Puhuit pelkästään mitaleista, siksi korjasin kokeneena ja tietäväisenä herrasmiehenä virheesi. Mutta sinä oletkin vasta nuori keltanokka, ja virheet ja väärässä olo kuuluu oppimisprosessiin. On myös hyvätapaista muistaa nöyrästi ja kunnioittavasti aina kiittää meitä vanhempia ja viisaampia urheilutietäjiä virheidensä oikaisemisesta.
Nojoo, oletin että tajutaan puhuttavan pelkästään MM-kisoista, ne kun käynnissä ovat. Mutta ollaan seuraavalla kerralla tarkempia. B)
Kaiken kaikkiaan todella hieno ilta. Vielä on Kososella ja Helanderilla parhaimmillaan mahdollisuus heittää mitaleille, mutta se vaatii nappionnistumista. Varsinkin naisten moukarissa tuli karsinnassa kaksi valtavan isoa "ruumista", kun Andersen ja Puolan konsonanttihirviö Wlodarzcyk ovat ulkona finaalista. Kososella on nyt finaaliesiintyjistä neljänneksi paras kauden paras tulos, kun kaksi aiemmin mainittua ovat ulkona karsinnan takia, Venäjän edustaja ei päässyt mukaan sekä jenkkien loput ovat ulkona.
Heitetään pienimutoinen optimistinen toive, ettei naisten moukarin finaalista tule mitenkään erityisen kovatasoinen. Silloin tuo Kososen 74,19 voi parhaimmillaan riittää jopa siihen pronssiin, jos Skydan ei heitä finaalissa samanlaista jytkyä kuin karsinnassa.