Olipa raskasta kuunneltavaa tämän päivän jakso noin niin kuin vieraan persoonan puolesta, joku ex-kansanedustaja ajoilta ennen allekirjoittaneen äänioikeutta. Ei siinä mitään, mutta kaikki äijän jutut ja tarinat sen tunnin jonka jaksoin kuunnella aikana pyöri nimenomaan sen ympärillä, miten hän oli erityinen, mahtava ja pätevä jossain joskus. Kärppiä käsittelevään osioon asti en päässyt.
Ukko heitti jotain kommenttia siitä miten tuoreet oululaiset(?)/suomalaiset naisartistit ei ikinä tule itseään musiikilla elättämään, johon Hepola sitten heitti vastapalloon että olisiko kuitenkin joku jonka osaisi sitten nimetä potentiaalisena tulevaisuuden talenttina. Vieras tuntui lähinnä vittuuntuvan kysymyksestä, ja muuta haastamista ei sitten tullutkaan.
No joo, menköön maajoukkuetauon piikkiin fillerijaksona.