Vituttaa niin, ettei veri kierrä!

  • 2 899 250
  • 13 896

A - P

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Nyt kun negaosasto on taas herännyt niin tuli mieleen noista kirjoituksista pari (on niitä enemmänkin muttei kaikkia jaksa).
Yksi sankari sanoi että Eetu Liukas vetäisi yleisöä halliin. Oma mielipiteeni on ettei nimellään vetäisi yhtään ainuttakaan katsojaa. Toki harmi että lähti mutta eiköhän siinä ollut ihan pelaajan oma halu lähteä isomman peliajan perään Hämeenlinnaan .
Ja sitten kun joku veti vähän faktaa pöytään kuinka paljon tähtipelaajat(Perrin, Tallinder, Kallio) tuovat yleisöä halliin niin väite oli että kaikki tiesivät ettei Kaskisen kanssa voi menestyä. Aivan hevonpaskaa, Pertti Peruskannattaja ei tällaisia mieti ja veikkaan ettei täälläkään suurin osa.
Se että homma meni keväisin reissulle on sitten taas aivan toinen juttu.
 
Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Osaako @Juippi tai @Jalasvaara avata mistä suunnasta pakkia tai sentteriä alustavasti on haarukoitu? Kuulin itse erään ykkösdivarijengin futismatsissa juttua varsin kovatasoisista targeteista kumpaankin ruutuun, mutta nimiä ei tullut esille. Keskustelut olivat kuulemma pitkällä mutta aina voi tapahtua kaikkea.

Näiden kuulopuheiden varaan (luotettavuusaste tuntematon, kuten näitä avanneet herrasmiehetkin itselle) on vaikea laskea yhtikäs mitään, mutta pieni toivonkipinä riittävästä kunnianhimosta heräsi.

Kosmachuk on kuulemma myös erittäin kova seppä, joka lennellyt monen eliittiliigan tutkan alla. Suht edullinen, mutta todella monipuolinen ja muutama avunsa on kuulemma täsmäasetasoa. Lähde sama, mutta oli ainakin itseä paljon paremmin perillä asioista.
Verkkoja on ollut suuntaan jos toiseen. Veli @sunnuntai kiteytti melko hyvin miten asiat tuntuu olevan heti viestisi jälkeen.

Tavoitteena on saada kovia pelureita. Toivottavasti onnistutaan.
 
A - P

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ja tähän ketjuun sopii tämä: Miksi helvetissä ei play-offs huumassa laitettu jotain kausikortti kampanjaa, siellä on vissiin ihan duunissa ihmisiä?
Kesä- heinäkuussa on täysin turhaa tällaisia tehdä, porukalla on lomat ym.
Mutta Elokuussa pitäisi joka puolella Turkua tulla selväksi TPS100
 
Mitä että?

Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Mitä että?

Melkoinen mainostus muuten oli tuolle. En itse edes tiennyt koko hommasta.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Melkoinen mainostus muuten oli tuolle. En itse edes tiennyt koko hommasta.

Lienee siis playoffhuumassa ihmisillä muut asiat mielessä kuin seuraavan kausarin osto? No joka tapauksessa toimistolla paskaa työtä taas.

Edit. Oli muuten tehty silloin hieno videokin ensi kauden kausareista, mikä julkaistiin Facessa, Instassa jne.
 
Viimeksi muokattu:

ILIMAVEIVI

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Lienee siis playoffhuumassa ihmisillä muut asiat mielessä kuin seuraavan kausarin osto? No joka tapauksessa toimistolla paskaa työtä taas.

Edit. Oli muuten tehty silloin hieno videokin ensi kauden kausareista, mikä julkaistiin Facessa, Instassa jne.
No ei tarvitse ihmetellä yhtään tuon kausariuutisen huomaamattomuudesta. Esimerkiksi HC TPS:n netti sivut on ihan paskat. Harva niitä edes kehtaa selailla. Entiset sivut oli moninverroin paremmat. Voihan toki olla että sivuille on helppo lisätä uutisia ym. mutta sivujen käyttäjät on unohdettu kokonaan.
 
Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Ässät yritti tai kai hetken oli myynyt pudotuspelejä finaalikeväänä niin, että seuraavan kauden kausikorttilaisilla olisi ollut etuosto-oikeus lippuihin. Liiga kielsi tämän. Loistava idea ja Liigan toiminta ihan puhdasta vitutusketju kamaa. Tässä vaiheessa kun Tepsikin olisi 5000 kausaria myynyt, niin ensikausi olisi jo plussalla.
 
Asiasta mitään tietämättä tuo 5000 tuntuu ihan utopistiselta. Mutta mikä on totuus, paljonko TPS on viime kausina myynyt kausareita per sesonki?
 
raisionjoki

Tämä olisi kyllä varsin hyvä tapa sitouttaa ihmisiä tulemaan toistekin. Mikäli pitää paikkansa, niin kiinnostaisi tietää mikä Liigan puolesta silloin hiersi, luulisi että yhteiseen pottiin olisi kertynyt yhtä paljon joka tapauksessa, vaikka Ässät olisi hankkinut ensikauden lipputuloja samalla?

Toki jos tätä sovellettaisiin meillä niin en olisi yllättyny mikäli joku pahottaisi mielensä siitä, että finaalien varjolla tuputetaan ensi syksyn joukkuetta tusinaulkkareineen ja arpoineen ja viedään kunniaa senhetkiseltä tarinalta ja että on väärin rahanahneelta tepsiltä viedä asiakkaiden rahat ensi kauden joukkueella kun "minua" kiinnostaa vain tämän kauden tarina.
 
Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Asiasta mitään tietämättä tuo 5000 tuntuu ihan utopistiselta. Mutta mikä on totuus, paljonko TPS on viime kausina myynyt kausareita per sesonki?
1500-2500 lienee aika realistinen. No luku oli ihan täysin hatusta vedetty, mutta jos nyt myytiin istumapaikat muutamassa minuutissa loppuun, niin kyllä tuolla aika moni joka edes vähän sitä olisi olisi sen ostanut, niin olisi saanut paikan varattua. Sanotaan, että jos olisi peli, jossa mestaruus olisi Turussa katkolla, niin kyllä täällä voisi jopa sen verran, että tuo 5000 olisi mennyt. Halvimmat kausarit on alle 200, joten eiköhän täältä olisi se 5000 löytynyt, joka olisi 250 voinut maksaa vikasta finaalista.
 
Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
Veikkaan että jokaisella joukkueella on aika vaikea myydä kausikortteja ensi kaudelle ilman kunnon ale-kamppiksia. Ostovoima heikkenee aika vauhdilla, eikä koronnostot vielä ole realisoituneet, rahastosäästöt sulaa, eikä tuleva talvi näytä yhtään ainakaan valoisammalta. Koita siinä sitten myydä kolmeakymmentä hengetöntä marraskuun tiistai-saipa läpsyttelyä karvan alle tonnilla.
 
Wizzö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maximus Lindroth

Se on justiinsa näin. Tähän kylkeen vielä mahdollisuus töllöttää himassa cmorelta koko kausi parilla sadalla (koti- ja vieraspelit) niin saa olla aikamoinen seppä myymässä kausareita.
 
Klapperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS

Kun ei voiteta edes vitun JYP:iä tarjouskilpailussa. Mistä nyt mahtoikaan jäädä kiinni? Valmentajasta? Urheilun tasosta?

Eikun niin, JYP:illä on paremmat menestysmahdollisuudet tuolla kasatulla ryhmällä.

Tai voisko olla kyse vaikka ihan niinkin yksinkertaisesta asiasta, että Niku on pelannut koko nuoruusikänsä just nimenomaan JYP:ssä?

Vaikka just tämä kala nyt menikin ohi, niin tän perusteella positiiviset merkit, että ihan tasokasta puolustajaa siellä ollaan näemmä kovasti yrittämässä hankkia. Toivottavasti joku saatais vielä haaviinkin asti.
 
Piku84

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Dallas Stars, Frölunda

Kun ei voiteta edes vitun JYP:iä tarjouskilpailussa. Mistä nyt mahtoikaan jäädä kiinni? Valmentajasta? Urheilun tasosta?

Eikun niin, JYP:illä on paremmat menestysmahdollisuudet tuolla kasatulla ryhmällä.

Mä itse arvostan suunnattomasti näitä pelaajia, jotka valitsee rahan sijaan tässä tilanteessa kasvattiseuransa. Nikun tärkein prioriteetti tulevalle kaudelle ei ole raha. Vahva kausi kotona ja sen jälkeen tavoite olla jälleen änärissä..
 
Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Veikkaan että jokaisella joukkueella on aika vaikea myydä kausikortteja ensi kaudelle ilman kunnon ale-kamppiksia.
Veikkkaan, että Kärpillä ja Tampereen joukkueilla ei ole vaikeuksia myydä sen paremmin kausikortteja kuin lippujakaan.

Sen sijaan veikkaan, että aika moni turkulainen jättää jopa CMoren tilaamatta ainakin runkosarjan ajalta.
 
Ewald

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Florida Panthers, Magpies
Veikkkaan, että Kärpillä ja Tampereen joukkueilla ei ole vaikeuksia myydä sen paremmin kausikortteja kuin lippujakaan.

Sen sijaan veikkaan, että aika moni turkulainen jättää jopa CMoren tilaamatta ainakin runkosarjan ajalta.

Ei varmasti ole vaikeuksia. On kilpailukykyinen joukkue riittävällä määrällä vetovoimaisia pelaajia. Varmasti myy paremmin kuin tasapaksu joukkue ilman tähtiä.
Joukkueita on kahdentyyppisiä. Kilpailujoukkueita, jotka taistelevat sarjan voitosta. Ja kasvattajaseuroja, jotka keskittyvät pelaajien kasvattamiseen, mutta eivät ensisijaisesti taistele sarjan voitosta. Kumpaakin ei voi olla yhtä aikaa ja pitää tehdä selkeä valinta, että kumpaa halutaan olla.
 
Olisin haistelevinani jonkinlaista jonneismia, jotenkin olisin muistelevinani, että tällä kaavalla on joskus saatu menestystä.
 
jelnausen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tai voisko olla kyse vaikka ihan niinkin yksinkertaisesta asiasta, että Niku on pelannut koko nuoruusikänsä just nimenomaan JYP:ssä?

Vaikka just tämä kala nyt menikin ohi, niin tän perusteella positiiviset merkit, että ihan tasokasta puolustajaa siellä ollaan näemmä kovasti yrittämässä hankkia. Toivottavasti joku saatais vielä haaviinkin asti.

Toivottavasti tarjoukset ovat oikeasti vain järkeviä, että voidaan odottaa jotain tasokkaita pelaajia kokoonpanoon. Tuosta kun ei käy ilmi, että kuinka kaukana perässä oltiin. Mutta toivottavasti valinnut Jypin taustan perusteella, eikä TPS:n tarjousta hylätty vain palkan takia.
 
alessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Markus Nurmi, Leevi Teissala, Lukas Wernblom

Jostain muistan lukeneeni että TPS ja Tappara olisivat ainakin isolla rahalla olleet perässä, mutta valitsi JYPin ihan seurarakkaudesta ja ponnahduslautana takaisin P-Amerikkaan.
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Jostain muistan lukeneeni että TPS ja Tappara olisivat ainakin isolla rahalla olleet perässä, mutta valitsi JYPin ihan seurarakkaudesta ja ponnahduslautana takaisin P-Amerikkaan.

Miten voi olla, että ollaan isolla rahalla oltu Morleyn, Kunykin ja Nikun perässä, mutta KUKAAN ei ole tullut tänne? Onko meillä ihan vitun pieni rahapussi vai eikö näin nimetön ja heikko nippu nappaa noita "tähtiä"?
 
alessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Markus Nurmi, Leevi Teissala, Lukas Wernblom
Miten voi olla, että ollaan isolla rahalla oltu Morleyn, Kunykin ja Nikun perässä, mutta KUKAAN ei ole tullut tänne? Onko meillä ihan vitun pieni rahapussi vai eikö näin nimetön ja heikko nippu nappaa noita "tähtiä"?

Morleyllä todennäköisesti isompi palkkapussi Saksasta, joka ei ole erikoista. Kunyk varmaan lähtee jopa hieman pienemmällä rahalla Ouluun tuttuun organisaatioon etenkin kun ensi kautta koskien odotukset ovat todella kovat. Niku varmaan rakkaudesta kotia kohtaan.

Ei siis tietoa mulla näistä mutta ihan puhdasta mutuilua.
 
Hokifani25

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Leijonat
Kyllä tässä vähän alkaa itseäkin ottamaan päähän kun muut vaan vahvistuu koko ajan ja meille ei tule ketään.

Kuitenkin elokuun alkuun on enää muutama päivä jäljellä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös