Yhdysvaltain ex-presidentti Donald J. Trump

  • 3 462 672
  • 22 840

Swearengen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fortress Europe, turvattomat tilat
Mjr: Epäilemättä Brennanin lisäksi oli muitakin demarimielisiä CIA-myyriä, mutta nyt on Mike Pompeo uusi päälikkö talossa ja ns. siivous roskasta voi alkaa.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Mjr: Epäilemättä Brennanin lisäksi oli muitakin demarimielisiä CIA-myyriä, mutta nyt on Mike Pompeo uusi päälikkö talossa ja ns. siivous roskasta voi alkaa.

Joo, etenkin siitä roskasta, joka tutkii Trumpin ja Kremlin suhteita - siitä varmasti pyritään pääsemään eroon nanosekunnissa.
 

Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jouka Juhola & Ruudut, Ässien sylkykupit
Siellä on muutama valeuutisoinnin uhri ollut kaduilla Washingtonissa. Trumpin mielestä siellä on ollut yksi ihminen, joka on sitten kuvamanipulaation voimalla monistettu. Väkeä oli liikkeellä ilmeisesti enemmän kuin virkaanastujaisissa. Käytän sanaa "ilmeisesti", koska Donald on jo ehtinyt kyseenalaistamaan ihmismassojen määrän kertoen että oli nähnyt virkaanastujaisissa reilusti yli miljoona ihmistä.

Vaikka vakavilla asioilla leikitään, kuten ylempänä todettiin, niin trolleilla ei materiaalin puutetta ole.
 

Saxon-747

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chelsea
Jokohan Donald samalla tutustui vihamiehistään kerättyihin arkistoihin...

Mjr: Epäilemättä Brennanin lisäksi oli muitakin demarimielisiä CIA-myyriä, mutta nyt on Mike Pompeo uusi päälikkö talossa ja ns. siivous roskasta voi alkaa.

Uutta johtajaa ei ole vielä vahvistettu mutta Brennanin kaltaiset mädät on jo poistettu tärkeimmiltä paikoilta. Eiköhän Donald saa varsin hyvät välit tiedustelujen kanssa... antaa vaan niille rahoitusta ja mielekästä puuhaa.
 
Tässä kohtaa voisi olla hyvä muistaa, että äänestäjien selvä vähemmistö äänesti näin. Suurin osa oli siis "oikein ajattelijoita" ja parempia ihmisiä.

Idiootti-Trump osoitti taas siinäkin idioottimaisuutensa, että hän satsasi paukkunsa ruostevyöhykkeelle, vaikka New Yorkissa ja Kaliforniassa asuu paljon enemmän ihmisiä kuin yhdessäkään rust beltin osavaltiossa. Ja lokakuussakin Trump keskittyi järjestämään jotain rahvaan villitsemistilaisuuksia samaan aikaan kun Hillary tähditti sellaisten vähän parempien ihmisten kansoittamia fundraiser-illallisia itä- ja länsirannikoilla. Siinä on taas yksi hyvä esimerkki Trumpin käsittämättömästä typeryydestä. Onhan se nyt paljon miellyttävämpää kilistellä cocktail-laseja hienossa seurassa Losissa tai Nykissä kuin paasata lavalta tuulipukukansalle jossain hiton junttilassa.
 
Viimeksi muokattu:

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Hyvä lähtö: täysi vale helposti empiirisesti todistettavasta (ja vielä totaalisen mitättömästä) tosiseikasta. Tämä tulee epäilemättä olemaan seuraavan neljän vuoden teema: täydet valeet, tosin epäilemättä niiden kohteet tulevat tästä huomattavasti kasvamaan tärkeydessä. Kiinnostava haaste medialle...

Mielenkiintoista sinulle on varmaan seurata, alittaako vai ylittääkö Trump Obaman valehtelun määränä. Tässä politifactin pitkä luettelo Obaman osalta.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Idiootti-Trump osoitti taas siinäkin idioottimaisuutensa, että hän satsasi paukkunsa ruostevyöhykkeelle, vaikka New Yorkissa ja Kaliforniassa asuu paljon enemmän ihmisiä kuin yhdessäkään rust beltin osavaltiossa. .

Voiko asiaa enää paremmin ilmaista. Muutenkin Trumpin nousu ja kampanja olivat niin amatööritasoa, että eihän se vedonnut keneenkään. Ties miten väärensivät tuloksen - vai onko tuo edes Trump.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Mielenkiintoista sinulle on varmaan seurata, alittaako vai ylittääkö Trump Obaman valehtelun määränä. Tässä politifactin pitkä luettelo Obaman osalta.

Jaa, mitähän kuule itse luulet notta ylittääkös vai alittaa ehkä 100-0, jos mietit keskuudessasi hiljaa? Joskus vähän vaikuttaa, että Trump olisi vähän kuin salarakas sinulle... Tai ehkä se on sitten tuo Obama derangement -syndrooma?
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Jaa, mitähän kuule itse luulet notta ylittääkös vai alittaa ehkä 100-0, jos mietit keskuudessasi hiljaa? Joskus vähän vaikuttaa, että Trump olisi vähän kuin salarakas sinulle... Tai ehkä se on sitten tuo Obama derangement -syndrooma?

Kas, jos suoraan sanon, pyrin hieman tuomaan faktoja keskusteluun. Ajatellaan vaikka niitä kaksoisstandardeja. Obama ryssi ulkopolitiikassa mm. oman puolustusministerinsä arvion mukaan kunnolla (Lähde: dokumentti Isisin vaiettu historia, YLE Areena). Sinusta Obama sen sijaan pelasti Baltian Venäjän hyökkäykseltä (todellisuudessa Venäjä ei ole koskaan lähes 70 vuoden NATO-historian aikana hyökännyt NATO-maahan eli pelastus on NATO-jäsenyys, ei Obama).
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Retoriikkaa tai ei, ollaanko laajaltikin sitä mieltä, että eurooppalaisilta Nato-mailta ei sopisi vaatia suurempaa osuutta?
Ollaan sitä mieltä että tällaiset keskustelut hoidetaan ihan muilla forumeilla kuin julkisuudessa. Puolustuspolitiikka perustuu suurelta osin uskottavuuteen ja sen veneen keikuttaminen on maanpetoksellista toimintaa. Tosin tässä tapauksessa se maa ei ollut toki oma vaan liittolainen.
 

Swearengen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fortress Europe, turvattomat tilat
Onhan se nyt paljon miellyttävämpää kilistellä cocktail-laseja hienossa seurassa Losissa tai Nykissä kuin paasata lavalta tuulipukukansalle jossain hiton junttilassa

Tuosta tuli mieleen, että ”please mr. President! It’s too much winning” –läppä oli yksi hauskimpia Trumpin retoriikassa, vaikka sitä usein toistikin. Väläytteli samaa myös äsken linkitetyssä CIA:n porukalle pidetyssä puheessa, hieman eri muodossa vain. Kuulosti vitsi tiedusteluväelle uppoavan siinä missä ruostevyöhykkeen ihmisillekin.

Linkissä pätkä Trumpin kampanjapuheesta: Donald Trump: You gonna win so much you may even get tired of winning - YouTube

Luulisi tuosta tulevan nettimeemi sekä Trumpin kannattajien että vastustajien levittämänä. Sama sarkasmi kun toimii sekä voittojen että mokien kohdalla.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Sinusta Obama sen sijaan pelasti Baltian Venäjän hyökkäykseltä (todellisuudessa Venäjä ei ole koskaan lähes 70 vuoden NATO-historian aikana hyökännyt NATO-maahan eli pelastus on NATO-jäsenyys, ei Obama).

Ei vaan olen huomauttanut, että sinun observoimasi Obaman valtava heikkous ja ulkovaltojen halveksunta häntä kohtaan eivät jostain syystä rohkaisseet Putinia edes vähän varpaankärjellä koettelemaan Baltian maiden länsiorientaation horjuttamista. Tämä saa minut ajattelemaan, ettei se heikkous ehkä ollutkaan ihan niin valtavaa. Mitä sitten tulee Obaman oliko se perustamaan Isisiin niin sen suhteen näen vastuun jakautuvan sangen laajalle, eikä vähiten edeltäjäänsä, joka jostain käsittämättömästä syystä käytti 9/11-hyökkäystä tekosyynä Irakin katastrofimaisen kaoottiselle ja epäonnistuneelle miehitykselle, mikä laski liikkeelle valtavia pakolaisvirtoja mm. Syyriaan ja mistä kaaoksesta myös Isis syntyi ja minkä keskellä se kasvoi kuin herran kukkarossa.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ei vaan olen huomauttanut, että sinun observoimasi Obaman valtava heikkous ja ulkovaltojen halveksunta häntä kohtaan eivät jostain syystä rohkaisseet Putinia edes vähän varpaankärjellä koettelemaan Baltian maiden länsiorientaation horjuttamista. Tämä saa minut ajattelemaan, ettei se heikkous ehkä ollutkaan ihan niin valtavaa.

Näin se menee. Rakennat väitteen itse (= Obaman valtava heikkous ja ulkovaltojen halveksunta) ja vastaat siihen itse (=Putin ei uskaltanut, koska Obama). Katsotaanpa taas faktoja:

Mitä Baltiaan tulee, emme pysty koskaan faktapohjaisesti tarkastelemaan tilannetta, jossa Baltian maat olisivat hakeneet NATO-jäsenyyttä Obaman aikana. Ukrainan, Syyrian ja monen muun dokumentoidun yksityiskohtaisen ja ilmeisen luotettavan tiedon valossa uskallan kuitenkin olettaa, että Obama ei olisi saanut myönteistä päätöstä Baltian maiden NATO-jäasaenyydestä aikaisesti. Onnekseen Baltian maat pääsivät NATO:n jäseniksi ennen Obaman aikaa.

Minun näkemykseni heikkoudesta (joka ei siis ole valtavaa) perustuu mm. USA:n varapresidentti ja Obaman ystävä Joe Bidenin sanoihin, Obaman nimittämän puolustusministerin haastatteluun jne. Biden totesi Obaman tehneen virheen, koska hän uhkasi Al-Assadia jos tämä käyttää kemiallisia aseita. Biden totesi myöhemmin, että suurvallat eivät bluffaa näissä asioissa koskaan. Ja tämä siis Obaman ystävältä... Monia muita vastaavia näkemyksiä olen linkittänyt lähteineen.

Lopputulema on se, että ukopoliittisesti Venäjä sai valtavasti lisää pahaa aikaan Obaman kaudella ja sisäpoliittisesti puolue hävisi Obaman aikana oikeastaan kaiken: perheiden keskitulot putosivat, eriarvoisuus lisääntyi, rotuviha kasvoi. Heinäkuussa 2016 noin 69 prosenttia amerikkalaisista sanoi sanomalehti The New York Timesin ja uutiskanava CBS:n mielipidemittauksessa, että rotujen väliset suhteet ovat huonolla tolalla. Ja 60 prosentin mielestä ne ovat menossa vain huonompaan suuntaan. Vaaleissa demokraatit menettivät Obaman kahdeksan vuoden aikana yli tuhat paikkaa kautta maan, kun mukaan lasketaan osavaltioiden kongressien ja kuvernöörien paikat.

Totta kai Obama sai myös hyvää aikaan. Mutta kovin vähän. En laske esimerkiksi todellisen diktatuuri Kuuban kanssa suhteiden lämmittelyä hyväksi. Kuuba on maa, joka edelleen järjestelmällisesti vainoaa toisinajattelijoita.

Jatkoajassa tunnetaan hyvin heikosti Obaman ajan ja ylipäätään USA.n historiaa, tapoja ja syitä siihen, miksi täyspaska Trump valittiin. Olen osaltani pyrkinyt tuomaan tätä puolta esille, vastapainona.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Näin se menee. Rakennat väitteen itse (= Obaman valtava heikkous ja ulkovaltojen halveksunta) ja vastaat siihen itse (=Putin ei uskaltanut, koska Obama). Katsotaanpa taas faktoja:

No, minusta valitset faktasi (sekä muodostat niiden tulkinnat) niin tendenssimäisesti, että se syö valtavasti argumenttisi edes vähäistä uskottavuutta. Anyway, itse olen pitänyt jo vuosia Obamaa sen ajattelun edustajana mitä ennen vanhaan pidettiin maltillisena republikanismina, joten odotukseni hänen suhteen ovat olleet hyvin niukat: lähinnä hän on estänyt paljon pahempien asioiden toteutumista sekä toteuttanut muutaman kohtuullisen hyvän ja positiivisen asian. Omasta näkökulmastani kuitenkin todella huomattava pettymys. Tämä ei kuitenkaan estä minua havainnoimasta empiirisesti, faktuaalisesti, jolloin tämä sinunkin omaksuma propagandistisen negatiivinen kuva Obamasta ja hänen presidenttikaudestaan vaikuttaa groteskin harhaiselta. Anyway, ehkäpä tuo blogikirjoitukseni parhaiten summaa oman innottomuuteni ja pettymykseni Obaman suhteen:

Botanist on Alp: A horribly skewed process
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Jahas, tuoreen presidentin asialistalla ensimmäisenä oli korjata räikeä valeuutinen: Oikeasti virkaseremonioissa oli ennätysyleisö ja media valehtelee. Niih. Milloin Trump lopettaa näistä merkityksettömistä faktoista riitelemisen?
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Jahas, tuoreen presidentin asialistalla ensimmäisenä oli korjata räikeä valeuutinen: Oikeasti virkaseremonioissa oli ennätysyleisö ja media valehtelee. Niih. Milloin Trump lopettaa näistä merkityksettömistä faktoista riitelemisen?

Hmm. Jos ne on merkityksettömiä, niin miksi ne on median ykkösaiheita?
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Hmm. Jos ne on merkityksettömiä, niin miksi ne on median ykkösaiheita?

Onko muka ollut? Minusta yleisömäärä ei ole ollut ykkösaihe, mutta ymmärrettävästi pikkusieluisen Trumpin reagointi asian uutisoinnista taas on. Trump käyttää puheissaan jatkuvasti superlatiiveja, joten tietenkin hänen virkaanastujaistilaisuudessakin oli enemmän väkeä kuin koskaan.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jahas, tuoreen presidentin asialistalla ensimmäisenä oli korjata räikeä valeuutinen: Oikeasti virkaseremonioissa oli ennätysyleisö ja media valehtelee. Niih. Milloin Trump lopettaa näistä merkityksettömistä faktoista riitelemisen?

Tästä tulee hauskaa, media vedättää ja Valkoisen Talon mediavastaava kertoo totuuden ja uhkailee mediaa.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Hmm. Jos ne on merkityksettömiä, niin miksi ne on median ykkösaiheita?
En kutsuisi noita median ykkösaiheiksi. Useimmissa medioissa tuo todettiin, että oli vähemmän porukkaa kuin edellisen kerran. Nyt tämä sitten on jäänyt framille, kun Trump tuostakin kiukuttelee. Radiopää ehtikin jo samalle asialle.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
No, minusta valitset faktasi (sekä muodostat niiden tulkinnat) niin tendenssimäisesti, että se syö valtavasti argumenttisi edes vähäistä uskottavuutta. Anyway, itse olen pitänyt jo vuosia Obamaa sen ajattelun edustajana mitä ennen vanhaan pidettiin maltillisena republikanismina, joten odotukseni hänen suhteen ovat olleet hyvin niukat: lähinnä hän on estänyt paljon pahempien asioiden toteutumista sekä toteuttanut muutaman kohtuullisen hyvän ja positiivisen asian. Omasta näkökulmastani kuitenkin todella huomattava pettymys. Tämä ei kuitenkaan estä minua havainnoimasta empiirisesti, faktuaalisesti, jolloin tämä sinunkin omaksuma propagandistisen negatiivinen kuva Obamasta ja hänen presidenttikaudestaan vaikuttaa groteskin harhaiselta

Minun silmin taas yllä oleva on sanahelinää, jonka tarkoituksena on peittää faktoja. Ymmärtäisin hyvin, jos heittelisin juttua päästäni, mutta kun käytän lähteinä varapresidenttia tai puolustusministeriä ja heidän osoittamiaan virheitä Obaman työssä, menee hieman harhaiseksi juttusi. Varsinkin kun tähän asti olet tiukasti puolustanut Obaman ulkopoliittisia saavutuksia, mutta nyt kun kritiikki niitä kohtaa kasvaa ylittämättömäksi jopa sinulle, oletkin pettynyt.

Menettelysi on tosin loogista: samanlaista tuuliviireilyä kuin kehuessasi jokunen viikko sitten Vasemmistoliiton talouspoliittista linjaa ennen eduskuntavaaleja vrt muihin puolueisiin tai aiemmin Tuomiojan ulkopolitiikkaa.

PS. Tämä oli 100 prosentin varmuudella osaltani viimeinen kirjoitus Obamaan liittyen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös