Venäjän suorittamat terrori-iskut Euroopassa

  • 44 090
  • 233

Baldrick

Jäsen
Mielestäni Suomen pitäisi laittaa Kiinan suuntaan täysin avoin ja selkosanainen nootti tästä UusiUusiJääkarhu -laivan touhusta. Ei se tietenkään avoimesti vaikuttaisi mihinkään, mutta syventäisi entisestään juopaa Kiinan ja bensa-asemansa välillä. Naapurin terroritunkio kuitenkin petti lupauksensa Xille ensin aloittamalla avoimen sodankäynnin ja vielä enemmän kun ei kyennytkään sitä lopettamaan, vaan on päinvastoin aiheuttanut sivistysmaailman vuosikymmeniin näkemättömän rivien kasaamisen, mikä pelaa suoraan kiinalaisten taiwaninvaltausta vastaan. Todennäköisesti kroonisen epäonnistumistelun seurauksena Kiina tulee jossain vaiheessa ottamaan bensiksensä valtaamat osat Mantsuriaa takaisin omistukseensa virallisestikin.
Tässä mentäisiin metsään ja lujaa, jos kuvitellaan, että tällainen Kiinan ”nolaaminen” saisi heidät jotenkin ojentumaan ja sitten ojentamaan Venäjää. He ottaisivat tuon kasvojen menetyksenä ja läntisenä kiusantekona, sekä luultavasti vain tekisivät voimakasta vastarintaa syytöksille. Pahimmillaan jopa lähentyisivät vain Venäjää ja hoitaisivat tilin tasauksen jollain hiljaisella sopimuksella. Samalla suomalaiset yritykset Kiinassa saisivat vähintään uudet paloturvallisuustarkastukset ja palosammuttimet ovat 20cm liian matalalla tai liian korkealla, sekä hyllyiltä löytyvä pöly olisi paloturvallisuusriski. Luultavasti vielä jotain muuta kiusantekoa päälle riippuen siitä kuinka loukatuksi itsensä kokevat.

Toki jos yleisesti haluaa vähän näpäyttää Kiinaa paskatunkion kaveruudesta, niin silloin olisi ihan toimiva ratkaisu.
 
MHPeg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Selvästihän tämä on tahallinen teko. Siitä ei pääse nyt annettujen infojen nojalla mitenkään enään vahinkoon. Onko taustalla Kiinan oma tempaus kiristää Baltian maiden suhdetta entisestään Venäjään sekä katsoa Naton reagointia?
Ankkuri laskettu pari metriä ennen putkea pohjaan, ankkuri pettänyt ja irronnut minkä takia pelkät silmukat raapineet merenpohjaa parin kilsan matkan ennen ilmeistä vinssausta ylös. Tästä syystä myös aluksen vauhti säilynyt normaalina. Myös AIS järjestelmän näpelöinti, puuttuva ankkuri kuvissa ja miehistön huono tavoiteltavuus kertonee.. Jopa Venäjän lavastaminen haisee?

Mielenkiintoista nähdä minkälaisen vastineen Kiina tähän tulee antamaan.
 
Animal

Jäsen
Naapurin paskiaiset ovat pariinkin kertaan yllättäneet Kiinan ikävästi terroritemppuineen niin on tosiaan mahdollista että tälläkään kertaa Kiinan valtiolle ei ole muistettu kertoa että heidät tahrataan tunkioimperiumin paskalla.
Itsekään en lähtisi suorilta osoittelemaan Kiinan valtiota, jolla on kuitenkin Suomen suuntaan ihan asialliset kahdenväliset suhteet eikä kumpikaan valtio hyödy kerrassaan mitään välien täydellisestä polttamisesta tai tämänkaltaisesta konfliktista. Enemmän tässä haisee se, että Kiina halutaan vetää Itämerelle ja koko NATO:a vastaan osapuoleksi Venäjän ja lännen väliseen konfliktiin.

En yllättyisi, jos Kiinan valtio ryhtyisi liennytyshengessä avustamaan tutkinnassa ja järjestäisi laivan kapteenin telkien taakse. En myöskään yllättyisi, jos venäläisille seuraisi jossain näpäytys kiinalaisten toimesta.
 
Salama44

Jäsen
Raukkamainen ja amatöörimäinen operaatio nuo kaasuputkien ja tietoliikennekaapeleiden tuhoamiset. Kiinä työntänyt kätensä Venäjä paskaan ja Venäjän paska omansa Pohjois-Korean tunkioon.

Toisten infrastruktuuria tuhoamalla ei kehitytä. Tätyy olla kyllä yksinkertainen jos luullaan ettei noita pystytä selvittämään. Ajellaan ankkuri näkyvissä tekopaikalle ja tullaan sieltä sitä ilman pois.
 
Salama44

Jäsen
Muistutan tässä vaiheessa jo aikaisempia tietoja laivan varustamosta, jonka taustat on aika epäselvät. Siten en usko, että tästä tulee suurta selkkausta Kiinan kanssa.

Vahinko?
En usko, koska: Mikä on todennäköisyys että ankkuri putoaa vahingossa? 1/100000? Mikä on todennäköisyys että se tapahtuu juuri putken ja kaapelien kohdallan, sanotaan hihasta sama 1/100000. Siitä saadaan sellainen 1/10000000000 todennäköisyys tahattomuudelle.
On kai se mahdollista jo Putinkaan ei ollut koskaan kuullut kyseisestä kaasuputkesta.
 
Salama44

Jäsen
Jokainen joka joskus veneen ankkuria on pudottanut tietää, ettei se välttämättä heti pohjaan tartu(riippuen pohjan materiaalista). Ankkurit kuitenkin suunniteltu, että aika optimaalisella kulmalla pohjaan hakeutuvat. Noin iso laiva kuitenkin vetää suurella voimalla ankkuria kohden pohjaa ja ei se kilometrejä ole se tarttumismatka. Ymmärtäisin vielä jos vaikka puhuttaisiin kymmenistä metreistä tai vaikka jopa sadasta, mutta nyt puhutaan kymmenistä kilometreistä mitä ankkuri on pohjassa roikkunut. Näyttää selvästi ettei ankkurille ole haluttu antaa tarpeeksi kettinkiä, jotta edes mahdollisuus olisi tarttua kunnolla pohjaan ja tavittaessa varmaan laitettu kaasua että matka jatkuisi. Kyllähän tuo selkeältä sabotaasilta näyttää.

Miksiköhän ankkurin toinen sakara oli poikki? Ettei vai siksi ettei se tarttuisi pohjaan niin helposti ja sitä voisi vetää pitkiä matkoja pohjassa. Tuhoamistyökaluksi se oli muutettu.

Venäjällä kaikenlainen huijauskulttuuri on verissä. Voisitteko Suomessa kuvitella että siellä rakkaushuijauksia tehdään niin että luodaan kuvitteellinen hahmo josta useita kuvia, mutta ne kuvat voivat olla vaikka 5 eri henkilöstä. Kun haetaan lähes samannäköisiä kuvia voi erehtyä luulemaan että kaikki olisivat yhden ja saman henkilön kuvia.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli

Voisihan meilläkin olla muutama vara-Sauli jossain odottamassa käskyä, mikäli alkuperäinen olisi jostain syystä estynyt tai sattuisi olemaan vaikka kuollut.
 
Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Itsekään en lähtisi suorilta osoittelemaan Kiinan valtiota, jolla on kuitenkin Suomen suuntaan ihan asialliset kahdenväliset suhteet eikä kumpikaan valtio hyödy kerrassaan mitään välien täydellisestä polttamisesta tai tämänkaltaisesta konfliktista. Enemmän tässä haisee se, että Kiina halutaan vetää Itämerelle ja koko NATO:a vastaan osapuoleksi Venäjän ja lännen väliseen konfliktiin.
Minäkään en kyllä vielä osaa liittää Kiinaa (valtiona) tähän tapaukseen. Ei jotenkin tunnu heidän pelikirjaan sopivalta tempulta alkaa täällä päin laittamaan infraa remonttiin, tähän asti se on ollut juuri toisin päin, eli sitä on pyritty ostamaan omiin hyppysiin.

En yllättyisi, jos Kiinan valtio ryhtyisi liennytyshengessä avustamaan tutkinnassa ja järjestäisi laivan kapteenin telkien taakse. En myöskään yllättyisi, jos venäläisille seuraisi jossain näpäytys kiinalaisten toimesta.
Katsotaan homma ensin loppuun, mutta näin äkikseltään ajattelisin, että ei se nyt Venäjän ja Kiinan suhteita hirveästi parantaisi, jos venäläiset olisivat hommanneet kiinalaisen laivan kaasuputkea ja merikaapelia tuhoamaan. Siis olettaen, että tässä yhtälössä ei ole mukana sellaisia muuttujia, että Kiinalle olisi tosiaan hyödyllistä sabotoida infraa Itämerellä.

Länsimaiden suuntaan Venäjä voi virnistellen levitellä käsiään, että "ei se me oltu", mutta vähän epäilen, ettei sama teatteri toimi samalla tavalla Kiinan suuntaan. Edelleen siis olettaen, että Kiinalla ei ole tapauksen kanssa juuri mitään tekemistä, vaan että kyseessä on Venäjän projekti.

Nordstream-putken räjäyttämisessä vahvin epäily on omassa mielessäni se, että se on Venäjän temppu, jonka se koettaa lavastaa Ukrainan tekemäksi. Olen perannut syitä aiemmin enkä nyt ala toistamaan niitä. Mutta sitten taas tässä tapauksessa, edes minun on vaikea ajatella, että Venäjä osaisi ryssiä hommat niin, että päättää koettaa lavastaa Kiinan syylliseksi. Siinä on taas asia, joka ei meinaa mahtua järkeen.
 
Altec

Jäsen
Ankkuri laskettu pari metriä ennen putkea pohjaan, ankkuri pettänyt ja irronnut minkä takia pelkät silmukat raapineet merenpohjaa parin kilsan matkan ennen ilmeistä vinssausta ylös. Tästä syystä myös aluksen vauhti säilynyt normaalina.
Sitähän oli kiskottu kymmeniä kilometrejä ennen ja jälkeen putkeen kaiken hyvän lisäksi.
 
Animal

Jäsen
Mutta sitten taas tässä tapauksessa, edes minun on vaikea ajatella, että Venäjä osaisi ryssiä hommat niin, että päättää koettaa lavastaa Kiinan syylliseksi. Siinä on taas asia, joka ei meinaa mahtua järkeen.
Kevennyksenä mainittakoon, että näitä venäläisten ryssimisiä, jotka eivät meinaa mahtua järkeen, on toki viime vuosina nähty liki kuukausittain.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Tässä mentäisiin metsään ja lujaa, jos kuvitellaan, että tällainen Kiinan ”nolaaminen” saisi heidät jotenkin ojentumaan ja sitten ojentamaan Venäjää. He ottaisivat tuon kasvojen menetyksenä ja läntisenä kiusantekona, sekä luultavasti vain tekisivät voimakasta vastarintaa syytöksille. Pahimmillaan jopa lähentyisivät vain Venäjää ja hoitaisivat tilin tasauksen jollain hiljaisella sopimuksella. Samalla suomalaiset yritykset Kiinassa saisivat vähintään uudet paloturvallisuustarkastukset ja palosammuttimet ovat 20cm liian matalalla tai liian korkealla, sekä hyllyiltä löytyvä pöly olisi paloturvallisuusriski. Luultavasti vielä jotain muuta kiusantekoa päälle riippuen siitä kuinka loukatuksi itsensä kokevat.

Toki jos yleisesti haluaa vähän näpäyttää Kiinaa paskatunkion kaveruudesta, niin silloin olisi ihan toimiva ratkaisu.
En tarkoittanut Kiinan nolaamista ja nyt kun miettii niin "nootti" on väärä sana ja hain virallista, mutta julkista, selvitys/yhteistyöpyyntöä tapauksen selvittämiseksi. Kaikkihan toki tietävät että itäinen paskatunkio on operaation takana niin Kiinassa, lännessä, kuin tunkiollakin, mutta tässä olisi mahdollisuus pelailla tunkioimperiumin säännöillä leikkimällä idioottia ja samalla painostaa Kiinaa nimenomaan epävirallisiin rankaisutoimiin bensa-asemaansa kohtaan.

Kiina ei siis uskoakseni ole missään nimessä ollut tämänkään paskanaamailuopeaation takana, eikä olisi todennäköisesti tämmöiselle lupaakaan myöntänyt, edes tapauksessa ettei odotettavissa ollut tapauksen läpiselvittämistä viikossa ja jälkien johtamista sylttytehtaan sijaan nimenomaisesti virallisesti kiinalaiseen, vaikkakin tunkioimperiumin operoimaan, alukseen.

Paras skenaario mitä tuosta saattaisi seurata, olisi semmoinen viihdeteollisuuden tuotoksista tuttu tapaus joissa sääntöjen puitteissa operoivan rikollisneron (Kiina) omavaltainen lihapääapuri (itänaapurimme) sekoilee ja paskanaamailee piripäissään omavaltaisesti ja lopulta rikollisneron täytyy jo oman julkisuuskuvansa ja tulevien bisneksiensä takia teloittaa hinasta karannut piski kadunposkeen kun naapureiden pihoille paskomisesta tulee sanomista nimenomaan pomolle piskin sijaan.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Olin etukäteen sangen skeptinen tutkimusten suhteen, mutta tämähän on mennytkin sangen tehokkaasti - tosin itse sabotaasikin vaikuttaa, miten sen nyt kohteliaasti sanoisi, hieman kömpelöltä. Olisiko tämä tosiaan jokin absurdi yritys saada Kiinaa mukaan Itämerelle? Jopa Venäjän osaamistasolla olisi vaikea pitää minään varsinaisena mestarivetona.
 
Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Olisiko tämä tosiaan jokin absurdi yritys saada Kiinaa mukaan Itämerelle? Jopa Venäjän osaamistasolla olisi vaikea pitää minään varsinaisena mestarivetona.
Olisi kyllä absurdi yritys.

Nyt YLE:n jutussa asiantuntijat ovat myös sillä kannalla, että Kiinan valtion osallisuus putkien rikkomisessa on epätodennäköistä:

"Tällainen temppu ei istu mitenkään Kiinan ulkopoliittiseen profiiliin, Paltemaa sanoo."

Olisi myöskin erikoista, että merikapteeni raahauttaisi ankkuria pohjassa, paitsi jos vaikkapa:

"...merikapteenille on voitu maksaa kasa ruplia siitä hyvästä, että hän raahaa tovin ankkureita pitkin Suomenlahden pohjaan. – Tämä ajatus on tietysti pelkkä teoria. Mitään todisteitahan tällaisesta ei ilmeisesti ole, Paltemaa tuumii."

Sen puolestaan tekisi erikoiseksi jopa venäläisenä temppuna se, että tämä Newnew Polar Bear on ollut eräänlainen "näytöslaiva" koillisväylän markkinoinnissa.

"Kaiken taustalla vaikuttaa Putinin halu näpäyttää lännen pakoterintamaa ja rakentaa uusi Pohjoisen meritien kauppareitti Koillisväylän kautta Venäjän ja Kiinan välille."

Eli siis: Venäläiset haluavat kiinalaisen laivan seilaamaan Pietarin ja Shanghain välille koillisväylää pitkin, ja sitten he keksivät, että maksetaanpas kuulkaas kapteenille siitä, että laittaa samalla pakettiin pari merenalaista johtoa. En toki tunne venäläistä logiikkaa kovin hyvin, mutta ei se nyt millään muotoa kuulosta hyvältä markkinointitempaukselta :D
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vaikka Kiinan ulkopolitiikka tunnetun imperialistista onkin, suoranainen valtionterrori ei ole ollut osa doktriinia ja vaikka Länsi-Euroopan ja Kiinan välit ovatkin viime vuosina viilenneet, olisi Pekingin osuuden sabotaasiin paljastuminen toden totta historiallinen käänne ja diplomaattinen katastrofi Kiinalle, etten itsekään tämänhetkisten tietojen perusteella usko Kiinan hallituksen osallisuuteen.
 
Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
En toki tunne venäläistä logiikkaa kovin hyvin, mutta ei se nyt millään muotoa kuulosta hyvältä markkinointitempaukselta :D
Ei sitä kannata edes yrittää ymmärtää minkäänlaisella järjellä. Jos ajattelet, että jokin on ihan liian typerä ajatus että se kannattaisi toteuttaa, niin ei se ole mikään ihme ja kumma jos venäläiset päättää sen toteuttaa silti. Kolmen päivän sotaakin on käyty nyt yli 600 päivää ja jatkuu vaan.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Venäläisestä logiikasta vielä sen verran, että pitää myös muistaa, että siellä on hurja määrä erilaisia virallisia ja epävirallisia toimijoita, jotka voivat tehdä tällaisia asioita myös jossain määrin omatoimisesti.

Esimerkiksi kuuluisista myrkytystapauksista on esitetty arvioita, että Putin tai kukaan muukaan hallinnosta ei ollut antanut käskyä operaatioon. Sen sijaan jossain julkisessa puheessa oli mainittu asiasta ohimennen ja ehkä vähän vinkattu silmää päälle. Tästä otettiin sitten vinkistä vaaria ja saatiin tietysti myös jälkikäteen kehuja.

Eli on hyvin mahdollista sekin, että Putin tai joku muu on sanonut esimerkiksi "muistatte varmaan sen Nord Stream -putken? Itämeren pohjassa on monia muitakin putkia. Olisi varmasti tosi ikävä juttu naapurimaillemme, jos niille kävisi jotain... Kjäh kjäh."

Sitten siellä onkin seuraavaksi eri organisaatiossa isommat ja pienemmät pomot alkaneet miettiä, että mitäs jekkua me keksittäisiin. Venäjällähän toimii lukuisia eri instansseja, jotka kilpailevat keskenään ennen kaikkea asemastaan tsaarin silmissä. FSB, GRU, SVR...

Kuka tahansa on siis voinut olla oma-aloitteinen, eikä suunnitelma ole välttämättä lähtöisin Kremlistä tai mitenkään tarkkaan harkittu ja hiottu. Jälkikäteen saadaan sitten diplomit ja taputuksia olalle, tai sitten pudotaan esimerkiksi ikkunasta tai puusta, jos homma ei ollutkaan kalsarimyrkyttäjän mieleen.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Uutisissa oli että UM Valtonen on ollut yhteydessä Kiinaan ja toivonut selvitystä tästä heidän lipun alla seilaavan purtilon touhuista. Kuulemma yhteistyö on sujunut hyvissä merkeissä. Tämä on juuri mitä toivoin tapahtuvan. Kiina on joutunut ikävään välikäteen bensistään pyörittävien gangstereiden takia ja todennäköisesti joutuu reagoimaan sekä virallisesti, että epävirallisesti tähän touhuun. Suhteet Pekingin ja terroritunkion välillä heikkenevät melko varmasti.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Ei helvetti, A-studiossa kysellään ihan vakavissaan, että onko se mahdollista, että tällaista ulkomaista rahtialusta käytettäisiin hybridioperaatiossa. Sehän on ihan perusperiaate noissa monesti, ettei tekijätahosta saada millään ilveellä varmaa faktaa, vaikka kaalisoppa haiseekin.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Vaikka Kiinan ulkopolitiikka tunnetun imperialistista onkin, suoranainen valtionterrori ei ole ollut osa doktriinia ja vaikka Länsi-Euroopan ja Kiinan välit ovatkin viime vuosina viilenneet, olisi Pekingin osuuden sabotaasiin paljastuminen toden totta historiallinen käänne ja diplomaattinen katastrofi Kiinalle, etten itsekään tämänhetkisten tietojen perusteella usko Kiinan hallituksen osallisuuteen.
Lahjomalla voi saada vaikka kiinalaisen laivan päällystön tekemään temput ja paskantamaan porealtaaseen. Ovat kuvitelleet, että riski paljastua vaikuttaa pieneltä ja luvattu korvaus isolta. Eli raahataan nyt sitten ankkuria meren pohjassa vähän matkaa, kun hinta on enemmän kuin kohdallaan.
 
rpeez

Jäsen
Miksiköhän ankkurin toinen sakara oli poikki? Ettei vai siksi ettei se tarttuisi pohjaan niin helposti ja sitä voisi vetää pitkiä matkoja pohjassa. Tuhoamistyökaluksi se oli muutettu.
Tämä on milenkiintoinen näkökulma jota ainakaan MTV3:n asiantuntija ei eilen Asian Ytimessä osannut ajatella, ja mielestäni jopa mahdollinen. Ihmetteli vaan kuinka pohjassa olevan ankkurin kyllä tuntee menossa. TV kuvasta nopeati katsottuna sakaran katkeamiskohdan reunat näyttää hyvinkin mahdollisesti leikatuilta.
 
Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Ei helvetti, A-studiossa kysellään ihan vakavissaan, että onko se mahdollista, että tällaista ulkomaista rahtialusta käytettäisiin hybridioperaatiossa. Sehän on ihan perusperiaate noissa monesti, ettei tekijätahosta saada millään ilveellä varmaa faktaa, vaikka kaalisoppa haiseekin.
Tarvitse edes kovin paljon kaivella kun alkaa löytymään aika selkeitä kaalisoppakytköksiä. Laivan omistava taho tekee tiivistä yhteistyötä rybyfirman kanssa, jonka omistaja on Putinin lähipiiriin kuuluva ja mm. Rosatomiin kytkeytyvä oligarkki.

Jos Kiina valtiona ei kytkeydy tähän mitenkään, ja tämä Newnew-varustamo tai laivan kapteeni/miehistö on toiminut ihan omin päinsä yhteistyössä venäläisten kanssa, niin on mielenkiintoista nähdä miten Kiina suhtautuu tähän selkkaukseen. Erittäin hyvä juttu, että Valtonen on pyytänyt Kiinalta selvitystä tästä asiasta.

Viimeksi muokattu:

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Entistä enemmänhän tuo tuoksahtaa, mikäli nämä tiedot pitävät paikkansa.

Arvostetun brittilehti Economistin puolustusasioiden tuottaja ja Lontoon King's Collegen vieraileva tutkija Shashank Joshi kertoi tällä viikolla viestipalvelu X:ssä (entinen Twitter) omien lähteidensä pohjalta, että laivan miehistö olisi vaihdettu Venäjällä Kaliningradissa ennen putkivaurion ajankohtaa.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Entistä enemmänhän tuo tuoksahtaa, mikäli nämä tiedot pitävät paikkansa.

Arvostetun brittilehti Economistin puolustusasioiden tuottaja ja Lontoon King's Collegen vieraileva tutkija Shashank Joshi kertoi tällä viikolla viestipalvelu X:ssä (entinen Twitter) omien lähteidensä pohjalta, että laivan miehistö olisi vaihdettu Venäjällä Kaliningradissa ennen putkivaurion ajankohtaa.

Venäläiset siis onnistuivat vetämään tämän vituiksi rikkomalla ankkurin ja jäämällä siten kiinni, sekä - sen seurauksena - onnistuivat sekoittamaan Kiinan tähän pelleilyyn.

Kiinalle puolestaan ei ole mitenkään toivottavaa tulla yhdistetyksi moiseen sekoiluun.

Oletettavasti Kiinaa ottaa lujasti pataan. Parhaimmassa tapauksessa tämä merkittävästi heikentää Kiinan ja Venäjän välejä.
 
PePo_17

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, KooKoo
Toivottavasti tätä ei kaadeta EU veronmaksajien maksettavaksi. Laskutusosoitehan on jo melkoisella varmuudella tiedossa. Tapelkoot kinkit ja rusakot keskenään kumpi maksaa.

Vähintään sitten maksetaan oligarkeilta pidätetyistä varoista.

Artyukhin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Entistä enemmänhän tuo tuoksahtaa, mikäli nämä tiedot pitävät paikkansa.

Arvostetun brittilehti Economistin puolustusasioiden tuottaja ja Lontoon King's Collegen vieraileva tutkija Shashank Joshi kertoi tällä viikolla viestipalvelu X:ssä (entinen Twitter) omien lähteidensä pohjalta, että laivan miehistö olisi vaihdettu Venäjällä Kaliningradissa ennen putkivaurion ajankohtaa.
Twitterissä oli jo putkivaurion seuraavana päivänä tuota nostettu esille, että firma on kytköksissä ryysylöihin ja oikeat omistajat tahot taitavat olla venäläisiä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös