Sami Niku – heviletti liuhuen kohti toista kierrosta rapakon takana

  • 255 885
  • 1 621

Yön Kärppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mikäli aletaan jengiä penkittämään yksittäisten virheiden takia, niin olisi suomalaisista Barkov ainoa joka kentälle pääsisi.

En tiedä onko Niku toiminut ihan täysin hyvien normien mukaisesti. Niku on enemmänkin yksittäinen oire JYPissä kuin mikään syy JYPin surkealle tilanteelle. Ylhäältä se syy löytyy, ei Nikusta.
 
Suosikkijoukkue
Jyp HT
Joo minustakin pelasi ihan hyvin ja siitä Raskin maalista voi kysyä missä se pelaaja, eli sentteri, oli jonka kaistalta tuo iskettiin? No pihalla tilanteessa kun polven jäähän kastolla yritti meikata rikettä jota siinä tilanteessa ei todellakaan ollut. Ilman tuota väitän että olisi ehtinyt paikkaamaan tuon Nikun harhan.

Ja kuten @knttrtknkn1 ylempänä mainitsi niin pelirohkeutta peräänkuulutetaan ja sitten siitä rankaistaan. Ilman satunnaisia harhasyöttöjä pelaavaa kiekollista pakkia ei ole olemassakaan.
Jäällä ollut henkilö, joka eniten epäonnistui tuossa tilanteessa, oli tuomari. Se varmaan myös selittää turhautumista.

Taustaa: saman erä alussa Pulkkinen antoi hirveän artoruotas-hazardin hyökkäyssinisellä, Vesalainen pääsi 1-1 hyökkäykseen Pulkkista vastaan, väänsi ohitse ja Pulkkinen sai jäähyn aneemisesta yhdellä kädellä estämisestä maalintekotilanteessa. Vähän 50-50 jäähy, joskus annettu, joskus ei.

Sitten tässä IFK:n maalissa Rask roikkuu Pertussa kaukalon vasemman laidan pisteen tasalta oikean laidan kulmaan, minne Perttu rypäisee. Toki, Perttu yrittää rajoittaa roikkumiskäden liikettä puristamalla, mutta aika montaa kertaa tuomarit ovat vastaavasta roikkumisesta viheltäneet jäähyn ja sanoneet Raskin tapaan pelanneelle, että "sun käden ei olis pitänyt olla siellä kainalossa alkujaankaan." Nyt ei ollut siitä viitettäkään vaikka maalin tarkistukseen olisi ollut hyvät perusteet ja maalin sijasta Raskille jäähy. Miksei Jyp haastanut tätä - pelottiko se huonommalla perusteella tehty haasto ekassa maalissa?

Toki Niku teki paskan syöttöyrityksen, joka olisi ollut huono ratkaisu vaikka olisi mennyt perillekin, sillä Jyp-laituri seisoi kolmen IFK-pelaajan keskellä. Nikun takana olisi ollut täysin vapaana toinen Jyp-pakki (tai joku sille paikalle osunut) ja normaali tiputus laitaa pitkin olisi riittänyt. Mutta nyt syöttö laitaan meni Raskille ja Niku tiesi sen itsekin, että reisille meni.

Myös Perttu olisi voinut pelata fiksummin kuin pelasi eikä oman maalin edessä ollut ketään jyp-pelaajaa - kai se paikattomassa pelitavassakin on alue, joka kannattaisi jotenkin huolehtia?

Eli kun tuomarit ovat hässineet Raskin jäähyn maaliksi IFK:lle, mitä ennen Perttu ajoi itsensä nurkkaan, mitä ennen Pulkkinen sössi syötön sinisellä vastustajan maalitilanteeksi ja omaksi jäähyksi, ja sitten tiedät että itse olet mokannut, niin kyllä siinä joka tavalla ottaa kuuppaan ja kovasti. Mutta kun tämän päälle joku keravalainen IFK-wannabe never-won-nothing Tomppa (uran korkeimman pelitason saavutus on teholukema MIINUS 34 Ruotsin liigasta), jonka perseilystä koko oman kotikylän rakkaan seuran anarkia on alkanut ja sen mukana oma NHL-paluu on vaakalaudalla, tulee mussuttamaan oman kylän avuksi hyvyyttään tulleelle NHL/AHL-pakille räkämaalin jälkeen, niin väitän, että moni meistä kommenttaattoreistakin olisi sanonut suorat sanat Tompalle. Ainakin minä, jos olisin ollut Niku. Ei sen takia, ettei välitä Jypistä, vaan siksi, että välittää siitä enemmän kuin joku Jyväskylään tullut riidänkylväjä-käärmeöljykauppias keravan Tomppa.

Kyllä, olen vihainen ja turhautunut minäkin.

(kommentti: pahoittelen kuvalaatua, MTV/Telia ei salli screen shotteja eikä linkkaamista pelitapahtumiin. Yritin myydä tuota linkkaus sovellusta MTV3:lle mutta heitä ei kiinnosta lisämainosnäkyvyys tai lisäarvo liigatuotteelle, ilmeisesti menee Telialle liian hyvin taloudellisesti.)
 

Liitteet

  • Nikun hyllytys maali 2.jpg
    Nikun hyllytys maali 2.jpg
    447,2 KB · kertaa luettu: 278

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
En tiedä onko tuossa tilassa olevan joukkueen turhautuneen pelaajan kiukuttelusta järkevää penkittää. Enemmänkin olisi paikka sille että esim psykologi jututtaisi koko jengiä koska pakkohan siellä on monella olla aika kurja olotila ja turhautuminen päällä.
 

Huikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp Jyväskylä, Detroit Red Wings, Tre Kronor
Kyllä Saab on ihan oikeassa.

Tulee mieleen kun jossain kimppakivassa asiakkaiden kanssa arvotaan pikkujouluissa joukkueet ja leikin johtajaksi ajautuu joku kulmahiomakoneenkuljettaja kuopiosta, joka alkaa selittää yritysjohtajille kuinka firmaa johdetaan.

Kun sille sanoo, että nyt turpa kiinni, niin se loukkaantuu. Jos vääntää rautalangasta, niin sillä on joku 15 sekuntia takaperin keksitty juttu johon ammennetaan vähän tarzanista ja aku ankasta vahviketta - kuinka suomi on lamassa kun kukaan ei nokka tanassa ilman housuja roiku liaaneissa ja myy uusia tietokonepelejä voitolla.

Ja kaikki mukaan!

Ymmärrän Nikua oikein hyvin, enkä ymmärrä miten Jerry ja Honka jaksaa vielä.

Jonkun perkeleen pitää vaan yötä myöten (02:52 ja kello soi 5:15) hakata niitä exceleitä, jotta jengi saa palkkaa ja pysyy töissä. Niissä on pohjana kokemus, perustekeminen ja helvetin kova työ. Sama koskee jääkiekkojoukkueenkin lainalaisuuksia. Kentän toiseen päähän mennään luistelemalla. Jos haluaa kiekon mukaan, niin se ei ole vain copy+paste ja valmis.
 

VeMa

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NYR
Hyvin? Ristus tätä touhua. Ollut löysä jo pitkän aikaa. Se, että tanssii viivalla kivasti kiekon kanssa, ei riitä. Omissa ollut todella heikko.
Alle listaan hyvin ja miehekkäästi viime peleissä pelanneet pakit:
-
-
-
Unohtamatta suurella sydämellä ja kaikkensa kentälle jättäneitä:
-
-
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Puhtain paperein ei toki selviä pakkipari-Winbergikään. Taso on laskenut kyllä dramaattisesti maajoukkuekomennuksen jälkeen. Se on inhimillistä kun ei jatka joukkueessa mutta ei hyväksyttävää.
 

Nepi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liikunnan Riemu
Ja sieltä. Niku haluaa ulos, kertoo YLE.
"Nikulle oli Ylen tietojen mukaan alustavissa keskusteluissa pelaajan ja seuran välillä tarjottu pidempää ja merkittävästi arvokkaampaa jatkosopimusta, mutta viimeisimpien tapahtumien jälkeen pelaaja haluaa ulos seurasta."

Eli Hämäläinen varmisti, ettei Niku todellakaan tee jatkosopimusta ja tuskin palaa seuraan vähään aikaan jos enää ikinä. Eikö tykännyt, kun Nikua kiinnosti voittaminen eikä pelin kauneus?
 

HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
"Nikulle oli Ylen tietojen mukaan alustavissa keskusteluissa pelaajan ja seuran välillä tarjottu pidempää ja merkittävästi arvokkaampaa jatkosopimusta, mutta viimeisimpien tapahtumien jälkeen pelaaja haluaa ulos seurasta."

Eli Hämäläinen varmisti, ettei Niku todellakaan tee jatkosopimusta ja tuskin palaa seuraan vähään aikaan jos enää ikinä. Eikö tykännyt, kun Nikua kiinnosti voittaminen eikä pelin kauneus?
Edelleen Dressman äänellä Onnea JYVÄSKYLÄ vai peräti onnea Seppänen
 

HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Tämä oli ihan saletti asia. Kiitos vitusti idiootit.
Nimenomaan

Kun aiemmin mies viihtyi täällä ja Nimenomaan Euroopassa näki JYPin ykkösvaihtoehtona, helvetin hienoa johto ja eritoten Seppänen
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Näin ne sillat palaa ja varmasti on helppo saada uusia pelaajia tilalle. Uutisessa olisi voinut tietysti mainita että apuvalmentaja Hämäläinen Nikun penkitti, ei Heiskanen.

Ilman kunnon tuuletusta johtoportaassa tällä kustaan kyllä omien juniorienkin halu pelata edustuksessa ja/tai palata sinne. Turha on jostain Vatasista puhua yhtään mitään. Nikun tapaus on merkittävä,erittäin merkittävä ennakkotapaus ja suunnannäyttäjä miten ratkeekaan.

Hienosti vedetään ja imua on :)
 

Hypodermic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
"Nikulle oli Ylen tietojen mukaan alustavissa keskusteluissa pelaajan ja seuran välillä tarjottu pidempää ja merkittävästi arvokkaampaa jatkosopimusta, mutta viimeisimpien tapahtumien jälkeen pelaaja haluaa ulos seurasta."

Eli Hämäläinen varmisti, ettei Niku todellakaan tee jatkosopimusta ja tuskin palaa seuraan vähään aikaan jos enää ikinä. Eikö tykännyt, kun Nikua kiinnosti voittaminen eikä pelin kauneus?

Tämä oli se pysäyttävin kohta uutisessa, piti kuinka jetsulleen paikkaansa tai ei.

Ei jumalauta oikeasti, ei tähän farssiin enää löydy sanoja.
 

Rostislav

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tekstiviestillä ilmoitettu lauantaina, ettei tarvitse tulla hallille??! Eikö valmennuksella ole pokkaa edes soittaa jos ei kasvotusten pysty käymään asiaa pelaajan kanssa läpi?

Kertoo kyllä paljon tämänhetkisestä tilanteesta ja toimintakulttuurista.

Oikein roolitettuna ja pätevällä valmennuksella Niku on sarjan parhaita pelaajia (tuon tason pelaaja vaatii myös laatua penkin takana). Isossa roolissa sarjapisteiden keräämisessä syyskaudella; jos sieltä otetaan Niku, Turkulainen ja Gardiner pois, niin hiljaista on. Ja nyt näitä pelaajia on vissiin laitettu jonkin syntipukin asemaan, mikä kyllä syö parhaankin ammattilaisen motivaatiota.

Nikua on aika paljon haukuttu huonosta asenteesta, mutta hyvä samalla muistaa, että viime kaudella veti mukisematta joka toista vaihtoa heikosti kasatussa puolustuksessa ja teki sitten jatkosopimuksen playoffien ulkopuolelle jääneeseen joukkueeseen. Kyllä siellä liekki löytyy kun on oikeat sytykkeet.

Tässä casessa vielä ääripäät eli jatkosoppari vs. siltojen polttaminen, joista on päädytty jälkimmäiseen.

Voikohan kautta enää pahemmin kusta, pohjaa ei ainakaan vielä tunnu näkyvän?

Katsellaan vissiin loppukausi kun duunariketjujen pelaajat liukuu kentällä selät suorina ja miettii kesälomasuunnitelmia. Voi vittujen kevät.
 
Viimeksi muokattu:

Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Vittu että voi vituttaa. Niku on yksi oman kylän parhaita tuotoksia suomalaiselle jääkiekolle ja nyt homma on sitten kustu totaalisesti jonkun vitun työharjoittelijan toimesta. Miten helvetissä Seppänen voi antaa tämän tapahtua? Seuraavaksi varmaan Jerry sitten ilmoittaa ettei tule pelaamaan enää JYPissä.
 

Nepi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liikunnan Riemu
Näin ne sillat palaa ja varmasti on helppo saada uusia pelaajia tilalle. Uutisessa olisi voinut tietysti mainita että apuvalmentaja Hämäläinen Nikun penkitti, ei Heiskanen.
Tämä tässä tilanteessa ottaa minua aika paljon päähän aina näitä uusia uutisia lukiessa. Mediassa tietyllä tapaa maalataan Heiskasesta kokoajan huonompaa kuvaa valmentajana vaikka pääpiruna tässä on jo pidemmän aikaa ollut nimenomaan Hämäläinen.

Ehkä seurajohdon suunnitelma oli alusta alkaen työntää Heiskanen, hänen maine ja tulevaisuus valmentajana junan alle ja pyrkiä pitämään Hämäläinen poissa parrasvaloista.
 

HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Ehkä seurajohdon suunnitelma oli alusta alkaen työntää Heiskanen, hänen maine ja tulevaisuus valmentajana junan alle ja pyrkiä pitämään Hämäläinen poissa parrasvaloista.
Tältä se minusta näyttää, vaikka Hämäläinen se syöpäkasvain on, joka sitten etäpesäkkeitä muualle lähettää.
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Tämä oli se pysäyttävin kohta uutisessa, piti kuinka jetsulleen paikkaansa tai ei.

Ei jumalauta oikeasti, ei tähän farssiin enää löydy sanoja.

Tämä ISOSTI.

Me tarvitaan tuleviksi kausiksi on strategia mikä hyvänsä kulmakiviä, niitä pelillisiä kilpailuetuja mitä muilla seuroilla ei ole eli Nikun/Jerryn kaltaisia kiekkotaitureita. Ei saatana kun vituttaa. Kohta ei ole työkaluja siihen prosenttikiekkoonkaan.
 

Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Tämä tässä tilanteessa ottaa minua aika paljon päähän aina näitä uusia uutisia lukiessa. Mediassa tietyllä tapaa maalataan Heiskasesta kokoajan huonompaa kuvaa valmentajana vaikka pääpiruna tässä on jo pidemmän aikaa ollut nimenomaan Hämäläinen.

Ehkä seurajohdon suunnitelma oli alusta alkaen työntää Heiskanen, hänen maine ja tulevaisuus valmentajana junan alle ja pyrkiä pitämään Hämäläinen poissa parrasvaloista.

Helpompi saada taustapiru päävalkuksi kun Heiskasen annetaan ryvettyä kunnolla alta pois. Vastustus olisi varmasti ollut kymmenkertaista jos koko trio olisi potkittu pois ja nimitetty täysin nimetön Hämäläinen heti tilalle.
 

Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ei helvetti, mitä tää äijä tekee vielä jäällä.... Oletan, että on tuore kuva.


Edit: Ja mitäs perkeleen pelipaikatonta se on, kun pelkästään pakkien kanssa käydään asioita läpi??? Höhö.
 

Rautanaamio

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, New Jersey Devils
Melkoista. Muistan miten Jyp-leirissä ilakoitiin (aiheellisesti), kun Nikun paluu julkistettiin. Melkoiseen tilanteeseen on sittemmin ajauduttu. Ei ihan vielä SaiPan asteilla, mutta hyvin lähellä liikutaan.

Tuota hyökkäysosaamista ei Liigassa ole kovin monella ja tämän poistamisen jos joku tulkitsee organisaation eduksi, niin perustelut on oltava todella painavat.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös