Pelicans olisi ihan varmasti myös tarkastuttanut Buitenhuisin varusteet, jos tuo olisi noin räikeää vilunkipeliä harrastanut, joten siinä mielessä meidän leiristä on ihan turha huudella mitään siitä, että Jukurit tuon tarkastuttivat. Se oli vain ajan kysymys, koska se tapahtuu ja kenen toimesta. Itse odotin TPS:n ja Miettisen tekevän tuon jo runkosarjan viimeisellä kierroksella. Näissä peleissä kuitenkin pelataan aika isoista asioista.
Enemmän ihmettelen sitä, ettei Liigalla ole minkäänlaisia keinoja puuttua tuollaisiin asioihin ilman toisen seuran suorittamaa pyyntöä ottelun tuomaristolle. Onhan jokaisessa hallissa otteluvalvoja/erotuomaritarkkailija, ja jos joku lipun ostanut Tauno Tasalakki katsomossa pystyy parin huurteisenkin jälkeen toteamaan, että onpas omituiset hartiasuojat tuolla kaverilla kun tulee ihan korviin saakka, niin kai se otteluvalvojakin tuollaisen asian huomaa ja voisi määrätä tuomarit tarkastamaan varusteet. Enemmän tuossa tarvittaisiin Liigan puolelta aktiivisia toimia tällaisten asioiden kitkemiseksi, etenkin kun tässä tilanteessa kyseisellä viritelmällä ehdittiin pelata kolme kokonaista ottelua.