1. Valitse oikea vaihtoehto kaikkiin näihin kysymyksiin:
* Suomi ja Ruotsi järjestivät yhdessä jääkiekon miesten MM-kisat vuosina 2012 ja 2013. Kumpana näistä vuosista finaali pelattiin Suomessa? 2013 taisi ainakin olla se 5-1 eiku oho 5-6 peli, ja se pelattiin Hartwall Areenalla, joten kai finaalikin. Vai menikö ne jotenkin ristiin noissa kisoissa? No ihan sama, ei tästä mitään pisteitä tuu kuitenkaan.
* Onko Järvenpäässä sijaitseva Ainola Jean Sibeliuksen synnyin- vai kuolinkoti? Kuolin. En oikeesti, oon vielä elossa.
* Harry Potterin syntymäpäivä ja -vuosi selviää kirjoista, Harry Potter -näyttelijä Daniel Radcliffen syntymäaika on puolestaan ihan todellinen asia. Kumpiko heistä on näillä mittareilla mitattuna vanhempi? En ihan ymmärrä kysymystä, meinataanko tässä sitä että kumpi on vanhempi kun kirjan/elokuvan tapahtumat alkavat, tai jos kummatkin olisi oikean maailman ihmisiä niin kumpi olisi tänä päivänä vanhempi (eli kumman syntymäpäivä on ollut ensin), mutta sanon Harry Potter.
* Postipankki oli Postipankki yli sadan vuoden ajan, mutta vaihtoi sitten nimeään vuonna 1998. Kumpi oli sen uusi nimi: Leonia vai Merita? En muista. Leonia.
2. Mikä noin 20 vuotta sitten markkinoille tullut - ja edelleen valmistettava- suosittu automalli otti nimensä Iranin alueella asuvalta, taitavina ratsumiehinä tunnetulta paimentolaisheimolta? Tähän ei voi vastata muuta kuin Saipa.
3. Millä nimellä Lampisten Kalle, Palle ja Valle tunnetaan nykyään? No ei yhtään millään nimellä, aivan nevahöödehä ovat. Ei varmaan ole näin ajankohtaisesta asiasta kyse, mutta sanotaan että Ruotsin se Bara Bada Bastu -rallatuksen tehneet jampoilla on tommoset taiteilijanimet, eli ne on KAJ.
4. Entäpä mitä yhteistä nimeä ruotsalaispariskunta Alexander ja Alexandra käyttävät? Ööö.. onkohan tässäkin nyt joku artistikaksikko kyseessä.. vai onko tää Nylander ja vaimonsa? En minä saatana tiedä yhtään. Alexands.
5. Minkä kunnan alueella Suomen korkeimmat huiput sijaitsevat? No ne on siellä Lapissa jossain, Nurmijärvi tai Oulu vai mitä näitä nyt on. Päässä on jotain Inaria ja Nuorgamia, mutta se käsivarsi on kyllä tuntematonta aluetta jopa kaltaiselleni kosmopoliitille. Kilpisjärvi vaikka.
6. Kuka sarjakuvataitelija muutti keväällä 2024 Kouvolaan toisen tunnetun sarjakuvataitelijan avopuolisoksi? Nää on varmaan Fingerporin Pertti Jarla, ja Kiroilevan siilin se nainen, mutta en muista naisen nimeä. Pertti Jarla vois olla jo valmiiksi kouvolalainen, joten sanon vain Kiroilevaa siiliä piirtävä nainen ja toivon ja rukoilen että visanpitäjä muistaa miten huonosti ja epäreilusti minua viimeksi Kouvola-kysymyksessä kohdeltiin, ja antaa tästä pisteen tai 200.
7. Sakarilla on vaimo Raija, poika Antti ja lapsenlapsi Eino. Mikä on Sakarin sukunimi? Kuosmanen tulee vain mieleen.
8. Mitä skotlantilaisen sukunimen alussa oleva Mc tai Mac -etuliite tarkoittaa? Jaaha, enpä tiiä. Meinaisko se sitä että kyseessä on aatelissuku, ollut ainakin joskus.
9. Mitkä kaksi seuraavista urheiluvälineistä ovat painoltaan lähimpänä miesten jääkiekon painoa: miesten jalkapallo, jääpallo, lentopallo, miesten keihäs, miesten pesäpallo, ringette? Jääpallo ja miesten pesäpallo.
10. Mikä on Aku Ankan F-kirjaimella alkava toinen etunimi? Fauntleroy, ai saatana kerrankin tällä aivan saatanan turhalla tiedolla voi saada edes jotain hyötyä jossain! Mutta jos tää visan henkilö on joku Aku Ankka -janari, niin saleen sekin tietää tän ja turhaa oli toivo.
11. Minkä fiktiivisen suomalaishahmon drinkkiopaskirja julkaistiin vuonna 2003? Ei mitään käryä. City-lehdessä oli joskus Walter de Camp niminen hahmo joka jotain neuvoja kaikennäköisiin asioihin antoi, siltä voi varmaan drinkkiopaskirjakin lähteä.
12. Laita seuraavat jääkiekon sääntöihin liittyvät tapahtumat järjestykseen aloittaen vanhimmasta:
Ottelut Pohjois-Amerikassa jaetaan kolmeen 20 minuutin erään
Kahden minuutin jäähy otetaan käyttöön
Punaviiva ilmestyy jäähän
Taklaaminen sallitaan Suomessa koko kentän alueella
Kolmas tuomari kaukaloon NHL:ssä
13. Missä kaupungissa MacGyver teeskenteli skitsofreenikkoa ja Pete hänen lääkäriään, jotta he pääsivät soluttautumaan sisään mielisairaalaan? En tiiä. Chicago.
14. Luettele kaikki kuusi Espoon naapurikuntaa? No voi nyt saatana. Helsinki, Vantaa, Kauniainen, Nurmijärvi ja Kirkkonummi on viis, mutta mikäs perkele se kuudes nyt on.. Siuntio taitaa olla vähän kaukana, sit on Vihtiä ja Lohjaa ja Nummelaa ja jotain tämmösiä siellä Kirkkonummen ja Nurmijärven välissä jossain, mutta yksikö niistä vaan Espooseen osuu.. ja onko ne ees kuntia kaikki? Ei vittu, arvalla menee kuudes, Vihti. Vittu jos en tätä tiedä niin upotan purjeveneeni metsään.
15. Mitä olivat Apollo, Aura, Louhi, Otso ja Tarmo? Jäänmurtajia. Otso ja Tarmo ainakin ovat, vois kai noi muutkin.
16. Vuonna 2001 uutisoitiin, että erään suomalaisen kirjailijan teoksesta ollaan tekemässä Hollywood-elokuvaa, jonka päärooliin on pestattu kuvan miesnäyttelijä. Kenestä suomalaiskirjailijasta on kyse? Steve Carell, hitto muistan jonkun tämmösen jutun.. mikähän niin suosittu kirja ois tuolta ajalta, että tommosta ois alettu somplimaan. Jostain komediasta varmaan kyse. Vadelmavenepakolainen tulee mieleen, mutta se taitaa olla vähän uudempi eikä se nyt mihinkään Hollywoodiin osu. Juoppohullut, liian rajua on se meno Hollywoodiin, mutta sanon sen kun en muuta keksi, eli Juha Vuorinen. Ehkä sillä ois voinut olla joku salonkikelpoisempikin tekele tuohon maailmanaikaan.
17. Mikä on tämän patsaan nimi? Öh.. Kuopion torillahan tuo pönöttää, mutta en muista nimeä. Poika ja kala, joten oisko se vaan Poika ja kala? Yleensä patsaat on ihan saatanan kuivasti nimetty.
18. Kuka on kuvassa? Ärsyttävän tutun oloinen naama, mutta en keksi. Aku Ankkoja, kirjailijoita, jotain tämmösiä tässä on aihealueina. Arvataan vaikka Kalle Päätalo.
19. Mikä on tämän tehtaan valmistamien tuotteiden suomenkielinen nimi? Karhennettuja turtanoita. Tieto. Aina kun syön preveleitä ja katson videolta Mika Häkkisen F1-osakilpailuvoittoja ja juon hehtosatoja hehtolitroja viiniä, luen tätä Aku Ankka -sarjakuvaa toisella silmällä.
20. Entäpä mitä tuotteita Petkunterällä on purnukoissaan varasto täynnä (ja suomenkielistä nimeä haetaan tässäkin)? Paska. Tätä tarinaa en muista. Pikkelöityä lanttua.
21. Vastaa kysymyksiin kuvan ottelupöytäkirjan mukaan:
* Kuinka monta ylivoimamaalia ottelussa tehtiin? Kolme
* Kellä pelaajalla oli ottelun huonoin +/- lukema? Tero Toivolalla.
* Kuka kenttäpelaajista oli useimman maalin aikana jäällä? Bedrich Scerban.
* Kuka tai ketkä pelaajat tekivät ottelussa vähintään kaksi tehopistettä, mutta eivät kuitenkaan ottaneet yhtään jäähyä? Tommy Kiviaho
22. Yhdistä urheilulaji ja tuomari:
Baseball C
Beach volley J
Biljardi H
Cheerleading A
Judo D
Koripallo I
Kriketti E
Käsipallo F
Pituushyppy B
Rollerderby M
Rugby G
Tennis K
Vesipallo L
23. Mikä on tämän paikan nimi - tai millä suomalaisella paikkakunnalla se sijaitsee? Saatte arvata kumpaakin, pisteeseen riittää jos toinen vastauksista on oikein. Suomessa tämmönen jossain? Näyttää ihan liian isoilta korkeuseroilta Suomeen. Kolilla en oo ite käynyt, siellä kai jotain hienoja näkymiä ois, joten sanon sen ja tota, öö missähän se on, jossain Joensuussa päin varmaan, joten sanon Joensuu ja Koli.
24. Täytä jääkiekon sääntökirjan puuttuvat sanat:
A keskialueeksi
B jääkiekon
C suojus
D ohjausta
Olipas tämä kummallisen vaikea, eka nyt varmaan meni oikein mutta meniköhän mikään muu.
25. Yhdistä Aku Ankka -tarinan ensimmäinen ja viimeinen ruutu (esim. A1, B2…
A5
B1
C4
D10
E6
F12
G2
H13
I9
J14
K8
L7
M11
N13
Puolet varmaan on ainakin oikein, mutta muiden kanssa joutui sen verran lottoamaan että tais jäädä pointsit tulematta ellei ihan joulu käynyt. Saakohan tätä kukaan oikein?