Kärppien syvyysosasto täydentyi ensi kuussa 24 vuotta täyttävällä omalla kasvatilla. Matikainen toimi Kärppien junioreissa pelatessaan sekä C- että B-nuorten kapteenina, voitti kolme SM-pronssia, valittiin C-nuorten kakkostähdistökenttään ja pelasi poikien maaotteluita. Kaikesta huolimatta kilpailu kävi kovaksi ja hän päätti lähteä 18-vuotiaana Jukureihin taistelemaan Liiga-paikasta. Tilille tuli neljä Liiga-peliä, mutta kolme viime kautta Matikainen on hakenut nostettu kolmesta eri Mestis-joukkueesta.
Matikainen on tullut tunnetuksi tunnollisena kahden suunnan pelaajana, joka on juniorina kantanut myös kirjainta rinnassaan. Myös pisteitä on syntynyt kelvollisia määriä. On mielenkiintoista nähdä, mihin jo muutaman vuoden miesten peleissä marinoituneen, mutta yhä vasta parhaita pelivuosiaan lähestyvän oman kasvatin rahkeet tulevat Kärpissä riittämään. Rooli tuskin on lähtökohtaisesti iso, mutta kuvailtu pelaajatyyppi lupaa jo paljon, enkä usko ainakaan työnteosta hänellä jäävän kiinni. Matikaisen esikuva Kärpissä oli Mika Pyörälä, mutta myös Barkov ja Crosby ovat hänen suosiossaan perusteena vahva kahden suunnan pelaaminen.
Täältä alta löytyy jo Matikaisen neljä vuotta vanha haastattelu Jukurien kotisivuilta, mutta juttu avaa kuitenkin hyvin hänen taustojaan.

Kalle Matikainen - Stats, Contract, Salary & More
Eliteprospects.com hockey player profile of Kalle Matikainen, 2000-06-05 Oulu, FIN Finland. Most recently in the undefined with Kärpät. Complete player biography and stats.
www.eliteprospects.com
Täältä alta löytyy jo Matikaisen neljä vuotta vanha haastattelu Jukurien kotisivuilta, mutta juttu avaa kuitenkin hyvin hänen taustojaan.
Matikainen lähtee taistelemaan täysillä liigaroolista
Oulusta jukuriryhmään pari vuotta sitten siirtynyt Kalle Matikainen on raivannut vahvoilla suorituksilla tiensä liigarinkiin. Hyökkääjä on ...
jukurit.fi