Yleinen maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkakeskustelu sekä lieveilmiöt

  • 3 271 880
  • 28 700

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Mutta nuohan niitä teikäläisten mielipiteitä ovat - tuossahan on mustaa valkoisella! Äläs nyt rupea kiemurtelemaan iso mies. Eli miksi näin, miksi ajattelette näin, te öyhöttäjät?

No, on on! Minun mielipiteitäni ne on. Tätä suvaitsevaiset ovat tuutin täydeltä toitottaneet jo kyllästymiseen asti. Mää olen kirjoittanut nuo kaikki siinä välissä, kun ronttasin yhdeksän jätesäkillistä vaatetta ja muuta tavaraa Harjavallan fatsereille.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
No, on on! Minun mielipiteitäni ne on.

Joo, tiesin sen. En kai olisi muuten postannut jotain satunnaisia internet-mielipiteitä. Hyvä että ymmärsit edes tunnustaa. No, miksi et sitten tyypillisenä öyhöttäjänä jo suunnittele jotain islamilaiskysymyksen loppuratkaisua, kun jo kaikki rakennusaineet sille ovat valmiina?
 
Onneksi Suomessa on jo valmiiksi vähiten poliiseja asukaslukuun nähden koko Euroopassa ja lisää ollaan vähentämässä. Tiedoksi vain teille pienempien kylien asukkaille. Kyllä se poliisi sieltä tulee, kunhan kerkiää.

Kai täällä sitten luotetaan siihen, että kriisin (ihan minkä tahansa ei sotilaallisen) iskiessä voidaan turvautua ilmaisiin sotilaspoliiseihin. Kesästä tulee poliisille varmasti historian kiireisin. Kohta varmaan naisille annetaan pukeutumisohjeet kevään/kesän varalle, ettei kukaan voi käsittää naisten aikeita väärin.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Minun mielestäni on koomista, että maahanmuuttomyönteiset linkkaavat Jatkoaikaan Hommaa sekä MV.tä ja maahanmuuttokriittiset Rasmusta ja Takkua.
Ilmeisesti nyt käydään sotaa, ja osapuolet ovat Sunzinsa lukeneet:
”Tunne itsesi ja tunne vastustajasi, niin voittosi ei ole vaarassa”.
 
paki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Toistaiseksi seikkaperäisin reportaasi Kölnin tapahtumista, mikä on tullut vastaan:

Cologne Attacks Trigger Raw Debate on Immigration in Germany - SPIEGEL ONLINE

Aika hälyttäviä aikoja elämme, noin kaiken kaikkiaan...

Edit - ai niin piti vielä kirjoittaa medialukutaidosta:

Hyvä peukalosääntö uutisraportoinnin luotettavuuden suhteen on seuraava: "Tuoko uutisointi esiin sekä maailmankuvaasi ja ideologiaasi vahvistavia että sen kannalta epämiellyttäviä ja haastavia seikkoja ja johtopäätöksiä ? Jos kumpiakin löytyy, on todennäköistä, että uutisointi on luotettavaa."

Minua ihmetyttää suuresti se, että vaikka olen useita artikkeleita lukenut aiheeseen liittyen molemmilta puolilta, missään ei ole juurikaan mietitty konkreettisia toimenpiteitä, että miten seksuaalista häirintää saataisiin vähennettyä.

Toki ensimmäinen askel ongelman korjaamiseen on sen myöntäminen. Eli jos ongelma halutaan korjata, pitää myöntää se, että kehitysmaista tulevat nuoret miehet aiheuttavat vakavia ongelmia seksuaalisen häirinnän ja raiskauksien muodossa ihan satunnaisille vastaantulijoille ja ilmiö on valitettavan yleinen ja nimenomaan maahanmuuttajien aiheuttama. Kun tämä on myönnetty (ja poliisihan meille on näin nyt suoraselkäisesti useaan otteeseen asian todennut), voidaan miettiä mitä asialle tehdään.

Toiselta puolelta vastaukseksi ongelman korjaamiseksi saadaan todennäköisesti "kotouttaminen". Okei, tälläinen koulutus voi tietyissä määrin auttaa, mutta itse olen epäileväinen tämän toimivuudesta, sillä tälläiseen seksuaaliseen ahdisteluun syyllistyvä todennäköisesti halveksii suomalaista yhteiskuntaa siinä määrin, että se mitä joku ämmä edessä höpöttää kaikkien tasa-arvoisuudesta menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Oma ehdotukseni asian parantamiseksi on se, että lainsäädäntöä muutetaan siten, että tälläiseen rikokseen syyllistyvä karkoitetaan välittömästi Suomesta ja tästä tiedotetaan erittäin näkyvästi että varmasti tulee puupäisimmällekin selväksi. Lisäksi maahantulijoita ei päästetä ilman kunnollista koulutusta vapaaksi kaupungille kiertelemään ennen kuin suomalaisen yhteiskunnan pelisäännöt on tehty selväksi ja välittömästä karkoitukseta kerrottu useaan otteeseen. Lisäksi vuosikiintiö turvapaikanhakijoille, vaikka 5000 maksimissaan per vuosi, lopuille automaattinen hylsy. Tällä varmistetaan se, että oikeasti pystytään pitämään homma hallinnassa.
 
Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Hyvää meteliä pitävät maahanmuuttajat juuri nyt telkkarissa menossa olevassa lentopallo-ottelussa HPK-Vampula. Tosta vois suomalaiset ottaa mallia.
 
Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Joo, tiesin sen. En kai olisi muuten postannut jotain satunnaisia internet-mielipiteitä. Hyvä että ymmärsit edes tunnustaa. No, miksi et sitten tyypillisenä öyhöttäjänä jo suunnittele jotain islamilaiskysymyksen loppuratkaisua, kun jo kaikki rakennusaineet sille ovat valmiina?

En osaa sinulle kertoa, että miksi en suunnittele mitään terroristi-iskuja muslimeja kohtaan. Sori siitä. Kai tuo perhe ja työelämä sitten ajavat edelle eli sellainen sateenkaariparemmistoa oksettava heteronormatiivinen oravanpyörä tätä meikäläisen tulevaisuuden suunnittelua hallitsee.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
En osaa sinulle kertoa, että miksi en suunnittele mitään terroristi-iskuja muslimeja kohtaan. Sori siitä. Kai tuo perhe ja työelämä sitten ajavat edelle eli sellainen sateenkaariparemmistoa oksettava heteronormatiivinen oravanpyörä tätä meikäläisen tulevaisuuden suunnittelua hallitsee.

No, eläkäämme toivossa - ja varmasti aikaa sentään riittää irrelevanttien sekä täysin epäedustavien Rasmus-kommenttien postaamiseen JA:han kaiken kiireisen heteronormatiivisuuden lomassa? Niin kuin tähänkin asti.
 
Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
No, eläkäämme toivossa - ja varmasti aikaa sentään riittää irrelevanttien sekä täysin epäedustavien Rasmus-kommenttien postaamiseen JA:han kaiken kiireisen heteronormatiivisuuden lomassa? Niin kuin tähänkin asti.

No, aivan varmasti postailen Rasmus-juttuja tänne jatkossakin, vaikka kuinka leikkisit palstapoliisia. Ainakin se vanha koirat ja kalikat-värssy näyttää osuvan kipeästi teikäläiseen.
 
Boulerice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boogaard(R.I.P) ja Twist
No, eläkäämme toivossa - ja varmasti aikaa sentään riittää irrelevanttien sekä täysin epäedustavien Rasmus-kommenttien postaamiseen JA:han kaiken kiireisen heteronormatiivisuuden lomassa? Niin kuin tähänkin asti.

Harmittaako kun oman suosikki sivuston juttuja postaillaan tänne vai miksi kaivelee noin pahasti?
 
Nick Neim

Jäsen
No, eläkäämme toivossa - ja varmasti aikaa sentään riittää irrelevanttien sekä täysin epäedustavien Rasmus-kommenttien postaamiseen JA:han kaiken kiireisen heteronormatiivisuuden lomassa? Niin kuin tähänkin asti.
Mikä ihmeen piikki tuo on sinun lihassasi, jos tänne postaillaan viestejä Rasmuksesta tai vaihtoehtoisesti Hommasta? Maahanmuuttokriittisenä en osaa vittuuntua noista Homman lainauksista, ainakaan samalla mitalla kuin sinä näyt vittuuntuvan Rasmuksen kommenteista. Mikä niissä siis eniten hiertää?
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Hyvää meteliä pitävät maahanmuuttajat juuri nyt telkkarissa menossa olevassa lentopallo-ottelussa HPK-Vampula. Tosta vois suomalaiset ottaa mallia.

Ymmärretäänköhän siellä pelistä minkä verran? Iran on maailmanlistan 8. ja sen jälkeen aika pitkälle saa etsiä muita edes lähimaita.

Ei sillä siis, että tarvitsisi ymmärtää, kunhan ei väärässä kohdassa melua. Pelitapahtumiin oikea reagointi on kuitenkin kannattajatoiminnan peruskivi. Harmillisesti joissain paikoissa ainoastaan mölytään ja siinä ei ole mitään järkeä.
 
Saxon-747

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chelsea
Taitaa olla kova uutinen unelmaväelle tämä Helsingin poliisipäällikkö avaa uutta ilmiötä: Iso porukka kulkee ryhmässä ja koskettelee naisia - Kotimaa - Uutiset - MTV.fi

"– Iso porukka miehiä kulkee tuolla ryhmässä ja koskettelee naisia. Minun mielestäni se on uusi ilmiö. Puhutaan 30-50 ihmisen ryhmistä. Tarvitaan 50 poliisia, että semmoinen porukka saadaan poistettua paikalta, kun on päihtymystä ja kieliongelmia, Aapio sanoi STT:lle."

Mites tätä sitten selitellään?

Ja täällähän on jo syksystä asti puhuttu tästäkin asiasta:

"Aapion mukaan yksittäisiä aggressiivisia tapauksia on ollut aiemmin, mutta asia on syksyllä muodostunut sen verran laajamittaisemmaksi, että voidaan puhua jo ilmiöstä. Hän sanoo poliisin olevan huolestunut etenkin ensi kesästä ja ottavan asian puheeksi vastaanottokeskuksissa."

Boldaus oma.

Tämähän oli se viesti minkä eilenkin poliisi kertoi. Nyt se viesti näköjään jouduttiin vääntämän ratakiskosta jotta kaikki ymmärtää. Muutaman hengen katupartiot herättää kauheaa panikkia vaikka edelleenkään eivät ole kadulla ollessaan mitään väärää tehneet. 30-50 porukat jotka taas ovat ahdistelleet naisia eivät tunnu hirveästi huolettavan muita kun rasisteja ja natseja.
 
El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa
ja varmasti aikaa sentään riittää irrelevanttien sekä täysin epäedustavien Rasmus-kommenttien postaamiseen JA:han kaiken kiireisen heteronormatiivisuuden lomassa?
Oletko sinä JA:n delmontemies, jolla pitää hyväksyttää mitä mielipiteitä/juttuja tänne postaa?

Mitä tulee Rasmukseen, niin useampi tuttu kuuluu em. ryhmään. Paras Rasmus-totuus oli se, missä erä facenimimerkki väitti, ettei Daesh/ISIS ei toimi Irakissa/Syyriassa. Satua kuulemma koko järjestö. Hyvin paljon tukevia kommetteja ja peukutuksia tuo kommentti sai. Tokkopa oli trolli.
 
MikGo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Leijonat
Mä en kyllä ymmärrää kun tuntuu, että facebookissa lähinnä naisväestö tuntuu vähättelevän maahanmuuttajien tekemiä raiskauksia ja seksuaalisia ahdisteluita. Fakta on kuitenkin se, että ne ovat lisääntyneet. Mulle on rikos on aina rikos teki sen kuka tahansa. Mä oon lisäksi ihan tyytyväinen, että hyvinvointivaltio suomi pystyy tarjoamaan apua niille, jotka sitä oikeesti tarvii. Lieveilmiöitä on tullut, eivätkä ne ole aina positiivisia juttuja. Sekin pitää vain hyväksyä ja hakea niihin ratkaisuja eikä vain vähätellä.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Sekä mikä häiritsee Rasmus-kommenttien postaamisessa on, etteivät ne ole edes vähän alusta edustavia - lisäksi tämä "vastapuolen" huutaminen levisi hyvin systemaattisesti, hyvin nopeasti, kaiketi Hommasta käsin. Ne lainaukset eivät myöskään ole mitenkään relevantteja, niin kuin ehkä huomasitte noiden Homma-kommenttien postaamisesta, mikä sai Deenkin täysin pyörryksiin niiden tarkoituksen suhteen. Eikä niillä mitään relevanssia tai tarkoitusta ollutkaan. Rasmus, huolellisesti MV-tapaan siivilöitynä, on taas yksi väline tässä silmittömässä polarisaation haussa ja lietsonnassa. Eikä sitä pysty mitenkään tekemään rehellisesti: omat esimerkkini löysin vaivatta Hommasta, mutta Rasmuksessa keskustellaan omilla nimillä pääosin täysin rauhallisesti - toki omaa antirasistista näkökulmaa korostaen, mutta kuitenkin ylivoimaisesti suurimmaksi osaksi rationaalisesti. On ikävää nähdä systemaattista epärehellisyyttä.

Anyway, tuo raportti Kölnistä oli erittäin kiinnostava ja huolestuttava. Helsingin suhteen viranomaisten tiedotuslinja on edelleen omalaatuinen kaaos - toivoisi että sieltäkin löytyisi jokin empiirisesti todennettava linja, jonka pohjalta sitten arvioida tapahtunutta. Se mikä asian tekee erittäin kiintoisaksi ja erikoiseksi, on tietysti tuo suunnitelmallisuus, mikä ainakin Kölnin suhteen vaikuttaa hyvin mahdolliselta. Miksi ihmeessä näin tehtäisiin - se on sinänsä tunnettua (esim. Egyptin arabikevään aikana), että suurissa väkijoukoissa näissä patriarkaalisissa, epätasa-arvoisissa maissa esiintyy jopa runsaasti naisten ahdistelua, mutta miksi ihmeessä, mitä voittaakseen tälläistä kannattaisi järjestää Saksassa? Omalaatuista ja mystistä.
 
Viimeksi muokattu:

Se on kuitenkin tullut poliisin tiedotuksesta jo varsin selväkso, että maahanmuuttajamiesten naisiin kohdistuva seksuaalinen ahdistelu on paisunut vakavaksi ongelmaksi Suomessa. Miten sinä puuttuisit ongelmaan ja onko jotain mitä muuttaisit nykyiseen verrattuna, jotta suomalaisnaiset saisivat taas kävellä kaduilla rauhassa?
 
Taitaa olla kova uutinen unelmaväelle tämä Helsingin poliisipäällikkö avaa uutta ilmiötä: Iso porukka kulkee ryhmässä ja koskettelee naisia - Kotimaa - Uutiset - MTV.fi

"– Iso porukka miehiä kulkee tuolla ryhmässä ja koskettelee naisia. Minun mielestäni se on uusi ilmiö. Puhutaan 30-50 ihmisen ryhmistä. Tarvitaan 50 poliisia, että semmoinen porukka saadaan poistettua paikalta, kun on päihtymystä ja kieliongelmia, Aapio sanoi STT:lle."

Noinkohan tämä kyseinen poliisipäällikkö olisi pyrkimässä seuraavissa vaaleissa eduskuntaan ksenofobien äänillä? Tuollaisten muukalaisvihamielisten ihmisten maailmankuvaa tukevien lausuntojen jakaminen julkisuuteen olisi ainakin erinomaista pohjatyötä vaalikampanjaa silmällä pitäen.
 
Suosikkijoukkue
Kalpa
Se on kuitenkin tullut poliisin tiedotuksesta jo varsin selväkso, että maahanmuuttajamiesten naisiin kohdistuva seksuaalinen ahdistelu on paisunut vakavaksi ongelmaksi Suomessa. Miten sinä puuttuisit ongelmaan ja onko jotain mitä muuttaisit nykyiseen verrattuna, jotta suomalaisnaiset saisivat taas kävellä kaduilla rauhassa?

Varmaan niin, että kielletään suomalaisten katupartiointi kuten Husu Hussein ehdotti Uuden Suomen blogissaan. On kyllä harvinaisen säälittävä tapaus tuo Husu. Mitäpä jos ensin kiellettäisiin etnisten somalialais miesten liikkuminen yli yhden hengen joukoissa.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Se on kuitenkin tullut poliisin tiedotuksesta jo varsin selväkso, että maahanmuuttajamiesten naisiin kohdistuva seksuaalinen ahdistelu on paisunut vakavaksi ongelmaksi Suomessa. Miten sinä puuttuisit ongelmaan ja onko jotain mitä muuttaisit nykyiseen verrattuna, jotta suomalaisnaiset saisivat taas kävellä kaduilla rauhassa?

No, en ottaisi tänne hyvin lyhyessä ajassa valtavia määriä turvapaikanhakijoita in the first place... Mutta tuo väitteesi pohjautunee toistaiseksi lähinnä yhdelle lausunnolle Helsingin tilanteesta. Olisi hyvä, jos saisimme enemmän ihan kylmää tilastotietoa asiasta, että pystyisimme arvioimaan ilmiön laajuuden ja reaalisen vakavuuden. Luulenpa että lyhyellä tähtäimellä ei ole mitään ihmelääkettä: meidän tulisi valtavasti nopeuttaa turvapaikkahakemusten käsittelyä ja palautuksia, meidän tulisi vielä voimakkaammin kommunikoida suomalaisen kulttuurin ominaispiirteitä turvapaikanhakijoille, sekä tarvittaessa lisätä poliisin resursseja. Eikä enää antaa syksyn rajakriisin toistua keväällä ja kesällä (toistaiseksihan tästä ei ole vielä mitään merkkiä ja seilaamme edelleen tuurilla).
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Varmaan niin, että kielletään suomalaisten katupartiointi kuten Husu Hussein ehdotti Uuden Suomen blogissaan. On kyllä harvinaisen säälittävä tapaus tuo Husu. Mitäpä jos ensin kiellettäisiin etnisten somalialaisten miesten liikkuminen yli yhden hengen joukoissa.

No, en nyt näkisi näiden Odinin sotureitten kansallissosialistista katu-larppaamista ihan järkevänä ratkaisuna katujen rauhattomuudelle...
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
No, en nyt näkisi näiden Odinin sotureitten kansallissosialistista katu-larppaamista ihan järkevänä ratkaisuna katujen rauhattomuudelle...

Tähän vahva sama. Ei Suomen turvallisuus voi olla ylipäätään vapaaehtoisten kansalaisten aktiivitoiminnan varassa. Mutta miksi tähän tilanteeseen on ajauduttu? Tiedät sen yhtä hyvin kuin minä. Suomen rajat olivat - ja ovat osin edelleen paitsi polkupyärllä(!) - apposen auki ja kaikille sanottiin tervetuloa. Jos Suomessa olisi vastaava määrä poliiseja kuin EU:ssa keskimäärin tai jos Suomessa olisi jopa vastaava määrä poliiseja mitä isoja turvapaikanhakijamääriä vastaan ottaneet maat ovat palkanneet, meillä ei olisi tarvetta odineille.

Syystä tai toisesta meillä on ollut aiemmin hallituksia, jotka ovat vähentäneet poliisien määrää ja nyt meillä on hallitus, joka on edelleen voimakkaasti tehnyt lisäsuunnitelmia vähentääkseen poliisien määrää ja pitänyt samaan aikaan Suomen ja EU:n ulkorajat auki. Tätä voi kutsua maanpetturuudeksi, sillä mistään muusta ei ole isossa kuvassa kyse. Tämän petturuuden yksi pieni ilmiö on sitten nämä odinien ja muiden katupartiot. Ne kuitenkin on syntyneet jonkilaisesta tarpeesta, jonka hallitukset ovat itse Suomeen luoneet.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Tähän vahva sama. Ei Suomen turvallisuus voi olla ylipäätään vapaaehtoisten kansalaisten aktiivitoiminnan varassa. Mutta miksi tähän tilanteeseen on ajauduttu? Tiedät sen yhtä hyvin kuin minä. Suomen rajat olivat - ja ovat osin edelleen paitsi polkupyärllä(!) - apposen auki ja kaikille sanottiin tervetuloa.

Niin - jos tilanne tästä pahentuisi niin voisi mahdollisesti harkita jonkinlaisia poliisin ohjeistamia "kansalaispartioita" (tai ehkä jokin vielä rauhanomaisempi nimi), joilla olisi mm. mahdollisuus saada tarvittaessa heti yhteys arabiankieliseen tulkkiin. Nämä koostuisivat sitten henkilöistä, joilla ei ole rikosrekisteriä tai natsi-taustaa.

Meillä on tosiaan törkeän vähän poliiseja asukaslukua kohti, eikä syksyn tapainen rajakaaos saa enää toistua. Enkä toistaiseksi ole nähnyt mitään vahvaa merkkiä siitä, että myös hallitus jakaisi tämän käsityksen ja olisi jotenkin toiminut sen eteen.
 
Kansanedustaja Nasima Razmyar on sitä mieltä, että apulaispoliisipäällikön viestintä kuulostaa seksuaalisen häirinnän vähättelyltä:
Kansanedustaja tyrmistyi apulaispoliisipäällikön puheista: ”Vierailu turvakodissa voisi tehdä hyvää” | Uusi Suomi

-Varmasti jokainen on iloinen siitä, että naisiin kohdistuva seksuaalisluonteinen henkinen ja fyysinen väkivalta otetaan vihdoin vakavasti. Moni kuitenkin ihmettelee, miten voi olla, että vasta kun kourijan käsi on totuttua tummempi, asiasta kiinnostutaan? Sitä ihmettelen minäkin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös