Jokerit – uusi alku Mestiksessä

  • 1 327 632
  • 8 803
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Jokerit FC, JHC Helsinki
Noniin.

Pahoittelut etten ole aikaisemmin kerennyt tänne vastaamaan. Vaikuttaa siltä, että vallalla on melkoisen paljon väärinkäsityksiä meidän roolista ja näkemyksistä tähän tilanteeseen.

Kaikkia viestejä en valitettavasti ehdi lukemaan, mutta voisin alkuun vähän selventää yleisesti miten Eteläpääty ry:ssä toimitaan suhteessa Jokereihin. Kuten jo aikaisemmin kirjoitin, olemme sitoutumaton yhdistys ja ajamme jäsenistömme etua. Isommassa kuvassa pyrimme tottakai kehittämään myös koko Jokeriyhteisöä. Oleellisena osana tätä kehitystä on dialogi Jokerien kanssa. Yllä todetun mukaisesti olemme sitoutumattomia, emmekä hallituksessa ota vastaan mitään lahjuksia tai muuta "voitelua" Jokereilta tai kumppaneilta, vaan kaikki "hyöty" ohjataan jäsenillemme. Näin emme ole mikään almujen varassa toimiva hallitus, emmekä "pelkää" sanoa kovastikkin vastaan. Varmaan tuoreimmassa muistissa Rottapaidat (edit: korjataan sen verran, että paidat ja rottatifo yms. eivät olleet Eteläpääty ry:n virallisia juttuja, kun silloinen hallitus ei halunnut messiin virallisesi, jeesasivat kuitenkin logistiikassa yms. Itse en vielä sillon ollut hallituksessa, vaan jäsenenä vaan), Minsk-caset ja lopulta vaatimus KHL:stä vetäytymisestä. Paljon muutakin on.

Pääsääntöisesti ja normaalitilanteessa tällaista dialogia yhdistysten ja seuran välillä on käyty erilaisten palaverien muodossa ennen kauden alkua, kauden aikana ja lopuksi vielä kauden päätyttyä. Palavereissa välitämme fanien toiveita, kritiikkiä, kehuja, ideoita ja muutosehdotuksia Jokereille. Joskus väännetään isommista asioista ja joskus pienemmistä. Seuran suuntaan käytävä dialogi on yksi merkittävä vaikuttamiskeino kannattajille.

Vastaavanlaista dialogia tai sidosryhmäviestintää Etelepääty kävi myös jo hyvin aikaisessa vaiheessa Naurava Narri nimisen ryhmittymän kanssa. Sovimme alusta asti, että Nauravan Narrin ja Eteläpäädyn väliset keskustelut ovat luottamuksellisia, eikä niistä saa vuotaa tietoa eteenpäin. NN:n porukan lähtöajatuksena oli, että kannattajat ovat tärkein sidosryhmä ja siltä osin tärkeä keskustelukumppani jo projektin alkuvaiheessa.

Eteläpääty ry on yhdistyslain mukaan toimiva yhteisö, jonka jäseneksi jokainen Jokerifani on tervetullut. Nykyään liittyminen on vielä tehty todella helpoksi (www.etelapaaty.fi). Jokainen jäsen on äänioikeutettu valitsemaan yhdistyksen hallitusta vuosikokouksessa. Näin jokainen jäsen saa halutessaan äänensä kuuluviin. Näinpä Eteläpääty ry edustaa omalta osaltaa Jokerifaneja. Jos joku on toimintaan tyytymätön ja haluaa siihen muutosta, löytyy sille varsin helpot demokraattiset keinot. Otamme tietysi myös ihan palautettakin vastaan jäseniltä ja mahdollisilta tulevilta sellaisilta. De facto toimimme siis Jokerifanien äänitorvena Jokerien organisaation suuntaan. Tietenkään emme edusta KAIKKIA faneja, eivätkä kaikki ole kanssamme samaa mieltä. Jokaisella on kuitenkin vaikutusmahdollisuudet. Se on tämän demokraattisen prosessin ja yhdistyksen hienous.



Naurava Narri ei lopulta päässyt neuvotteluissa maaliin Jokerit ry:n kanssa, eivätkä näinollen päässeet tiedottamaan oikeastaan mitään tekeillä olevasta projektista, joitain mediaan annettuja lausuntoja lukuunottamatta. Tuo ei kuitenkaan ollut läheskään koko kuva. Täällä verrattiin, että Naurava Narri pelasi "avoimin kortein". Todellisuudessahan he julkaisivat vain yhden tiedotteen, jossa totesivat, että hommaa ei enää edistetä.

Tässä kohtaa mediassa oli päällä melkoinen pyöritys. Eteläpääty oli useaan kertaan yhteydessä "epävirallisia reittejä" Jokerit ry:hyn. Tämän lisäksi jalkaisimme myös vetoomuksen (Tiedotteet | Eteläpääty), jossa vaadimme ry:ltä avoimempaa tiedotuspolitiikkaa. Old Chiefs ry oli samassa vetoomuksessa kanssamme, Fan Club ei lähtenyt tuohon mukaan.

Lopulta pääsimme samaan neuvottelupöytään Jokerit ry:n kanssa. Mukana olin minä, OC:n Pave sekä Fan Clubin edustaja. Jokerit ry:n hallituksesta paikalla oli myös mm. puheenjohtaja Borgstörm ja Mäkinen. Palaverissa oli myös ensi kertaa Joel Harkimo. Alkuun ry:stä avattiin meille heidän tilannettaan ja perusteltiin sitä, miksi Nauravan Narrin kanssa homma oli kaatunut. Kuten ry:n tiedotteestakin tuli ilmi, olivat he löytäneet mielestään paremman kumppanin viemään Jokereita eteenpäin. Valitettavasti vaan päivää aikaiseemin oli tullut liigan päätös laittaa prosessi jäihin. Tässäkin palaverissa vaadimme ry:ltä useaan kertaa aktiivisempaa tiedottamista Jokerien asioita. Perustelivat omaa tiedotuslinjaansa mm. areenakauppohin liittyvällä salassapidolla ja siihen liittyvällä juridiikalla ja sillä, ettei heidän kannata tiedottaa keskeneräisistä asioista. Henkilökohtaisesti pidän tuota ihan fiksuna linjana, yleisesti, ihan kuten ei Naurava Narrikaan tiedottanut mistään keskeneräisestä, mutta tässä tilanteessa ry:n olisi ehdottomasti pitänyt ottaa aktiivisempi rooli ja ns. median narratiivi haltuun. Näin ei kuitenkaan haluttu tehdä vaatimuksistamme huolimatta.

Samassa palaverissa Jolle kertoi myös omasta asemastaan. Kysyimme suoraan, että mikä hänen roolinsa tulee olemaan ja vastaus oli, että "hän ei rehellisesti sanottuna vielä tiedä" ja että nyt tekee töitä Jokerisydämmellä tjsp. Tiedostamme, ettei Joel Harkimo itse ole tehnyt varsinaisesti mitään väärää Jokereita kohtaan, eikä hän ole vastuussa "isänsä synneistä". Kyseenalaistimme kuitenkin vahvasti hänen julkisen toimintansa tällaisen yhtiön taustalla perustuen siihen, miltä toiminta vaikuttaa ulospäin, tietäen Hjalliksen historian. Jolle ymmärsi kantamme ja totesi, ettei projektista ole todellakaan tarkoitus tulla mikään "Jollen Jokerit". (Korostan tässä vielä erikseen, että se, että käymme Jollen kanssa keskustelua, ei tarkoita sitä, että olisimme hänen äänitorvensa tai hänen "puolellaan".)

Palaverissa käytiin hyvin ylätasolla läpi ry:n ja "Jollen" suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Oli jälleen selvää, että Helsinki-Halli oli merkittävässä roolissa tulevaisuuden suunnitelmissa. Hallilla on iso merkitys Jokerit ry:lle (mm. ihan yleisen jäätilanteen takia Stadissa), mutta myös rahoittajaehdokkaalle. Liputimme (taas) halliasian epävarmuutta, mutta meille vakuuteltiin, että se kuvio on edennyt hyvin ja olisi ratkeamassa. Penäsimme varavaihtoehtoa tietäen vähän Nordiksen aikatauluista ja siihen liittyvistä aikarajoista.

En tarkalleen muista mitä kaikkea viestinvaihtoa tässä välissä tapahtui. Jossain kohtaa tuli tieto, että Joel Harkimo omistaa 100% Team Jokerit oy:n osakkeista. Tässä kohtaa olimme tottakai taas yhteydessä Jokerit ry:hyn ja vaadimme tietoa, onko mahdollisesti tullut joku uusi käänne. Sieltä kerrottiin, että kyseessä on suunniteltu välivaihe ja "todelliset omistajat" astuvat esiin, kun hommat tästä etenevät ja paketista ollaan valmiita tiedottamaan. Jälleen kerran kritisoimme Jollen valintaa tähän, olkoonkin että kyseessä olisi vain mainittu "välivaihe".

Tässä pääpiirteissään aikajanaa tähän mennessa. Noh, aikaa kului, kunnes Eteläpääty ry:n, Old Chiefs ry:n ja Fan Club ry:n edustajat kutsuttiin uuteen "statuspalaveriin". Tämä siis se viimeisin palaveri, josta mainitsin ja kirjoittelin. En edelleenkään aio mennä suunnitelmien yksityiskohtiin. Palaverissa oli paikalla kolme henkilöä: "tuleva toimitusjohtaja", sekä eräs tuleva osaomistaja/"urheilujohdon konsultti" tai muu vastaava, jotka olivat äänessä. Näiden lisäksi palaverin koolle kutsunut Jolle. Näistä kahdesta muusta osaan kertoa sen verran, että eivät välttämättä ole suurelle yleisölle kovin tuttuja nimiä, enkä pikaisella haulla nimiin törmännyt täällä Jokerien palstallakaan.

Kuten jo aikaisemmin kirjoitin, palaverissa esiteltiin runko Jokerien uudelle tulemiselle, melko tarkasti jopa. Paketissa oli hyvin paljon samaa, kuin Nauravan Narrin suunnitelmassa ja se vaikutti ammattimaiselta. Tarkemmin en voi mennä yksityiskohtiin, koska näitä pyydettiin pitämään salassa.

Hallin rooli tässä kaikessa tuli taas esille. Jälleen kerran, kolmiäänisesti, JOKAINEN faniyhdistys penäsi tilanteen ratkeamista ja mahdollisia varasuunnitelmia sen varalle, ettei paikallaan junnannut Areenakauppa tuosta etenisi.

Se että tällaista dialogia faniyhdistysten ja "seuran" välillä käydään ei ole mitenkään tavallisesta poikkeavaa. Se, että dialogia käydään, ei tarkoita sitä, että olisimme kaikista keskuteluista samaa mieltä tai automaattisesti meille puhuvan tahon "puolella". On kuitenkin hyvien tapojen mukaista, ettemme vuoda näitä käytyjen keskuustelujen sisältöjä eteenpäin, kun on salassapidosta sovittu. Yksikään virallinen taho ei halua käydä dialogia yhdistyksen kanssa, joka ei ole luotettava.

Mä ymmärrän, että kollektiivisesti Jokerifaneja turhauttaa tämä nykyinen tilanne. Minua myös, ihan helvetisti. Vallalla tuntui olevan käsitys siitä, että mitään ei tapahtuisi Jokerien taustalla ja ettei olisi olemassakaan mitään tahoa Nauravan Narrin jälkeen/lisäksi, joka tekisi töitä Jokerien paluun eteen. Mä halusin näitä käsityksiä oikaista kertomalla ylätasolla tilanteesta, jossa ollaan: jotain tapahtuu ja joku näitä asioita yrittää edistää. Enempää kun ei voi sanoa, ajattelin että edes tuon tiedon "varmistaminen" helpottaisi jonkun oloa. Syvät pahoitteluni, jos olen jonkun mielen näillä kommenteilla pahoittanut.

Eteläpääty ry:n puolesta toivottelen kaikille palstalaisille niin hyvät joulut, kuin se tässä tilanteessa on mahdollista. Ainut toiveemme Joulupukille on Jokerien edustusjoukkueen paluu.

-Roope, Eteläpääty ry

Edit: tägätään tänne vielä keskustelussa mukana olleet mm. @Clubittaja @McMulligan @Valle @
 
Viimeksi muokattu:

CreaseMonkey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Kiitokset @Eteläpääty Ry selvityksestä.

Snadisti huvitti, että ekassa tapaamisessa Jolle ei "rehellisesti sanoen" tiennyt mikä hänen roolinsa tulee Jokereissa olemaan.

Toivottavasti asia on hänelle jo selvinnyt...
 

massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
ns. median narratiivi haltuun.
Ja lienee se syy miksi Team Jokerit ei, eilistä Mäkisen melko kummallistakin ulostuloa lukuunottamatta, ole mediaa haltuun ottanut on ainakin osittain tietämättömyys J Harkimon(kin) roolista. Tästä media kysyisi varmasti ja jos vastaus on en tiedä niin aiempi "en ole keulakuva" asia kaivettaisiin varmasti esiin. Mutta mutkiahan tässä selvästi näyttää tulleen matkaan.
Mä halusin näitä käsityksiä oikaista kertomalla ylätasolla tilanteesta, jossa ollaan: jotain tapahtuu ja joku näitä asioita yrittää edistää.
Niin. Tapahtuu ja tapahtuu. Ei ole joukkuetta eikä hallia. 10kk on mennyt siitä kun KHL jäi taakse. Paino taitaa edellään olla sanalla yrittää ja kädet on hartioita myöten ristissä että hallikauppa ratkeaisi ja rahasäkki tipahtaisi Team Jokerit Oy:n syliin. Oikeastaan kaksi asiaa kiinnostaa- onko tämä hallin tuleva omistaja seuran takana vaikka hallikauppa viivästyisi ja Jokerit joutuisi vetämään kauden esim.Nordiksella, Espoossa tai Vantaalla? Ja onko pelipaikkaa tiedusteltu muualta kuin Nordikselta?
 

Synyster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Älkää ottako tätä provona.

Ihmettelen suunnattomasti kuitenkin, että faniyhdistykset suostuvat yhteistyöhön Harkimon kanssa. Kun yhteyttä ei torpata heti ensikontaktista, antaa se oikeutuksen Joelille puuhastella omiaan kulisseissa ja ”seuran” taustoissa. Eikä se ole Joelin vika, että Hjallis on isä. Jokerit-logon kanssa sen kuitenkin luulisi olevan ylitsepääsemätön este kannattajille.

Ymmärrän, että seura on tärkeä. Mutta onko niin, ettei sillä ole niin väliä millainen versio siitä on olemassa?
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree! , Україна
Mielenkiintoinen ulostulo!

Äkikseltään vaikuttaa omaan silmään, että samaa kakkua yritetään paketoida erilaiseen kääreeseen, kunnes se alkaa kelvata. Jos realiteetti on se, että tämä kakku tai ei kakkua ollenkaan. Niin voi olla, että voisi olla kuitenkin järkevää valita se kakku kuitenkin. Lähtisi edes homma jotenkin liikkeelle. Koska muussa tapauksessa voi olla edessä Jokereiden hautajaiset (jos ei muita innokkaita rahoittajia löydy).

Vaikea tilanne moraalisesti.
 

Synyster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Mielenkiintoinen ulostulo!

Äkikseltään vaikuttaa omaan silmään, että samaa kakkua yritetään paketoida erilaiseen kääreeseen, kunnes se alkaa kelvata. Jos realiteetti on se, että tämä kakku tai ei kakkua ollenkaan. Niin voi olla, että voisi olla kuitenkin järkevää valita se kakku kuitenkin. Lähtisi edes homma jotenkin liikkeelle. Koska muussa tapauksessa voi olla edessä Jokereiden hautajaiset (jos ei muita innokkaita rahoittajia löydy).

Vaikea tilanne moraalisesti.

Itse ajattelen niin, että tilanne on päästetty tähän sivusta seuraamalla, varsinkin kun kannattajayhdistyksillä on ollut tieto että Harkimo jossain roolissa mukana on. Suurella kannattajamassalla tätä varmistettua informaatiota ei (?) ole ollut että mies istuu ihan neuvottelupöydissä asti. Silloin ei pystytä myöskään reagoimaan rajusti, kun tilannekuvasta ei tiedetä juuri mitään.


Heti alkuun kuvion torppaamalla olisi Jokereilla edelleen ollut hype ja kiinnostusta. Harkimo ja Borgström parhaassa tapauksessa ulos, ja jakkaroille seuraavat tekijät. Nyt Jokerit on jo hiipunut kiinnostukseltaan, ja kaikki ulospäin tuleva info on tilannetta pahentavaa. Kuka tuohon kätensä löisi?

Näin ulkopuolelta minä näkisin, että kannattajayhdistykset ovat J.Harkimon mukaan tulon jälkeen olleet omalta osaltaan passiivisuudellaan ajamassa Jokereiden tilannetta tähän, mikä se on nyt. Pettäneet sen suuremman Jokerit-yhteisön.
 

jokerit67

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ensin Jolle ei osaa sanoa mikä hänen rooli tulee olemaan ja vakuuttaa ymmärtävänsä, että hänen julkinen toiminta Jokereissa aiheuttaa paljon kielteisiä ajatuksia fanien keskuudessa. Toteaa myös, ettei projektin ole todellakaan tarkoitus olla "Jollen Jokerit".

Seuraava update: Jolle omistaa 100% Jokereista.

Tämä päätös itsestään menetti ne jäljelle olleet luottamuksen rippeet tämän touhuporukan tekemiseen.
 

Animal

Jäsen
Miksi Vantaa tekisi näin? En keksi mitään motiivia kaupungille jeesata naapurikunnan joukkuetta. Saman rahan saanee KiVan junnuilta kuin Jokerien edustukselta.
Vantaalla on 200 000 asukasta ja neljä kaukaloa (Myrtsi ja Tikkurila). Verrokkina Mäntsälässä 15-20 000 asukasta ja kaksi kaukaloa. Vantaa ei anna Helsingin Jokereille mitään vuoroa ohi oman kaupungin toimijoiden ellei seuran nimi ole Vantaan Jokerit ja yhtiön kotipaikka Vantaa. Vantaan jäävuorojaossa Kiekko-Vantaa Itä U17 menee Jokerien edelle. Se on jokaisen syytä ymmärtää, kun pohtii Tikkurilaa vaihtoehtona. Yksittäiset pelit on eri asia.
 

Ladex

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Onpa vitsi koko seura! Odotellaan silmät ummessa vapahtajaa, ainoa suunnitelma että jostain ilmaantuu uusi sugardad.

No ei nykymaailmassa tule tapahtumaan. Kepeet mullat, toivottavasti junnuille löytyy harrastuspaikkoja.
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree! , Україна
Kepeet mullat, toivottavasti junnuille löytyy harrastuspaikkoja.
Tätä kun tässä pyörittelee, niin tämä "kepeät mullat" (väliaikaisesti) vaihtoehtokaan ei välttämättä ole niin paha, mikäli jonkunlainen haudasta ylösnousemus olisi mahdollisuus suorittaa myöhemmin terveemmällä pohjalla esim. K-Espoo tyylisesti. Vaatisi tosin varmaan useamman vuoden, että hommaa saataisiin tunkattua ylös. Ja ennen kaikkea pitäsi löytyä/ilmestyä oikeat ihmiset projektia vetämään. Lopputulos voisi olla kuitenkin erittäin hyvä ilman mitään luurankoja kaapeissa. Mutta tietenkään mitään varmuutta ei voisi taata, että projekti ottaisi tulta alle. Sikäli vaikea valinta, jos siellä nyt jotain valmista ratkaisua tarjotaan.
 

Ikurin Vireä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves talvella ja Ilves kesällä, Ikurin Vire
Ja lienee se syy miksi Team Jokerit ei, eilistä Mäkisen melko kummallistakin ulostuloa lukuunottamatta, ole mediaa haltuun ottanut on ainakin osittain tietämättömyys J Harkimon(kin) roolista. Tästä media kysyisi varmasti ja jos vastaus on en tiedä niin aiempi "en ole keulakuva" asia kaivettaisiin varmasti esiin. Mutta mutkiahan tässä selvästi näyttää tulleen matkaan.
Harkimon suvussa on useampi henkilö, jotka elävät mediasta ja julkisuudesta, ja käyttävät niitä oman etunsa ajamiseen. Tuskin kyse on osaamattomuudesta tuolla alalla. Jäljelle jää tosiaan se vaihtoehto, että mediaa ei haluta ottaa haltuun, koska taustalla olevat toimet ja tosiasiat eivät sovi haluttuun tarinaan. Mielummin pidetään mukana sopivia tahoja, jotka eivät halua liikaa keikuttaa venettä. Tahoja, jotka haluavat mielummin uskoa, että homma on jollakulla hanskassa ja se etenee.

Tarkoittaako se sitten vääriä henkilöitä ja kontakteja, vääristä paikoista tulevaa rahaa, muunneltua totuutta tai vain - ainakin tässä vaiheessa - katteettomia, suuria lupauksia. Yhtäkaikki, täysi hiljaisuus median suuntaan tällaisissa asioissa yleensä tarkoittaa, että halutaan pitää "vallan rakkikoirat" pois kintereiltä.
 

Target

Jäsen
Suosikkijoukkue
Löytyy
Harkimon suvussa on useampi henkilö, jotka elävät mediasta ja julkisuudesta, ja käyttävät niitä oman etunsa ajamiseen. Tus
Vaalit lähestyy. Helmikuussa paukkuu palstatilaa Jokerit - Mestis - Nordis kombinaation julkistuksella? Jolle muistuttaa hänen visioistaan Jokerit tai kansanedustajat. Jokerikannattajat äänestävät paniikinomaisesti Jollen vittuun Jokereista.
 

totonboset

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & Canes
Harmittaa kyllä suuresti, että Jokerit on joutunut tällaisen pelleilyn (heh) uhriksi. Yksi suomikiekon hienoista ja tärkeistä brändeistä kyllä onnistuttiin tuhoamaan vajaassa 10 vuodessa melkoisen täydellisesti, eikö virheistä tunnuta ottavan opiksi.

Vaikka moni vastustaa Jokereiden paluuta Liigaan tai edes Mestikseen, niin itse muistelen lämmöllä aikaa jolloin Jokerit kävi täyttämässä Raksilan kärkikamppailun merkeissä, tai aikaa kun Liigaan noussut Kärpät yllätti kaikki laittamalla Jokerit lomille playoffeissa. Paljon tunnetta ja hienoja muistoja kertyi kyllä vuosien mittaan, ja sen aisti katsomossa jokaisessa kohtaamisessa.

Mielestäni Jokereiden pitäisi lähteä rakentamaan uutta projektia Mestiksestä täysin ilman vanhoja puuhamiehiä. Hankitaan se kunnioitus takaisin rehellisellä työllä, omilla kasvateilla/junioreilla ja voittamalla Mestis + mahdolliset karsinnat. Mielestäni tällainen ratkaisu toisi suomikiekkoon aivan uutta eloa ja loisi pohjan myöhemmälle paluulle Liigan kärkeen. Ehkä niistä junioreista ja kasvateista kasvaa kahden vuosikymmenen kestävä runko menestykselle, kuten Kärpillä kävi 2000-luvulla.

Asia voidaan hoitaa joko kunnioitettavalla tavalla tai jatkamalla surullista kabinettipeliä. Tässä on mahdollista saada aikaan hieno historiankirjoihin jäävä tarina paluusta kärkeen, tai projekti joka aiheuttaa lähinnä oksennusrefleksiä jääkiekkoyhteisössä.
 

SirKepola

Jäsen
Suosikkijoukkue
AS Roma
Valitettavasti taitaa olla liian myöhäistä tuolle @totonboset kauniisti kuvailemalle hienommalle versiolle tarinasta.

Plus valitettavasti KHL-aikaa ei pystytä ikinä pyyhkimään pois historiankirjoista ja se tulee tietysti aina olemaan valtava tahra Jokereiden historiassa.
 

-Ville-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadin Jokerit 1967-2014 & 2023> | Leijonat | Nato
Mielestäni Jokereiden pitäisi lähteä rakentamaan uutta projektia Mestiksestä täysin ilman vanhoja puuhamiehiä. Hankitaan se kunnioitus takaisin rehellisellä työllä, omilla kasvateilla/junioreilla

Tismalleen näin. Ja näin olisi myös tapahtunut, mikäli tuotemerkin omistava Ry olisi ollut järkevä viime elokuussa ja lähtenyt puhtaalle pöydälle rakennetun Nauravan Narrin kanssa rakentamaan Jokerien tulevaisuutta. Tosin kirjoitat tuossa Mestiksestä, näiden tarkoitus oli tulla suoraan liigaan syksyllä 23.

Kuluneen syksyn aikana uusi - täysin KHL-vapaa - organisaatio olisi pitänyt huolen, että meneillään olevan välivuoden aikana Jokeribuumi kävisi kierroksilla: fanien keskuudessa odotettaisiin hartaasti 23 syksyä ja sitä kun Jokerit palautetaan kotimaiselle kiekkokartalle. Liigahakemus olisi jätetty jo ajallaan ja kuluneen syksyn aikana olisi esim. voitu tehdä 5000:n kausikortin ennakkovaraus-systeemi riippumatta syksyn 23 pelipaikasta: Areena tai Jäähalli (jonka kanssa NN kävi neuvotteluja jo viime elokuussa - vääristä mediatiedoista huolimatta).

Henkilöt hankkeen takana sekä rahoitus, paluusuunnitelma ja tahto tehdä se olivat kaikki valmiina. NN oli valmis tulemaan suunnitelmansa kanssa ulos heti kun nimet olisivat olleet tuotemerkin osalta papereissa Ry:n kanssa.

Nämä tiedot perustuvat luottamukseen joka syntyi viime kesän kuluessa eikä itselläni ole syytä epäillä kerrottua.

En voi kuin toivoa näin jouluaattona, että toivottavasti Harkimoiden projekti kokee pelkästään epäonnistumista, taloudellisia menetyksiä ja lopulta tuotemerkin päätymistä uudestaan kauppatavaraksi. Mielummin ilman Jokereita kuin Harkimoiden Jokerit. Sattuu toki sanoa näin, mutta pakko olla rehellinen.
 

totonboset

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & Canes
Hyi olkoot mitä muistoja. Oliko vika peli ja Korhonen(?) seisoi päällään ja näädät voitti 1-0.

Kyllä taisi olla. Heikkilä nosti muuan Pyörälän tuona vuonna kokoonpanoon ja muutamaa vuotta myöhemmin sitten ratkoi finaaleita.

Lapsena se oli melkoinen elämys kun Suomen suurin ja suu suki katsottu Jokerit tuli Ouluun vierailulle. Ihmeellisen nopeasti Kärpät sitten nousi asetelmaan missä oltiinkin asetelmassa etelä vastaan pohjoinen ja tapeltiin voitosta tosissaan jokaisella kaudella. Kyllähän noiden 2000-luvun kiihkeiden sarjojen ja pelien myötä syntyi melkoinen taistelupari ja jokainen peli runkosarjassakin tarjosi kyllä viihdettä, kun molemmat joukkueet halusivat 1-0 tuloksen sijaan voittaa 5-0.

Kyllähän noita kohtaamisia on ikävä ja toivottavasti päästään pian Jaffalaan taas Jokereita kaatamaan. Pitäähän se olla toinen ökyseura Iltasanomille haukuttavaksi!
 

Letkuspede

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Pens

Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roihu
Järkyttävän typerää ja tietämätöntä toivotaan-toivotaan-sekoilua ajatella, saati julistaa, että areena-ongelma ratkeaa tuosta noin vaan, kun ostajakin on jo tiedossa.

Tyypit eivät ole vaivautuneet ottamaan selvää, tai edes kysymään keltään, kuinka mutkikas ja aikaa vievä, kenties mahdoton, prosessi areenan osto/myynti on nykyisessä pakotetilanteessa.

Pihtiputaan mummokin tietää, kuinka mahdotonta oligarkkien, ja muiden murhaajien, on tällä hetkellä tehdä Suomessa miljoonakauppoja.

Mutta nämä jehut eivät tienneet edes sitä. Miten tuollaisten hemmojen vastuulle voi kukaan luottaa hetkeksi edes kirjastokorttiaan?
 

Aake

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit vuodesta 1983, HJK
@Lapanen kanssa samaa mieltä, että tästä touhusta paistaa tyhmyys läpi. Annetaan avaimet ekalle joka koputtaa oveen ja kertoo juttuja miljoonayhtiöistä ja kuinka hoitaa kaiken parissa viikossa kuntoon. Samalla ollaan täysin tietämättömiä ympäröivästä maailmasta ja luullaan että voidaan selvittää kansainväliset pakotteet ja palauttaa seura ilmoitusluontoisena asiana huipulle - ilmeisesti ilman että edes ollaan yhteydessä asioista päättäviin tahoihin. Siis joo, kyllähän se kuulostaa hyvältä jos joku tupsahtaa paikalle ja kertoo että hoitaa Areenan ostajaksi ison kansainvälisen yhtiön ja että Jokerit paketoidaan mukaan. Ja että mennään liigaan. Kiinnostusta Areenaan varmasti on. Mutta olisiko ehkä kannattanut miettiä ensin vähän aikaa, että onko tää oikeasti nyt realistista?

Liigapaikka ensi kaudelle meni jo kun valittiin näin, nyt odotellaan kuinka paljon muuta vedetään vessan pöntöstä alas ennenkuin pelataan jossain. Joku Mestis ja Areena tai Mesis ja Helsingin jäähalli ensi kaudelle sopii itselleni vallan mainiosti, mutta kun siihen alkaa vähän jo usko mennä. Hieman myös epäilen että näillä kavereilla jotka siellä nyt hääräävät ei riitä nöyryys lähteä pienemmästä liikkeelle, vaan kyllä siellä säädetään Areenaa vielä hyvän tovin. Kuten sanottua: olen mielelläni väärässä ja minulle sopisi oikein hyvin Mestis tai Suomisarja esim. Pirkkolassa. @-Ville- toivomukseen sen verran, että kuinkakohan kauan tuossa voisi mennä ennenkuin tämä yksi kaveri luovuttaisi ja luopuisi oikeuksista? Ei se ihan heti varmaan tapahdu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös