Kansainvälinen Jääkiekkoliitto – IIHF

  • 23 085
  • 130

Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Kabinetissa ihan mikkihiiri tasoa varsinkin nykyään. Toivotaan toki ettei tule tapahtumaan
Niin ja myöskään NHL ei suostunut järjestämään WC:tä ilman Venäjää. Ei siinä Suomen tai kenenkään muunkaan sana kauheasti painanut.
 
Toivon mukaan Suomi ottaa johtavan roolin, ettei Venäjää tai Valko-Venäjää tule päästää mihinkään kansainväliseen jääkiekkoturnaukseen.

Ehdottomasti pitää jättää kisat väliin jos näin kävisi. Voi Tardif kumppaneineen lätkiä menemään venäläisten kanssa keskenään.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Onkohan kieltämättä jälleen yksi vaihe tutussa karusellissa Venäjä-Valko-Venäjä-akselin suhteen kisapaluussa menossa ja siitä vedetään jälleen vähän turhan suuresti johtopäätöksiä etukäteen?

Etenkin kun näitä on ollut aika montakin kappaletta tämän sodan aikana ja lopulta on tullut aina oikeana päätöksenä kielto päästä pelaamaan.

Kuten pitäisikin ja huolimatta siitä miten ehkä venäläisuutisissa on asioista kerrottu.

Ensi vuoden kisoihinkin tai muuhunkin paluuseen edes ajatuksena on onneksi melkoisen reilusti myös aikaa.

Toki siinä mielessä on ollut erikoisen huolestuttavaa ja välillä ylipäänsä ylläpitää edes tuollaisia puheita suhteineen yllä edes enää kovin jatketusti tästä eteenpäin kun sota Ukrainassa ei näytä olevan vielä aikoihin päättymässäkään.

Katsellaan miten tässä käy.

Pöyristyttävää on ollut myös se, että yllättävän paljon on tullut noita venäjämyönteisiä viestejä tuonne sotapuolen juttuihin kesän aikana vaikka vieläkin on hyökkäysaikaa jäljellä Ukrainalla parhaimmillaan kosoltikin ja puheet muka äärimmäisen varhaisesta mutavellimaastokaudesta/talvikaudesta menee kyllä sinne merimiespubivisojen tarinaniskijäpuolelle.

Jopa nämä viime päivinä koko ajan kohkatut 'myrskyuutiset' on uskottavampia niihin juttuihin nähden.

Sääli vain, että länsilehdistö ei ole ihan suoraan reagoinut näihin selkeisiin Kremlin vaikuteuutisiin jämäkämmin ihan suoraan kertoen/iskien heti kun niitä silloin vähänkin alkoi ilmestyä juurikin sen pikku maskirovka-kaappausjupakan jälkeen.

Jatkan ehkä noista sotajutuista enemmän sitten milloin ehdin niin Ukrainan sotapuolella.
 
Viimeksi muokattu:

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
IIHF on ottamassa Venäjää ja Valko-Venäjää ensi vuoden MM kisoihin...jää kisat katsomatta

Ei ymmärtääkseni ole. Venäjän ja Valko-Venäjän osallistumista käsitellään IIHF:n kokouksessa 3/2024 ja osallistumisoikeus koskisi vuoden 2025 kisoja. Koska päätökset näköjään tehdään vuodeksi kerrallaan, onhan asia käsiteltävä. Outoa on, että IIHF:n johto on käynyt keskusteluja Venäjän kanssa jo nyt, mutta ilmeisesti ei IIHF:n sisällä periaatekysymyksestä (Venäjä mukaan) mm. Ruotsin tai Suomen kanssa.

Ongelma on jääkiekkoa laajempi. Esimerkiksi KOK ja Macron vaikuttaa haluavan Venäjän mukaan Pariisin olympialaisiin 2024. Ei pitäisi olla mitään asiaa, mutta tällaista vaan tehdään. KOK ja IIHF ovat korruptoituneet monen muun urheilujärjestön ohella. Onneksi USA ja noin 35 muuta maata vastustavat Venäjän tuloa olympialaisiin 2024 ja voisi kuvitella, että IIHF:ssa myös vastustavat Suomen ja Ruotsin ohella Venäjän tuloa kiekon MM-kisoihin 2025.

Toki kun eletään vuodessa 2023, asioita voi tapahtua myönteiseenkin suuntaan rintamalla tuota ennen.
 
Suosikkijoukkue
Leijonat, Carolina Hurricanes
Toivon mukaan Suomi ottaa johtavan roolin, ettei Venäjää tai Valko-Venäjää tule päästää mihinkään kansainväliseen jääkiekkoturnaukseen.

Jos niin sattuisi käymään, että Venäjä ja Valko-Venäjä otetaan takaisin mukaan MM-kisoihin, minun on jotenkin vaikea uskoa, että Suomen jääkiekkoliitto uskaltaisi itsenäisesti lähteä boikotoimaan kisoja. Ainoa tilanne, milloin tällaista voisi realistisesti odottaa, on jos Ruotsi, Tsekki, USA ja Kanada lähtevät laajalla rintamalla kisaboikottiin. Viimeisen vuoden kuluessa Suomen jääkiekkoliitto on valitettavasti osoittanut monin tavoin moraalista selkärangattomuutta ja johtajuuden puutetta, mitä on puitu mm. tässä Jatkoajan kolumnissa.
 

Orvo Muusi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jos niin sattuisi käymään, että Venäjä ja Valko-Venäjä otetaan takaisin mukaan MM-kisoihin, minun on jotenkin vaikea uskoa, että Suomen jääkiekkoliitto uskaltaisi itsenäisesti lähteä boikotoimaan kisoja. Ainoa tilanne, milloin tällaista voisi realistisesti odottaa, on jos Ruotsi, Tsekki, USA ja Kanada lähtevät laajalla rintamalla kisaboikottiin. Viimeisen vuoden kuluessa Suomen jääkiekkoliitto on valitettavasti osoittanut monin tavoin moraalista selkärangattomuutta ja johtajuuden puutetta, mitä on puitu mm. tässä Jatkoajan kolumnissa.
USA ja Kanada tuskin lähtee mukaan kun haluaisivat järjestää World Cupinkin jo venäläisten kans. Mutta jos Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska, Saksa ja Slovakia uhkaisi boikotilla niin uskoisin sen toimivan.
 
USA ja Kanada tuskin lähtee mukaan kun haluaisivat järjestää World Cupinkin jo venäläisten kans. Mutta jos Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska, Saksa ja Slovakia uhkaisi boikotilla niin uskoisin sen toimivan.

NHL haluaisi järjestää World Cupin. Eikai siihen ole maiden liitoilla sanottavaa kuten ei ole Suomenkaan liitolla.

Mä kyllä aidosti uskon, että Suomi, Ruotsi ja pohjoisamerikkalaiset ovat yhteisessä rintamassa tässä mitä tulee MM-kisoihin.
 

Qui-Gon Gin

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks Oulun Kärpät Jokerit
Olisihan se pirun huikeeta, jos venäjä tulisi kisoihin takaisin. Nostaisi tasoa kummasti ja tunnelmaa!!
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Itsellä menee kyllä sitten MM-höntsät boikottiin jos Venäjät sinne palaa. Itsellä oli viime vuoden MM-fudis boikotissa enkä katsonut matsiakaan, joten kyllä nää uhkaukset omalla kohdalla sitten pitää. Ja taisin olla katsomatta vuoden 2015 MM-höntsät kun mielenkiinto ja arvostus meni kisoja kohtaan meni vuoden 2014 MM-finaalin jälkeen. Varsinkin nyt on vielä helpompi kuvitella että tossa Minskin finaalissa oli lahjotut tuomarit.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Boikottien ei pitäisi olla mikään ongelma läntisille lajiliitoille; juuri näissä tilanteissa ne markkinoinnissa sun muussa esillä olevat organisaation arvot mitataan. Venäläinen raha ja vaikutusvalta ovat varmasti merkittävässä roolissa kv-lätkäpiireissä ja IIHF:n sisäisessä politikoinnissa, joten saa nähdä.


Venäjän liitto on ihan läpinäkyvästikin niin sidoksissa valtion ylimpään johtoon, että ”pidetään politiikka erossa urheilusta” ja ”on epäoikeudenmukaista rankaista urheilijoita valtiojohdon toimista” eivät voi mennä läpi.
 

Noma

Jäsen
Jos nyt oikeasti keskitytään vaan tähän jääkiekkoon, eikä anneta henkilökohtaisten tai poliittisten asioiden vaikuttaa niin nostaisihan se kiinnostusta ihan turkasesti

Se keskittyminenhän on helppoa. Hoet vain mielessäsi "en tiedä mitään raiskatuista lapsista ja tuhotuista kylistä, en ole koskaan kuullutkaan kidutetuista ukrainalaisista tai kansanmurhasta". Tämän kun teet muutaman kerran, niin keskittyminen jääkiekkoon on hyvinkin helppoa.
 

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Eihän venäjä ole edes voittanut mitään merkittävää viime vuosina. Hirveä haloo aina ja sitten kaatuvat omiin egoihinsa. Paperitiikerijoukkue.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Jos nyt oikeasti keskitytään vaan tähän jääkiekkoon, eikä anneta henkilökohtaisten tai poliittisten asioiden vaikuttaa niin nostaisihan se kiinnostusta ihan turkasesti
Tällaisia lauseita kuulee yleensä putinisteilta, tai muilta Ukrainan raiskaamista sympatiseeravilta. Ja mitä mielenkiintoa Venäjä tuo kisoihin? Valko-Venäjän vitsijoukkueista puhumattakaan. Suomi ainakin on laittanut team russakoita halki, poikki ja pinoon viime aikoina.
 
IIHF on saanut tutkintansa valmiiksi koskien Ivan Fedotovin sopimusrikkomusta. IIHF toteaa päätöksessään, että pelaajalla oli voimassaoleva sopimus NHL:ään Philadelphian kanssa, mutta ei kunnioittanut sitä tehdessään sopimuksen KHL:ään.

Seurauksena neljän kuukauden pelikielto kansainvälisiin peleihin.

Fedotovin tapauksen jokainen tietää enkä pelaajaa lähtisi moittimaan tästä. Hänhän oli halukas tulemaan Pohjois-Amerikkaan, mutta sitten vietiin väkisin armeijaan.

Mutta siis tuo rangaistus. Neljän kuukauden pelikielto kv-peleihin venäläiselle, joka ei kv-pelejä pelaa. Tuo on rangaistuksena samaa tasoa norjalaishiihtäjän kesäkuukaudet kattavan dopingpannan kanssa.

 

Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Mutta siis tuo rangaistus. Neljän kuukauden pelikielto kv-peleihin venäläiselle, joka ei kv-pelejä pelaa. Tuo on rangaistuksena samaa tasoa norjalaishiihtäjän kesäkuukaudet kattavan dopingpannan kanssa.
Kyllä se pelikielto kattaa myös kansalliset pelit, eli tässä tapauksessa KHL:n. Tiedotteessa kun mainittiin "national and international games".

Se on sitten eri asia onko tällaisella mitään vaikutusta Fedotovin pelaamiseen. CSKA on jo julkaissut jonkun itkuntäytteisen vastineen.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Vaikka aina välillä olen joissakin muissa yhteyksissä muutaman viime vuoden ajan IIHF:n koko johtajan eli Luc Tardiffin oletetuista Venäjä-myönteisyyksistä saanut kuulla ja olevinaan, että hän muka olisi halunnut tai haluaisi koko ajan sen tai Valko-Venäjän takaisin MM-kisoihin tai muutoin jääkiekkoon kansainvälisemmin niin aina on kuitenkin lopulta ollut edelleen Ukrainan Sodasta johtuvan osallistumiskiellon kannalla.

Eikä kanta ole muuttunut. Välillä vähän turhankin koviksi menneistä huhupuheista huolimatta.

Ainoa mihin ehkä Tardiff mielestäni on syyllistynyt niin on joko sellaiseen empimiseen ja jahkailuun ja muussa tapauksessa on kyllä aavistuksen verran ehkä ylidiplomaattinen.

Silloin kun Ukrainan Sota syttyi tai oli melko tuore laajamittaisesti niin tuolloin ehkä vielä ymmärsi, että silloin oli ihan sinänsä nimellisen viisasta käydä vuoropuhelua myös 'tunkiomaiden' kanssa niiden käytöksestä riippumatta.

Sen sijaan jatkettuna näihin päiviin asti se on tietysti aika tarpeetonta ja antaa turhankin väärää mediakuvaa hänestä ja kattojärjestöstä kun ei tarvitsisi!

Tosin kun mennään lakikirjan mukaan vähän kuivakkaasti niin eipähän edes pahimmassa mahdollisessa sellaisessakaan propagandassaan voi juuri kovin uskottavasti tämä Ukrainan Sodan pääarkkitehtikaksikko väittää, että heitä ja heidän toiveitaan ei olisi kuultu muka niin olevinaan missään vaiheessa.

Ja mikäli Tardiff nyt olisi ehkä huono ja vähän vanhanaikainen tietyllä tavalla ehdoiltaan kuten myös itsepäinen korona-ajan turnausjärjestämisistä niin on kyllä surkeimmillaankin parempi kuin vähemmän yllättäen muuan sveitsiläinen Putinin kunniakansalainen näinä päivinä eli toisin kertoen edeltäjänsä.

Tässä linkki mielestäni edelleen ainoaan oikeaan päätökseen jo Jatkoajan julkaisemana toki:

 

Hande75

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiverpoolFC, Jokerit, suomalaiset NHL:ssä ja Lauri
Minusta se pitäisi olla niin, että kun Venäjä ei saa pelata kv-pelejä, niin jos joku venäläinen saa esim. doping-tuomion, niin tuomio alkaa siitä alkaen, kun Venäjä hyväksytään mukaan kansainväliseen toimintaan. Eihän muulla ole mitään s.sta merkitystä. Eli ei aivan heti.
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Hyi helvetti. IIHF kumartaa edelleen terroristivaltiolle. Venäjällä edelleen toimiva ja bisneksiään siellä laajentava Raiffeisen Bank on vieläkin isona yhteistyökumppanina ja pomot vaan nauravat kääriessään seteleitä taskuihinsa. Tulee todella paska maku kaiken tekopyhyyden keskellä. Turha näköjään tässäkään maailmantilanteessa odottaa minkäänlaista moraalia kansainväliseltä jääkiekkoliitolta, vaan kaikki jatkuu kuin ennenkin. Oksennus tulee suuhun koko touhusta. Toivottavasti tulee vielä näpeille viimeisissä jaoissa ja siinä vaiheessa on turha valittaa ja keksiä mitään tekosyitä.

 

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit

Eihän tuo maailmanranking nyt mikään maailman vakavin asia ole, mutta jumalauta. Siis Venäjä saa ilmaiseksi pronssille päätyneen maan verran pisteitä joka vuosi. Vittu mikä korruptoitunut paskalaitos koko IIHF.
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät

Eihän tuo maailmanranking nyt mikään maailman vakavin asia ole, mutta jumalauta. Siis Venäjä saa ilmaiseksi pronssille päätyneen maan verran pisteitä joka vuosi. Vittu mikä korruptoitunut paskalaitos koko IIHF.
Juuri näin. Venäjällä kuuluisi olla ne pisteet, jotka sillä oli ennen helmikuuta 22. Sen jälkeen niille ei olisi kuulunut yhtään pistettä. Oikeastihan venäjän ranking pisteet tällä hetkellä oikeuttaisi johonkin kolmosdivarin paikkaan Meksikon ja muiden vastaavien kanssa.

Mutta toki tässä varmistetaan se, että venäjä sitten joskus kun tilanne sallii, nii suoraan takaisin huipulle. Mielestäni tämä on väärin! Sitten joskus, kun ovat venäjällä oppineet olemaan, niin nousu takaisin huipulle lähtee sieltä alimmasta mahdollisesta divisioonasta! IIHF, saa suorittaa!!
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Eihän tuo maailmanranking nyt mikään maailman vakavin asia ole, mutta jumalauta. Siis Venäjä saa ilmaiseksi pronssille päätyneen maan verran pisteitä joka vuosi. Vittu mikä korruptoitunut paskalaitos koko IIHF.
Onhan tuo aika hämärä systeemi, jolla ilmeisesti yritetään perustella Venäjän palaaminen MM-kisojen pääsarjaan sitten, kun se joskus vielä tapahtuu. Toivottavasti ei kuitenkaan vielä pitkään aikaan.

Ymmärtääkseni tuo toimii sillä tavalla, että kun Venäjä on pysynyt IIHF Rankingissa 2022 Olympialaisista asti kolmantena, se on saanut joka kisoista kolmanneksi sijoittuneen pisteet. Tämä on luonnollisesti myös auttanut Venäjään säilyttämään sijoituksensa rankingissa.

Nyt kun sijoitukset ovat menneet eri joukkueilla pari vuotta ristiin, Venäjä nousi rankingissa jo toiseksi Suomen ohi. Lienee lähes väistämätöntä, että se nousee tällä systeemillä jossain vaiheessa rankingin kärkeen ja sieltähän sitä ei todennäköisesti sitten ohita enää yksikään maa kisoja oikeasti pelaamalla. Vain mestari voi saada yhtä paljon pisteitä kuin mahdollisesti rankingin ykkösenä oleva Venäjä ja mestareissakin on todennäköisesti vaihtelua lähes vuosittain.

Naisten rankingissa Venäjän sijoitus on ollut laskusuunnassa, vaikka sielläkin Suomen sukellus Tanskan kisoissa taisi hidastaa Venäjän putoamista. Tai no, Tšekki ja Sveitsi ovat saaneet kyllä paremmin pisteitä ja nousseet siten nousseet kilpailemaan Venäjän kanssa rankingissa. Ehkä tuo Naisleijonien sukellus olikin siitä näkökulmasta hyvä juttu. Venäjän naiset olivat rankingissa 5. olympialaisten ja elokuun 2022 MM-kisojen jälkeen. 2023 ja 2024 MM-kisojen jälkeen Venäjä on ollut 6.

Venäjän naiset ovat saaneet pisteitä viidennen sijan mukaan MM-kisoista 2022 ja 2023. Tuo ei kuitenkaan riittänyt viidennen sijan säilyttämiseen, vaan 2023 rankingissa sijoitus oli kuudes ja sen perusteella vuodelta 2024 tuli pisteitäkin kuudennen sijan verran. Tuo riitti ainakin toistaiseksi kuudennen sijan pitämiseen rankingissa. Japanin ja Ruotsin heikommat kisat taitavat auttaa Venäjää pitämään tuon sijoituksen myös ensi vuonna.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös