homman menneen munilleen? Itse en ole nähnyt kertaakaan, että JYPin peli olisi jollakin tavalla saanut uutta ryhtiä valmennuksen johdosta, esim. pelin sisällä. Kärpät käänti tänä vuonna toistakymmentä tappiotilannetta viime minuuteilla, ensi vuonna ei tätä ihmettä nähdä - Alatalolla loppuu kädet.

Alatalon materiaali? Surkeita nimiä: Immonen, Pihlman, Virtanen, Hauhtonen, Marttinen, Korhonen, jne... Myönnetään - kaverien hintalaput ja pelitaidotkin ovat nousseet vasta JYPissä pelaamisen jälkeen, mutta mielestäni JYPin "hyvä" menestys (suomeksi = sääläreissä melkein joka kevät) johtui enemmänkin hyvästä juniorityöstä ja hyvistä skouttauksista kuin valmentajan otteista. Lisäksi, valtaosa JYPin tämän kauden miehistä ovat olleet joukkueessa myös Alatalon aikana. Jos menestys oli parempaa kuin budjetin perusteella voisi odottaa, niin samoinhan se meni tänäkin vuonna. Ei JYPillä ollut liigan 5. isoin budjetti lähimainkaan. Mutta turha jankuttaa - tiesin jo ennen viime kauden aikana, että HPK kaatuu Alatalon veneessä. Ainoa mikä meni kesällä 2007 heittämässäni veikkauksessa pieleen oli, ettei potkuja Kerhosta tullutkaan. Mutta se on hyvä, että muikistelija ainakin on myöntänyt omat heikkoutensa: tuossa keväällä 2007 kun JYPin missio-vuosi flobbasi pahemman kerran, totesi Alatalo, että jos ensin pelataan liigan parasta kiekkoa ja seuraava peli hävitään 5-0, niin silloin on valmennuksenkin syytä katsoa peliin. Paskan myivän ja paskan ostitte.

ps. Tämä menee osin off topic, mutta yksi uusi hankinta on jo tänään varmistunut: Johannes Alanen tulee Pesosen paikalle.
 

d2uce

Jäsen
Junno tosiaan kyykytti taas kaikkia ja se kirkkain helmi vietiin taas mm. Virmasen nenän edestä.

Sihvonen kirjoittaa, että Alatalon on annettava Kärpille omat kasvonsa. Muikeita kiekkoiltoja tiedossa.

Alatalon pahimmat miinukset ovat auktoriteetin lähes täydellinen puute sekä kyvyttömyys reagoida pelin aikana. Pelikirjaa en osaa arvioida ollenkaan, sillä mitään tiettyyn pelisysteemiin viittaavaa ei viime kauden HPK:ssa ollut havaittavissa. Pelikirja on siis täydellinen arvoitus. Tietysti jotain voisi JYP-vuosilta muistella, mutta hyvä valmentajahan päivittää pelikirjaansa kokoajan.

Auktoriteetin puute näkyy erityisesti siinä, että kokeneet pelimiehet kyllä haistavat heti jos valmentajalla on jo lusikallinen pöksyssä ja lähtevät ensin Venäjälle rahastamaan ja sieltä maitojunalla takaisin Sveitsiin. Nuorten kanssa Alatalo varmaan tulee ihan hyvin toimeen. Niillehän nyt on pääasia, että saa pelata, on kivaa ja hienot luistimet.

Pahin kompastuskivihän tässä on se, että Alatalo ei ole kauhean hyvää pataa Kohtalon kanssa, joten pitää vain toivoa, että Oulussa usko riittää pitämään kurssin vakaana.

Onnea Ouluun!
 

Korppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Omituinen ratkaisu Kärppien kaltaiselta organisaatiolta. Ilmeisesti legenda humaanista huippuvalmentajasta elää yhä Hämeenlinnan ja Jyväskylän ulkopuolella? Näköjään Matti A. on jotain sellaista, joka täytyy itse kokea, ennen kuin uskoo todeksi. Hommatkaa vielä Risto Kurkinen kakkosvalmentajaksi niin olette voittamattomia.
 

Makis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Huonolla materiaalilla huipputyötä JYPissä? Kuinka huonosti olisi pitänyt mennä, että voisi sanoa homman menneen munilleen? Itse en ole nähnyt kertaakaan, että JYPin peli olisi jollakin tavalla saanut uutta ryhtiä valmennuksen johdosta, esim. pelin sisällä. Kärpät käänti tänä vuonna toistakymmentä tappiotilannetta viime minuuteilla, ensi vuonna ei tätä ihmettä nähdä - Alatalolla loppuu kädet.
En kyllä pitäisi näitä nousuja valmennuksen ansiona. Paitsi että nerokkaasti älysivät tiukassa paikassa viimeisellä minuutilla peluuttaa yleensä ykkösketjua. Toki jos Matti peluuttaa samassa tilanteessa nelosketjua, niin sitten Nokka on parempi käsittelemään tiukkoja tilanteita.
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Hommatkaa vielä Risto Kurkinen kakkosvalmentajaksi niin olette voittamattomia.
Kurkinen ei ollut Alatalon valinta, mutta nössönä ei pannut tarpeeksi hanttiin kun deeku-Kurkinen JYPin valmennustiimiin valittiin.

Joten Kärppien kannattaa antaa Alatalon todellakin valita oma valmennustiiminsä.

Toki jos Matti peluuttaa samassa tilanteessa nelosketjua, niin sitten Nokka on parempi käsittelemään tiukkoja tilanteita.
Alataloahan kritisoitiin juuri tuosta, kun ylivoimakentällisiä ei ollut, vaan juniorihengessä kaikki saivat pelata.

En tiedä Kärppien ensi kauden sopimustilanteesta, mutta jos neloskentästä löytyy Tomi Mustosta, niin ehkei se ole niin paha asia.
 

Bob Rambo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, AC Oulu
Joskus tammikuussa näin unta Matin saapumisesta Ouluun. Unessa Kärpät pelasi kauden avausmatsia tyhjille katsomoille, ja koko Raksilan uimahallin puoleisen päädyn peitti lakana, jossa seisoi norsunkokoisin kirjaimin "Painu Matti vittuun." Herätessäni naurahdin ja kuittasin painajaisen mahdottomana toteutuvaksi.

Hieman kyllä pistää mielen matalaksi, vaikka mielellään Matillekin uuden mahdollisuuden tarjoaisi. Aika pahaan paikkaan vaan lähdetään näitä almuja jakamaan. Kuitenkin ensi kausi on tärkein kausi aikoihin, enkä näe mitään järkeä lähteä eurokentille selvän valmennusriskin kanssa. Nyt pitää sitten Junnon vetää arpa hihasta ja hankkia Masalle kunnon materiaali käyttöön, muuten en kykene näkemään muuta kuin välikauden.
 

FourForty

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kovan haasteen otti Alatalo vastaan, se on selvää. Voisi melkein sanoa, että pisti kaikki yhden kortin varaan, mutta elämä on lopulta pelkkää riskien ottoa. Joskus ne riskit ovat hallittuja, joskus taas hallitsemattomia.

Minusta taas Alatalolla ei tässä tilanteessa ole muuta kuin voitettavaa. Menestys Kärpissä saisi kaikki unohtamaan HPK-flopin, epäonnistuminen taas ei juuri alemmas hänen statustaan laskisi. Jos Alatalo oli jo lähdössä ensi kaudeksi ulkomaille hankkimaan lisää kokemusta, minusta on sama lähteekö hän sinne epäonnistuttuaan yhdessä vai kahdessa seurassa SM-liigassa. Jos taas Kärpissä tulee menestystä, sitten ei tarvitse lähteä mihinkään vaan voi jatkaa arvostettuna liigavalmentajana.
 

-Mercury-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kärpät käänti tänä vuonna toistakymmentä tappiotilannetta viime minuuteilla, ensi vuonna ei tätä ihmettä nähdä - Alatalolla loppuu kädet.

No toivottavasti ensi kaudella aloittavat pelaamisen heti ottelun alusta, eikä vasta kolmannessa erässä. Nuo "huikeat" nousut eivät juurikaan muuta olleet. Ei tuuria, niinkuin moni huusi, vaan lähes täysin sitä että jätkät palasivat omalle tasolleen alkupelin näennäisen tekemisen sijaan.
 

Makis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
En tiedä Kärppien ensi kauden sopimustilanteesta, mutta jos neloskentästä löytyy Tomi Mustosta, niin ehkei se ole niin paha asia.
Ei taida Mustonen jatkaa Kärpissä. Eiköhän Matin sopimus tarkoita, että keskellä pelaa Karppinen ja toivottavasti Alikoski jää toiseen laitaan.
 

Honza82

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues, 15 # Patrik Lostedt
Älkääs nyt vielä miestä lynkatko kun yhtään peliä tämän alaisuudessa ei ole vielä edes pelattu...
 

Honza82

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues, 15 # Patrik Lostedt
Vilpittömät onnittelut Oulun suuntaan! :)
 

Pantse67

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon Blues, Detroit Red Wings, ManU, UFC
No jos Kärppien kannalta jotain positiivista hakemalla hakee, niin Alatalolle ei varmaan juurikaan tarvitse maksaa palkkaa valmentamisesta. Itse en pidä Alatalon näyttöjä kovinkaan hyvinä edes JyPin ajoilta. Tämä on miehelle sellainen "tulos tai ulos"- tilanne. Jos nyt ei homma onnistu, niin Alatalo joutuu vaihtamaan alaa. Voidaan kai kohtuudella sanoa, että tuhoon tuomittu valmentaja sai tuhannen taalan näyttöpaikan. Paineet ovat varmasti kovat. Erittäin kovat.
 

Pervert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiitospaidat
Aah! Alatalo saa fudut tammikuussa ja Haapakoski ei saa joukkueeseen ryhtiä. Sportia vastaan liigakarsinnoissa sitten! Viimein kosto on meidän!

KOTKA EI UNOHDA!
 

Unkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC
Onhan tässä se lohtu että muutoin organisaatio pysyy ilmeisesti samana. Vai jatkaako Haapakoski? Hakkaraisen jatkaminen tässä on tärkeintä. Ja kapteeniston täytyy olla muille pelaajille esimerkkinä. Josko se sitten menis siellä penkin takana yksi kuoriämpäri tai paloposti tai naisten polkupyöräkin.
 

Solomon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kärppien tilanne on siitäkin erilainen, että joukkueessa vaihtuvuudesta huolimatta jatkaa sellaisia huippuluokan liidereitä, joita Alatalon joukkueissa ei varmaan aiemmin ole ollut.

Kärpissä joukkueen sielu ei seiso vaihtopenkin takana, se istuu penkillä. Viuhkolan, Mikkolan ja Lehtosen johdolla Kärppä-joukkue ei tarvitse patriarkaattista superiskää Raivo-Raatoa tai oudosti mölisevää nolo-Juhania valmentajakseen, vaan valmennusporukan tulee olla osa tiimiä. Kärppien kulttuuri on jo olemassa, sitä ei tarvitse tuoda joukkueeseen.

En nyt tiedä, onko Alatalo paras mahdollinen jätkä tuohon hommaan, mutta huonompiakin, väärää kulttuuria mukanaan kantavia korkean profiiliin valmentajia, olisi voitu keksiä.
 

HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Nythän se väittämä nähdään toteen, jotta pärjääkö Kärppien rahakkailla rostereilla vaikka penkin takana olisi kuka.

Eiköhän siinä näin käy.

Niin.. katsokaapa vaan. Tää on niin Junnoa ja Junno kyykyttää jälleen, optio käytetään vuoden päästä ja kahden kauden jälkeen Alatalo vaatii liikaa palkkaa. :)

Onnea Alatalolle.

Onhan tässä se lohtu että muutoin organisaatio pysyy ilmeisesti samana. Vai jatkaako Haapakoski? Hakkaraisen jatkaminen tässä on tärkeintä...

Junnoa se Sihvonenkin hypetti. Sihvoselta muutenkin aika odotettuja kommentteja. Yksi asia missä olen eri mieltä Sihvosen kanssa, on tuo muu valmennusryhmä. Hakkaraista pidetään guruna omalla alallaan ja muutenkin ilmeisen toimiva paketti ollut Jalosen takana. Tässä ei pidä vetää yhtäläisyysmerkkejä Kerhon vastaavaan tilanteeseen, jossa Lehkonen ja Kaarela jäivät Alatalon apulaisiksi.

Kovan haasteen otti Alatalo vastaan, se on selvää...

Näinhän tuo itsekin kertoilee Ilta-Sanomien sivuilla. Ja hieman sieltä paistaa taas sellaista, josta en Alatalon kohdalla todellakaan tykännyt. Matti heittää, että "Mestaruuden puolustaminen ei ole varmasti ihan päällimmäisenä mielessä. Organisaatio on niin vahva ja menestynyt, että haastetta ja työsarkaa riittää. Ajattelen enemmän sitä kautta, että saan ensin valmennusryhmän ja joukkueen kasaan. Katsotaan siitä sitten eteenpäin.

Siis mitä helvettiä!!? Mestaruuden puolustaminen ei ole päällimmäisenä mielessä!!!??? WTF!!!??? Toisaalta näyttää siltä, että Matti on oppinut Kerhon tilanteestaan jotain eli olisi itse valitsemassa apuvalmentajiaan. Ja nyt sitten Matti kasaa joukkueenkin, tai on ainakin mukana siinä kasaamisessa, kun Kerhon rosteriin hän ei kuulemma pystynyt vaikuttamaan mitenkään.

...Kuten jo aikasemmin oon todennut niin ei Matti nyt aivan niin huono ole kuin tällähetkellä näyttää...

Nythän ne Matin taidot tulevat sitten esille. Niin huono valmentaja Matti ei tosiaan ole, etteikö Kärpät ihan kohtalaisesti pärjäisi ensi kaudellakin, oletettavasti. Parit kysymysmerkit Matin ympärillä silti leijuu, mutta Niitä tullut muissa viesteissä jo riittämiin esille.

...Paineet ovat varmasti kovat. Erittäin kovat.

Erityinen huomio kiinnittyy tietenkin alkavaan mestarien liigaan, jossa Kärpät haluaa luonnollisesti olla mukana jatkossakin. Se edellyttää tietenkin menestymistä, joten sitä taustaa vasten heikkoihin esityksiin ei ole varaa. Matilla on siis hurjat paineet ja se saattaa vaikuttaa hänen tekemisiin. Junnon ja muun taustan on annettava tässä hyvää tukea.

Mielenkiinnolla sitä ensi kautta jo odotellaan. Tietyissä tapauksissa on hauska lukea ensinnäkin Matin kommentteja ja toisaalta myös Sihvosen analyysejä. Useampi heitto jäi elämään ihan omaa elämäänsä ja voi sitä naurun remakkaa, jos niitä saa taas ensi kaudellakin lukea.

Itse en todellakaan pitänyt Matista Kerhossa, muttai täytyy silti antaa äijälle rehti mahdollisuus. Lytätään äijä vasta sitten, jos siihen aihetta ilmenee.

EDIT. Löytyi muutama painava kommentti lisää, hidas kun on
 
Viimeksi muokattu:

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Onnittelut Oulun Kärpille! Teitte todellisen kyykytyksen ja hankitte varmasti parhaan vapailla markkinoilla olleen valmentajan päävalmentajaksenne. Alatalo on valmentaja joka varmasti saa joukkueenne pelaajat pelaamaan tasollaan ja saatte nauttia Alatalon työnjäljestä vielä paljon kauden aikana. Oikein tulee miestä ikävä...

Todellisuudessa on sanottava, että kyllähän siinä varmasti jo kyllästyykin ainaiseen menestymiseen kun neljä mestaruutta voittaa viidessä vuodessa jne...
 

Pörö

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kiitos Kärpät! Aivan loistava uutinen! En tiedä miten kyllin kiittäisin Junnoa tästä sopimuksesta.
Tässähän parasta on se, että HPK:lla katkeaa palkanmaksu tuolle ns. valmentajalle ja uskottavuus joukkueen johtoonkin varmaan palaa jossain vaiheessa kun huomataan, että näinkin "huippujoukkueessa" kuin Kärpät osataan myös mokata valmentaja-valinta yhtä pahasti (no myönnetään, vielä pahemmin) kuin meillä "pikkuseurassa".

Kesätreenivastuu vielä päävalmentajan harteille, niin homma on totaalisesti hanskassa. Ehkä sitten ymmärrätte Jyväskylän ja Hämeenlinnan kannattajien riemunkiljahdukset kun "Alatalo has left the building".

No voi ei, ei tässä voi olla näin onnellinen toisten epäonnesta. Osanottoni teille Kärppä-kannattajille. Me täällä Hämeessä tunnemme tuskanne. Ketään ei saisi elämän aikana rankaista näin pahasti.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Alatalo epäonnistui HPK:ssa oikeastaan kaikessa, mutta eihän se ole mikään este sille etteikö voisi tehdä hyvää työtä Oulussa Kärppien peräsimessä. Kausi Hämeenlinnassa oli varmasti Alatalolle helvetin hyvää oppia, jos vaan osaa sen sellaisena ottaa.

On hyviä valmentajia potkittu ennenkin helvettiin ja jonkun ajan kuluttua potkittu onkin ollut kuumaa kamaa valmentajamarkkinoilla (vrt. Jukka Jalonen).

Ala-arvoista ja säälittävää lällättelyä HPK-kirjoittelijoilta.
 

Jeff

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet
Tulikohan kukaan kysyneeksi Kari Heikkilän kiinnostusta? Käsittääkseni sopimus lopui tähän kauteen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös