Jokipojat- matsissa pari viikkoa sitten Kesti luisteli näyttävän maalinsa jälkeen fanikatsomon edestä ja nosti peukalon pystyyn. Pieni ele, mutta se sai tuntemaan että on tehnyt ainakin jotain oikein.
Kestin pienestä eleestä löytyy oikein
todistusaineistoa. Kuva on oikean reunan kuvarivistössä toinen ylhäältä.
Varsinaiseen asiaan liittyen olen Dynamiten ja Shane Falcon kanssa samaa mieltä. Jollain paikkakunnilla äänekkäällä ja näyttävällä kannustamisella on pitkät perinteet ja sitä pidetään ihan luonnollisena asiana. Jossain toisessa hallissa puolestaan on kova juttu, jos edes joku jaksaa pitää ääntä. Hatun nosto kaikille omaa suosikkijoukkuettaan kannustaville ikään, sukupuoleen tai faniryhmän kokoon katsomatta.
Ainakin täällä Turussa on jostain syystä 90-luvun alun Palloseuran kultavuosien jälkeen kaikkea äänenkäyttöä halleissa katsottu kieroon. Aikoinaan Hunajata-tiimin johdolla saatiin Kupittaalle Tepsin matseihin sellainen meteli ja kannustus, että omia ajatuksiaan saati sitten vieruskaverin puhetta ei enää kuullut. Mistään tifoista ei silloin oltu kuultukaan, mutta aalto kiersi hallia parhaimmillaan muistaakseni n. 20 kierrosta putkeen. Mieleen jääneitä kannustushuutoja olivat mm. "Pikkari ryskyttää!" sekä "Vilun väreitä, ja reppu repeää!", eli Juha Virtaseen ja Jukka Vilanderiinhan noissa viitattiin. Turkuhallin myötä turkulainen katsomokulttuuri virkamiesmäistyi, ja sillä tiellä ollaan valitettavasti edelleen.
Tepsin matseissa on eri kannattajaryhmät perinteisesti yrittäneet luoda tunnelmaa, mutta TuTon peleissä on ollut liigavuosien jälkeen suorastaan hiiren hiljaista. Viime talvena nähtiin jo merkkejä paremmasta, ja tänä syksynähän TuTon fanikatsomo on ottanut homman haltuunsa. Suuri yleisö ei tietenkään niihin kannustuksiin mukaan lähde, mutta nykyään sentään Kupittaallakin se kannustus kuuluu olennaisena osan ottelutapahtumaan.