WHA – the rebel league

[dana77]

Tuli joululomalla luettua Ed Williesin kirjoittama mainio kirja the Rebel League WHA:n noususta ja tuhosta. Aika huikeita juttuja liigan seitsemän vuotiselle taipaleelle sattui ja ajattelin että niitä voisi tässä ketjussa hieman kertailla. Onko joku muukin sattunut kirjan lukemaan?

WHA:ssa pelattiin toisaalta erittäin väkivaltaista ja kovaa kiekkoilua, mutta toisaalta parhaimmillaan ehkä jopa NHL:ää parempaa taitokiekkoilua (lähinnä viimeisten vuosien Winnipeg Jets). WHA:n suhtautuminen eurooppalaisiin kiekkoilijoihin ja kiekkoiluun muutti koko tavan jolla jääkiekkoa pelataan paljon lähemmäksi nykyistä. Samaten WHA:n tapa alkaa signata "alaikäisiä" eli alle 20 vuotiaita pelaajia muutti koko lajia. WHA teki myöskin valtavia palveluksia pelaajien eduille, palkoille ja pelaajayhdistykselle yleensäkkin.

Tuon liigan kulisseissa sattui ja tapahtui eikä mikään ollut niin varmaa kuin epävarmaa. Liigassa pelattiin todella epämääräisissä olosuhteissa ja pelaajien joukossa oli todellisia persoonia. Esim elokuva Slapshot on osittain peruja tästä liigasta, sillä elokuvan hahmot perustuivat suurilta osin Minnesota Fighting Saintsin pelaajiin. Elokuvan "Charlestown Chiefs" kertoo Johnstown Jetsistä eli Saintsin farmijoukkueesta. Käsikirjoituksen kirjoitti erään pelaajan sisko näkemänsä ja kuulemansa perusteella ja kun elokuvan teon aikana selvisi että osa suunnitelluista näyttelijöistä ei tosiaankaan osannut luistella, niin useat pelaajat esittivätkin itsejään.

Kirjassa on myöskin mielenkiintoisia tietoja ja juttuja NHL:stä ja siellä toimineista tahoista, mainittakoon "sympaattiset" henkilöt kuten Alan Eagleson, Harold Bullard ja Bill Wirtz etunenässä.

Joitakin hauskoja hajapoimintoja:
- Mike "Shaky" Walton ja Gordie Gallant tappelivat eräässä pelissä keskenään. Siinä ei muuten olisi ollut mitään ihmeellistä, mutta molemmat pelasivat herroista pelasivat tuolloin samassa joukkueessa (Minnesota Figting Saintsissä).
- Frankie Beaton joutui joskus pakenemaan poliiseilta jäähallista varustekassiin piiloituneena (oliko tämä juttu ympätty slapshotiin?)
- Houston draftasi sekä Phil Espositon että Bobby Orrin erään vuoden valintatilaisuudessa
- Andre Lacroix pelasi WHA:n historian aikana kuudessa eri joukkueessa. Kertaakaan häntä ei myyty tai hän ei tehnyt sopimusta muualle. Joka kerta siis joukkue joko muutti tai meni nurin alta.
- Gordie Howe oli joskus hyvin lähellä repiä hänen poikaansa kimppuun käyneeltä vastustajana pelaajalta nenän päästä...

 

[Drew]

Suosittelen!

On kyllä yksi parhaimmista lukemistani kiekkokirjoista. Oli sekä viihdearvoltaan että noin informatiivisestikin hyviä juttuja.

Äskettäin tuli luettua myös David Shoaltsin 'Tales from The Toronto Maple Leafs' joka kertoo hieman kepeämpiä tarinoita joukkueen historiasta. Esimerkkinä vaikka legendaarisen John Brophyn haastattelu heikosti menneen pelin jälkeen, missä eräs f-alkuinen sana vilahti aika monta kertaa... :)

Seuraavana vuoroaan odottaa Stephen Bruntin 'Searching for Bobby Orr'.

 

[dana77]

Jos kiekkoaiheisista kirjoista noin yleensäkin puhutaan, niin tätä edellinen kokemukseni taisi olla Ray "Scampy" Scapinellon omaelämänkerta. Ajattelin etukäteen että koko ajatuskin siitä että linjatuomarista tehdään kirja on niin kuolleena syntynyt, että itse kirjan on pakko olla ihan huikea, ei siitä muuten olisi tehty. Olin väärärssä; kirja oli juuri niin tylsä kuin ennakkoon saattoi odottaa. No en onneksi siitä kirjasta mitään maksanutkaan.

 

[Drew]

Scampyn elämäkerta oli itselleni pettymys. Silloin kun Scampy itse oli äänessä niin hän keskittyi kertomaan kuinka kovaa elämä oli nuorena. Muut puolestaan keskittyivät kehumaan kuinka hyvä jätkä Ray on. Kiertäkää tämä kirja kaukaa!

Jos haluaa lukea paremman tuomareista kertovan kirjan, niin silloin kannattaa etsiä käsiin Dick Irvinin 'Tough Calls'. Siinä vanhemman polven tuomarit muistelevat aikoja jolloin mailat olivat puuta ja miehet rautaa... :)

Myös Ross Bernsteinin 'The Code' oli mielenkiintoista luettavaa.

 

[ipaz]

WHA joukkueiden peliasuista on tehty omat sivunsa: whauniforms.com

Tuolta voi myös helposti seurata kausi kerrallaan miten ja mitkä joukkueet muuttivat paikkakuntaa kesken kauden ja miten joukkuemäärä väheni loppua kohden. Mm. kauden 1976-77 jälkeen neljä seuraa (Calgary, Minnesota, Phoenix ja San Diego) lopetti toimintansa ja joukkuemäärä väheni kerralla 12:sta kahdeksaan. Ja kun kaudelle 1978-79 saatiin mukaan vain seitsemän joukkuetta Houston Aerosin loputtua, niin ainoa fiksu teko oli lopettaa kilpailu ja yhdistyä NHL:n kanssa.

 

[SpaidAce]

Mistähän noita yllämainittuja kirjoja olisi saatavilla? Tuskin kirjastosta kuitenkaan?

 

[Maple Leaf]

Mistähän noita yllämainittuja kirjoja olisi saatavilla? Tuskin kirjastosta kuitenkaan?

www.amazon.com

 

[dana77]

Tuo NHL:ään yhdistyminen oli asia, josta neuvoteltiin about vuosittain viimeiset 5 vuotta. Kummankin liigan omistajat tiesivät että yhdistyminen on edessä enemmin tai myöhemmin ja toisaalta sen toivossa WHA-seurat olivat valmiita tappiota tekemään vuodesta toiseen. WHA joutui tuon joukkuemäärään romahdyksen takia sitten lopulta suostumaan huonompiin ehtoihin kuin mitä heillä toiveissa olisi ollut ja mitä ilmeisesti välillä olisi jo saatavissa ollut.

Perkeleen hienoja nuo WHA-paidat vaan olivat (suurelta osin, toinen puoli oli sitten ihan hirveitä). Sellaisen kun onnistuisi jostain Suomalaisesta pelaajasta saamaan (gamewornina), niin kyllä kelpaisi. Hirveästi Suomalaisia ei sitten lopulta sarjassa pelannut, olisiko joku vajaa kymmenisen kappaletta ollut (Ketola, Hexi, Mattson, Siltanen, Tamminen, Mononen, Kamppuri, Rautakallio, Repo ja puolisuomalaisista Baxterin Pauli)

 

[dana77]

kröm, joku mattihagman unohtu.

 

[Amerikanihme]

Kaikkien hyljeksimässä The Hockey Newsissä on ollut neljän numeron verran jatkunut tarina WHA-liigan vaiheista Hartford Whalersin johtohenkilöihin kuuluneen Howard Baldwinin (ja vaimonsa Karenin) kirjoittamana. Olen sitä lukenut välillä ääneen nauraen. Kyllä oli amatöörimäistä toimintaa. Ehkä voisin tähän ketjuun kopioida joitain hauskimpia juttuja, jahka pääsen digitaalilehteen taas käsiksi (yleensä luen kaikki jutut paperilehdestä).

Howard Baldwin oli omien sanojensa mukaan kouluista kiinnostumaton rikkaan perheen hemmoteltu kakara, joka sai jotain jämähommia NHL:n Philadelphia Flyersin organisaatiossa lippujen markkinoinnissa. Siitä hän jotenkin nousi rahattomana New England Whalersin WHA-tiimin perustajajäseneksi. Ihan uskomaton tarina. Suosittelen lämpimästi.

 

[M10]

Hieno nosto. WHA:n n. 8 vuotinen historia on äärimmäisen kiehtova ja olen ahminut kyseisen liigan kirjallisuutta viimeiset 10 vuotta. Myös virallinen DVD-kokoelma löytyy tärkeimmistä tapahtimista 1972-1979.

Suosittelen Hannu Kauhavan WHA-kirjaa, jonka laati about 6-8 vuotta sitten. Olihan sarja suomalaisittainkin äärettömän kiinnostava.

NHL näytti äärettömän tylsältä ja konservatiiviselta noihin aikoihin. Inhimillinen, railakas, uskalias, viihdyttävä, vallankumouksellinenkin, kaikkea tuota oli WHA.

Kaikkien aikojen parhaat jääkiekkojoukkueiden logot tehtiin myös WHA:han. Roadrunners, Crusaders, Cougars, L.A Sharks jne.

 

[Amerikanihme]

Noin niin kuin aluksi kiinnostuneet voivat kuunnella thehockeynews.com/wha:sta löytyvää Howard Baldwinin podcast-haastattelua (näköjään monen monta osaa) WHA-liigan vaiheista. Nykyään kaveri on 80-vuotias ja teki Wikipedian mukaan mittavan uran kiekkokiemuroiden jälkeen mm. elokuvien tuottajana.

Olen kuunnellut vain vähän alkuunsa tuota podcastia, joten en osaa siitä sen enempää sanoa, mutta sama kaveri siinä on kuin noissa teksteissäkin, joten uskoisin niiden olevan kiinnostavia kuunneltavia.

 

[Amerikanihme]

NHL näytti äärettömän tylsältä ja konservatiiviselta noihin aikoihin. Inhimillinen, railakas, uskalias, viihdyttävä, vallankumouksellinenkin, kaikkea tuota oli WHA.

Menee vähän ketjun aiheen sivuun, mutta olihan 1970-luvulla NHL:ssä Broad Street Bullies, joka varmaankin joidenkin lukijoiden mielestä ei ollut tylsä. Toisaalta taitokiekosta pitävät (ml. allekirjoittanut) ihailivat Montreal Canadiensin saavutuksia. Johtoporras NHL:ssä oli ehkä tylsä, ainakin Baldwinin kirjoitusten mukaan.

 

[Amerikanihme]

Tässäpä tuo hauskin pätkä Howard Baldwinin WHA-tarinasta: "At one of my first WHA meetings, held in Quebec back in early 1973, I was meeting with other owners and executives. Everyone had a great time, because for the first time everyone had a chance to meet, greet and get to know each other. I will be the first to admit that, at this meeting, a lot of celebratory drinking ensued. At one point, I happened to go into the restroom to relieve myself, and while standing in my "proper position" I looked to the left and saw a gentleman fishing around in the next urinal. I recognized him from the WHA group and asked if he was OK. He immediately responded that he was fine - and then introduced himself as Glen Sonmor, GM of the Fighting Saints. He saw fit to tell me he had a glass eye from an old hockey injury and it had popped out into the urinal. So he was just retrieving it. Then he stuck out his hand - fresh from the urinal - to shake mine and say hello. Too bad people didn't fist-bump back then. I had no choice but to shake his hand. Despite that first impression, Sonmor turned out to be a great guy."

 

[Amerikanihme]

Tässä parhaimpia poimintoja The Hockey Newsin WHA tarinan avausjaksosta. Vähän on toistoa tuohon avausviestiin verrattuna, joten siitä pahoittelut.

"Coby, Woody and our lawyer George Perkins (who defined the word conservative) checked into the hotel filled with hope and confidence. For a day and a half, we sat waiting to be called. Sitting still is not my strongest suit, so at one point, we all walked across the street to see an X-rated movie to take our minds off the matter at hand. And wouldn't you know it, there in the theater were a couple of other potential applicants."

"And then there was the Miami team, the Screaming Eagles. They were a founding member, and they did three things that caught everyone's attention: First, they signed Bernie Parent for a huge sum of money. Easy to do as they had no money anyway, so why not? Then they sent pictures of their new arena, which was "under construction." Thanks to the astute eye of Alan Eagleson, who actually bothered to take the time to take a look at the picture of the arena, we noticed palm trees growing as you looked through the front door. It turned out they had constructed a Hollywood set two-wall facade. The building, the team and the owner were all fakes. To top it all off, the franchise's $10,000 check for league dues bounced off."

"The draft itself was wild. It went 70 rounds. Even the governor of Minnesota was drafted - and Russians. And, of course, every NHL player, including Bobby Orr."

 

[Amerikanihme]

Hauskimmat palat WHA-tarinan toisesta jaksosta.

`And now, on Sunday, May 6, 1973, we were one game away from winning the first WHA championship at Boston Garden on CBS national TV. What a thrill.

In the spirit of sudden added drama, Saturday night before the final game, I got a call from founding partner Bill Barnes. "Howard," he said, "if we win tomorrow, we have no trophy to award. The Avco Cup is a month away from being finished. "

I said "OK, have someone go to a high-class trophy store and buy the best. And charge it to the league."

And so it was done. That trophy, seen on CBS and in many a newspaper over the years, was purchased for $29.95 at a trophy store in Braintree, Mass.'