Yöketju (klo 24:00–06:00)

[Musta Nuoli]

Ikuisesti elämisessä ei olisi mieltä, jos ei samalla olisi ikuisesti nuori tai edes keski-ikäinen sekä ikuisesti terve. Ei olisi mieltä elää ikuisesti, jos ei millään kuolisi vaikka olisi raihnainen, sairas kääpä.

Näin se unirytmi taas korjataan työviikon aamuherätysten jälkeen. Heilumalla yli viiteen aamuyöllä, selvin päin totta kai, ja hyviä elokuvia katsoen.

 

[Musta Nuoli]

Elokuvista tullessani söin Turun kauppatorin perinteisestä grillistä tuplapurilaisen kaikilla mausteilla. Teki hyvää. Pitkästä aikaa kunnon grillipurilainen torin kioskista.

Joku kysyi minulta ohjeitakin johonkin torin läheiseen ravintolaan varmistettuaan, että olin paikallinen, mutta mistäpä minä tuommoiset tietäisin? En käy missään baareissa, ravintoloissa tai juottoloissa ainakaan juomaretkillä, syömässä kylläkin päivisin joskus. Eli en osannut auttaa. Onneksi grillikioskin vieressä notkunut juoppo osasi auttaa, alan miehenä hän tiesi neuvoa kanssaihmistä oikeaan osoitteeseen. Hyvä niin.

Koskahan olen varsinaisessa baarissa ollut viimeksi sisällä? Ei mitään aavistusta vuodesta. Jos keikkapaikat kuten Turun Klubi lasketaan, niin siellä olen ollut 2010-luvulla, mutta toki vain seuraamassa keikkoja. Enpä niitäkään juuri viime vuosina, ei huvita enkä jaksa. Kaikki on kumminkin nähty ja jos ei ole, niin en silti luultavasti jaksa lähteä.

Siitä on vielä pidempi aika, kun olen alkoholiannoksen ostanut jostain ravitsemusliikkeestä tai baarista. Ei mitään muistikuvaa asiasta. Alkoholiahan on mielekästä nauttia vain kotona, mielellään kalsarit jalassa. Lisäksi se rajoittaa, etten juo olutta enkä nykyisin oikein siidereitä tai lonkeroakaan, enkä tietysti viinejä. Raakaa puolalaista vodkaa voin juoda, mutta sellaisen juominen ei joka kapakassa onnistu eikä ole kovin mielekästä.

Miksi minä näitäkin asioita nyt mietin?

 

[Ötökkä]

Miksi olen pitkään kuvitellut, että Musta Nuoli on nainen? Pillukarvaketjussa paljastui, että vissiin ei olekaan.

Sori.

 

[Lampinen]

Mikä siinä on, että toiset ihmiset ei kännissä tajua, että pilkun jälkeen ei vain myydä sitä viinaa. Ja jos siitä on melkein kaksi tuntia aikaa. Idiootit.

 

[Musta Nuoli]

Miksi olen pitkään kuvitellut, että Musta Nuoli on nainen? Pillukarvaketjussa paljastui, että vissiin ei olekaan.

Sori.

Voisinhan minä olla karvapillujen jaloja perinteitä kunnioittava rekkalesbofemakkokin. Ken sen tietäisi. Tai Barbie.

 

[Musta Nuoli]

Oli varmasti taas kuningasidea ottaa alkuillasta torkut, jotka venyivät kolmeen tuntiin. Mutta kun ei hereillä pysynyt.

Bonuksena näin omituisia unia, joissa yhdessä eräs ystäväni oli vetänyt hotellihuoneessa kymmeniä pulloja kaljaa sen sijasta, että meidän olisi pitänyt lähteä jonnekin, ja lopulta jouduin yksinäni johonkin tilaisuuteen. Siellä ilmeni, että seminaarin tms. sijasta päätyisimmekin ottelemaan amerikkalaisen jalkapallon parissa, minut nakattiin vastoin tahtoani kärkiporukkaan ja sanottiin, että juokse vain lujaa kun pallo heitetään sinulle. Kyllä helpotti tämä ohjeistus.

 

[ms.qvist]

Tai Barbie.

Josta tuli mieleeni...

...no Barbie Girl tietenkin!

vlad.

 

[Musta Nuoli]

Josta tuli mieleeni...

...no Barbie Girl tietenkin!

vlad.

Silloin kun minä olin pieni, niin tytöt leikkivät Barbie-nukeilla ja muodostivat niistä itselleen anorektisen, tavoittamattoman naiskuvan jota sitten pönkitettiin lisää naistenlehdissä ja nuortenlehdissä.

Pojat taas leikkivät Masters of the Universe -hahmoilla ja Transformers-roboteilla, myös Mask- ja Action Force -lelut tunnettiin. Jostain syystä poikien minäkuva ei kuitenkaan aikuisena muotoutunut kohti muuntuvia jättirobotteja tai muskelimasoja, joilla on luurankokasvot kuten Skeletorilla. Osasta toki tuli paidattomia bodareita He-Manin hengessä ja pienestä prosentista prinssi Adameita.

Olisi silti monen tytönkin kannattanut leikkiä jättiroboteilla ja Skeletorin Evil Hordella, olisi jäänyt Cosmopolitan tilaamatta.

Masterseissa ns. hyvän hahmot olivat aina pirun paljon tylsempiä kuin pahikset. Skeletorin kyytiin vain. Sen sijaan Transformersien osalta autobotit olivat usein monipuolisempia kuin varhaisemmat decepticonit, joista joka toinen tuntui olevan tismalleen samasta muotista tehty hävittäjälentokone vähän eri väreillä. Ei ollut originaalin Optimus Primen voittanutta, aito Optimus odottaa edelleen aikaa parempaa laatikossa.

Ideologisesti sekä Optimuksella että Megatronilla on kummallakin omat hyvät pointtinsa, ja myöskin näkemykset joita voi kyseenalaistaa. Ei huonosti saavutettu japanilaisilta muovileluilta.

"Freedom is the right of all sentient beings."
-Optimus Prime-

"Peace through tyranny!"
-Megatron-

 

[ms.qvist]

Silloin kun minä olin pieni, niin tytöt leikkivät Barbie-nukeilla ja muodostivat niistä itselleen anorektisen, tavoittamattoman naiskuvan jota sitten pönkitettiin lisää naistenlehdissä ja nuortenlehdissä.

Pojat taas leikkivät Masters of the Universe -hahmoilla ja Transformers-roboteilla, myös Mask- ja Action Force -lelut tunnettiin.

Silloin kun minä olin pieni, tytöt leikkivät molla majoilla tai muilla nukeilla, joku saattoi jopa saada lelukseen barbin ja kenin, mutta loppujen lopuksi kovin harva rakensi barbista roolimallin itselleen - oli heitäkin, mutta selkeässä vähemmistössä.

Minun lapsuudessani pojat leikkivät tervehenkisesti sotaa puu- tai muovipyssyillä ja juoksivat pitkin metsiä ampuen milloin ketäkin. Toisinaan sota vaihtui taisteluihin intiaanien ja länkkäreiden välillä ja jostain syystä minä halusin aina olla intiaani.

Jos taas oltiin sisällä niin esille saatettiin kaivaa muovisotilaita (minun lapsuudessani tinasotilaat olivat historiaa) ja niillä käytiin massiivisia taisteluita ja toisinaan nämä sotilaat vietiin ulkoilmaan ja luonnonhelmassa suoritettiin näyttäviä sotilasoperaatioita ja vihollinen kukistettiin toisinaan viimeiseen mieheen saakka.

En kuulunut siihen ikäpolveen, joka leikki star wars hahmoilla tai he-manilla tms. Minulla oli vain suuri joukko erikokoisia muovisotilaita - mikäli oikein muistan niin niitä oli kaikkiaan yli 500 kpl. Niitä todellakin oli paljon! Kenties niiltä ajoilta juontaa kiinnostukseni eri valtioiden aseistukseen ja sotilasoperaatioihin. Olihan se otettava selvää millaisilla aseilla sotilaani sotivat ja millaisissa operaatioissa ovat olleet mukana!

vlad.

 

[ernestipotsi]

Ei pysty nukkumaan ja tämä yö menee näköjään vessaan juoksemisessa. Mikään ei pysy sisällä. No onneksi päivällä sain viitisen tuntia nukuttua ja nyt katsellaan sarjoja ja kuunnellaan musiikkia sekä tietysti spämmätään jatkoaikaan.

Kuuntelussa Eppu Normaalin akustinen versio kappaleesta Joka päivä ja jokaikinen yö. Seuraavaksi listalla on Anatheman ja Anneke van Giersbergenin Untouchable part 2 sekä Devin Townsendin Ih Ah. Hyvä musiikki, huono olo. Toivottavasti allekirjoittanut tulee kuntoon viikonloppuun mennessä sillä silloin olisi karvaista pillua tarjolla.

 

[Musta Nuoli]

Toivottavasti allekirjoittanut tulee kuntoon viikonloppuun mennessä sillä silloin olisi karvaista pillua tarjolla.

Pikaista paranemista ja parhaita vointeja, edessäsi viikonloppuna häämöttävä Operaatio Karvakolmio onnistukoon parhaalla mahdollisella tavalla ja täydessä temmissä!

 

[Musta Nuoli]

En kuulunut siihen ikäpolveen, joka leikki star wars hahmoilla tai he-manilla tms. Minulla oli vain suuri joukko erikokoisia muovisotilaita - mikäli oikein muistan niin niitä oli kaikkiaan yli 500 kpl. Niitä todellakin oli paljon! Kenties niiltä ajoilta juontaa kiinnostukseni eri valtioiden aseistukseen ja sotilasoperaatioihin. Olihan se otettava selvää millaisilla aseilla sotilaani sotivat ja millaisissa operaatioissa ovat olleet mukana!

Se on se sukupolvien välinen ero, vanhempi veljeni omisti myös vinon pinon muovisotilaita, ei tosin tuommoista määrää kuitenkaan. Hänellä oli myös muinaisempia villin lännen figuureja, siis isoja "lännenmies"-ukkoja, joilla oli hyvin yksityiskohtaista rekvisiittaa. Lisäksi oli erilaisia piraattihahmoja, jopa yksittäinen outo samurai. Mattelin intiaanihahmot ja muut pohjautuivat Karl Mayn kirjojen kuuluisiin hahmoihin.

Karl Mayn kirjat luin itsekin pienenä kaikki. Mahtaako niitä kukaan enää lukea tai edes tietää? Maineikkaita lännenkirjoja, joissa oli miehuullisia hahmoja seikkailemassa siellä sun täällä, osassa oli arabihahmojakin välillä. Sekä Winnetou-intiaani.

Minulla oli tapana tuunata sekä omia että veljeni vanhoja action-ukkoja. Värjäsin Avaruusasema Alfa -ukon hopeisella tussilla kauttaaltaan ja tein siitä Hopeasurffarin, tuon Marvelin universumista tutun hahmon. Sitten kyhäsin sille ja parille muulle äijälle haalaripuvut ja protonipakkaukset selkään, jolloin niistä tuli Ghostbusters-jäseniä ja niin edelleen. Jatkojalostus oli kova sana.

Masters-ukkoja minulla ei lopultakaan montaa ollut, alle kourallinen (plus Skeletorin Käärmevuori). Transformerseja oli vähän enemmän. Ne on edelleenkin, mutta Käärmevuori meni aikoinaan myyntiin.

 

[ms.qvist]

Karl Mayn kirjat luin itsekin pienenä kaikki. Mahtaako niitä kukaan enää lukea tai edes tietää? Maineikkaita lännenkirjoja, joissa oli miehuullisia hahmoja seikkailemassa siellä sun täällä, osassa oli arabihahmojakin välillä. Sekä Winnetou-intiaani.

Minäkin luin pienenä osan Karl Mayn kirjoista, omistin jopa jonkun kappaleen niitä, mutta taitaa olla käynyt siten, että vuosikymmenten vieriessä nämä omistamani kappaleet ovat joko kadonneet jonnekin tai sitten olen vienyt ne jossain vaiheessa divariin - tai Lappeenrannassa nyt tuolloin oli divari, jonka nimi oli Suma, joten olen varmaan vienyt ne sinne. (Jolleivat sitten ole jossain laatikossa äitini luona - mikä sekin on mahdollinen vaihtoehto).

Winnetou-intiaanin muistan oikein hyvin ja jos nyt muistan oikein niin eikä hän ollut apassi? On toki mahdollista, että reilut kolme vuosikymmentä on tehnyt tehtävänsä enkä enää muista mihin heimoon Winnetou kuului.

vlad.

 

[Musta Nuoli]

Winnetou-intiaanin muistan oikein hyvin ja jos nyt muistan oikein niin eikä hän ollut apassi? On toki mahdollista, että reilut kolme vuosikymmentä on tehnyt tehtävänsä enkä enää muista mihin heimoon Winnetou kuului.

Ei ollut kolme vuosikymmentä tehnyt ainakaan muistin suhteen tehtäväänsä, aivan oikein muistit. Tarkistin tämänkin asian, enkkuwikissä oli kattava artikkeli itse jalosta intiaanipäälliköstä kuin myös Karl Maysta. Mielenkiintoista luettavaa kummatkin. Veljelläni oli tosiaan Winnetou-figuuri, koska muistan selvästi Winnetou-figuurin mukana tulleen pitkän piilukko-kiväärin, jonka kiväärintukissa oli hopeisia pallukoita kuten Winnetoun kiväärissäkin.

Karl May on melkoinen tapaus, kirjoja myyty yli 200 miljoonaa. Elämän alku oli kova, hän oli aliravitsemuksen takia sokea lapsena ja eli muutenkin köyhää elämää. Eräänlainen lurjus hän aina oli, ja hän päätyi parikin kertaa linnaan erilaisista kavalluksista ja pikkuvarkauksista. Toisaalta ennemmin rikoksen tielle kuin nälkäkuoleman tielle. Myöhemmin elämässään hän vähän kaunisteli omaa asemaansa ilmoittamalla olevansa tohtori, vaikka ei sitä oikeastaan ollut, ennen kuin sai kunniatohtorin arvonimen. Ehkä kovat kokemukset saivat sitten kirjoittamaan varsin elämänmakuisia seikkailukirjoja.

Paras tuotanto syntyi 1800-luvun loppupuolella, sekä villin lännen seikkailut että moniosainen Arabiaan ja Ottomaanien valtakuntaan sijoittuva sarja, jonka pääosassa oli Mayn alter ego Kara ben Nemsi. Winnetou-tarinoiden lännenmies Old Shatterhand oli myös Mayn alter ego.

Luonnollisesti May ei ollut ikinä noissa maissa vieraillut vaan kirjoitti seikkailunsa matkakertomusten, karttojen sekä ennen kaikkea villin mielikuvituksensa voimin. Eipä toki Waltarikaan Egyptissä ollut käynyt kun Sinuhea kirjoitti. Sitähän varten kirjailijat ovat, että he käyttävät mielikuvitustaan.

Suomessa Mayn kirjoja julkaistiin viimeksi 1980-luvulla, jolloin minäkin noita painoksia luin. Lännenseikkailuita luin jonkun esi-isäni varhaisista 1950-luvun painoksista, mutta arabiseikkailut näistä 1980-luvun painoksista. Eipä ole enää varmaan helpolla noitakaan saatavissa missään.

May oli niin kova kirjailija, että itse Hitlerkin oli Mayn suuri fani ja huhun mukaan kävi kuuntelemassa Mayn luentoa Wienissä 1912. Tosin fani oli Albert Einsteinkin.

 

[ms.qvist]

Ei ollut kolme vuosikymmentä tehnyt ainakaan muistin suhteen tehtäväänsä, aivan oikein muistit.

Winnetousta ja Karl Maysta juohtui mieleeni, jotta lapsena ja teininä tulin lukeneeksi varsin paljon erilaisia intiaani- ja lännen eepoksia, hyllystä löytyy vieläkin varsin monta jo parhaat päivänsä nähnyttä teosta.

Cooperin Viimeinen mohikaani, Ruohoaavikko ja Hirventappaja ovat tuttuja 80-luvulta. Viimeisen mohikaanin olen lukenut uudemman kerran reilu vuosikymmen sitten elokuvan innoittamana. Pienten detaljien kohdalla eroja kirjan ja Michael Mannin hienon leffan välillä on.

Muutama 50-luvun painoksien Tom Hillin (eli Karen Brunés) Davy Crockettiakin hyllystä näyttää vielä löytyvän. Sain ne vaariltani alta kymmenen ikäisenä, tiedä mistä ne hänelle olivat tulleet - oliko ostanut pojilleen 50-luvulla luettavaksi vai ihanko itselleen. En enää muista. Nämä kolme Davy Crockettia ovat nähneet jo parhaat päivänsä ja taitavat kestää kasassa enää pyhän hangen voimin. Millainenkohan olisi nostalgiamatka Davy Crockettin aikakaudelle?

Ja löytyyhän noita melkoinen joukko muitakin lännen kulta-ajan tarinoita kovien kansien välistä - osaan olen laspuuteni ja teini-iän jälkeen uteliaisuudesta tutustunut uudelleen ja osan havainnut kirjoitetun seikkailuikäisille lapsille, osa sitten on kestänyt aikaa paremmin - kuten vaikkapa James Fenimore Cooperin Viimeinen mohikaani.

Kirjojen ohella sarjakuvatkin kiehtoivat minua - tai lähinnä belgialaisen Morrisin (Maurice de Bevere) Lucky Luke, joista luin kaikki siihen aikaan ilmaantuneet sarjikset. Minulla niitä ei montaa ollut mutta parhaimmalla kaverillani oli koko kattaus olemassa. Samaten Uderzon ja Goscinnyn Umpah-pah kuului suosikkeihini ja niitä minultakin löytyi jokunen albumi.

Entäpä Tex Willer? Niitä meille kulkeutui 80-luvulla isäni työkaverilta melkoinen nippu ja niitä lueskelin useammankin kerran kannesta kanteen. Tulivat meille kun muutoin olisivat joutuneet roskiin - olin kiitollinen niistäkin lehdistä, niiden ollessa osa aikuistuvan vladin teini-ikää.

vlad.

 

[Musta Nuoli]

Cooperin teoksia minäkin luin, Viimeinen mohikaani on tietysti noista tunnetuin mutta monet muutkin olivat hyviä. Nuo voisi varmaan lukea uudestaankin joskus, ja mielellään kronologisessa järjestyksessä, Cooperhan kirjoitti sarjan epäkronologisesti.

James Oliver Curwoodin Sudenpyytäjät ja Aarteen etsijät olivat aikoinaan hyviä, mutta epäilenpä noiden viehätyksen laskeneen ajan myötä, eli ehkei kannata lukea enää uudestaan. Hyviä erä- ja villi luonto -teoksia kuitenkin aikanaan.

Klassikko oli myös Hopeanuoli-sarjakuva, jota veljeni tilasi ja myöhemmin minä tilasin (tai minulle tilattiin), jota tuli 1970-luvulla ja 1980-luvun puoliväliin asti. Siinä seikkaili intiaanipäällikkö Hopeanuoli mukanaan squaw Kuunsäde sekä "suomalaissyntyinen Pekka", joka oletettavasti ei alkukielisissä tarinoissa ollut ollenkaan mikään Pekka vaan joku ihan muu.

Vanhempien Hopeanuolien välissä oli muita sarjakuvia kuten esihistoriallisen ajan dinosauruksien metsästäjä Turok-intiaani (anakronismien määrä oli melkoinen, mutta eipä se alakouluiässä haitannut).

Tex Willer ja Lännentie olivat ja ovat kovia, Tex on jatkanut voittokulkuaan vuosikymmeniä. Parhaimman vaikutuksen tekivät mystisemmät Tex-tarinat, jossa saatanallinen velho Mefisto ja myöhemmin hänen poikansa vainosivat Texiä ja tämän seuruetta jopa haudan takaa. Tex-tarinat eivät ole miksikään muuttuneet, tämän huomasin kun muutama numero tuli taannoin kotiini korvauksena lopetetun Ryhmä-X -lehden tilauksesta.

Lucky Luket, Asterixit, Tintit ja muut ovat tietysti peruslukemistoa. Aikoinaan ilmestyi myös historiallinen Alix-sarjakuva, jossa Alix seikkaili muinaisen Rooman ja Kreikan maisemissa. Alixista on hyvät muistot.

 

[Jeasdp]

Töissä mennään. Seitsemästoista tunti pärähtää nyt käyntiin. Kohta kotiin. Peace.

 

[Musta Nuoli]

Aiemmin tänään näin unta, että olin nukkumassa ja että herätyskello soi. Rekursiivista unennäköä. Voikohan herätä unestaan unessa ja sen jälkeen jälleen herätä, kunnes herää oikeasti eikä edes tajua heränneensä?

Kenties olen vieläkin unessa ja uneksin kirjoittavani Jatkiksen Yöketjuun unestani. Tai sitten herään ja huomaan muuttuneeni jättiläismäiseksi syöpäläiseksi. Ovessa lukee G. Samsa.

 

[Karhunkulta]

Hei taas suosikkiketjuni ja sen selailijat! Vaikka tänne itse ei ole tullut kirjoiteltua, niin Mustan Nuolen tarinoita, jorinoita tulee kyllä usein täältä lueskeltua. Jatkappa tänne skriivailua!

Oli vain pakko tulla toteamaan, että yötyö osaa kyllä välillä viedä mehut. Ensin sai paimentaa mukuloita, joille arvon vastuulliset vanhemmat olivat ostaneet ilotulitteita ja niitä tietenkin pitää ampua roskisten ja IT-rakennuksen välissä. Toisaalta, ainakin selvisi poikien juoksutaidon olevan erittäinkin rautaisessa terässä.

Sitten tuossa klo. 3:30 kiinnitin huomiota, että 200 000kg metallia ja kuonaa seisoo keskellä patasiltaa. Oli trukista lentänyt nesteet pihalle kesken ylämäen ja varmasti voi kuvitella, että sitä ei sieltä lähdetä 1 400 asteinen kuona kyydissä pakittelemaan ellei konetta saada käyntiin. Siinä sitten odoteltiin kiltisti, että ehtiikö mekaanikko paikalle ensin vai sulaako pata puhki. Onneksi ensimmäinen vaihtoehto toteutui tällä kertaa.

Sanotaanko niin, että hermoja on tänään koeteltu. Kaiken kivan lisäksi laskeuduin sulavasti kuin astianpesukone puolentoista metrin kivetykseltä alas epäsovinnaisesti nilkkani kannalta. On meinaan hieman turvoksissa.

Yö on kivaa aikaa, mutta saisi olla seuraa yö hieman tapahtumaköyhempi.

 

[QuackQuack]

Vielä ehtii! Juuri saavuin kotiin ja pakko sanoa että näin yöihmisenä on aivan helvetin vituttavaa kuinka vähän/harvoin julkisia kulkee yöaikoihin. Ihmisiä on kuitenkin yöstä toiseen liikkeellä näinä pimeinä tunteina, miksi ei satsata edes vähän enemmän? Toinen vituttava asia on HSL:n yömaksu. Miksi yöllä kulkevien pitää maksaa moninkerroin enemmän? Itse odotin kylmällä ja kolkkoisella Helsingin rautatieasemalla 30 minuuttia enemmän kuin olisi pitänyt jotta vältyin tuolta yötaksalta. Tämä viesti menisi kyllä mielensäpahoittajaketjuun, mutta ehkä tämä sopii paremmin meidän yökyöpeleiden ketjuun.

 

[ms.qvist]

Vielä ehtii! Juuri saavuin kotiin ja pakko sanoa että näin yöihmisenä on aivan helvetin vituttavaa kuinka vähän/harvoin julkisia kulkee yöaikoihin.

Tätä minäkin ihmettelen!

Esim. Lahdessa, jossa asun, keskustasta asuinlähiööni menee viimeinen bussi ma-to ja su illalla klo. 23:05. Perjantaina ja lauantaina viimeisin bussi menee 00:05. Jotenkin voisin kuvitella, että viikonloppuna väkeä busseihin riittäisi aina aamuyön hetkille saakka. Toisaalta jos busseja kulkisi aamuyöhön saakka viikonloppuisin tarkoittaisi se kenties sitä, että moni taksikuksi jäi leivättä.

Mutta onhan tämä outoa, että Lahden kokoisessa kaupungissa ei kulje busseja arkisin iltayhdentoista jälkeen. Moni kun kuitenkin pääsee vasta töistä kotiin niitä aikoja. Toisaalta arkisin jo seitsemän aikoihin illalla bussit alkavat kulkea harvennettua aikataulua eli niitä menee kaksi tunnissa.

Ja sitten kehotetaan matkustamaan julkisilla...

vlad.

 

[Mr.Fox]

Vielä ehtii!

Vielä ehtii - ehdinpä ja löysinpä jonkun wifin!

Pikainen päivitys: Kettuherra on hengissä ja huomisesta eteenpäin aavistuksen aktiivisempi. Torstaina lähtisi lento Müncheniin, josta menee perjantaiksi juna Bolzanoon. Hyvästä yrityksestä huolimatta nämä menevät ilman mua. Ei vain jaksa, ei vain kykene - Kettu on loppuunajettu.

Mistäkö puhun?

 

[Musta Nuoli]

Kettuherran suuressa suunnitelmassa lähtöpisteenä näytti olevan lento Müncheniin Helsingistä, jonne lennettäisiin Turusta. Miksi mennä Helsinkiin kun voi lentää Turusta Riikaankin? Välttää Hki-Vantaan nihkeydet ja ajallinenkin rytmitys toimii paremmin. Juuri nimittäin näin tein. eli lensin Turusta viime pe-aamuna airBalticin koneella Riikaan, sieltä sitten alle tunnin vaihtoajalla Müncheniin, jossa kone oli perillä jo klo 11 sikäläistä aikaa. Takaisin samaa reittiä ma-illalla ja Turussa vähän puolenyön jälkeen perillä maanantain ja tiistain vastaisena yönä.

Muuten oiva reissu, josta kertoisin tarkemminkin ja luultavasti kerronkin, mutta valitettavasti onnistuin saamaan reissusta jonkun pöpön tai sairastumaan heti kotimaassa. Nyt ovat nenä, nielu ja kurkku/keuhkoputket täynnänsä keltaista sitkeää limaa ja olo on varsin surkea. Töissä olin jo eilen ja tänäänkin, kuten myös huomenna mikäli kuume ei nouse. Ihme kun ei ole vielä noussut, yleensä se jo tässä vaiheessa alkaa korventamaan. Mutta onhan tässä koko yö aikaa vääntelehtiä ja kääntelehtiä sekä herätä yskimään ja niistämään.

Sen verran nyt kumminkin Münchenin reissusta, että monia kelpo kohteita tuli käytyä kuten muun muassa Dachaun keskitysleiri, Kotkanpesä Berchtesgadenissa, Jenner-vuoren huippu samalla alueella, antoisa Alte Pinakothek -taidemuseo, Hellabrunnin satavuotinen eläintarha sekä kiinnostava Bavaria Filmstadt -elokuvastudio, jonne pääsi kiertokäynnille muun muassa Das Boot -elokuvan sukellusveneeseen.

Mutta enempään ei veto nyt riitä, joten Yöketjukin jäänee siis tältä yöltä tähän. Vetäydyn potemaan.

 

[Musta Nuoli]

Fyysikoiden pitäisi kehittää metodi, jolla limasta ja räästä saa otettua energiaa. Kasassa olisi fuusioreaktorin kaltainen edistysaskel, sillä mitä ilmeisemmin rään määrä on loppumaton, yhdestä ihmiskehostakin sitä tuntuu tulevan vuorokauden aikana niin mittavia määriä, että koko ihmiskunnan räkä riittäisi valaisemaan pysyvästi koko planeetan kuin joulukuusen.

Nuha tai mikä lie ebola siis jatkuu.

 

[Freddie Freeloader]

Räkä sinänsä on pelkkä sivutuote, jos vain saataisiin valjastettua se energia, jonka keuhkokuumepotilaat kuluttavat saadakseen sen rää'än ylös keuhkoistaan.

Kokeilin tätä kesällä. Luonnollisesti juuri niiden kuumimpien helteiden aikaan. Herrajumala sitä yskimisenergiaa, jota tarvittiin yhden hikisen räkäklimpin saamiseksi ylös keuhkoista. Sama toistui n. kolmen minuutin välein.