Ei tuossa listassa ehkä mitään potentiaalisia arvokisamitalisteja ole mutta kaipa nuo hieman vaatimattomammalla tasolla kisaavatkin olisivat ainakin kehittyneet omalla tasollaan mikäli siirtyminen toiseen järjestelmään sen takaisi.
Tätä pitänee tarkastella aina tapauskohtaisesti. Vannisen kaltaisen geneettisesti selvästi lajiin sopivan lahjakkaan urheilijan potentiaalikäyrä on huima ja hän lienee täysipäiväinen ammattiurheilija, joka sietää kovaa harjoittelua ominaisuuksiensa (henkinen/fyysinen) puolesta ja silloin (kuten on tehtykin) on syytä siirtyä sellaiseen valmennukseen, jossa nämä harjoitettavat asiat sekä vaatimustaso ymmärretään mitä tulee maailmanluokan tuloksien saavuttamiseen. Suomessa otteluissa sitä valmennustietoa ei ainakaan vähään aikaan ole tuntunut olevan tai sitten ainakaan sopivia ottelijatyyppejä ei ole vain osunut eteen ihan tuloksia katsomalla. Viro on kulttuurina kuitenkin lähellä Suomea monin tavoin ja siellä on laajalla rintamalla ollut kansainvälisen tason osaamista tähän ihan sillä perusteella, että urheilijoita he ovat saaneet globaaleihin arvokisoihin ottelussa, Suomi ei juurikaan tasaisesti.
Nostan tämän siksi esille, koska mainitsit urheilijoita, jotka ovat siirtyneet jenkkien maineikkaisiin yliopistoihin ns. stipendillä ja joissa harjoittelukulttuuri on aivan jotain muuta, mihin suomalainen lapsi ja nuori on Suomessa kasvatettu. Siellä homma on kuin liukuhihnaa, harjoittelumäärät poskettomia, tehot tapissa ja kisoja on koko ajan eli ei vain kuten meillä on ns. kisakausi ja harjoittelukausi ym. Homma perustuu melkoiseen massojen liikutteluun ja seulan läpäisee yksinkertaisesti kovimmat urheilijat ja he ovatkin sitten oikeasti kovia ja opinnot pitää hoitaa siinä samalla eikä millään laiskan opiskelijan ammattikoulun vetelehtemisellä, vaan oikeasti kovalla tasolla sekin. Moni suomalainen tuolta on tullut aivan tukossa takaisin monin tavoin ja urakin on saattanut olla jopa siinä. Silloin ei varmasti ulkomaalainen osaaminen ole kohdannut tarvetta.
Ulkomainen valmennustietous on lajikohtaista. En usko, että toistakymmentä jamaikalaista saa yhtäkkiä pikajuoksumme kukoistamaan saati joku afrikkalainen/etelä-eurooppalainen kestävyysjuoksukulttuuri. Olosuhteet, kulttuuri ja urheilijaprofiilit ovat vain kertakaikkiaan erilaiset. Sen sijaan näkisin, että saksalaisilla tai ruotsalaisilla saattaisi olla pöyristyttävän surkeaan kiekonheittoomme jotain konsultoitavaa siinä missä keihäänheittoonkin jopa jollain tasolla puolin ja toisin ja tätähän juuri keihäänheitossa on tehty. Puolan 400 metrin ja 800 metrin kulttuuri on häkellyttävä, jotain heilläkin olisi meille annettavaa, miksei jopa Norjakin.
Uskon, että Suomessakin on edelleen yleisurheilun lajikulttuuria olemassa ja tietoa jaettavana monenlaisissa sympoosiumeissa, koska onhan meillä liikuntatieteelliset ja oikeasti meritoituneita ammattivalmentajia jne. Sen tiedon saattaminen kenttätasolle on välillä vain uskomattoman hankalaa syystä tai toisestakin. Ylipäätään valmennusymmärryksen ja valmennusopin jakaminen globaalisti on mielestäni tätä päivää sellaisiin maihin, joissa ollaan asioille avoimia ja sellainen vaitonaisuuden ja salamyhkäisyyden kulttuuri enemmän vähän sellaista ns. kylmän sodan aikakauden juttuja. Tähän perustunee myös toivottavasti jatkossakin ulkomaisen valmennustiedon hyödyntäminen.