Suomalaiset NHL:ssä kaudella 2024–2025

  • 247 072
  • 946

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
On. Ei saisi Euroopasta lähellekään 23-24, 24-25 palkkoja. 22-23 palkkakin saattaisi tehdä tiukkaa.
Puhumattakaan siitä, että oho ja yhtäkkiä kutsuttiin ylös ja nyt onkin NHL:ssä.

Sinne on SHL:stä tai Sveitsistä aika pitkä matka ja sanoisin että Koppasella sitä matkaa ei enää olisi nähty, eli kannatti jäädä kaikin puolin tuonne tekemään niitä kyseenalaisia ennätyksiä.
 

Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Siellä oli viime kierroksella askissa 31 suomalaista, joista 4 seisoi maalikehikon edessä ja muut sitten luistelivat enemmän tai vähemmän siellä kentällä ympäriinsä. Tästä voisi joku jo odotella +20 iltaa, mutta tusinaan jäivät nämä suomipojat ja veskareistakin vain Saros otti voiton. Hienoa oli kuitenkin nähdä suomipoikia samalla kierroksella näin sankoin joukoin ja siitä tulikin mieleen kysyä joltain osaavammalta Niilolta, että mikäs se on kierrosennätys suurimmalla suomalaisedustuksella?

Kaapo Kakko on nyt pelaamassa elämänsä kautta tehopisteiden valossa ja hän on rikkonut jo oman syöttöennätyksensä. Maaleja Kakolla on 13 ja sillä jaetaan toiseksi kovinta kautta, kun kovin kausi on juurikin piste-ennätykskaudelta syntyneet 18 maalia. 22-23 kaudella Kakko tehtaili tehot 18 + 22 = 40 ja nyt on kasassa 13 + 26 = 39. Kautta on vielä riittävästi jäljellä, että myös maaliennätys voi olla vaarassa, mutta piste-ennätys on jopa ihan todennäköistä rikkoa. Mallia voi ottaa vaikka Joel Kivirannasta, joka on rikkonut jo aiemmin maali- ja piste-ennätyksensä sekä nyt viime kierroksella myös syöttöennätyksensä. Nuin se vain käypi.

Joonas Korpisalo sai 300 ottelua täyteen. Kaikista suomalaisista tuo oli vain 72. kovin noteeraus, mutta veskareiden pörssissä tuohon ylsi Korppari 8. suomalaisena, se on jo kova luku. Onnea Joonas! Kevin Lankinen on myös potentiaalinen veskari nousemaan ylemmäs otteluissa ja nyt hänellä onkin otteluissa enää yhden vajaus, jotta päätyisi Top100-listalle, ja veskareiden osaltahan nousisi jo jakamaan 13. sijaa Rämön seuraksi. Jääskä pääsi pitkästä aikaa irti ja nyt onkin muina Thomsoneina siellä Top200-listalla ja jätti 17 ottelun Pärssisen ja Laakson keikkumaan portin viimeiselle paikalle, puhutaan siis isä Pärästä.

Haula nostelee nyt ylpeänä Top20-listan rajaa korkeammalle ja kyllähän 150 maalia kuulostaa jo ihan kovalta luvulta. Ei tuonne ihan mitättömillä urilla nousta. Kakko esimerkiksi on noin 20 sijaa alempana 70. maalilla ja edes tuplaaminen ei nostaisi häntä listoille. On se taso kova. Lindellin Esalla on ollut karua tuolla Top50-listan kohdalla, kun aina saavuttaessaan jonkun listan jäsenen, niin huomaakin sen olevan jo ex-jäsenen, kuten nytkin saavuttaessaan sijalla 51. majailevan 54. maalin Niinimaan. Ehei, raja on portilla 56. maalia ja sitä hallinnoi itse Legenda, Matti Hagman, no Risto Laine myös jakaa saman maalimäärän.

Mikael Granlund, mies joka saa Lindellistäkin maalintekijän, on nyt vielä 3 syöttöpistettä Olli Jokisen takana. On se kova jos ihan Päällikkö saa väistyä Miken edeltä. Ei huimaa tätä nuorukaista. Ai niin se onkin jo veteraani. Laineen Patrikilla on puolestaan sama 3 syötön vajaus 200. syöttöpisteestä ja hänellä olisi mahdollisuus rikkoa tuo raja 30. suomalaisena, kun tämän hetken 30. kovin suomalaisnoteeraus on yhden syötön päässä oleva Tuomo Ruuduon 198. syöttöpistettä. Heleniuksen uran 3. syöttö on toki mainittava, koska muuten voi Samuel jäädä liian usein mainitsematta. Mutta sitten rumpujen pärinää. Nymanin Jani on uusi syöttelijä NHL-tasolle ja hänen nimi löytyy tilastoista nyt jo Top200-listalta. Heti kärkeen 2 passia ja hän on 221. suomalainen syöttöpisteillä. On mukavaa tämä.

Pisteitä tuli se 12, mutta ei nuo nyt oikein mitkään niin legendaarisia olleet. Voihan sitä toki hassutella, että MG painoi Kurrin maalilukemille uransa pisteet tai noteerata Kivirannan olevan 80. suomalainen 60p. rajapyykin rikkonut, mutta en nyt enää jaksa. Kyllä tuossa ylempänä on jo tuota lässytystä ihan tarpeeksi.

Saros on 3min pelin jälkeen puhkaisemassa uuden tuhatluvun pelatuissa minuuteissa eli 23000 ja se olisikin taas se 7. kovin suoritus, kuten liki kaikki Sarosin suoritukset. Seuraava voitto olisi 200. voitto ja se sentään on sellainen tilasto, jossa Saros on 6. En minä jaksa noista muista byyrareista sen enempää, kun hävisivät mokomat kaikki. Olkoon.

Ja koko kappale meni ilman mainintaa eräästä sammuneesta tähdestä, joka ei pian syö edes pippuripihvejään. Masentavaa.
 
En ole hirveän tarkkaan seurannut tätä Boston-versiota Jokiharjusta, mutta näköjään 0+0 ja -3 tänään. Kellään muulla ei ole edes -2.

edit. No vähän kun mentiin eteenpäin, niin heti näyttää paremmalta. Nyt siellä on puolet joukkueesta -3.
 
Viimeksi muokattu:

Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
En ole hirveän tarkkaan seurannut tätä Boston-versiota Jokiharjusta, mutta näköjään 0+0 ja -3 tänään. Kellään muulla ei ole edes -2.

edit. No vähän kun mentiin eteenpäin, niin heti näyttää paremmalta. Nyt siellä on puolet joukkueesta -3.
Eipä ole itelläkään sen tarkempaa analyysiä, mutta taaskin ottelussa toiseksi isoin pakkien peliaika. Vastuuta ainakin annetaan, että ei kait se ainakaan muita enempää vihkoon siellä vedä tai sitten on menossa joku betsi kattoa mitä Jokiharjusta saa jos sementoi peliajan ja vastuun.

Ja asiaan. Sashalla parin pelin vajaus pyykille. Teräväisen uralla on mittaa jo Niinimaan uran verran. Jokiharjulla 3. pelin vajaus omaan pyykkipäivään.

Maaleissa Lundell jätti taakseen 58. maalin miehet, Jakke Ruudun, Pikku-G:n ja Heiskasen. Samuel Helenius tuplasi maalimääränsä ja saavutti isänsä maalilukemat.

Barkovin uran 500. syöttöpiste odottelee 10. syötön päässä. Teräväisen 10. syötön maali on Sonja Lumpeen passilukemat. Teuvo on jo 2 passia Ahoa edellä ja professori Aho voi katsoa highlighteista millaista syöttökliniikkaa Teuvo pitää yllä. Luostarinen jätti Lehterän seuran tyylillä ja Aho voi tsekata tarvittaessa myös tämän passin, oli komee.

Pisteissä hyvät ihmiset olemme jännän äärellä, kun Lehtisen Jerellä on saman verran pisteitä kuin Turbo-Teuvolla. Maalimäärä on vahvasti Jeren puolella, mutta seuraava Teuvon tehopiste ei kunnioita sen enempää Lehtisen uran otteluita kuin maalejakaan, vaan soon sitte ohi. Kotkaniemen syöttö nosti hänet Olli Määtän ohitse. Lundellin maali taas kelpasi siihen, että Lunkka löytyy nyt jatkossa Top50-listalta, mutta Rocky Rautakallio ei. Uusi taso on Lundellin määrittämä 59 + 95 = 154. Onnea Anton! Samuel Heleniukselle kilahti tekstari, jossa luki näin : sä oot vielä ihan poika hei, 2+4, ei mulla muuta. Tosiaan Samuelin tehot 2+3 eivät riitä vielä perheen sisäisessä pörssissä yhtään mihinkään. Vielä on uraa jäljellä, vielä tulee räkämaaleja, vielä voit saada kakkossyötön, vielä tilastoihin pääset.

Coloradossa katsottiin Annusen peliä ja monen suusta kuului huojentunut huokaus, kuinka seurajohto väisti tämän luodin. Näytä niille Justus!
 

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Rantanen 27 --> 29
Lehkonen 26 --> 27
Aho 23 --> 26
Hintz 25 --> 25
Tolvanen 18 --> 21
----------------
Barkov 16 --> 19
Granlund 15 --> 18
Laine 14 --> 17
Lundell 14 --> 16
Teräväinen 14 --> 15

Näiden jamppojen maalimääriä kirjottelin ylös, kun oli 20 peliä kautta jäljellä. Nyt on suunnilleen 10 peliä jäljellä, ja tilanne on nyt tämä. Tolvanen punnersi itsensä 20 maalin rajan yli, which is nice, ja Barkov ja Granlund roikkuvat ihan lähellä. Seitsemän jamppaa jos saataisiin rajan yli, sivuttaisiin ennätystä. Laine tuolta voidaan vielä hyvinkin saada kahdeksantena ukkona 20 maaliin, ja sitten olisi uusi ennätys. Lundell, Teräväinen, ja salakavalasti 16 maaliin myös noussut Kiviranta, kyllähän noillakin on vielä tarpeeksi pelejä, että sopivasti kun kiekot pomppii niin miksei noistakin kuka tahansa pääsisi vielä 20 maaliin jos hyvin käy.

Mutta tuolla 20 maalin rajan päällä on ollut aika väsyä. Hintz ei oo tehnyt maalin maalia, nojoo tuli kiekko silmään ja pelejä jäi välistä tuossa jonkun verran. Rantanen tehnyt vain 2 maalia 10 peliin, auttamattoman vähän jampan normaaliin tasoon, Aho tehnyt 3, ei sekään hurraahuutoja nostata. Lehkoselle yksi maali sitten viime katsauksen, tällä tahdilla jää 30 maalia tekemättä. Rantasen ja Ahon tuolta nyt pitää päästä 30 maaliin, ja Hintz vois myös harpata, jos saavat Rantasen kanssa touhun klikkaamaan niin sieltä voi tulla yhtäkkiä kunnon ryöppy maaleja molemmille vielä.

14 kpl on nyt 10 maalin rajan rikkojia, Luostarinen, Macelo, Haula ovat 8 maalissa, Kapasella 6 maalia, muilla sitten 5 tai alle. Maccinen on päässyt vissiin taas pelaamaan sentään, mutta en usko että se eikä miinusmasa Kapanen pääsevät ainakaan 10 maalin yli. Haula on löytynyt taas vaihteeksi tilastoista viime aikoina, se ja Luostarinen varmaan tosta vielä 10 maaliin pääsevät. Sitten olisi 16 kpl 10 maalin miehiä, ennätyksen sivuamiseen tarvittaisiin 17 kpl. Vaatisi MacGelliltä ja Kapaselta melkoista ruuvinkiristelyä, että tulisi enkka, ja sitten vielä Luostarinen ja Haulakin pitäisi olla mokaamatta.

Puolustajien maalikuninkuudesta käydään taas kerran ihan säälittävän surkeaa taistelua. Heiskanen, Lindell ja Mikkola jakavat titteliä uskomattoman kovalla 5 maalin saldollaan, Ristolainen hengittää niskaan 4 maalin saaliillaan ja Bostoniin puolihuolimattomasti siirtynyt Jokiharju on 3 maalissa. Vittu nää on surkeita lukuja kyllä. Viime kaudella Miro voitti tittelin sentään 9 maalilla, sekin on onnetonta mutta tää on jo jotain ihan muuta.

23-24 Heiskanen 9
22-23 Heiskanen 11
21-22 Heiskanen 5
20-21 Heiskanen 8
19-20 Heiskanen 8
18-19 Heiskanen 12 (Lindell 11)
17-18 Nutivaara/Lindell/Määttä 7
16-17 Lindell/Ristolainen 6
15-16 Vatanen/Ristolainen 9
14-15 Vatanen 12
13-14 Määttä 9
12-13 Timonen 5
11-12 Salo 9
10-11 Timonen 6

Tuossa on Suomi-puolustajien maalikuninkaita jokuselta kaudelta taaksepäin. Onnettomia lukemia. Tällä kaudella, mikä on vielä kesken, Ruotsista löytyy jo yksi pakki (Dahlin, 13 maalia), joka on tehnyt enemmän maaleja kuin yksikään suomalainen pakki on tehnyt yhden kauden aikana tästä kauteen 2010-11 asti. Itse asiassa kaudelle 2006-2007 pitää mennä, jotta löytyy joku Suomi-pakki joka on tehnyt enemmän maaleja kaudessa, kuin Dahlin tällä vielä kesken olleella kaudella, 2006-07 Salo pisti 14 häkkiä.
 
Viimeksi muokattu:

Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Granlundin 890 ottelu on komea luku ja pyykkipäivä lähtenee vääjäämättä. Miken syöttö toi hänet taas yhden lähemmäs OJ:ta ja nyt ollaan enää 2 passia takana.

@FASlapsi ilahtui suunnattomasti Haulan maalatessa, mutta eipä tuo uran 151. maali itselle ollut niin tärkeä. Haulan tehot on muuten nyt 333p. Ihan kiva lukema.

Hine keräsi pari passia ja on nyt saldossa 195 syötöissä. Nyt on mielenkiintoa tuossa seuraavassa 5 syötön keräämisessä, kun liikkumaton maali Tuomo Ruudun muodossa on 3 syöttöä edellä ja mahdollisesti Lainehtivat tilastot siinä 2 syötön päässä. Kuka ohittaa Tuomon seuraavaksi? Kuka on 30. suomalainen 200. syöttöpisteen kerhossa? Nyt on jännää.

Rane sai pisteen, saldo 692.
 

Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Tulin, näin, mutta jäin ilman voittoa. Ei tehoja, ei mitään. Tuolla on jatkoajassa artikkeli tuosta Juusen 200. voitosta, joten ei siitäkään mitään. Lukekaa sieltä. Nolla plus nolla.

Juusesta 6. suomalainen 200. NHL-voiton mies ja samalla myös ylitti 7. suomalaisena 23000 pelatun minuutin rajan. Eikä siinä vielä kaikki. Juuse tarvitsee vain 18 torjuntaa jotta hän nousee 6. suomalaisena 11000. torjuntaan. On tämä mahtavaa...
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Viime yöltä löysin erikoisen tilaston. Taino ainakin itselleni.

Tolvanen pelannut 3min av 0min yv. Kun taas sitten Kakko ja Nyman toisinpäin. Ja yllättävää tässä on mielestäni siis se, että Tolvanen tuolla laukauksella sekä maalimäärällä ei mahdu ylivoimalle. Juu onhan se Tolvanen kova taklaamaan ja karvaamaankin ei siinä. Mutta onhan hänellä myös erinomainen kuti! Mikä pitäisi myös ylivoimalla hyödyntää.
 

FiveHole

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Kraken, Giants
Viime yöltä löysin erikoisen tilaston. Taino ainakin itselleni.

Tolvanen pelannut 3min av 0min yv. Kun taas sitten Kakko ja Nyman toisinpäin. Ja yllättävää tässä on mielestäni siis se, että Tolvanen tuolla laukauksella sekä maalimäärällä ei mahdu ylivoimalle. Juu onhan se Tolvanen kova taklaamaan ja karvaamaankin ei siinä. Mutta onhan hänellä myös erinomainen kuti! Mikä pitäisi myös ylivoimalla hyödyntää.
Tolvasen tilannetta käsiteltiinkin jo viime viikolla Krakenin ketjussa (vai oliko se nyt miehen omassa ketjussa, en muista). Viime yönä Nyman tälläsi 155km/h kudin YV:llä maalikehikkoon, ja paikalliset lähteet kertovat että maalirautojen resonointia ei ole saatu vieläkään loppumaan.

Krakenin ykkösketju on muuten tällä hetkellä "Matty and the Finns", eli Nyman löysi paikkansa tuosta Beniersin ja Kakon viereltä, ja peli on näyttänyt kuulemma aika hyvältä. Nyman pelaa hyvillä näytöillään koko ajan itselleen lisäpelejä NHL:n puolella, ja paikallisia podcasteja kun kuuntelee niin näin suomalaisena vähän jo posket punottaa kun Nymanista kuuntelee ylisanoja.

Tolvasen hyvä kausi ja todennäköinen Krakenin sisäisen maalipörssin voitto ei ole uhattuna miehen vähäisen YV-ajan takia. Tolvasella on suorastaan hävytön rannelaukaus, millä tulosta on tällä kaudella tullut tasakentällisin, mutta onetimerissa ei puhuta kuitenkaan Nymaniin verrattuna lähellekään samasta tasosta. Ensi kaudella jos toisee YV-koostumukseen saadaan Eeli laukojan paikalle jossain kohtaa, niin siinä pitää sitten onnistuakin.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Viime yöltä löysin erikoisen tilaston. Taino ainakin itselleni.

Tolvanen pelannut 3min av 0min yv. Kun taas sitten Kakko ja Nyman toisinpäin. Ja yllättävää tässä on mielestäni siis se, että Tolvanen tuolla laukauksella sekä maalimäärällä ei mahdu ylivoimalle. Juu onhan se Tolvanen kova taklaamaan ja karvaamaankin ei siinä. Mutta onhan hänellä myös erinomainen kuti! Mikä pitäisi myös ylivoimalla hyödyntää.

Tolvanen on kahteen viimeiseen kauteen pelannut 255 minuuttia ylivoimalla ja tehnyt siinä ajassa vain kaksi ylivoimamaalia. Tolvasen P/60 ylivoimalla pelattaessa on 3.25, mikä on Seattlen pelaajista kahdelta viimeiseltä kaudelta 15. paras. Yli 30 minuuttia yv:llä pelanneista taakse jäävät vain joukkueesta jo poistuneet Wennberg, Yamamoto ja Gourde. Että onhan tuo yv:llä päässyt pelaamaan, mutta tuloksenteko on ollut erittäin vaatimatonta ja varmasti selittää miksi on pudonnut nyt yv-vastuun ulkopuolelle.
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Tolvanen on kahteen viimeiseen kauteen pelannut 255 minuuttia ylivoimalla ja tehnyt siinä ajassa vain kaksi ylivoimamaalia. Tolvasen P/60 ylivoimalla pelattaessa on 3.25, mikä on Seattlen pelaajista kahdelta viimeiseltä kaudelta 15. paras. Yli 30 minuuttia yv:llä pelanneista taakse jäävät vain joukkueesta jo poistuneet Wennberg, Yamamoto ja Gourde. Että onhan tuo yv:llä päässyt pelaamaan, mutta tuloksenteko on ollut erittäin vaatimatonta ja varmasti selittää miksi on pudonnut nyt yv-vastuun ulkopuolelle.
No tämähän sen asian tosiaankin selittänee. Outoa kyllä sinällään, kun tiedetään millainen tuo Eelin laukaus on.
 

Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
4. eniten suomalaisia kaukalossa ikinä - 54 pelaajaa.
6. eniten pelattuja otteluita - 2226
6. eniten maaleja - 347
7. eniten syöttöjä - 551
6. eniten pisteitä - 898
14. eniten jäähyjä - 704 minuuttia

Tuossa lukemia miten peilautuu tämä kausi muihin suomalaiskausiin. Kausi on kesken, mutta kyllä paljon saa tapahtua, että otetaan pisteissä piikkipaikkaa (22-23 - 1154) haltuun. Tarvisi tulla niitä 20p kierroksia, jotta tuohon voisi olla saumaa. Kuuleeko Dallas - saa suorittaa?

Kriisihän meillä on menossa, kun totuttu viime vuodet aika hyvälle.
 

Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Hine matkaa nyt 4. kerran peräkkäin vähintään 60p kautta ja sehän on kiva. Hyvin toimii tuo Robo-Hine-PaveRane kentällinen. Raunokin olisi voinut saada enemmän tehoja, mutta tällä kertaa jäi pisteeseen.

Jokiharju taas yhden lähempänä uransa 400. ottelua. Aatu Rädyllä on nyt pelejä kuin Hentusella, mutta Hentusen tehot ovat silti pisteen enemmän kuin Aatun.

Aatulle uran 5. ja kyllä silläkin voi hyvän GM:n uran tehdä, meinaan Kekulla kans tuo 5 maalia uralta.

Teuvo on nyt 9 passia Sonjaa perässä, mutta jo 3 passia Ahoa edellä. Kertooko tämä enemmän Teuvon hyvästä vireestä vai Ahon taantumisesta? Hine ohitti Patrik Laineen syötöissä ja nousipa samalla Top30-listan jakopaikalla Tuomo Ruudun seuraan, se ois kahta vajaa 200 passia kasassa.

Rane jatkaa pisteissä 7. sijalla ja kappas, onkin myös 7p vajaus seuraavaan satalukuun. Teräväisen Teuvo on nyt 15. kovin pistemies ja Lehtisen Jere valui listalla taas yhden sijan alaspäin. Ja ei se Jerekään huonoa uraa tehnyt aikanaan.
 

Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Vain 10p suomalaisille, mutta kuten Artsi yllä esitteli, niin Nyman on tullut kaukaloon tyylillä. En nyt lähde tarkistamaan, mutta muistin kätköistä löytyy maininta eräästä Kukosta, joka tuli myös karmit kaulassa shown puolelle, mutta nyttemmin taistelee paikastaan rosteriin. Eri kaverit ja eri jengit, joten ei tässä mitään yhtäläisyyksiä kannata vetää, vaan iloita Nymanin vireestä. Jo 3+3 kasassa.

Dallasin hurjilla näytti olevan diili 1+1 illasta johon Esaa ei kutsuttu mukaan ollenkaan. Rane taisi käydä lukemassa täältä hänen tähtensä sammumisen ja suuttui kuin Ikalle konsanaan. Nythän tuo löytyy taas tehotilastoista ja pippuripihvien syönti on huomattavasti todennäköisempää tällä vireellä. Kauden 30. maali on nyt suoritettu ja se on pettymys peilaten sitä siihen, että Coloradon paidassa syntyi 25 maalia ja siitä on jo ikuisuus, kun pelasi Denverin ylpeydessä.

Kakon paras kausi tuotti tehot 18 + 22 ja nyt heikomman välikauden jälkeen on kasassa tehot 13 + 27. Seattlella on 9 peliä runkosarjaa jäljellä ja niissä kun tuon yhden pisteen saisi, niin Kakko voi huokaista helpotuksesta. Odotukset oli korkeammalla kuin 40p miehessä, mutta ehkä ruuvia on varaa vielä kiristää. Rangereiden Kaapo oli matkalla noin 38p kauteen, kun taas Krakenin Kakko olisi voinut päästä jopa 53p kauteen. Ensi kausi tulee olemaan Kakolle todella tärkeä näyttämään mikä se hänen lopullinen tasonsa oikein onkaan.

Rane nyt 8 kihausta jäljessä rajapyykistä ja pelejä olisi tasan 10 jäljellä. Laine nostaa Top10-listan tasoa ja se on nyt helppo muistaa eli 222 maalia. Mikke on enää 7 maalia Skrikoa jäljessä, mutta ehkä keskitymme seuraamaan pelaako hän vielä 10 jäljellä olevasta pelistään vähintään 8, jotta saavutta 900. ottelunsa. Hine saalistaa Mikkeä 3. maalin päässä. Näiden Top20 maalintekijöiden lisäksi kierroksella syntyi uran 3. maali, mutta se on käyty jo läpi ensimmäisessä kappaleessa. Ehkä tämä on kuitenkin merkki kuinka kovaan seuraan Nyman uran jälkeen on laitettava eli Top20-maalintekijä?

8. Olli Jokinen 429 syöttöä ja 9. Mikael Granlund 428 syöttöä. 30. Roope Hintz 199 syöttöä ja samalla putosi Ruudun Tuomo pois Top30-listalta.

Rantasella 5p vajausta uransa 700. pisteestään. Tuon saavuttamiseen tälle kaudelle riittää 0,5 pistettä per peli.

Sarosille 6. suomalaisena 11000 torjuntaa täyteen ja se onkin ihan tasaluku. On siinä muutama kiekko tarttunut, kun noin laskee. Siitä sitten erottelemaan kuinka monen pelaajan haaveet Saros on kaatanut?
 

Torspo82

Jäsen
Viime yöltä täytyy nostaa vielä esiin Olli Määttä. Utah päästi ottelussa seitsemän maalia tasakentällisin tekemättä itse yhtäkään. Neljänneksi eniten peliaikaa puolustajista kerännyt Määttä ei onnistunut olemaan yhdenkään maalin aikana jäällä (ei edes sen Tampan yv-maalin) siinä missä muut puolustajat keräsivät miinuksia kahdesta neljään.
 

Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Barkov paineli uransa 799. NHL:n runkosarjaottelun. Kova. Kevin Lankinen nousi Top100-listalle pelaamalla uransa 159. ottelunsa, mutta tämä tosin vielä jakopaikkojen turvin, kun sijalta 98. alkaen löytyy näitä 159. ottelun ukkoja, Karri Rämö, Lasse Kukkonen ja Juho Lammikko.

Aholle 281. kihaus ja Sasha on taas yhden lähempänä eli 4. maalin karkumatkalla. Aatu puolestaan näytti osaamistaan kahdella maalillaan ja nyt uralukemat ovat jo 7. maalia. Top100-listaan on vielä matkaa, kun sinne tarvitaan kaksinumeroiset maalimäärät.

Kierroksen ainoa sinivalkoinen syöttöpiste oli Barkovin 491., joten ei tarvi kuin toistaa sama runkosarjan lopun peleissä, niin se riittää rajapyykkiin. Tuo tahti ei tulisi riittämään 5. sijan riistämiseen Mikko Koivulta, jolla on 505. syötön NHL-ura. Onpahan Sashallakin jotain mitä tavoitella loppurunkosarja.

Aho nostaa Top10-listan tasoa ja se on enää 7p kiinni päättääkö Aho kauden tuolla portinvartijana vai puhutaanko portilla Tiki-talkia. Aatu puolestaan teki Kiprusoffit ja saavutti täten 10 tehopisteen rajapyykin. Näitä 10. saavuttaneita on yhteensä 145, joten alkaa sitä laajuutta olla myös suomesta.

Maalivahtien pörsseissä Lankinen nappasi 13. sijan haltuunsa vielä veljellisesti Karri Rämön kanssa. Pelatuissa minuuteissa Lankinen on ollut jo hetken sijalla 13 ja nyt on 13. 9000 pelatun minuutin saavuttanut suomimolari. Melkoinen pelleilypeli oli tuo viime öinen, mutta saipa Kevin kivat päästetyt maalit kasaan, kun niitä on nyt 444. Ja Lankinen lauleskelee olevansa Hannu Toivonen, veskarilegenda pienten poikien eli sama suomeksi, molemmilla 10 tasuria.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös