Yskii ja köhii – negat kaudella 2012–13

  • 101 057
  • 313

MarkusMaggot

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaljaliigalaiset
Kiekkovarmuus lähenee nollaa (lim x -> 0) ja syötöt omille todella heikkoja.

Samankaltaisia havaintoja täälläkin. Nyt kun Auvitu on loukkaantunut, Lepine on osoittautunut aika huonoksi ja Välivaara vetelee varjojen mailla, ei ole yksinkertaisesti kunnollisia ylivoimapakkeja Näkyvän lisäksi. Syö tehokkuutta kun viivasta ei kukaan uskalla laukoa ja kaikki ratkaisut pitää tehdä käytännössä hyökkääjien kautta.

Samat sanat voisi sanoa kyllä Louhivaarasta. Hiippailee kuin orpo piru ympäri kenttää, syöttää hänelle ei oikeastaan edes kannata tällä hetkellä ja tuttua Louhivaaraa on jäljellä ainoastaan se, mitä ei pitäisi olla eli turha kulmissa pyöriminen kiekon kanssa.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Välivaara kyllä ollut pettymys tähän asti. Jos ja kun Auvitu tervehtyy niin olisiko jyrki jopa hodareita syömässä katsomossa tai jopa tänään jo pois, lepineäkin melkein voisi tilalle kokeilla jos terveiden kirjoissa. Auvinenkin pelannut kuitenkin niin hyvin, että paha mennä suoraan ottaa pois kokoonpanosta.
 

chubster

Jäsen
Välivaara kyllä ollut pettymys tähän asti. Jos ja kun Auvitu tervehtyy niin olisiko jyrki jopa hodareita syömässä katsomossa tai jopa tänään jo pois, lepineäkin melkein voisi tilalle kokeilla jos terveiden kirjoissa. Auvinenkin pelannut kuitenkin niin hyvin, että paha mennä suoraan ottaa pois kokoonpanosta.

Auvinen on mielestäni hoitanut tonttinsa hyvin. Itse lähtisin oikeasti juurikin Välivaaraa tai Koskista laittamaan katsomoon. Totuus taitaa kuitenki olla, että molemmilla on paikka sementoituna ja tippuvat kokoonpanosta ainoastaan jos loukkaantuvat.
 

kimbe66

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Minua huolestuttaa, että JYP on voittanut suurin piirtein kaikki pelinsä huonolla pelaamisella. Vaikka se onkin joukkueen vahvuus, että tähän pystytään, niin pitäisi se hyväkin peli löytyä jossakin välissä.

Ei koko kautta vain voi vetää läpi keskinkertaisella/huonolla pelaamisella, mikäli edes mitaleja mielitään tavoitella. Veikkaan, että nykyisellä pelaamisella JYP tulee valumaan sarjataulukossa reippaasti alas.

Onneksi nykyisillä pisteillä on lähes varmasti ainakin säälipleijaripaikka varmistettu. Kun eihän JYP täysin ilman pisteitä loppukaudestakaan jää, vaikka kuinka surkeasti pelaisi.
 
Suosikkijoukkue
JYP
Välivaara kyllä ollut pettymys tähän asti.

Ettei olisi vähän Laatikaissyndroomaa... Syksyllä aivan kuutamolla neppailee pelejä pois ja keväällä täyttä terästä, kun munat punnitaan?

Onko tämä nyt sitä kiekollista peliä, kun neppailu on huolestuttavan paljon lisääntynyt. Varsinkin hyökkäyssiniselllä tulee näitä kiekonmenetyksiä, josta tulee vaarallisia vastahyökkäyksiä.
 

Jupa

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Siis: JYPin otteet eivät ole olleet koko kauden alun ajan häikäisevän hyviä, totta. Mutta onko tämä nyt oikeasti sellainen asia, mistä kannattaa lähteä kirjoittamaan itkuvirsiä?

En tiedä ovatko nuo itkuvirret menneet ohi vai mistä on kysymys, mutta puolustan tässä nyt silti hiukan niitä/meitä, joilla on ollut toiveita pelisysteemin suhteen...

Elikkäs asiaan: ensinnäkin kausi on alussa eikä kukaan oletakaan, että peli olisi heti tiiviin viisikkopelaamisen jne. suhteen täysin uomissaan. Varmasti peli on jopa yllättävän hyvin uomissaan, koska ollaan pärjättykin. Ja kääntäen vastustajilla on ollut myös pelitapansa kanssa hakusessa. Tulokset eivät ole siis pelkästään JYPin hyvyyttä.

Toinen puoli asiassa on, että yleensä pitkässä sarjassa suoritustapa (tapa pelata, pelata yksittäiset tilanteet systemaattisesti sovitun sapluunan mukaan jne.) ja sen kehittyminen ratkaisee. Mestaruuksia voitetaan pitkäjänteisesti joukkueen kehittämän yhteisen pelitavan (johon itse sisällytä myös joukkueen arvot ja asenteen) kautta.

No miten tämä liittyy kauden alun pelitavan kritiikkiin? Siten, että jos alat alkukaudesta seuraamaan pelkkiä tuloksia, saatat harhautua ajattelemaan, että samalla pelitavalla voitetaan myös keväällä. Kun näin yleensä ei ole, voittajaksi keväällä nousee yleensä se, joka on hoitanut vuoden (ja usein useamman vuoden mittaisen) pelitavan kehityksen prosessinsa parhaiten.

Siksi ainakin minä seuraan vielä tässä vaiheessa kautta enemmän suosikkijoukkueeni pelin kulkua kuin tuloksia. Ja iloitsen toki koko matkasta ja jokaisesta voitosta. Fokukseni on kuitenkin vielä enemmän täällä joukkueen pelitavallisen analyysin puolella.

Väärin ei voi kannattaa, toiset meistä tykkäävät analysoida kriittisestikin (jep varmasti jopa pessimistisen kriittisesti) suosikkimme peliä. Kuten lastaan ja puolisoaan, myös suosikkijoukkuetta voi rakastaa ja kohdella monin eri tavoin.

Pääasia, että rakastaa :)

Jupa
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Muistaako joku koska JYP on antanut vastustajalle kotona kunnon turpasaunan 60 minuuttia. Pisteitä tulee mutta kaipaan turpasaunoja,niitä annettiin välillä laihempinakin vuosina!
 

MarkusMaggot

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaljaliigalaiset
Onhan noita sentään sattunut, pari vuotta sitten Lukko taisi kaatua 6-1, jossa ei ollut ainakaan yhtään liikaa eroa ja SaiPa 9-1. Samalla kaudella taisivat myös Pelicans, Kärpät, Tappara ja Ilveskin saada aika isosti pataansa Hippoksella.

Viime kaudella Tappara kaatui ainakin 6-0 ja taisipa HIFK:takin vastaan sattua parikin aika värikästä peliä, joka päättyivät JYPille useamman maalin erolla. Lukosta ei taas kannata sanoa mitään, ne kun ovat käyneet olemassa ihan paskoja Jyväskylässä jo jostain hamalta 90-luvulta lähtien.

Pääsääntöisesti nuo murskavoitot ovat aika tylsiä pelejä noin niinku jääkiekon kannalta. Mieluummin sitä kuitenkin lopulta maksaa siitä, että pelissä säilyy edes näennäinen jännitys loppuun asti. Ehkä 1-2 maali-iloittelua kaudessa menee, kunhan ne eivät ole viime lauantain Ilves-pelin tyylisiä, joissa peli oli paskaa ja maalitkin ihan mitä sattuu hömppää.
 

El Guaje

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Anaheim Ducks, Spurs
Kylläpä tuo Välivaara käyttää mailaa taas vaihteeksi kaikkeen muuhun kuin kiekon pelaamiseen. Järkyttävää katsottavaa, ei tuo ole jääkiekkoa. Toivottavasti tuomarit alkaa puuttumaan tuohon kahvaamiseen jossain vaiheessa, vaikka se tietäisikin sitä, että Välivaara, Koskinen, Viitanen ja Malmivaara istuisivat koko ajan boksissa.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Stars, Oilers
Onhan tämä nyt sen saman vanhan toistoa, mutta kun pelejä omin silmin katsoo, niin näkeehän sen. Ja niin on nähneet muutkin. Kalle Koskinen, Koskisen Kalle. Huoh...
 

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tämän voisi kirjoittaa muuallekin, mutta kun kerran negatiivisuutta on sen verran äänenpainona, niin laitetaan yskimisten ja köhimisten joukkoon. Eli nyt kun kautta on pelattu kohta neljännes, on mielenkiintoista pistää listalle sitä, kuinka hyvin JYPin/Holtarin uudet skouttaukset ovat saaneet pelin rullaamaan:

- Tarkki. Pari huonompaa peliä, mutta varmasti vähintäänkin täyttänyt kaikkien odotukset.
- Abid. Erinomainen omassa roolissaan, enkä oikeastaan muista, että miehen osalta olisi juurikaan herännyt negatiivista keskustelua. Ylistystä on tullut.
- Wärn. Hieman ristiriitainen tapaus. Kyllähän Wärn on odotusten mukainen ollut, mutta tuota uudelle tasolle hyppäämistä ei ole tapahtunut.
- Kalteva. Ihan yes, mutta vielä ei ole päässyt näyttämään.
- Quirk. Holtarin lahjapaketti, joka kerää peliään sitten Akatemian puolella. Jos on esittänyt pirteitä otteita, niin enemmän on tullut näissä keskusteluissa sitä paskaa niskaan. Eli ei ainakaan ole vielä todistanut Holtarin olevan aivan täydellinen bongari.
- Lepine. Samat sanat.
- Ruohomaa. Lisää Holtarin hakuja. Näytti jo kesällä, ettei pelillisistä lahjoista huolimatta oikein vielä pysty hyppäämään isompiin saappaisiin.
- Myttynen. Vaikka pari maalia Ipaa vastaan tekikin, niin suhteessa siihen millaista keskustelua täällä miehen sopimuksen julkaisemisen jälkeen nousi, niin ei mielestäni ole ollut ihan odotusten mukainen.
- Peverley. Kaikki eivät tykkää.

Eli, ainakaan nämä Holtarin lähes sokkohauilta tuntuneet signaukset eivät ole onnistuneet. Quirk, Lepine, Ruohomaa - yhdelläkään ei ole asiaa kokoonpanoon. Mielestäni Abid on oikeastaan ainoa uusi pelaaja, joka herättää huraa-huutoja. Silti JYP johtaa lähes ylivoimaisesti sarjaa. Kuka korvaa Hytösen, Vatasen, Tuppuraisen, Laatikaisen, Pesosen... Abid (ja tietenkin Peverley) pois lukien, ei oikeastaan kukaan ylös listaamistani pelaajista. Eihän tälläkään vuodatuksella ole mitään merkitystä, kun kerran homma toimii, mutta eipä tuo haittaisi, jos Quirk yhtäkkiä miehistyisi tms.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Ruohomaa - yhdelläkään ei ole asiaa kokoonpanoon.

Odotitko Ruohomaasta jotain kokoonpanon vakiokaveria? Minusta nimittäin keväällä Holtari antoi ymmärtää että pelipaikka ensimmäisellä kaudella on lähtökohtaisesti Akatemiassa ja pelaa liigaa niin paljon kuin kynnet riittävät.

Sama tähän Myttys-negailuun. Mun on ainakin helvetin vaikea listata kumpaakaan, sekä Ruohomaata että Myttystä johonkin epäonnistujien listalle kun kumpainenkin on selkeä pidemmän ajan projekti, joista yritetään ulosmitata se huipputaso myöhemmin kuin ensimmäisenä syksynä JYP-paidassa. Kumpaakin on vielä peluutettu paljolti laidassa ja ovat kuitenkin ilmeisesti pelanneet koko uransa sentteriä.

Ihan kuriositeettina mainittakoon, että jos Myttynen tekee tähän tahtiin maaleja ja pysyy ehjänä, saldo olisi 13 maalia runkosarjan lopussa. Minä olisin hyvinkin tyytyväinen, jos tekee edes 10 maalin hujakoille.
 
Viimeksi muokattu:

FourForty

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Onhan tämä nyt sen saman vanhan toistoa, mutta kun pelejä omin silmin katsoo, niin näkeehän sen. Ja niin on nähneet muutkin. Kalle Koskinen, Koskisen Kalle. Huoh...

Oli kyllä pelin alkupuoliskolla huono, mutta ottelun loppuhetkillä katkaisi useamman kerran putkeen Bluesin hyökkäykset ja purki kiekon pois omalta alueelta. Nuo olivat sen verran tärkeitä suorituksia pisteiden kannalta, ettei nyt ihan kaikkea tätä kritiikkiä ansaitse.
 

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Odotitko Ruohomaasta jotain kokoonpanon vakiokaveria? Minusta nimittäin keväällä Holtari antoi ymmärtää että pelipaikka ensimmäisellä kaudella on lähtökohtaisesti Akatemiassa ja pelaa liigaa niin paljon kuin kynnet riittävät.
En odottanut, todellakaan. Ja reilu vuosi sitten en ollut Näkyvästäkään ihan varma mitä pitäisi odottaa. Valmennusjohdon mukaan viime kauden piti mennä Akatemian riveissä. Mutta toisin kävi. Ruohomaan tapauksessa taas kaikki on mennyt "suunnitelman" mukaan, ilmeisesti. Pointtini kuitenkin on se, että JYPin uusista hankinnoista ei olla vielä saatu kaivettua kaikkea potentiaalia esiin, mutta siitä huolimatta johdetaan sarjaa. Jos Näkyvä oli yllätys viime vuonna ja ehkä Jaatinenkin ylitti useiden odotukset, niin tälle kaudelle mukaan tulleista ei kukaan ole, ainakaan minulle, esittänyt vielä mitään yllättävää. Abidkin on "ainoastaan" täyttänyt odotukseni. Rautalangasta jos tätä vääntää, niin JYPin menestyksen takana on tästä paljon parjatusta joukkueen tyhjenemisestä huolimatta Perrin, Hubacek, Näkyvä, Lahti, Sipiläinen, Malmivaara, eli tutut kaverit viime kaudelta. Mutta ei tässä mikään todellakaan yski tai köhi ja kausi on vasta alkanut.
 

tallaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Positiivisuusketjusta lainattu:
14 peliä takana, johdetaan sarjaa ylivoimaisesti. On tultu useasti takaa tasoihin ja ohi, paljon hauskempaa kun aiempi "mennään johtoon ja pidetään se johto".
...
Positiiviseksi laskisin sen, että sarjajohto on selvä ja voittoja on tullut vaikka pelissä on vielä parantamista. Lisäksi menestys ei lepää NHL-apujen varassa, kuten aika monella muulla joukkueella tällä hetkellä.

Yllä oleva huomioonottaen pitäisin negatiivisena sitä, että negatiivisuusketjussa on positiivisuusketjua enemmän viestejä.
 

Tähtipakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Nyt vittu tuo Välivaara pois tuolta kentältä. Meillä on Ikonen ja Auvinen, jotka ovat esittäneet pelaamisaan otteluisaan paljon parempaa tasoa, kun meidän Väli. Ihan uskomattoman huonoa peliä koko ajan. Kiekonmenetyksiä, surkeita syöttöjä (tänäänkin taisi kaksi huippupaikkaa aiheuttaa huonolla syötöllä) ja häviää kaksinkamppailutkin.

Jännä nähdä, onko Aholla munaa laittaa Välivaaraa katsomoon edes silloin, kun Kalteva palailee (ilmeisesti ensi viikolla).
 
Huomio pelaaja Välivaara. Onko menossa liian mones kausi ja mikä on. Jos masentaa niin ota d-vitamiinia ja get your shit together. Nyt ryhdisty perkele. Sinun vuosipalkallasi ruokkisi pienen amazonin intiaanipopuulaation tai nälkää näkevän afrikkalaisen kylän about 20 vuotta, yli sukupolven ajan. Mites on Jyrki, mitäs jos laittettasi palkkasi hyväntekeväisyyteen - vai onko sinusta parempi maksaa sinulle vai pelastaa yksi alkuperäiskulttuuri.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Voisi kyllä Välivaaran jättää ruotsin risteilyviikonlopulta pois ja antaa jonkun nuoremman olla joukkueen mukana.. On se kummaa jos hyvin pelannut Auvinen ei löydy ensiviikolla kokoonpanossa ja Välivaara saa jatkaa. Liikettä ei löydy ja kiekolliset ratkaisut on vähintäänkin kammottavia. Ei tunnun olevan koskaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
 
Suosikkijoukkue
Arsenal
Tiedän, että tästä tulee hyökkäys päälle, mutta sanon silti. Välivaaran lisäksi pakeista peiliin katsomisen paikka: Kristian Näkyvä.

Olet hyvä pakki, olet tällä hetkellä paras pakkimme. Onko se sinulle riittävä taso? Jos on, niin sitten ei ole mitään korjattavaa. Jätä loppu lukematta.

Jos haluat EHT-turnauksiin, rahakkaimpiin liigoihin tai ison jatkosopimuksen JYPiin, tämä ei riitä. Sinä olet puolustuksen liideri. Ei riitä, että syötät oikealle miehelle. Syötön pitää olla myös kova ja ennen kaikkea - tarkka. Tällä hetkellä se viimeinen syöttö, se josta pitäisi ampua tai lähteä kiertämään vastustajan pelaajaa vauhdilla, on poikkeuksetta liian taakse. Muutaman kymmenen senttiä, vartalon ja mailan väliin. Seuraus = syötön vastaanottaja pysähtyy, asettelee ja joutuu vaikeuksiin. Olet pakeistamme ainoa, joka liikkeellään ja pelisilmällään pystyy hakemaan tuollaisia syöttöpaikkoja, mutta ei helvetissä siitä mitään tule jos se parin metrin syöttö on parikymmentä senttiä väärällä puolella. Älä tyydy syöttämään oikealle miehelle, syötön pitää olla myös oikealle puolelle, vauhtiin!

Ja selvennyksenä edelliseen: Kristian Näkyvä on paras pakkimme tällä hetkellä, mutta jos Kalle Koskinen antaa tällä hetkellä oikea-aikaisimmat ja tarkimmat avauksemme vauhtiin nouseville hyökkääjille, niin johan on helvetti. Parhaasta aseesta (Näkyvästä) pitää saada paras irti. Koskisesta jo otamme enemmän kuin on tarpeeksi.
 

Zous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ryan Reaves
Olen ollut hieman pettynyt siihen, että Jaatinen mm. pelannut ylivoimaa vaikka ei ole tulosta tullut. Noh nyt sai eilen maalin, mutta enempi veskan piikkiin sekin. Myös Louhivaara menee vahvasti tämän otsikon alle. Nyt on saanut onneksi hieman tehojakin viime peleissä, mutta suurimmaksi osaksi on jotenkin hirveää katsottavaa tuo Ossin pelaaminen. Toivottavasti se siitä lähtee. Peverleystä ei ole ihan kaikkea saatu irti ja tottakai osa syy siihen nimenomaan on nuo ketjukaverit, mutta luulen, että se johtuu vielä enemmän itsestään ja parempaa on luvassa jos änäri ei kerkeä alkamaan. Ei siinä etteikö nyt olisi jo hyvä ollut.
 

Seppochu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jeff Foss
Tuosta Alvajärven Urhon mainitsemasta ongelmasta päästään mielestäni erittäin hyvin JYPin suurimpaan ongelmaan ylivoimalla - laukauksien määrään.

Pelejä en ole nähnyt kuin muutaman, mutta jokaisessa voin väittää orastavan saman ongelman. Kiekko kyllä saadaan pyörimään ajoittain hyvin, mutta syötön laatu jää torsoksi -> kuti jää puuttumaan, ja pitää pysäyttää ja lähteä hakemaan uutta neliötä avaavaa syöttöä. Tai toisena vaihtoehtona (jolle olen ottanut kunnian antaa nimeksi a la carte louhivaara :) on se, että tulee hyvä syöttö, mutta kiekko kuljetetaan liian pieneen kulmaan, tai neppaillaan liikaa.

Mieleeni tulee esimerkiksi kotipelistä Ilvestä vastaan monta tilannetta, joissa mm. Näkyvällä olisi ollut oiva veto paikka, mutta syöttely jatkui. Sen kerran, kun Näkyvä päättikin laukoa, maaliinhan se sitten meni. Tässä asiassa voitaisiin mielestäni ottaa mallia Välivaaran ratkaisusta saman pelin 1-1 tasoituksessa: vaikka olisi kaveria vierellä, niin hyvästä paikasta vaan kannattaa laukoa. JYPilläkin on jätkiä jotka varmasti hakkaa irtopaloja sisään.
 

Humpauttaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Voi voi, pieni pelko perseessä nyt kyllä. Eilen kerkisin vain 2 erää Areenassa viipyä, mutta siinäkin ehti jo näkemään vähän liikaakin. Sanotaan alkuun, että puolustus ja Tarkki toimii, ei valittamista. Ei noita Filppuloita ja Karlssoneita saa muutkaan kuriin.

Mutta. Hyökkäyspeli jäi kyllä olemattoman laihaksi JYPillä eilen. Perrin on yössä, potku painaa aika pahasti ja kiekkokaan ei tottele vanhaan malliin. Mistä lie johtuu?

Perverley kyllä yrittää hakea kavereita, mutta ei ne pääse paikoille ja tuloksena on vain heittoja poikittain, jotka vastustaja katkoo.

Alemmilta ketjuilta nyt ei kamalasti voi odottaakaan, Lahti ja Virtanen ynnä Sipiläinen nyt pörrää ihan kohtalaisesti ja maalin silloin tällöin räppää, mutta ei näistä pelastajaksi ole isossa kuvassa.

Jos Wärn vielä meni rikki pidemmäksi aikaa niin Holtari faksin kanssa yhteyksiä amerikkaan ja laituria kehiin. Ei kai tässä muukaan auta?

Edelleen, sarjajohtaja ei varmaan saisi valittaa, mutta onhan tässä nyt menty jo pariviikkoa aika huonolla tatsilla ja peli on todella nihkeää poislukien Bluesia vastaan pelattu 3. erä.
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Kyllähän tilanne on se että kauden alku on mennyt odotuksiin nähden rankasti yläkanttiin mutta suunta huolestuttaa. Ovatko muut petranneet vai JYP hyytynyt ? Maalin pelejä ollut pitkin kautta suuntaan jos toiseen. Peli sinällään ainakaan kotona ei ole vakuuttanut kertaakaan maalivahtipeliä lukuunottamatta. Jos Wärn on pitkään poissa niin ollaan entistä enemmän Perrinien varassa. Mites Myttynen, riittäisikö taidot kärkikenttiin?

On sanomattakin selvää että tämän viikon kotipeleistä täytyy minimissään 4 pistettä kaapia.
 

MarkusMaggot

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaljaliigalaiset
Mutta. Hyökkäyspeli jäi kyllä olemattoman laihaksi JYPillä eilen. Perrin on yössä, potku painaa aika pahasti ja kiekkokaan ei tottele vanhaan malliin. Mistä lie johtuu?

Perverley kyllä yrittää hakea kavereita, mutta ei ne pääse paikoille ja tuloksena on vain heittoja poikittain, jotka vastustaja katkoo.

Alemmilta ketjuilta nyt ei kamalasti voi odottaakaan, Lahti ja Virtanen ynnä Sipiläinen nyt pörrää ihan kohtalaisesti ja maalin silloin tällöin räppää, mutta ei näistä pelastajaksi ole isossa kuvassa.

Tässäpä nämä viime aikojen ongelmat tiivistyvät. Ehdin jo Jokerit-pelin otteluketjussa kummastella, mutta ko. pelissä Louhivaara ja Peverley saivat aikaan yhteensä 1 laukauksen ja senkin heti ottelun alussa. Molemmat kuitenkin pelaavat 20 minuutin peliajalla, ja suoraan sanoen tulos on ihan silkkaa ripulipaskaa. Nyt pitäisi sotkea ketjuja ihan rohkeasti, koska ei tuosta mitään tule.

Louhivaaran kiintiöpaikka kakkosketjussa ehdottomasti pois ja tilalle joku suoraviivaisempi. Wärn sai sentään muutaman vedon aikaan pienemmällä peliajalla, mutta hänkin taisi nyt sitten hajota. Valitettavasti vaihtoehdot ovat vaan vähissä, koska ensimmäisenä tilalle on tunkemassa sadalla roiskaisulla yhden maalin tekevä Antti Jaatinen. En sen kummemmin lähde mitään
"tekisin näin"-ketjuja listaamaan, mutta oikeasti jotain pitää kokeilla koska tuo nykyinen kakkosketju on jo nähty.

Kolmos- ja nelosketju tietysti ovat lähtökohtaisesti jarruketjuja, mutta mitä muuta nuo ovat tehneet joukkueen herättämiseksi? HPK-pelissä ei taidettu taklata kertaakaan, mutta sen sijaan kiekko menetettiin lähimmälle jäällä olleelle lumikasalla, eli tehtiin ns. Jari Jääskeläinen-suunnanmuutos.

Uusia pelaajia tuskin saa tähän hätään muuten kuin nostamalla nuorista, mutta mitä menetettävää on porukan herättelyyn? Hubacek on pelistä toiseen hyvä ja Abid myös, sikäli jos suoli kestää kontaktiurheilun. Perrin sen sijaan voisi keskittyä pelaamiseen eikä jatkuvaan tuomareille länkyttämiseen ja Peverley voisi lakata olemasta kuin orpo piru kun kykyjä muuhunkin on. Quirk ja Lepine nyt ovat lähinnä jotain saatanan au paireja, jotka viettävät kivan talven palkkaa nostaen.

Torstaina olisi syytä kaivaa haalarit nurkasta, koska SaiPalta ei varmasti saa mitään puolivillaisella läsnäololla, ja se on tällä hetkellä laadukkaampi joukkue kuin Ilves ja HPK, jotka viimeksi ovat Hippoksella käyneet. Meni negailuksi, mutta silti tuo tämän hetken sarjatilanne mairittelee JYPiä aika paljon ja on seurausta lähinnä hyvästä puolustuspelaamisesta.
 
Suosikkijoukkue
Arsenal
Kyllähän tilanne on se että kauden alku on mennyt odotuksiin nähden rankasti yläkanttiin mutta suunta huolestuttaa. Ovatko muut petranneet vai JYP hyytynyt ?

Tämä on jotenkin tyypillistä JYPiä jo Risto Dufvan ajoilta, että taukojen jälkeen tullaan hyvällä liikkeellä, energisesti ja voittaen, mutta mitä lähemmäs seuraavaa taukoa mennään, sitä paskemmaksi peli muuttuu. Väsyykö siinä naamat, sulaako pelitapa vai onko kyse vaan siitä, että JYPin pelityylillä pitää olla terävämpi/valmiimpi kuin vastustajan, joka taas "lepää" kiekottelulla? Jos JYP ei ehdi yhtä terävästi paineistamaan ja häiritsemään vastustajan pelinrakentelua jo hyökkäyspäässä, menee homma perässäluisteluksi ja jopa koukkimiseksi. Tässä on pientä syytä myös parille playoffs-pettymykselle, kun energiaa alkoi kulua liikaa jo puolivälierävaiheessa. Pelityyli on tänä vuonna ollut lähempänä Dufvaa kuin viime kaudella, joten saapa nähdä miten tästä eteenpäin. Tuodaanko sitä kiekollisuutta talven mittaan vai onko uudistuneen joukkueen helpompi pelata koko kausi yksinkertaisesti?

Eli vastaus kysymykseen: muut ovat petranneet ja JYP on hyytynyt. Sinänsä paskamaista, että on todella tärkeät pelit vielä jäljellä ennen Karjala-turnausta. Kotona aina helpot SaiPa, Tappara ja Pelicans, vieraissa HIFK ja Kärpät. Kärppä-matsia lukuunottamatta jokaiseen lähdetään ennakkosuosikkina, mutta kaikki matsit ovat sellaisia, että maalinteko tulee olemaan uskomatonta tervanjuontia, jos ei alusta asti lähde kulkemaan. Jotta lähdettäisiin piikistä maaottelutauolle, noista viidestä pelistä pitäisi pystyä 8-10 pinnaa kaapimaan. Puolet jo tällä viikolla, niin sitten helpottaa. Jos tältä viikolta tulee 2-3 pinnaa, ensi viikko on loman odottelua. Mutta kuten ennenkin olen sanonut, Jyrki Ahon JYP osaa yllättää minut positiivisesti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös