TPS kaudella 2023–2024

  • 659 079
  • 4 329

sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Tänään voisivat oikeastaan Ässät ja KooKoo voittaa. Nähtäisiin löytyykö tuolta joukkueelta selkärankaa ja halua taistella.
 
Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Jaa ei taida saada rapiat 7000 ihmisen yleisökeskiarvoa vaikka keikuttaiisiin top 3:ssa koko kausi. Vuosikausia jo mennyt niin, että kavereiden kanssa ja työpaikoilla ja missä ikinä olenkaan, Tepsistä puhuttaessa aloittaja oon ollu minä itse. TPS tuntuu (minun) isossa kuvassa hieman unohdetulta. Täysin subjektiivinen näkemys toki.
Alleviivaisin sanan saada. Se saadaan mikä ansaintaan, jos halutaan enemmän, niin pitää myydä. Äärimmäisen vaikeaa se on. Aika moni sitä yrittää ja harva onnistuu, mutta jo puolittainen onnistuminen on valtavaa eteenpäin menoa. Jos menestys olisi ainut mittari yleisömäärissä, niin maailmassa on aika monta, jotka eivät sitä kovin usein maista ja pelin taso ei kovin kova ole.

On muuten jännä juttu. 30-vuotta sitten keskustelua hallitsi pelaajat kaveripiirissäni. 15 vuotta sitten katsomokultturi oli täysin dominoiva aihe mitä tuli TPS:ää. Tällä hetkellä työpaikalla jutellaan eniten junioriurheilusta.
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Alleviivaisin sanan saada. Se saadaan mikä ansaintaan, jos halutaan enemmän, niin pitää myydä. Äärimmäisen vaikeaa se on. Aika moni sitä yrittää ja harva onnistuu, mutta jo puolittainen onnistuminen on valtavaa eteenpäin menoa. Jos menestys olisi ainut mittari yleisömäärissä, niin maailmassa on aika monta, jotka eivät sitä kovin usein maista ja pelin taso ei kovin kova ole.

Mitä TPS on viimevuosina tehnyt, jotta ansaitsisi edes näin paljoa katsojia?

Ihmisten ajankäyttö vapaa-ajalla muuttuu ja on täysin utopistista, että saataisiin katsoja ka jonnekkin 7000 kieppeille. Täysin utopistista.
 
Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Mitä TPS on viimevuosina tehnyt, jotta ansaitsisi edes näin paljoa katsojia?

Ihmisten ajankäyttö vapaa-ajalla muuttuu ja on täysin utopistista, että saataisiin katsoja ka jonnekkin 7000 kieppeille. Täysin utopistista.
TPS:llä on varmasti liigan nuorin katsojaprofiili. Siinä sekmentissä on tehty todella hyvää työtä. Onhan ottelutapahtuma kehittynyt aika paljon.

Arvaa kuinka moni sanoi minulle, että täysin utopista Suomeen saada jengiä jotka laulaa peleissä. Meitä oli kolme ja lippu ja meille naurettiin. Siitä meni pari kautta myin jääkiekkoon 50 kausikorttia F2:seen ja jalkapalloon toista sataa kausikorttia.
 
Juketsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS
Myynnin positiivisesta kehityksestä on annettu indikointia. Toki ei ole hajua siitä, että miten se vertautuu esim. Tapparaan, IFK:hon ja Ilvekseen.

Suurin ongelma taitaa olla lipunmyynnissä tai ainakin näin ole laskenut. Parilla tuhannella jos saisi yleisökeskiarvoa nostettua, niin varmaan ongelmat olisi äärettömästi helpommat. Tämä heijastuisi myös positiivisesti yritysmyyntiin.

Tämän jälkeen ei enää niin kamalasti tarvitisi supistaa toimintoja vaan tehostamisella pärjäisi aika hyvin.
Mitä luulisit Tapparan tai IFK:n yleisökeskiarvo olevan jos joukkueeseen sijoitettaisiin pääomaa n. 2 miljoonaa?
 
Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Mitä luulisit Tapparan tai IFK:n yleisökeskiarvo olevan jos joukkueeseen sijoitettaisiin pääomaa n. 2 miljoonaa?
Sanotaan, jos TPS:n ja Tapparan kääntäisi sarjataulukossa toisin päin, niin kovin suurta eroa välttämättä yleisömäärissä olisi. Tämä on edelleen sitä saamista ja ansaitsemista kun puhun tekemisestä. Hammarby dominoi naapuriniemellä yleisömäärissä, vaikka menestys ei aina olisi ollut kovin kummoista.
Kaudella 2017-18 oli runkosarjan toinen. Yleisökeskiarvoksi jäi 5492 katsojaa.
Oli muuten harmittava kausi yleisömäärien kannalta. Runkosarjan voitto taisi karatta joulukuussa ja kakkossija taisi käytännössä varmistua ennenkuin pöllöillä alkaa kiima-aika. Siinä sitten odoteltiin pudotuspelejä jo koko talvi ilman suurempaa panosta. Jos tuossa olisi taisteltu todellisuudessa runkosarjan voitosta viimeisille kierroksille olisi yleisömäärät ollut ihan toista.
 
Viimeksi muokattu:

Hantta#23

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jaa ei taida saada rapiat 7000 ihmisen yleisökeskiarvoa vaikka keikuttaiisiin top 3:ssa koko kausi. Vuosikausia jo mennyt niin, että kavereiden kanssa ja työpaikoilla ja missä ikinä olenkaan, Tepsistä puhuttaessa aloittaja oon ollu minä itse. TPS tuntuu (minun) isossa kuvassa hieman unohdetulta. Täysin subjektiivinen näkemys toki.
Itse olen tehnyt huomion että TPS ei ole enää ollut vähään aikaan niin suuri puheenaihe sekä josta oltaisiin ylpeitä.
Myöskin tullut huomattua että nuorempi polvi täällä Turun seudulla ruvennut puhumaan enemmän muista joukkueista kuin Tepsistä ja isoin syy sitä kysyttäessä on ollut että ne heidän mainitsemansa joukkueet pärjäävät Tepsiä paremmin. Niiden nuorten joiden kanssa olen asiasta jutellut niin suurimman osan vanhemmat ovat kuitenkin Turun seudulta kotoisin ja TPS kannattajia.

Tämä on asia jonka TPS:n johdonkin pitäisi ottaa keskusteluihinsa vakavasti mukaan ja miettiä mitä tehdä asian eteen jolla saataisiin nostettua uusien TPS sukupolvien kannattaja määrää selkeästi suuremmaksi.
Tepsin johto voisi tiedustella esim. Tappara ja Ilves johdoilta miten ovat onnistuneet saamaan tuollaisen jäsen/kannattaja määrän tuekseen.
TPS:llä on tällä hetkellä vaikeuksia saada edes 300 kannattajaa vierasmatkalle.
Se maksoiko Tappara vaiko sponsorit osan matkasta niin sitä en tiedä mutta matkan hinta oli kuulema 30€.
Tuostakin TPS johto voisi ottaa mallia.

Vuonna -90 meitä taisi lähteä Auran Aaltojen sekä TPS:n järjestämälle matkalle finaali peliin Tampereelle Ilvestä vastaan muistaakseni 10-13 bussillista sekä omillla autoillaan tulleet joten tuolloin meitä oli reilusti yli tuhat TPS kannattajaa Hakametsän jäähallissa.
Vuotta myöhemmin finaaleissa ensimmäinen Kuopion matka tehtiin busseilla ja toinen matka jolloin oletuksena oli että TPS hakee jo silloin pojan kotiin niin tehtiin junalla jolloin matkalle lähti muistaakseni noin 750 TPS kannattajaa( voi olla että joku muistaa määrän tarkemminkin).

Sanoisin että tuollaisiin määriin ei Tepsin kohdalla ole päästy enää noiden tapahtumien jälkeen saatika että päästäisiin tuohon Tapparan Turun valloitukseen yli 2000 kannattajan voimin tai kun Jokerit pelasi Liigassa ja koko F katsomo oli myyty Jokeri kannattajille heidän tullessa junalla ja lisäksi omilla autoillaan paikalle. Sanoisin että heitäkin oli silloin vähintään saman verran kuin mitä Tappara kannattajia oli nyt mutta todennäköisesti enemmänkin.
 
2010 ratkaisevassa finaalissa oli jotain 1500-2000 välistä TPS:n kannattajia paikalla ja matsi pelattiin jonain vitun tiistaina.

Tampereella viimeksi ilvestä vastaan välierissä pitkäperjantaina toinen pääty oli vähintään joka kolmas about mustavalkoinen ja tämä jatkui pitkälle pitkiä sivuja, silloin 2000 paukahti helposti rikki.
 
Juketsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS
Sanotaan, jos TPS:n ja Tapparan kääntäisi sarjataulukossa toisin päin, niin kovin suurta eroa välttämättä yleisömäärissä olisi. Tämä on edelleen sitä saamista ja ansaitsemista kun puhun tekemisestä. Hammarby dominoi naapuriniemellä yleisömäärissä, vaikka menestys ei aina olisi ollut kovin kummoista.

Oli muuten harmittava kausi yleisömäärien kannalta. Runkosarjan voitto taisi karatta joulukuussa ja kakkossija taisi käytännössä varmistua ennenkuin pöllöillä alkaa kiima-aika. Siinä sitten odoteltiin pudotuspelejä jo koko talvi ilman suurempaa panosta. Jos tuossa olisi taisteltu todellisuudessa runkosarjan voitosta viimeisille kierroksille olisi yleisömäärät ollut ihan toista.
Itseasiassa Tampereelle vielä yleisesti vuosi pari sitten kiersi kannattajien kesken "legenda", että mennään sitten vasta halliin kun pelataan mitaleista. Jos en väärin muista niin puolivälierätkin taidettiin vielä pelata yllättävän tyhjille halleille.
 
Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Itse olen tehnyt huomion että TPS ei ole enää ollut vähään aikaan niin suuri puheenaihe sekä josta oltaisiin ylpeitä.
Myöskin tullut huomattua että nuorempi polvi täällä Turun seudulla ruvennut puhumaan enemmän muista joukkueista kuin Tepsistä ja isoin syy sitä kysyttäessä on ollut että ne heidän mainitsemansa joukkueet pärjäävät Tepsiä paremmin. Niiden nuorten joiden kanssa olen asiasta jutellut niin suurimman osan vanhemmat ovat kuitenkin Turun seudulta kotoisin ja TPS kannattajia.

Ihan samaa mieltä koko tekstistä, mutta sellainen huomio, että kyllä toi tepsistä puhuminen ja sen kannattaminen oli kovassa laskussa jo lähes 20vuotta sitten nuorison keskuudessa. Ei ole sellainen "vähään aikaan" tai "ruvennut puhumaan", vaan se on jo hälyttävän vanha trendi mihin olisi pitänyt herätä jo ennen 2010 mestaruutta.

Voin vaan kuvitella kuinka surkeessa maineessa tepsi on 2000-luvulla syntyneiden keskuudessa, kun ei ole menestystä ole sillätavalla tullut. Silloin aikanaan keväällä 2004 tepsi oli vitun nolo nuorison keskuudessa, kun ei edes jotain kärppiä pystytty voittamaan. Jo sen jälkeen koettiin, että tepsi oli vanha suurseura ja katseet vietiin muualle. Tepsi omalla tavallaan oli jo kuollut tuolloin.
 
Tuli ehkäpä vähän kaunisteltua todellisuutta kun täällä kuitenkin niitä jotka eivät näe pintaa syvemmälle ja usko tuota todellisuutta.
 
Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Oli muuten harmittava kausi yleisömäärien kannalta. Runkosarjan voitto taisi karatta joulukuussa ja kakkossija taisi käytännössä varmistua ennenkuin pöllöillä alkaa kiima-aika. Siinä sitten odoteltiin pudotuspelejä jo koko talvi ilman suurempaa panosta. Jos tuossa olisi taisteltu todellisuudessa runkosarjan voitosta viimeisille kierroksille olisi yleisömäärät ollut ihan toista.
Ei mennyt noin. Tuosta voi katsoa, miltä sarjataulukko näytti silloin esimerkiksi joulukuun lopussa, kun kärkijoukkueet olivat pelanneet 37 ottelua. Kärpillä oli 76 pistettä, TPS oli pisteen perässä 75 pisteessä ja Tapparalla oli 71 pistettä. Lopussa Kärpät sai vähän kaulaa, mutta TPS, Tappara ja Jyp taistelivat ihan päätöskierroksille asti tiukasti sijoista 2-4, jossa taistelussa TPS veti lopulta pisimmän korren hakemalla runkosarjan lopussa voitot niin Tapparan kuin Jypinkin vieraana.

Seuraavalla kaudella sitten tilanne oli tuo, että uutenavuotena TPS oli jäänyt jo ratkaisevan tuntuisesti Kärppiä jälkeen runkosarjan voittotaistelussa, mutta taaksepäin oli myös yhtä turvallinen ero. Esimerkiksi joulukuun lopussa sarjataulukko näytti tältä, kun kärkijoukkueet olivat pelanneet 35-36 ottelua: Kärpät 82 pistettä, TPS 71 pistettä, Lukko 58 pistettä, Tappara 56 pistettä. Tällä kaudella, kun kakkossija varmistui jo runkosarjan puolivälissä TPS ei kuitenkaan lopulta toiseksi sijoittunut, vaan loppukauden pitkät tappioputket tiputtivat sijoituksen neljänneksi.

Yleisökeskiarvot ja runkosarjasijoitukset muutamalta kaudelta noilta ajoilta:

2013-14: 5150 (13.)
2014-15: 5445 (13.)
2015-16: 5176 (7.)
2016-17: 5613 (2.)
2017-18: 5493 (2.)
2018-19: 5463 (4.)
2019-20: 4391 (11.)

Suikkasen paluukaudella 13-14 valahdettiin jo lokakuussa sarjan hännille ja kausi oli ohi. Seuraavalla kaudella voitettiin alkukaudesta melkein kaikki kotiottelut, mutta hävittiin kaikki vierasottelut ja sarjataulukossa oltiin puolivälissä, kunnes Suikkanen sai potkut. Elomo aloitti parilla tappiolla, sitten tuli "9-0 -viikko" (kolme 3-0 voittoa kolmesta viikon pelistä), ja sen jälkeen hävittiin kaikille. Sijoitus oli lopulta sama, mutta putoaminen sarjan hännille ei tapahtunut vielä alkukaudesta. Yleisökeskiarvon kasvusta puolet aiheutui kuitenkin siitä, että kauden avauspeliin Kärppiä vastaan halli täytettiin muistaakseni ilmaislipuilla.

Sitten 15-16 kaudella pelattiin tasaisesti ja taisteltiin koko kausi ylemmän pudotuspeliviivan tuntumassa kuutossijasta. Heikko runkosarjan loppu tiputti kuitenkin Tepsin seitsemänneksi. Joukkueessa oli Kallio, oli Tallinder ja oli Perrin. Yleisö ei runkosarjapeleihin kuitenkaan erityisen hyvin löytänyt, mutta pleijareissa oli jo pientä buumin tynkää.

Seuraavalle kaudelle oli tuon päälle helppo rakentaa, ja joukkuekin nousi jo sarjan kärkikahinoihin. Nyt yleisökeskiarvokin parani ihan mainittavasti. Nuo kolme kautta, kun pelattiin sarjan kärkisijoista, yleisökeskiarvo pysyi aika tasaisesti siinä viiden ja puolen tuhannen huitteilla, osoittaen lievää laskutrendiä. Kaudelle 19-20 tuli sitten yleisömääriin aika raju pudotus, kun kauteen lähdettiin selvästi heikentyneellä joukkueella vailla tavoitteita ja paikka löytyi sarjataulukon hänniltä jo lokakuussa.

Ensi kauteen ollaan lähdössä vähän samanlaisessa ilmapiirissä, samoin yhtymäkohtia löytyy vuoteen 2007, jolloin lähdettiin talousahdingossa uuteen kauteen aivan uudesta tilanteesta olemalla aidosti pikkuseura, kun siihen asti vielä esitettiin isoa, ja tätä symbolisoiden jätettiin myös kultalehvät logosta pois. Silloin yleisökeskiarvo putosi 6441 -> 5979 katsojaan.

Tällä kaudella kotiotteluiden yleisökeskiarvo on ennen viimeistä ottelua ollut 5354 katsojaa, jossa on viime kauteen verrattuna kasvua parisataa katsojaa. Ensi kaudelle voisin lähtökohtaisesti veikata yleisömäärään vajaan 10 % pudotusta köyhäileväksi pikkuseuraksi profiloitumisesta, eli noin 4800-4900 katsojan yleisökeskiarvoa, jos menestys vain on samaa luokkaa kuin tällä kaudella, eli joten kuten uskottavasti pelataan kymmenennestä sijasta. Jos karsintaviivan tuntumaan valahdetaan niin voi yleisömäärä pudota enemmänkin, mutta karsintojen paluu ja niiden välttely toki pitäisi mielenkiintoa yllä sen verran, että ehkä pudotusta ei tulisi siltikään juuri tuota kymmentä prosenttia enempää.
 
Kultalehvä

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Columbus Blue Jackets
Yleisökeskiarvot on olleet suht vakiot jo useita vuosia, enkä usko dramaattiseen muutokseen. Toki olisi mukavampaa jos Tepsi ylittäisi uutiskynnyksen joskus paremmassa valossa kuin mitä viimeaikoina.
En oikein ymmärrä tuota, että nuoriso valitsee suosikkijoukkueen sen mukaan kuka pärjää parhaiten, mutta vaikea on ketään syyttää kun itse on alkanut Tepsiä "kannattaa" ysärin lopulla. Mutta ihan varmasti vaikuttaa millä vuosikymmennellä on sattunut syntymään. Erilaiset lähtökohdat ja odotusarvot pärjäämiselle eri ikäisillä kannattajilla näkee jo ihan täältä palstaltakin ja hieman varoen väitän, että kaikkien negatiivisimmin nykytilanteeseen suhtautuvat ovat nähneet Tepsin kulta-ajat jo teini-ikäisenä tai varttuneempana, ja ne ketkä ei niin vakavasti suhtaudu nykymenoon ovat hieman nuorempia. Ehkä.

Itselleni 2011-2019 kaudet olivat sellaisia, että oli aika paljon muutakin ajateltavaa kuin TPS enkä seurannut juurikaan. Kävin ehkä pelin tai kaksi katsomassa per kausi. Ja huomaan ikätovereissani saman, että todella harva seuraa lainkaan TPS:ää. Itse asiassa, en tunne juuri ketään. Siksi pyörin myös tällä palstalla niin paljon. Jotenkin tarttisi "nuorisoa" eli 15-35 vuotiaita aktivoida ja yrittää löytää keinot kasvattaa kiinnostusta, jotta saataisiin aina vaan uusia sukupolvia kannattamaan joukkuetta. Menestyminen on yksi keino, mutta ei läheskään ainoa. Jotkut sitä SaiPaakin alkaa kannattamaan, ja lasten vanhemmilla on tässä suuri rooli.
 
rs2681

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Markus Nurmi
Itse en ole yhtäkään mestaruutta Tepsiltä nähnyt. Aloin seuraamaan pelejä siinä 2014 tietämillä, jolloin noh ei mitenkään liian vahvasti mennyt.

Millään sarjasijoituksella ei silloin ollut mitään väliä vaan lähinnä kiinnostuin asiasta, koska isä katsoi telkkarista Palloseuran pelejä.

Kaikki kaverini, jotka Tepsin peleissä käyvät ovat myös oman käsitykseni mukaan perineet sen vanhemmiltaan.

Eli siis omasta näkökulmasta katsottuna tuntuu, että tällä hetkellä niiden, jotka ovat olleet seuraamassa Tepsin menestys vuosia niin ne siirtyvät heidän lapsilleen, mutta saako TPS nykyisellä menestyksellä houkuteltua tarpeeksi ulkopuolisia ihmisiä Tepsin peleihin. MM-kisoja kuitenkin seurataan niin laajalti, että jääkiekkoa katsoneita pitäisi riittää.

Täällä palstalla on myös useasti siitä mainittu, että TPS ei ole samalla tavalla puheenaihe kuin ennen. Voisiko tässäkin olla, että se on puheenaiheena perheen kesken, mutta kun muualla tulee liikuttaa niin välttämättä aihe ei niin nouse esille.

En tiedä, mutta toivottavasti vielä TPS buumi koittaa joskus. Vaikka sitten viimeistään kun Ratapiha valmistuu.
 
Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
En oikein ymmärrä tuota, että nuoriso valitsee suosikkijoukkueen sen mukaan kuka pärjää parhaiten, mutta vaikea on ketään syyttää kun itse on alkanut Tepsiä "kannattaa" ysärin lopulla. Mutta ihan varmasti vaikuttaa millä vuosikymmennellä on sattunut syntymään.
Sama ilmiöhän oli silloin ysärillä, kun moni alkoi kannattaa ympäri Suomea joko Tepsiä tai Jokereita. Toki silloin oli myös maantieteellisesti laajoja alueita, joilta puuttui oma liigajoukkue, jolta osin tilanne on nyt aika erilainen.
 
Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Hienoja tarinoita, mutta ylläolevat muistelot eivät enää millään tavalla liity tämän kauden kokoonpanon seuraamiseen ketjun aiheeseen liittyen. Etsikää vaikka joku muu TPS-henkinen ketju.

T: väsynyt palstapoliisi
 
Pensasmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
huomaan ikätovereissani saman, että todella harva seuraa lainkaan TPS:ää. Itse asiassa, en tunne juuri ketään. Siksi pyörin myös tällä palstalla niin paljon. Jotenkin tarttisi "nuorisoa" eli 15-35 vuotiaita aktivoida ja yrittää löytää keinot kasvattaa kiinnostusta, jotta saataisiin aina vaan uusia sukupolvia kannattamaan joukkuetta.
Sama, itsellä täysin sama juttu. Mulla on kaks kausikorttia, isän kanssa käyn aina kun hän on lähimaisemissa, joskus tyttöystävän kanssa ja joskus jonkun kaverin kanssa ketä ei ole niin kiinnostunut. Oisko täällä jotain 18-25-vuotiaita ketkä haluisivat vaikka käydä matsissa yhdessä tai vastaavaa!
 
alessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Markus Nurmi, Leevi Teissala, Lukas Wernblom
Kaikki on taas omissa käsissä, kiitokset Kuopioon ja Mikkeliin.
 
Träppi91

Jäsen
Ihan oikeasti joku haluaa Tepsin jatkoon? Sitten voi johdossa taas jätkät ilmottaa, että ei kaukana ollut ettei sääleistä taisteltu itseämme puolivälieriin ja että taistelu jatkuu ensikaudella.
 
alessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Markus Nurmi, Leevi Teissala, Lukas Wernblom
Ihan oikeasti joku haluaa Tepsin jatkoon? Sitten voi johdossa taas jätkät ilmottaa, että ei kaukana ollut ettei sääleistä taisteltu itseämme puolivälieriin ja että taistelu jatkuu ensikaudella.

Onko jotain takeita siitä että muutoksia tapahtuu, jos TPS jää ulos sääleistä?

Jos ei ole, ennemmin toivon joukkueen jatkoonpääsyä ja mahdollisimman pitkää kevättä kuin sitä, että suunnataan katseet syksyyn.
 
Kummastakaan ei ole takeita, mutta haluaisin uskoa muutoksiin, jos ei pleijareihin päästä.
 
Alapatja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ei taida Kallio toimia valmentajana enää. Urama kaiketi urheilujohtaja, joten ei kai teknisesti pitäisi tähän pelaajienrekryyn osallistua kuin ehkä valvomassa, että pysytään budjeteissa? Suoraniemestä ei ole mitään hajua mitä tekee. Mutta eiköhän se Kallio ole se pääseppä. Sitä tosin en tiedä, miten tuo Sharksin pesti vaikuttaa TPS:n tehtäviin.
Kallio toimii ikäluokan U13 AAA ( kovin porukka ) päävalmentajana.
Hallilla ihan joka viikko koko kauden.
Erikoista arvailua.
Mutta asiaan eli kokonaisuus sekava kentällä ja kabinetissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös