Pesiskausi 2022

  • 304 693
  • 2 301
Suosikkijoukkue
Tappara, Sotkamon Jymy
Jymy on pudonnut välierien ulkopuolelle -89 vuonna alkaneella pääsarjauralla vuonna 1989 ja 1999. Jotta onhan se kova kolaus jos tänään tai torstaina lauluun lähdetään.
 
skode

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Koplalta mielestäni hyvät muutokset. Vartama kärjeksi, Saukko numerolle kaksi, Mäentausta jokeriksi ja Hämäläinen palaa kolmoskopparin tontille.

Tästä on itse ole hieman erimieltä. Se että Hämäläinen tulee koppariksi on hyvä, mutta kyllä itse ainakin olisin Nikkaseen sen vaihdon tehnyt. Mäentausta-Hämäläinen pari on vaan yksinkertaisesti tänä kesänä pelannut pääsääntöisemmin paremmin kuin Nikkasen kanssa kumpikaan. En vain ymmärrä miksi Nikkasta pitää väkisin peluuttaa?

Ulkopeliin tämä sarja tulee lopulta ratkeamaan. Vaikka Koplalla tässä nyt on ollut ulkona heikompaa alkukauteen verrattuna, ero on kuitenkin ulkopelin tasossa vielä Tahkoon melko iso. En vain ymmärrä miksi parasta kokoonpanoa ei peluuteta?

Toinen mielenkiintoinen juttu ihan oikeasti on se, että annetaanko Hacklinin vielä edetä? Idioottimaisia paloja niin takaetenemisissä kuin kentälle menoissa kun on tällä hetkellä selvästi joukkueen heikoimmat jalat varustettuna suurimmalla etenijän egolla. Meriläinenkin taitaa nykykunnossaan kipittää pesävälit nopeammin.
 
Sinkilä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, ManU, Pesäkarhut, SoJy, Valepa, Narukerä
Olis. Vaikka tämä kausi uhkaa loppua lyhyeen, niin tämä on Jymylle hyvä paikka uusiutua. Itellä ei oo hätä yhtää, Jymy tulee kyllä takaisin, vaikka kisa pesiksen huipulla on kovempi kuin kenties koskaa. Ja se on hyvä.
Onko Körköllä ensi kaudesta lappu KeKiin?
Ja olisiko ylipäätään parannus?
Muita potentiaalisia ehdokkaita?
 
H.J.Simpson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Barça, Tahko, Flyers
Tästä on itse ole hieman erimieltä. Se että Hämäläinen tulee koppariksi on hyvä, mutta kyllä itse ainakin olisin Nikkaseen sen vaihdon tehnyt. Mäentausta-Hämäläinen pari on vaan yksinkertaisesti tänä kesänä pelannut pääsääntöisemmin paremmin kuin Nikkasen kanssa kumpikaan. En vain ymmärrä miksi Nikkasta pitää väkisin peluuttaa?
Mielenkiintoista kyllä nähdä Tahkon kotiutukset tänään, sunnuntaina selkeästi painostettiin Mäentaustaa, mikä tuottikin tulosta. Ja tämä varmaan myöskin ainakin osasyy, miksi mies on jokeripaidassa.
 
skode

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Mielenkiintoista kyllä nähdä Tahkon kotiutukset tänään, sunnuntaina selkeästi painostettiin Mäentaustaa, mikä tuottikin tulosta. Ja tämä varmaan myöskin ainakin osasyy, miksi mies on jokeripaidassa.

Ensimmäisessä pelissa KPL oli pelin päällä koko pelin ulkopelin osalta, jos viimeisen jakson läpäriä ei lasketa joten ihan mielenkiinnolla lähden kyllä seuraamaan mikä tänään on päivän epistola.

Siitä jännä ja herkkä laji että yhdellä mokalla tai hienolla suorituksella peli voi kääntyä ihan ylösalaisin. Jos viime pelin Meriläisen läpilyönti olisi tyhjentänyt kentän ekalla jaksolla, voisin jo kuuluttaa KPL:n varmana jatkoon.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Tuosta Oulun tilanteesta vielä semmoinen, että ei se ainakaan jatkuvuudesta ja pelaajien pitämisestä joukkueessa voi olla kiinni, että nousua ei taaskaan tullut. Heillähän oli tänä vuonna edelleen melkoisen paljon samoja pelaajia, jotka pelasivat esimerkiksi vuonna 2020, kun HP viimeksi heidät pudotti.

Näin väittäisin, että Haminassa on pelaajien vaihtuvuus ollut suurempaa, kuin Oulussa. Lisäksi Lipolla on selvästi enemmän omia kasvatteja joukkueessa, kuin meillä. Eihän meillä ole, kuin 3 omaa kasvattia pelaavassa kokoonpanossa silloin, kun parhailla pelataan. Noin karkeasti ottaen puolet pelaavasta 12 miehen porukasta on vaihtunut joka kaudelle jo monen vuoden ajan.

Mulle on heistä syntynyt vaan kuva sellaisena joukkueena, että runkosarjassa ovat kyllä parhaimmillaan lähes voittamattomia, mutta sitten kun se oikeasti kova paikka tulee pudotuspeleissä, niin kaikki tekeminen murenee ihan täysin.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Ei ole kysymys omista kasvateista tai keskinkertaisuuksien pitkistä sopimuksista vaan Superin joukkueen kasvattamisesta.

Jos halutaan nousta Superiin pysyvästi, pitää kasvattaa nuorista lupauksista runko tai pitää olla tarpeeksi rahaa ostaa se. Lipolla ei tuntunut olevan kumpaakaan, nousua vaan tavoitellaan, sen jälkeen mietitään tulevaisuutta.

Lipon (Läpilyönti Oy) olisi pitänyt satsata nuoriin huippulupauksiin ja hyvään valmennukseen neljä vuotta sitten. Rakentaa projekti, jonka tavoitteena olisi ollut nousu esim. tänä vuonna.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Onko Körköllä ensi kaudesta lappu KeKiin?
Ja olisiko ylipäätään parannus?
Muita potentiaalisia ehdokkaita?
Näin pahaa unta, että Hylkilä oli Jymyn pelinjohtajana kunnes heräsin tärisevänä ja hikoilevana… true story

Körkkö lähes yhtä paha. Vaikka Keki ihan hyvin suoriutuukin, niin oma mielipide on, että Körkkö ei ole kummoinenkaan pelinjohtaja.

Laitan rahani siihen, että pelinjohdossa on ensi kaudella yksi Korhonen.
 
Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Tästä on itse ole hieman erimieltä. Se että Hämäläinen tulee koppariksi on hyvä, mutta kyllä itse ainakin olisin Nikkaseen sen vaihdon tehnyt. Mäentausta-Hämäläinen pari on vaan yksinkertaisesti tänä kesänä pelannut pääsääntöisemmin paremmin kuin Nikkasen kanssa kumpikaan. En vain ymmärrä miksi Nikkasta pitää väkisin peluuttaa?
Tuosta olen samaa mieltä, Mäenstausta-Hämäläinen pari olisi ehdottomasti ollut myös vaihtoehto ja Nikkanen jokerina, vaiko jopa kokonaan kokoonpanon ulkopuolelle. Eli otetaan sen verran takaisin, että muut muutokset hyviä, edellä mainitusta voidaan keskustella.
 
Rara

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Sotkamon Jymy on nyt hävinnyt 8 pudotuspeliottelua peräkkäin. Sarjan mittakaavassa tämä ei ole mitään poikkeuksellista, esim. Kossulla ja Jymyjusseilla on tälläkin hetkellä menossa 9 pudtotuspelitappion putki. Mutta onhan tuokin kyllä jo käsittämättömän epä-Jymymäinen putki. Sen sijaan ainoastaan 2 tehtyä juoksua yhden pudotuspelisarjan aikana on kyllä pakko olla Superpesiksen ennätys.
 
Sinkilä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, ManU, Pesäkarhut, SoJy, Valepa, Narukerä
Kyllähän tämä Jymyn suoritus tuolla rosterilla on sellainen, että pelinjohtajaa tulisi vaihtaa.
 
Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kyllähän tämä Jymyn suoritus tuolla rosterilla on sellainen, että pelinjohtajaa tulisi vaihtaa.
Eikös Sotkamon rosteria pidetty 4-5 parhaana ennen kauden alkua?

Kouvola voittaa juoksut 9-2, mutta häviää pelin.
 
Sinkilä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, ManU, Pesäkarhut, SoJy, Valepa, Narukerä
Eikös Sotkamon rosteria pidetty 4-5 parhaana ennen kauden alkua?
Varmaan näin ennen kauden alkua, mutta tulihan tuohon Viita kesken kauden.
Lisäksi esim. Vihanto löi kunnolla läpi ja Huotarikin tuli puskista jo hyvälle tasolle.

Ja oli rosteri mikä tahansa niin pudotuspelisuoritus on säälittävän surkea.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Jymy 3-0 lauluun ja Tahko pistää Koplaa todella ahtaalle. Nämä molemmat asiat, ja varsinkin tuo jälkimmäinen tekee tosi hyvää tälle lajille.
 
Petr T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks | Kärpät | SoJy
Voi kuinka väärässä sitä olikin alkukesästä Jymyn iskukyvystä. :)

Toki tämä oli vain yksittäinen peli, molemmilla tärkeitä ukkoja sivussa eikä ollut Vimpelille niin merkitsevä ottelu. Mutta on tässä nyt nähty, että kaikki jengit ovat ihan voitettavissa. Riittääkö kolmeen voittoon syksyllä muita kärkinelikon jengejä vastaan, jää nähtäväksi, mutta hieno syksy on kyllä tulossa. Tahko ehkä tuon nelikon ulkopuolelta se yllätysvalmin joukkue ja mielellään ei heitä kohtaisi ekalla kiekalla.

Parjaamani Kotro ja Keinänen ovat tosiaan olleet huippuhankintoja ulkopeliin. Kotrolle melkeen alkaisi jo sovitella jatkolappua. Keinänen alkanut myös sisällä saada aikaiseksi ja on aivan mainio etukentällä. Komulainen mielestäni ollut kauden ykköslukkari, ainakin violettioransseilla laseilla nähtynä. Ulkopeli kestää ja antaa mahdollisuuden voittoon joka pelissä.

Sisäpelissä sitten Viita on ollut ihan käänteen tekevä hankinta. Huima ukko. Rönköltä tänään positiivinen avaus. Niko ja Niilo vielä kuntoon, niin sitten voidaan alkaa pyöritellä, miten paras mahdollinen 12 muodostetaan. Rytköseltä odottaisin eniten tasonnostoa.

Paljon tapahtui tämän viestin ja Vimpeli-pelin jälkeen. Valitettavasti vaan ei mitään hyvää. Eli ilmeisesti sitä oltiinkin sitten ihan oikeassa Jymyn iskukyvystä jo keväällä. :)

Sisäpeli saatiin ihan ennen näkemättömällä tavalla tukkoon. Pelinjohto ei pystynyt korjaamaan mitään. Yksilöt alisuoritti eikä löytynyt miestä, joka olisi ottanut joukkueen reppuselkään.

Paljon tuossa on nyt korjattavaa ja ratkaistavia asioita. Yksi asia lienee kuitenkin selvä - J. Komulainen ei enää ensi kaudella viuhkassa ole.

Mutta ei tämä pelkästään Jymyn huonoutta ollut. Joensuu oli pirun kova ja erittäin hieno sarja heiltä. Onnistuivat Väliahon johdolla melkolailla täydellisesti etenkin ulkopelissä. Kyllä tuo porukka pystyy Vimpelin haastamaan välierissä!
 
Samaa mieltä.

Väliahon lisäksi nostaisin esille Huotarin, joka vei kolleegaansa pelinjohdossa kuin litran mittaa.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Väliaho-Kuosa oli Joman etukentällä hyvin samanhenkinen kuin Joman mestaruuskausilla etukenttä oli. Nyt tietenkin haaste vielä muuttuu erilaiseksi, mutta olihan tämä ylikävely yllätys.

Ja upeaa Tahko! Sarjalle erittäin hienoja juttuja molemmat.
 
Sinkilä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, ManU, Pesäkarhut, SoJy, Valepa, Narukerä
Tuolla sisäpelillä ei tätä kannata harkita, vaan ulos ja heti. Sen verran lupaan, että voin antaa robotti-imurini pelinjohtajaksi, jos ei löydy uutta pelinjohtajaa. Saadaan edes joku parannus ensi kaudeksi.
Joku sanoisi Viuhkateline? :)
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Eikös Sotkamon rosteria pidetty 4-5 parhaana ennen kauden alkua?

Kouvola voittaa juoksut 9-2, mutta häviää pelin.
Pelinjohtajien mielestä Jymy ennakoitiin 5., mutta asiantuntijaryhmän mukaan 3.

Jymy löi 2 juoksua koko puolivälieräsarjassa. Kaksi! Kaksi juoksua 24 vuorossa. Kyllä tolla rosterilla pelinjohtaja kantakoot vastuun.
 
Sinkilä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, ManU, Pesäkarhut, SoJy, Valepa, Narukerä
Pelinjohtajien mielestä Jymy ennakoitiin 5., mutta asiantuntijaryhmän mukaan 3.

Jymy löi 2 juoksua koko puolivälieräsarjassa. Kaksi! Kaksi juoksua 24 vuorossa.
Jymyn esitys pudotuspeleissä oli luokkaa Ulvilan Pesä-Veikot.
Ihan sama mihin on ennen kautta rankattu.
 
Crick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Sotkamon Jymy, Ducks ja FC Barcelona.
Oli sillon aikanaan pesistalk-show'ssa, että Jani Komulainen on sarjan parhaita pelinjohtajia. Nyt on kaksi edellistä syksyä näyttänyt ihan muuta. Viime kaudella vielä kaatui siipirikkoinen ja pelinjohtajaa juuri vaihtanut JoMa, mutta Mansea vastaan oli vähän samantyyppistä hiihtelyä sekin sarja. Ei kyllä vaan riitä, vaikka vastustajakin oli hyvä. Joensuulle tsemppiä jatkoon! On mukava katsoa tuota peli-ilmettä ja toivottavasti petraavat sisäpelinsä tästä päivästä paremmalle tasolle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös