HK Zemgale/LLU kaudella 2022–2023

  • 55 293
  • 244

Tonnikala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Juuri näin. Pelkkä yritys ei riitä, kun joukkueen taitotaso ei vaan riitä Mestikseen. Vaikka molemmat pelit olivat maalinpelejä Ketterää vastaan, niin Ketterän laukaisumäärät: Tiistai 71 ja Keskiviikko 53 kertovat karua kieltä millaisessa mankelissa latvialaiset olivat. Muutenkin Mestiksen tasoerot ovat isot, niin häntäpäähän ei olisi joukkuetta kannattanut Latviasta raahata. Jos / kun joukkue aikoo ensi vuonna Mestistä pelata, niin ostohousut Jelgavassa jalkaan ja ostamaan 4-8 kovaa Mestis-tason vahvistusta ensi kauden joukkueeseen.
Mikäli aikovat jatkaa ja Mestis on samalla sivulla, niin varmaan joku kannustin esim. sarjasta potkiminen jos putoaa karsinnoissa motivoisi rakentamaan paremman jengin ensi kaudeksi. Olisi kiva nähdä myös, että keskittyisivät yhteen sarjaan kerrallaan, sillä eilen tai toissapäivänä taisivat pelata omaa sarjaa ja mestistä samana päivänä IG:n perusteella. Luulisi, että tällä on vaikutusta myös suorituksiin ja olisi lisäksi kiva tietää, että kiinnostaako Mestis sielä yhä vai oliko tämä kokeilu nyt kokeiltu.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Ensikaudella muiden mukana karsintoihin ja sarjan joukkuemäärän karsiminen. Oletetaan että vielä Jokerit olisi ensikaudella mukana 15 niin siinä karsinnoissakin olisi oikeasti tekemistä.
 
Espoonmies

14 jos liiton ilmoitus että kaksi karsii ja karsinnoissa on vain yksi paikka jaossa pitää. Jokerit tulisi siis putoavan joukkueen tilalle naljänneksitoista joukkueeksi.
 
Pardus

Jäsen
14 jos liiton ilmoitus että kaksi karsii ja karsinnoissa on vain yksi paikka jaossa pitää. Jokerit tulisi siis putoavan joukkueen tilalle naljänneksitoista joukkueeksi.
Mestiskarsinta
Ensimmäinen kierros pelataan otteluparein: Mestiksen viimeinen suomalainen joukkue – Suomi-sarjan ensimmäinen ja Mestiksen toiseksi viimeinen joukkue – Suomi-sarjan toinen, paras viidestä menetelmällä (3 voittoa). Otteluparien voittajat kohtaavat Mestiksen karsinnan toisessa vaiheessa paras seitsemästä menetelmällä (4 voittoa). Ottelusarjan voittaja saa paikan Mestikseen kaudelle 23-24.

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Mulla olisi sellaista mielikuvaa, että alunperin Zemgalen kanssa on tehty kolmen vuoden sopimus Mestiksessä pelaamisesta. Eli ellei Latviassa raha lopu seuralta, niin kait nuo noi kolme vuotta vetävät läpi. Ja jos tosiaan kolmen vuoden sopimus tehty, niin vaikea nähdä, että siihen sisältyisi karsintoja. Toisaalta kun sieltä Zemgalen suunnilta kuului myös sellaista, jossa toivoivat (en tiedä kuinka tosissaan), että Dinamo Riga voisi pelata Liigaa, niin voisiko Zemgale ja Dinamo Riga vaihtaa paikkoja tämän sopimuksen puitteissa?
 
Danone

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Koskien yleisestikin Liiton kilpailumääräyksiä, niin jonkin olisi kannattanut ne lukea vielä kertaalleen läpi ajatuksen kanssa sekä kitkeä edes potentiaaliset epäselvyydet. Jos oikein lukisi kuin piru raamattua, niin tämän perusteella Zemgale joutuisi karsintoihin, jos sijoittuu toiseksi viimeiseksi Mestiksen runkosarjassa. Toinen esimerkki on, että U20 karsintasarjassa tulee olemaan keväällä 8 joukkuetta, josta 2 parasta pelaa syksyllä SM-sarjaa ja 2 viimeistä Mestistä. Missään ei vaan ole kirjattu, mitä muille neljälle tapahtuu.
 
Jos luetaan kuin piru raamattua niin siinä tapauksessa että Zemgale on Mestiksen runkosarjan jumbo tulee toiseksi viimeiselle hikiset karsinnat sillä se joutuu pelaamaan sekä Suomi-sarjan ykköstä että kakkosta vastaan. Se on nimittäin samalla sekä runkosarjan toiseksi viimeinen joukkue että viimeinen suomalainen joukkue. Jos se sattuu voittamaan molemmat vastustajansa niin pelaako se vielä itseään vastaan paras seitsemästä -sarjan?

Tuokin on minusta vähän outoa että ensin pudotetaan kaksi joukkuetta pois paras viidestä -systeemillä ja sitten voittajat pelaavat paras seitsemästä. Toki paras viidestä antaa altavastaajalle paremmat yllätyssaumat ja sattuman vaikutus on suurempi. Suomen viihdyttävintä lätkää.

No tämä uutinen on sentään aika helposti ymmärrettävissä oikein toisin kuin tuo mainitsemasi U20 -karsinta jossa ei ole mitään järkeä. Virhe on tälläkin palstalla useamman kerran tuotu ilmi mutta korjausta ei ole tullut vaikka liitossa kyllä seurataan tätä palstaa.
 
Viimeksi muokattu:

Haidekkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa, Jokipojat, Corey Perry
Latvian pojat lässähtivät siten pikkuhiljaa odotetusti tuonne jumbosijoille vaikka rehellisesti sanoen odottelin alkuun vähän parempaa. Pidän silti hyvänä että heidät otettiin tähän mukaan. Koen että meidän suomalaisina pitää auttaa Latviaa kehittymään edes johonkin suuntaan, kuka muu niitä voisi auttaa? Me ollaan lähimmät "naapurit" jotka tuohon kykeneen. Rohkeesti vaan jatketaan yhteistyötä. Tämän mestiksen tulevaisuushan on ihan sekaisin kuin seinäkello, ketkä siirtyy liigaan ja milloin. Ketkä jää. Tuleeko A ja B.liiga yms.
 
Bugiranne

Menee vähän ohi aiheesta, Voisiko toimia jopa 2joukkuetta latviasta, toinen vaikka vähän tälläinen junioripainotteisempi ja sitten sinne mestiksen kärkeen joku Dinamo Riga/Mogo. parhaassa tapauksessa mestiksen kärjessä olisi siis Espoo,Jokerit(Oletettavasti kova joukkue)Latvialaiset, Ketterä ja Roki.
 
Viimeksi muokattu:

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Menee vähän ohi aiheesta, Voisiko toimia jopa 2joukkuetta latviasta, toinen vaikka vähän tälläinen junioripainotteisempi ja sitten sinne mestiksen kärkeen joku Dinamo Riga/Mogo. parhaassa tapauksessa mestiksen kärjessä olisi siis Espoo,Jokerit(Oletettavasti kova joukkue)Latvialaiset, Ketterä ja Roki.

Jos rehellisesti puhutaan niin mikähän intressi Mestiksellä olisi olla Latvian maajoukkueen pelaajien kasvattamo?
 
thnninen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon jääkiekkojoukkue, millä nimellä milloinkin
Jos rehellisesti puhutaan niin mikähän intressi Mestiksellä olisi olla Latvian maajoukkueen pelaajien kasvattamo?

Jos rehellisesti puhutaan niin raha.

Siis jos latvialaiset maksavat pelipaikasta. Muuten tuossa ei liene järkeä.
 
Bugiranne

Jäsen
Jos rehellisesti puhutaan niin mikähän intressi Mestiksellä olisi olla Latvian maajoukkueen pelaajien kasvattamo?
Itselläni taas ajatus, mitä järkeä Mestiksen on jatkaa nykyisellä mallilla, kun mahdollisuuksia nousta liigaan ei ole, tai ne on olemattomia, ja sarja jumittaa paikallaan.
Ja sarjassa on selkeitä kahden portaan joukkueita/organisaatioita, joista toisella puolella voisi olla annettavaa kovemmassakin sarjassa. Eikö nyt olisi aika koittaa jotain uutta ja raikasta?

Uskoisin että Latviasta voisi saada myös rahoitusta tähän leikkiin, josta ei myöskään olisi haittaa. Mutta se siitä tässä ketjussa.
 
Potku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Kivikova
Oletteko laskeskelleet, onko latvialaisjoukkue vierasjoukkueena vetänyt normaaleja Mestisjoukkueita enemmän vai vähemmän yleisöä kotimatseissa?
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Oletteko laskeskelleet, onko latvialaisjoukkue vierasjoukkueena vetänyt normaaleja Mestisjoukkueita enemmän vai vähemmän yleisöä kotimatseissa?

Katsojakeskiarvot vierasjoukkueittain:

1.K-Espoo
850​
2.Hokki
826​
3.Peliitat
810​
4.KeuPa HT
771​
5.TUTO Hockey
732​
6.Hermes
722​
7.FPS
718​
8.RoKi
676​
9.KOOVEE
660​
10.IPK
658​
11.Ketterä
656​
12.K-Vantaa
653​
13.HK Zemgale
627​
14.JoKP
611​

KeuPaa ja Peliittoja nostaa se, että ne ovat itse niitä seuroja, joiden kotipelejä käy katsomassa vähiten ihmisiä. Eli ne hyötyvät tällaisessa tilastossa siitä, että niiltä jää sellaisia vähäyleisöisiä pelejä pois mitkä laskevat muilla keskiarvoja. Vastaavasti taas hyvin yleisöä kotipeleihinsä vetävä RoKi häviää käänteisestä syystä johtuen jonkin verran.
 
Lähdepelto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä,Lukko
Jotenkin kummastuttaa tuossa Zemgalen tuloksen teossa että pelit päättyy maalin tappioihin oli vastassa sarjan kärki tai peräpään joukkue. Ihan kuin kunnon rökitys olis kielletty
 
jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Jotenkin kummastuttaa tuossa Zemgalen tuloksen teossa että pelit päättyy maalin tappioihin oli vastassa sarjan kärki tai peräpään joukkue. Ihan kuin kunnon rökitys olis kielletty

Samaa olen itekki ihmetellyt, pienistä asioistahan ne tässäkin sarjassa on kiinni voitakko vai häviäkkö.

Zemgalehan on päästänyt sijoitukseen nähen melko vähän maaleja, mutta vastaavasti tehnytkin niitä vielä vähemmän.
 
Tonnikala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Zemgale pelasi ainakin Espoossa sellasta kilpikonnapuolustusta, että sen avulla pysyivät pelissä. Todella uhrautuvaa ja tunnollista puolustuspelaamista mestisjoukkueelta. Ei vaan ihan riitä toistuviin voittoihin se pelkästään.
 
Bird

Jäsen
Suosikkijoukkue
Urheilullisesti avoimet sarjat
Huikea porukka muuten tämä Zemgale, kun joukkue onnistuu pelaamaan tänään samanaikaisesti kahdessa eri sarjassa! Mestis-peli Keuruulla ja samaan aikaan kotiottelu Latvian liigassa Prizma Rigaa vastaan. Myös lauantaina vastaava homma. Ja kyllä, tarkistin vielä Latvian liigan sivuilta asian eli ihan oikein näyttää tuo Flashscoren otteluohjelma.

Mahtaa olla aika väsynyttä menoa jo lauantaina Joensuussa, kun pelaavat viiden päivän sisään neljännen vierasottelun Mestiksessä. Ja koska samaan aikaan on näitä Latvian liigan pelejä, niin tuskinpa voivat kovin paljoa pelaajia kierrättää Mestis-otteluiden välillä.
 
Hyytiäinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
KeuPa & Ottawa
Keuruun pelit oli tasaisia ja pikaisella ottamalla sanoisin et Zemgale oli ehkä fyysisempi joukkue. Molemmat painoivat vauhdikkaasti ja etenkin jälkimmäinen peli oli viihdyttävä.

Omaan silmään ekassa pelissä maalilla ollut Eriks Vitols #70 oli kyllä poikkeuksellisen rohkea mailapelissään. Ei jäänyt hautomaan kiekkoja. Kultakypärällä tais olla 15p kerättynä.

Maaliskuussa olis sitten Lativan reissu.
 
Ccrb

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars
Jännitellään pääsevätkä Latvian junnarit jonkun mestis porukan yläpuolelle, kun sarja loppuu. Ylllättävän vähän maaleja on päästänyt joukkue.
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Zemgale voitti KOOVEEn 5-1 ja nousi Fopsin ohi. Zemgale on pelannut kaksi ottelua Forssaa vähemmän.
 
Hyytiäinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
KeuPa & Ottawa
KeuPalla on edessä Latvian reissu viikonloppuna. Joukkue menee bussilla maitse ja fanit kukin tavallaan. :) Innolla odotan tätä reissua kyllä! Sopivasti vielä pelit perjantaina ja lauantaina.
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Hallissa on hyvä meininki ja Janis on kova rumpali. Olut ja ymmärtääkseni muutkin alkoholijuomat maksavat 3 euroa ja ne saa viedä katsomoon. Jos hallin lähellä haluaa syödä niin me olimme pojan kanssa tyytyväisiä Picu Darbnican pitsoihin. Hauskaa matkaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös