Yleisömäärät kaudella 2015–2016

  • 280 348
  • 1 482

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Siitähän nuo tavoiteet ja vastaavat joskus on hassuja, taisihan Blueskin olla alkukaudesta yleisötavoitetta edellä, mutta silti konkurssi kolkuttelee ovelle, toki se on sitten eri asia mikä oli toteutunut lipunhinta.

Mutta alkukauden perusteella voisi arvioida että "ilmaislippujen" ja tarjousten määrä on seuroilla kasvanut kokoajan ja joillakin seuroilla voi melkoisesti se keskimääräinen lipunhinta tippua edelliskausista vaikka yleisömäärä ei merkittävästi tipu. Se mikä ehkä yllättävintä monesti on että varsinkin ne seurat jotka saa pääasiassa tulonsa lipputuloista niin on myös tiputtanut hintojaan ja lähtenyt sotaan mukaan, vaikka esimerkiksi hallista saatavat tulot on melko pienet jolloin hyöty halvalla päästämisestä sisään on pieni.
 
gifusisu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tänään Viuhkolan & Niinimaan hyväntekeväisyysilta veti Raksilan täyteen, 55k€ lasten syöpäosastolle! Peli ei nyt niin vauhdikas ollut, mutta ihan hyvää lauantai-illan viihdettä.

Käsittämätöntä kyllä, parhaiten huomion kiinnitti Reijo Ruotsalaisen liike.
 
Altec

Jäsen
U20 Suomi-USA -ottelussa Lahdessa 4512 katsojaa. Pelicans ei ole yltänyt kertaakaan samaan tai parempaan tällä kaudella.
 
Ikaros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bayern Münich, Pelicans, NHL, 49's ja Lorna Shore
2 peliä (Tšekki - Tanska ja Suomi - USA) 10e ja istumapaikkoja ei ollut merkitty, joten tässä voi olla osa syy.
 
karate Mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HardCore Hooligan
U20 Suomi-USA -ottelussa Lahdessa 4512 katsojaa. Pelicans ei ole yltänyt kertaakaan samaan tai parempaan tällä kaudella.

Eikait tuo nyt iso ihme ole. Aika moni varmaan mieluummin tiiraa tulevaisuuden tähtiä kuin jotain Pelsu vs. Hokki Sportti -matsia, jonka vaikutus kevään tosipeleihin on jokseenkin nolla.

Viime kaudella täällä väki postaili aika aktiivisestikin seurantaa sen suhteen missä näiden yleisömäärien osalta mentiin. Nyt on ollut hiljaisempaa, eikö liigassa kiinnosta ketään enää edes yleisömäärät?
 
Zorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa

Ketjusta kyllä löytyy tuore vertailu viime kauteen joukkuekohtaisissa keskiarvoissa. Sen jälkeen on pelattu 7 liigapeliä. Päivittäinkö keskiarvovertailuja pitäisi ketjuun postata, vaikkei luvut muuttuisikaan?
 
Lomppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kävin tuolla sohimassa Kookoo-Kärpät -otteluketjun muurahaispesää ja havaitsin Sportin kiinnostavuuden suorastaan romahtaneen. Sport vetää noin tuhat päätä viime kautta vähemmän populaa vierasmatseihinsa (4630 vs. 3638). Olisikohan uutuusarvo karissut vai eikö jengi enää usko kotijoukkueen neukkutyylisiin klap-klap -voittoihin?
 
Suosikkijoukkue
KK

HMV Sport. Viime kautena kiinnosti niin kotona kuin myös vieraissa, mutta nyt näyttää heikolta. Käykö KooKoolle samat ensi kaudella? Riippuu varmasti paljon tulevasta joukkueesta. Onhan noita syitä paljon, miksi Sport ei kiinnosta kuten esimerkiksi taloudellinen tilanne, VPS ja mitä näit nyt oli. Hallikin pitäisi rempata.
 
Hannutic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Sportissa oli viime kaudella uutuuden viehätystä, samoin nyt KooKoossa. Nyt kun on tullut Vaasassa käytyä paikan päällä peliä katsomassa ja sunnuntaina myös Kouvolassa, niin ei näissä jengeissä ole enää mitään sen jännempää kuin muissakaan. Toki KooKoon lopullinen sijoitus heti iiganousun jälkeen on mielenkiintoinen asia. Ja Ryan O'Connor.
 
Dustwallow

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Skellefteå AIK, PoPa und Red Wings
Ei voi olla näkymättä tämän illan katsojaluvuissa se, että samaan aikaan pelataan junnujen matsi u20-kisoissa. Vaikka suomalaiset lätkäfanit aika saatanan juntteja keskimäärin ovatkin ja arvottavat aikuisten MM-kisat junnujen edelle, niin pakkohan meitä Liigakatsomoista kotiin jättäytyneitä on useampia satoja olla joka paikkakunnalla?
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Turussa tänään 3770 katsojaa. Viime kaudella ei yhdessäkään Tepsin pelissä ennen vuodenvaihdetta ollut alle 4000 katsojan lukemia, vuodenvaihteen jälkeen kylläkin, kiitos Miika Elomon ja tyhjennysmyyntien.

Perinteisestihän nämä joulun ja uudenvuodenaaton väliset matsit ovat hyviä yleisömäärältään. Tämä ilta kuitenkin oli verrattain vaisu jokaisella paikkakunnalla. Nuoret Leijonat ja Selänne kai vaikuttivat aika merkittävissä määrin.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Vaikka suomalaiset lätkäfanit aika saatanan juntteja keskimäärin ovatkin ja arvottavat aikuisten MM-kisat junnujen edelle, niin pakkohan meitä Liigakatsomoista kotiin jättäytyneitä on useampia satoja olla joka paikkakunnalla?

Menee off topicin puolelle, mutta ei siinä todellisuudessa ole mitään junttia, että arvostaa enemmän yleisen sarjan kilpailua kuin rajattujen sarjojen kuten vaikkapa juniori-, veteraani-, vammais- tai sotilasurheilun kilpailua. Tällainen ajattelu on pikemminkin osoitus urheiluymmärryksestä ja -sivistyksestä.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ei voi olla näkymättä tämän illan katsojaluvuissa se, että samaan aikaan pelataan junnujen matsi u20-kisoissa. Vaikka suomalaiset lätkäfanit aika saatanan juntteja keskimäärin ovatkin ja arvottavat aikuisten MM-kisat junnujen edelle, niin pakkohan meitä Liigakatsomoista kotiin jättäytyneitä on useampia satoja olla joka paikkakunnalla?

Tosin parempi kai se nytkin pelata u-20 kisojen päällä kun jossain kohti hirveällä otteluruuhkalla, mutta miksei eilen ollut täysi kieros kun ei Suomella ollut peliä ?
 
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ei voi olla näkymättä tämän illan katsojaluvuissa se, että samaan aikaan pelataan junnujen matsi u20-kisoissa. Vaikka suomalaiset lätkäfanit aika saatanan juntteja keskimäärin ovatkin ja arvottavat aikuisten MM-kisat junnujen edelle, niin pakkohan meitä Liigakatsomoista kotiin jättäytyneitä on useampia satoja olla joka paikkakunnalla?

Kerroppa joku joukkuelaji tai laji yleensä, jossa junnukisat menevät aikuisten mm-kisojen edelle? Jalkapallo, koripallo, satasen finaali, mikä vaan? Juntteja näköjään koko maailma täynnä.
 
Ikaros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bayern Münich, Pelicans, NHL, 49's ja Lorna Shore
Kerroppa joku joukkuelaji tai laji yleensä, jossa junnukisat menevät aikuisten mm-kisojen edelle? Jalkapallo, koripallo, satasen finaali, mikä vaan? Juntteja näköjään koko maailma täynnä.
Käsittääkseni ainakin jääkiekon nuorten kisoja arvostetaan Kanadassa runsaasti enemmän kuin aikuisten mm-kisoja.
 
Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Käsittääkseni ainakin jääkiekon nuorten kisoja arvostetaan Kanadassa runsaasti enemmän kuin aikuisten mm-kisoja.

Tämä on ihan totta. Syykin on aika selvä. Junnukisoissa on maansa huippulupaukset kentällä, MM-kisoissa ne jotka sattuu olemaan jo kesälomalla NHL-joukkueista.

Jos mä asuisin pohjois-amerikassa, niin kyllä minäkin NHL:n pleijareita ennemmin katsoisin, kuin huonoon kellonaikaan tulevia höntsiä euroopasta, joissa pelaa yleisesti änärin keskitason pelaajia.
 
Sakari78

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei voi olla näkymättä tämän illan katsojaluvuissa se, että samaan aikaan pelataan junnujen matsi u20-kisoissa. Vaikka suomalaiset lätkäfanit aika saatanan juntteja keskimäärin ovatkin ja arvottavat aikuisten MM-kisat junnujen edelle, niin pakkohan meitä Liigakatsomoista kotiin jättäytyneitä on useampia satoja olla joka paikkakunnalla?

Kyllähän tuo varmasti vaikuttaa, mutta hankala on yhtälö sen takia, että kalenteri on niin täynnä mm. turhien CHL-höntsyjen takia, että pelipäivät ovat muutenkin todella kortilla. Sen verran olisi kuitenkin pitänyt muokkailla ohjelmaa, ettei nuorten kisojen viimeisenä ottelupäivänä olisi pelejä päällekkäin. Tällä tarkoitan ensi tiistaita: Liigassa pelataan viisi ottelua ja samaan aikaan nuorten kisoissa alkaa pronssiottelu klo 16.10 ja loppuottelu klo 20.40. Miettikääpä jos Suomi pelaa finaalissa, kuten varmasti kaikki toivomme? Halleilta ei millään ehdi tv:n ääreen puhumattakaan paikan päälle Hartwallille. Nuo tiistain pelit olis pitänyt siirtää jotenkin.

Ainakin itseäni U20-kisat kiinnostavat mielettömän paljon, enemmän kuin aikuisten MM-kisat, joten päällekkäin meno harmittaa Liigan ja sen yleisömäärien kannalta (vaikkakaan juuri IFK ei pelaa ensi tiistaina).
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Tuosta vielä kaikkien budjetoidut lippujen keskihinnat kaudelle 2015-2016:
Blues 13,0€
HIFK 14,5€
HPK 11,0€
Ilves 10,7€
JYP 14,1€
Kalpa 15,3€
KooKoo 7,5€
Kärpät 14,4€
Lukko 12,3€
Pelicans 12,5€
SaiPa 13,3€
Sport 16,8€
Tappara 10,0€
TPS 8,8€
Ässät 11,9€

Laskin huvikseni, mitä millekin jengille on kilahtanut lipputuloja kassaan tähän mennessä noilla budjetoiduilla lippuhinnoilla.

Blues, 16 kotiottelua, yhteensä 52815 katsojaa x 13,00€ = 686595€
HIFK, 17 kotiottelua, yhteensä 113016 katsojaa x 14,50€ = 1638732€
HPK, 17 kotiottelua, yhteensä 53120 katsojaa x 11,00€ = 584320€
Ilves, 17 kotiottelua, yhteensä 78301 katsojaa x 10,70€ = 837820,7€
JYP, 18 kotiottelua, yhteensä 58719 katsojaa x 14,10€ = 827937,9€
KalPa, 18 kotiottelua, yhteensä 58226 katsojaa x 15,30€ = 890857,8€
KooKoo, 18 kotiottelua, yhteensä 65971 katsojaa x 7,50€ = 494782,5€
Kärpät, 18 kotiottelua, yhteensä 100326 katsojaa x 14,40€ = 1444694,4€
Lukko, 17 kotiottelua, yhteensä 61222 katsojaa x 12,30€ = 753030,6€
Pelicans, 18 kotiottelua, yhteensä 62221 katsojaa x 12,50€ = 777762,5€
SaiPa, 18 kotiottelua, yhteensä 67799 katsojaa x 13,30€ = 901726,7€
Sport, 17 kotiottelua, yhteensä 56274 katsojaa x 16,80€ = 945403,2€
Tappara, 16 kotiottelua, yhteensä 83946 katsojaa x 10,0€ = 839460€
TPS, 18 kotiottelua, yhteensä 90231 katsojaa x 8,80€ = 794032,8€
Ässät, 17 kotiottelua, yhteensä 82761 katsojaa x 11,90€ = 984855,9€

Muutama huomio:
HIFK tulokärjessä, Kärpät kakkosena
Pienimmät tulot KooKoo ja HPK
TPS:n kokonaisbudjetti huomioiden, tuolla budjetoidulla summalla turskaa tiedossa vaihteeksi vähintäänkin kiitettävästi
Voiko Ässien 11,9 pitää paikkansa, kun 1500 katsojaa nauttii keskimäärin 3€ per lippu otteluista? Loput maksaa aika perhanasti
Sportilla 10000 katsojaa vähemmän, mitä KooKoolla, mutta 450000€ enemmän tuloja, eli lähes puolet enemmän
TPS:llä 10000 katsojaa vähemmän, kuin Kärpillä, mutta myös tulot 650000€ vähemmän, mitä Kärpillä
Suurimpien tulojen (HIFK) ja pienimpien (KooKoo) ero on jo nyt yli 1,1 miljoonaa Euroa
Kalliimpien (Sport) ja halvimpien (KooKoo) suhde saada sama summa kassaan on huikea. Sport tarvitsisi KooKoon tähän mennessä keräämien tulojen muodostamiseen 29451 katsojaa, eli 1732 katsojaa per peli

Vielä tämän hetken yleisökeskimäärät:
Blues 3300
HIFK 6648
HPK 3125
Ilves 4605
JYP 3262
KalPa 3235
KooKoo 3665
Kärpät 5574
Lukko 3601
Pelicans 3457
SaiPa 3767
Sport 3310
Tappara 5247
TPS 5013
Ässät 4868

EDIT: Boldasin yhteensä eniten ja vähiten katsojia keränneet, keskimäärin eniten ja vähiten keränneet, kalleimmat ja halvemmit lippuhinnat sekä pienimmät ja suurimmat tulot.
 
Viimeksi muokattu:

Jan Koller

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät ♠, Carolina Hurricanes
Muutama huomio:
Voiko Ässien 11,9 pitää paikkansa, kun 1500 katsojaa nauttii keskimäärin 3€ per lippu otteluista? Loput maksaa aika perhanasti

En tiedä, mistä 1500 sait maksamaan 3 e per lippu, mutta Ässien toimesta on sanottu, että 99 e kausareita on myyty yli tuhat. Joten, jos lasketaan vaikka 1100 tarkoittaa se, että loput maksavat 15,4 e per lippu. Halvin aikuisten lippu maksaa 15 e, joten ei se ihan mahdotonta ole. Kaikenlaisia muita tarjouksia on myös pyörinyt, joten vaikea absoluuttista totuutta tästä on saada aikaan.
 
Mistä nämä tiedot ovat muuten saatu? Mielestäni näitä ei ole ainakaan seurojen puolesta julkaistu missään virallisissa yhteyksissä?

Aika pieni on KooKoon budjetoitu keskihinta, kun kerran halvin lippu maksaa sen 14 euroa, eivätkä ne kausaritkaan nyt ihan Pori-tasoa ole.
 
Marre

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, (HIFK)
Varmaan laskettu seurojen ennen kautta ilmoittamien yleisötavoitteiden ja budjetoitujen lipputulojen kautta.

Sitten pitäisi enää tietää, kuinka lähelle yleisötavoitettaan mikin seura on budjetoinnut. Vähän voisi kuvitella, että ainakin varovaisemmat toimarit ovat budjetoinneet aika varovaisen yleisömäärän mukaan, mutta yleisötavoitteeksi ei oikein imagosyistä kannata ilmoittaa ainakaan edelliskauden yleisökeskiarvoa matalampaa lukua kuin poikkeustapauksissa.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
KalPalla ainakin on myös alle 100e kausareita. Myös kaikkiin kotipeleihin pääsevät ainakin opiskelijat 5e hinnalla seisomaan. Tuo yleisö-ka kin kun laahaa 300 tavoitteen perässä niin eiköhä KalPa taas turskaa ota. Vaikka poffeihin ja välieriin päästäisiin niin se tuskin paljon asiaa hetkauttaisi. Sillä Kimmon nerouden tuntien nekin onjo tuoho budjettiin laskettu. Valitettavasti, näin meillä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös