Yleinen maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkakeskustelu sekä lieveilmiöt

  • 3 271 728
  • 28 700

Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
Onko FDL sinusta sellainen järjestö, jolla on oikeus toimia vastapuolena vai onko kyseessä vastaava radikaaliryhmä, kuin sharia lain kannattajat?
a.

Ei kysymys ole tästä.
Ainoastaan siitä että suvaitsevaisina itseään pitävät ovatkin niitä suvaitsemattomia. He yksinkertaisesti ei suostu keskustelemaan tästä asiasta ihmisten kanssa jotka edustavat ajatuksilla aivan toista ääripäätä.

Nasiman ja Toivolan vetäytyminen on minusta ylimielistä ja kertoo minulle vain sen ettei todellisuudessa heillä taida olla argumenttipakissa työkaluja keskustella asioista kun vastapuolella on ihmisiä jotka ei niele heidän ajatuksiaan.
 

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tämä nyt ei liittynyt mitenkään viestiini.

Ai, Minä kun luulin että vertasit FDL:ää ja sharian kannattajia toisiinsa ja lokeroit samaan ääriporukoiden ryhmään. Ilmeisesti sitten et. Kumpi niistä ei mielestäsi ole ääriryhmä? Mun mielestäni kun on ihan jees, että molemmat käyvät itsensä munaamassa telkkarissa, jos niikseen tulee.

En mitään, mutta vastaavia jengejä on pyörinyt pääkaupunkiseudulla ainakin viimeiset 15 vuotta. Aikaisemmassa työssäni tutustuin aiheeseen kohtuu syvällisesti.

Joo, 15 vuotta sittenhän noita matuja oli ihan helvetin paljon Suomessa. Ihan verrattavissa oleva tilanne nykypäivään... Todellisuudessa niitä nyt tuli kuitenkin viime vuonna yhtä paljon kuin 10 viime vuonna yhteensä, joten meininki on muuttunut hyvin paljon.
 

Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
Huhtasaarella ei mennyt paska housuun pari viikkoa sitten kun yle toi studion täyteen rasmus porukkaa Perjantai lähetyksessä. Juontajan johdolla Suvi Auvinen koitti kaikkensa saadakseen Huhtasaaren hermostumaan valtavassa alivoimassa. Ei tosin onnistunut siinä.
Nyt olisi toivonut kenties samanlaista suoraselkäisyyttä Nasimalta ja kumppaneilta. Ei vaan löydy tanka tarpeeksi.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei kysymys ole tästä.
Ainoastaan siitä että suvaitsevaisina itseään pitävät ovatkin niitä suvaitsemattomia. He yksinkertaisesti ei suostu keskustelemaan tästä asiasta ihmisten kanssa jotka edustavat ajatuksilla aivan toista ääripäätä.

Nasiman ja Toivolan vetäytyminen on minusta ylimielistä ja kertoo minulle vain sen ettei todellisuudessa heillä taida olla argumenttipakissa työkaluja keskustella asioista kun vastapuolella on ihmisiä jotka ei niele heidän ajatuksiaan.

Veikkaisin, että kyseiset kansanedustajat selviävät keskustelusta, joka käydään faktoilla. Mutta tästähän näissä A2 illoissa ei ole kyse vaan suuresta joukosta ihmisiä, jotka on haalittu eri laidoilta studioon.

Pois jäänti on mielestäni ihan ok stamentti äärijärjestöjen ymmärtämistä vastaa.
 

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kävin pikaisesti tutkimassa, että mikä mies tuo FDL:n puheenjohtaja Jukka Ketonen oikein on, Ylen sivuilta. Sehän on ihan hirveä natsi, mielipiteet ovat mm. sellaisia, että rajoja ei pidä sulkea, oikeasti hädänalaisia pitää auttaa, on huolissaan ääri-islamin noususta ja poliitikot eivät ole tilanteen tasalla. Eihän tuollaisen kanssa voi keskustella yksikään suvakki, en ihmettele että Toivolalla ei riittänyt kapasiteetti osallistua.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Veikkaisin, että kyseiset kansanedustajat selviävät keskustelusta, joka käydään faktoilla. Mutta tästähän näissä A2 illoissa ei ole kyse vaan suuresta joukosta ihmisiä, jotka on haalittu eri laidoilta studioon.

Pois jäänti on mielestäni ihan ok stamentti äärijärjestöjen ymmärtämistä vastaa.
Tämä logiikka ei aukea. Oliko ongelma nyt siis Ylen käyttämästä ohjelmaformaatista? Jos oli niin se ei ole aikaisemmin tainnut olla ongelma kyseisille henkilöille.

Statementti on OK, mutta jos äärijärjestöjen kasvamista vastaan oikeasti haluaa taistella, kannattaisi se tehdä satojen tuhansien ihmisten edessä televisiossa eikä samanmielisten kanssa Facebookissa. Eikö? Toki jos tavoite on miellyttää omia äänestäjiä ja tulla valituksi seuraavissa vaaleissa, niin silloin tämä on varmaan hyvä strategia.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Joo, 15 vuotta sittenhän noita matuja oli ihan helvetin paljon Suomessa. Ihan verrattavissa oleva tilanne nykypäivään... Todellisuudessa niitä nyt tuli kuitenkin viime vuonna yhtä paljon kuin 10 viime vuonna yhteensä, joten meininki on muuttunut hyvin paljon.

Puhutaanko me edelleen Helsingin Uutisten artikkelista?
 

gasp

Jäsen
En mitään, mutta vastaavia jengejä on pyörinyt pääkaupunkiseudulla ainakin viimeiset 15 vuotta. Aikaisemmassa työssäni tutustuin aiheeseen kohtuu syvällisesti.

Tuo että 30 miestä piirittää ja ahdistelee naisia on perus jengitoimintaa edellisen 15v ajalta?
 

Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
Veikkaisin, että kyseiset kansanedustajat selviävät keskustelusta, joka käydään faktoilla. Mutta tästähän näissä A2 illoissa ei ole kyse vaan suuresta joukosta ihmisiä, jotka on haalittu eri laidoilta studioon.

Pois jäänti on mielestäni ihan ok stamentti äärijärjestöjen ymmärtämistä vastaa.

Millä perusteella muut,vaikka nyt FDL kaveri ei argumentoi faktoilla?

Tosissasi olet nyt sitä mieltä että hiljaisuus ja pois jäänti, syrjäänvetäytyminen lisättynä Somevihjailuilla rasisteista on se paras ja SUVAITSEVAISIN tapa edistää monikulttuurisuutta?
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
En usko, että Suomi on jakautunut kahtia. Meillä on kuitenkin iso joukko, joka ei osallistu keskusteluun.
-Jani Toivola

Rasismi tai vihateot eivät mene itsestään pois. Pelko tai tietämättömyys eivät haihdu automaattisesti. Me kansanedustajat voimme näyttää esimerkkiä rakentavasta keskustelusta, jolla rasismille ja vihapuheelle sanotaan ei.
-Nasima Razmyar
 

gasp

Jäsen
Mikä on mies? Veikkaisin että kyseessä teinien ja nuorten miehen alkujen tekemiset. Idiootti toimintaa, mutta perimmäiset syyt tuskin liittyvät tämän ketjun aiheeseen.

Joo, ei kuulu tähän ketjuun, mutta kiinnostaa vastaus tuohon kysymykseen, että onko tuon tyylistä toimintaa (30 idioottia vs. pari naista) ollut pidempäänkin pääkaupunkiseudun jengipiireissä?
 

Rankkari

Jäsen
Teko suvaitsevaisuudesta pari perusesimerkkiä kansanedustajilta. Ei suvaita muuta, kuin oma mielipide. Olisivat vain rohkeasti osallistuneet, kun oli tilaisuus. Mitä jos esim. joku persuista olisi jäänyt osallistumatta, kun siellä on "lakupettereitä"? Kauhea rasistinen haloo, siitä olisi syntynyt.
Ehkäpä osalle suvakeista.. suvaitsevaisuus on vain sitä, että voi pössytellä laittomia aineita, tai suvaitaan miesten välinen peppuseksi.
 

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
En usko, että Suomi on jakautunut kahtia. Meillä on kuitenkin iso joukko, joka ei osallistu keskusteluun.
-Jani Toivola

Rasismi tai vihateot eivät mene itsestään pois. Pelko tai tietämättömyys eivät haihdu automaattisesti. Me kansanedustajat voimme näyttää esimerkkiä rakentavasta keskustelusta, jolla rasismille ja vihapuheelle sanotaan ei.
-Nasima Razmyar

Haluan antaa lapselleni kuvan, että on turvallista jutella tuntemattomille. - Jani Toivola

Ilmeisesti tuntemattomien kanssa juttelu telkkarissa on kuitenkin vaarallista?

Ihmisten pelot täytyy ottaa vakavasti. - Nasima Razmyar

Ilmeisesti ei kuitenkaan silloin, kun pelon kohde on islam?
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Teko suvaitsevaisuudesta pari perusesimerkkiä kansanedustajilta. Ei suvaita muuta, kuin oma mielipide. Olisivat vain rohkeasti osallistuneet, kun oli tilaisuus. Mitä jos esim. joku persuista olisi jäänyt osallistumatta, kun siellä on "lakupettereitä"? Kauhea rasistinen haloo, siitä olisi syntynyt.
Ehkäpä osalle suvakeista.. suvaitsevaisuus on vain sitä, että voi pössytellä laittomia aineita, tai suvaitaan miesten välinen peppuseksi.

Minusta tässä on varsin tyhjentävästi kuvailtu suvaitsevaisuus, eiku. Mitä jos sitä ja mitä jos tätä, rakenna kokonainen dialogi aiheen pohjalta, nyt raapaisit vain pintaa.
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Haluan antaa lapselleni kuvan, että on turvallista jutella tuntemattomille. - Jani Toivola

Ilmeisesti tuntemattomien kanssa juttelu telkkarissa on kuitenkin vaarallista?

Ihmisten pelot täytyy ottaa vakavasti. - Nasima Razmyar

Ilmeisesti ei kuitenkaan silloin, kun pelon kohde on islam?
Mikä sinua islamissa pelottaa?
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mikä sinua islamissa pelottaa?
Tässähän olisi kansanedustajilla ollut tilaisuus päästä hälventämään näitä pelkoja, joita on kansan keskuudessa. Pelostahan ne FDL:n asenteetkin johtuvat. Olen näin lukenut. Tärkeämpää oli sitten kuitenkin mielistellä omia äänestäjiään kuin lähteä keskustelemaan vastapuolen kanssa. Ei luulisi olevan vaikea tehtävä saattaa joku idiootti natsi naurunalaiseksi televisiossa..?
 
Mikä sinua islamissa pelottaa?
Ootko ihan tosissas? Euroopastakin on lähtenyt tuhansia ennen maltillisia muslimeja isisin riveihin, kuten myös aiemmin maltillisia monista islamilaisista maista. Sanotaanko, että ihmisiä pelottaa se, kuinka helkkarin paljon isisille tuntuu riittävän jäseniä, joita ei kiinnosta oma eikä kenenkään muun henki, mutta onhan se kiva, jos elät jossain kuplassa, jossa isis ja muut terroristijärjestöt eivät liity islamiin mitenkään.

Lisäksi ihmisiä saattaa pelottaa se, kuinka paljon terrorismi saa tukea islamilaisissa maissa, mutta helppohan nämä asiat on jättää huomiotta, kunhan vaan unelma elää.
 

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ei luulisi olevan vaikea tehtävä saattaa joku idiootti natsi naurunalaiseksi televisiossa..?

No se natsi saattaisi vaikka kysyä, että kuinkahan paljon Nasiman näkemyksiin pakolaisasiassa vaikuttaa se fakta, että hän istuu Viittakivi Oy:n hallituksessa, joka siis pyörittää Setlementtiliiton vastaanottokeskustoimintaa. Tai että kuinka paljon hän itse hyötyy tästä bisneksestä?
 

Anssi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No jos sä nyt kävisit siellä pakolaisneuvonnan sivuilla, niin huomaisit että siellä sanotaan aivan suoraan että ala-ikäsellä lapsella on oikeus tuoda ala-ikäiset sisaruksensa perheenyhdistämisen nojalla Suomeen. Oikeus, ei poikkeus.
Kävin kyllä ja luinkin jopa. Siellä sanotaan näin:
Perheenjäseniksi lasketaan avio- ja rekisteröity puoliso, alaikäinen lapsi ja alaikäisen huoltaja. Avopuoliso voi saada luvan, jos puolisot ovat asuneet yhdessä kaksi vuotta tai heillä on yhteinen lapsi. Muu omainen voi saada luvan vain poikkeustapauksessa.
Ja sitten siellä sanotaan näin:
Turvapaikan saaneella lapsella on oikeus perheenyhdistämiseen, joka koskee vanhempia ja alaikäisiä, naimattomia sisaruksia.
Noi on molemmat ihan totta ja vieläpä samaan aikaan.

Sitten siellä tuon edellisen perässä kerrotaan siita inhimillisestä syystä annetusta oleskeluluvasta, jossa on rajoitettu perheenyhdistämisoikeus. Etkö lukenut itse loppuun, kun et ollut tuosta tietoinen?

Mutta noi on edelleen niitä lillukanvarsia. Ne sisarukset kuuluu edelleen siihen ryhmään "muu omainen". Ryhmän "muu omainen" edustajia on viimeisen neljän vuoden aikana tullut Suomeen n 32 henkeä vuodessa, noista vain osa niitä sisaruksia. Kun huoltajia on tullut viiden vuoden aikana keskimäärin 3,4 kappaletta vuodessa, niin eipä tuolla kovin kummoista merkitystä ole. Samaan aikaan tänne on tullut aikuisten perheenyhdistämisten seurauksena keskimäärin yli 600 lasta vuodessa, puolisot ja muut omaiset siihen vielä päälle.

Tehokkaampaa perheen kannalta on laittaa se alaikäinen lapsi yksin Suomeen.
Ei ole.

Se lapsi kun saa ihan todella harvoin kielteisen päätöksen, vaan käytännössä aina saa jäädä. Kun noista numeroilla näpräilyistä ilmeisesti tykkäät, niin tutkihan seuraavaksi, että kuinka iso prosentti yksin tulevista lapsista saa jäädä Suomeen ja kuinka iso prosentti yksin tulevista aikuisista saa jäädä Suomeen? Se toki ei mahdu sinun propagandaasi, joten tuskinpa moista uskallat tänne kirjoittaa.
Yksin tulleet alaikäiset 2011-2015 myönteiset 644, kielteiset 14
Afganistan 2015 myönteiset 121, kielteiset 32
Irak 2015 myönteiset 652, kielteiset 96
Somalia 2015 myönteiset 486, kielteiset 0

Somalia, Irak ja Afganistan on suurimmat ryhmät noissa lapsissa, siksi vertailu vain noihin.

Ei kovinkaan kummoinen ero. Kun otetaan huomioon, että lapset saa enemmän niitä inhimillisestä syystä annettuja oleskelulupia, jossa on rajoitettu perheenyhdistämisiä, niin aletaan olla tasoissa sen suhteen, että moniko oleskeluluvan saaaneista on oikeutettu perheenyhdistämiseen.

Sitten kun otetaan huomioon se, että käytännössä 17 vuotiaana tullut ehtii aina täyttää 18, ennenkuin perheenyhdistämispäätös annetaan. Esim 2015 perheenyhdistämispäätös huoltajan tuomiseksi kesti keskimäärin 366 vuorokautta. Ennen tuota pitää saada se turvapaikkapäätös, joka kestää sekin pitkään. Vuodesta 2010 perheenkokoajan on pitänyt olla alle 18v perheenyhdistämispäätöksen antamispäivänä. Eli jopa 16 vuotiaana tulleilla tekee tiukkaa ehtiä ajoissa.

Kaikki, jotka ei ole idiootteja näki siitä aiemmasta viestistä sen yksinkertaisen matemaattisen faktan, että parempi on lähettää isukki ensin, mutta sulle se jostain syystä tekee tiukkaa. Ehkä nyt aukesi lisää. Toivottavasti ainakin, multa nimittäin loppuu ratakisko kesken.
 
Viimeksi muokattu:

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Tässähän olisi kansanedustajilla ollut tilaisuus päästä hälventämään näitä pelkoja, joita on kansan keskuudessa. Pelostahan ne FDL:n asenteetkin johtuvat. Olen näin lukenut. Tärkeämpää oli sitten kuitenkin mielistellä omia äänestäjiään kuin lähteä keskustelemaan vastapuolen kanssa. Ei luulisi olevan vaikea tehtävä saattaa joku idiootti natsi naurunalaiseksi televisiossa..?

Käsittääkseni keskustelun tarkoitus ei ole saattaa ketään naurunalaiseksi. Minusta keskustelun tarkoitus on tuoda omia kantojaan julki perusteellisesti argumentoiden.
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Ootko ihan tosissas? Euroopastakin on lähtenyt tuhansia ennen maltillisia muslimeja isisin riveihin, kuten myös aiemmin maltillisia monista islamilaisista maista. Sanotaanko, että ihmisiä pelottaa se, kuinka helkkarin paljon isisille tuntuu riittävän jäseniä, joita ei kiinnosta oma eikä kenenkään muun henki, mutta onhan se kiva, jos elät jossain kuplassa, jossa isis ja muut terroristijärjestöt eivät liity islamiin mitenkään.

Lisäksi ihmisiä saattaa pelottaa se, kuinka paljon terrorismi saa tukea islamilaisissa maissa, mutta helppohan nämä asiat on jättää huomiotta, kunhan vaan unelma elää.

Kyllä, olen ihan tosissani. Niin sinäkin taidat olla kun vedät yhtäläisyysmerkit islamin ja ISIS:in välille. Kuinka moni islamin uskoa tunnustava kuuluu äärijärjestöihin?
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Käsittääkseni keskustelun tarkoitus ei ole saattaa ketään naurunalaiseksi. Minusta keskustelun tarkoitus on tuoda omia kantojaan julki perusteellisesti argumentoiden.
Okei sovitaan niin. Eikö tilaisuuden väliin jättävillä poliitikoilla sitten ole omia kantoja? Vai argumentteja?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös