Positiivisuusketju kaudelle 2024–2025

  • 118 452
  • 717
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kirjoitan tämän ilosanoman perusteella jonka kuulimme juuri. Petri Matikainen Kärppien peräsimeen loppukaudeksi ! Nyt meillä on vielä piskuinen sauma menestykseen kun ruorissa on ammattivalmentaja.
Suuri toivomus olisi myös, että Sihvonen ja Silander sais kenkää vielä ennen keskiviikkoa. Kyllä Petulla löytyy aina paremmat apumiehet. Positiivisena ihmisenä toivon että Petu on katsonut useamman kärppäpelin ja tietää mistä homma kiikastaa. Toivottavasti koko viisikon puolustaminen saa uutta ilmettä mikäli näin nopeasti se on edes mahdollista. Samoin toivoisin näkeväni vielä raikkaita muutoksia ketjukokoonpanoihin. Nyt vaan vielä hurjasti onnea että paatti kääntyy myötätuuleen. Täältä me tulemme !
 

Overdoze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Juuri oikea mies tähän paikkaan. Vaatimustaso heti tappiin, auktoriteettia, asennetta, johtajuutta ja uskottavuutta penkin taakse. Aikaa ei ole paljon, mutta yksi askel kerrallaan. Itse uskon, että voidaan mennä tänä keväänä pitkälle kunhan vaan nyt ensin kiritään edes tuonne pleijariviivan paremmalle puolelle.

Jos koko kausi on harjoiteltu päin persettä, niin ihmettä toki vaaditaan näin lyhyellä aikajänteellä. Mutta pelkästään pääkopan, itseluottamuksen ja työmoraalin laittaminen kuntoon tekee jo paljon.

Uskon, että matka helpottuu peli peliltä.

Kiitos Kärpät, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Vaikka sitten olisi jopa liian myöhään.
 

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Vaikka Oulussa onkin lonkeronharmaa keli ja tiet pursuilevat loskapaskaa, jotenkin tuntuu silti siltä että juuri tänään on ihan oikeasti kevään ensimmäinen päivä, ja ilmakin tuntuu mukavan raikkaalta ja virkistävältä. Helppo hengittää. Harteiltakin lähtenyt joku ihmeellinen painolasti pois.

Hyvä ja kevyt fiilis. Mistä lie johtuu.
 

Weber80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Outo tunne, katselin äsken lauantain matsiin lippuja. Eipä ole tullut syksyn jälkeen vilkuiltua. Nyt pitäs Matikaiselta saada joku haastattelu, jossa lupaa läpsyttelyn loppuvan ja pelaajille tunteen takaisin peliin. Saattaisi saada tuolla myyntipuheella pari katsojaa halliin lauantaina.
 

holynordic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ex-Oulun Kärpät, Kadonnut vaatimustaso
Vitun ihana maanantai <3
 

Paradym

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät (#20 Joenväärä)
Kyllähän tuo uutinen sai hymyn kasvoille näin maanantainakin, vaikka tämä muutos tehtiinkin auttamatta liian myöhään. Siitäkin huolimatta täytynee ostaa lippu keskiviikolle ja lähtä hallille katsomaan miltä se peli näyttää.
 

pölvästi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Pitkälle tätä venytettiin, mutta onneksi saatiin lopulta tehtyä. Edellisen pelin jälkeen sitä mietti, että keskiviikkona voisi raahautua epäuskoisena hallille todistamaan kärsimysnäytelmää, mutta tässähän alkaa jopa toivo heräämään paremmasta. Voitto tai häviö, kunhan kaikki jätetään jäälle.
 

mikulii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät #24
Live-pelien boikotointi päätetty ja keskiviikolle ostettu liput peliin. Lupaan käydä tämän päivän uutisen myötä kaikissa jäljellä olevissa kotipeleissä, jotka aikataulun puitteissa kalenteriin mahtuu.
 

Lintta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Tiukkille tämä menee. Mutta nyt näitä loppuja pelejä on sentään mielenkiintoa seurata.

Mitään taikatemppuja ei viidessä ottelussa Matikainen ehdi tekemään. Siksi olisikin erityisen mielenkiintoista nähdä selvitetäänkö nämä ensimmäiset "poffit" varsinaisiin pleijareihin. Sittenhän se olisi pelkästään etu, että ennen puolivälejä Kärpät saisi useamman pelin lisää aikaa saada hommaa jiiriin, kunnes vastus kenties jatkoon selvitessä taas pykälän kovenee.
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Ensimmäistä kertaa sitten sarjakauden alun on oikeasti positiivisia fiiliksiä Kärppiin. Ensimmäistä kertaa sitten sen surullisen kuuluisan Saipa kotimatsin on taas sydän täysillä mukana toivomassa Kärppien voittoa.

Harmi ettei seurajohto jo silloin Raipen koulutuksen jäljiltä herännyt valmennuksen suhteen, kuten lähes kaikki muut ympäri Suomen tuntuivat tekevän. Ainiin tämä oli positiivisuus ketju!
 

Teroin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Junnon Kärpät
Duunihommista ei tule yhtään mitään kun odottaa Kärppien illan peliä kuin finaalien seiskaotantaa.

Uskomatonta millaisen määrän turhautunutta energiaa seurajohto on saanut ladattua pieneen kannattajaan roikottamalla Mäntymaata penkin takana viisi kuukautta liian pitkään.
 

Beni49

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Duunihommista ei tule yhtään mitään kun odottaa Kärppien illan peliä kuin finaalien seiskaotantaa.

Uskomatonta millaisen määrän turhautunutta energiaa seurajohto on saanut ladattua pieneen kannattajaan roikottamalla Mäntymaata penkin takana viisi kuukautta liian pitkään.

Ihan sama fiilis.
 

Matala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Virkistävä vaikutus Matikaisen tulolla. Paskanpuhuja puoskari ulos ja ammattilainen tilalle. Pitkästä aikaa odotan innolla illan peliä.

Toivottovasti Matikainen tuo tappamisen meininkiä tuohon touhuun ja tänään taklataan vastustajat laidasta läpi. Oman maalinedustalla pelkkiä makuupaikkoja jaossa.

Mukava myös huomata, että seuran sisällä ilmeisesti alkaa aidosti tapahtumaan muutoksia. Lasse sai kenkään ja huhujen mukaan Junno on laittamassa lisää turhakkeita ulos. Jämäkkyyttä tuo päivittäinen tekeminen vaatii ja sitä ei ole Myllykoski pystynyt luomaan. Tervemenoa. Lasse voi vaikka palkata Mylin ja Havun firmaansa töihin.
 

Arthur Morgan

Jäsen
Suosikkijoukkue
AC Oulu, Kärpät, Huuhkajat
Tämä oli menossa vitutusketjuun mutta juuri kun olin lähettämässä sitä niin tajusin että tämähän kyllä kuuluu tänne.

Nousi sitten kuume, kolmet liput ostettuna illan peliin. Vittujen vittu.

Vituttaa etten pääse Kärppien peliin? Tätä on ollut ikävä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös