Tällekin ottelulle olisi varmasti aika avata jo oma ketjunsa, kun ottelun alkuunkin on enää vajaa kahdeksan tuntia aikaa.
HIFK ja Saipa ovat molemmat aloittaneet kautensa ilman pistemenetyksiä, IFK voittamalla HPK:n kotona ja Jokerit vieraissa, ja Saipa voittamalla ensin Pelicansin kotona ja sitten yllättämällä lauantaina Kärpät vieraissa.
Tänään on siis ainakin toiselle luvassa pistemenetyksiä, ja ainakin näin ennakkoon voi IFK:n harteille sovitella jonkinlaista suosikin viittaa, Saipan hyvistä otteista huolimatta.
Molemmat ovat pitäneet muutaman päivän tauon peleistä, IFK pelasi viimeksi torstaina ja Saipa lauantaina, joten kummallakaan ei pitäisi jaloissa sen puolesta painaa.
Pääosaan noussevat tänään maalivahtien lisäksi Jarkko Immonen Saipalta ja IFK:n leiristä Ilkka Heikkinen sekä Ryan Vesce. Myös Janne Keräsen otteita kannattaa paikalle saapuvien seurata erityisen tarkasti, nuorukainen on esittänyt sen verran vakuuttavia otteita ensimmäisissä otteluissa.
Seuraa heitä:
Jan Lundell vs. Iiro Tarkki
-Mielenkiintoista kumpi voittaa maalivahtien taiston, sekä se että Jannella on ollut tapana Lappeenrannassa hiukan haparoida.
-Jarkko A. Immonen
-Pistepörssin kärkisijoilla tällä hetkellä ja nälkä on varmasti kova tänäänkin, ja kun "ketsuppipullo" on auennut, voi tulos olla tänäänkin näin IFK-lasien takaa katsottuna karmiva.
-Janne Keränen
-Ottanut kesän aikana todella monta askelta eteenpäin varsinkin henkilökohtaisessa taidossa. Kun kiekko on hänellä, voi tapahtua mitä vain.
-Ryan Vesce
-Pieni, vikkelä ja taitava Vesce tulee aiheuttamaan ongelmia Saipan puolustuksessa. Potentiaalia uudeksi Martin Kariyaksi, mutta sen aika näyttää.