Washington Capitals 2023–2024

  • 86 375
  • 440

Silky_hands

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans, Washington Capitals
Nyt tilanne on aika selkeä: kaikki loput on pakko voittaa ja toivottava, että Red Wings ja Penguins eivät tee samaa.
Näin kirjoitin kolme peliä sitten. Kaikki loput olikin lopulta oikeasti pakko voittaa, ei enempää eikä vähempää. Muuten ei olisi riittänyt. Tampa Bay, Boston ja Philadelphia vieraissa. Kaikki kovia työvoittoja hyvistä joukkueista ja meidän porukka näytti luonnetta viimeisellä mahdollisella hetkellä. Näin yhtenäisenä en ollut Capitalsia koko kauden aikana vielä nähnyt, vaikka tiedossa oli, että joukkuehenki on poikkeuksellisen hyvä. Veikkaanpa myös, että se Jensenin tapaus yhdisti joukkuetta entisestään.

Carberyn pitäisi olla kärkiehdokkaiden joukossa voittamaan Jack Adamsin. Täysin mielipuolisen hyvää työtä tulokaskoutsilta. Tulee vähän viboja Hölö Niemelän filosofiasta, sellainen raikas tuulahdus uuden aikakauden valmentajuutta. Työnteko ja hymyily rakkaan asian parissa jatkuu päivittäin tuloksesta huolimatta eikä seuraavan päivän tarvitse olla paska, jos edellinen on sitä ollut. Uskotaan omaan juttuun ja peli sekä suoritus kerrallaan kohti omaa maksimia, edellinen työnäyte ei määritä seuraavaa. Mielestäni tämä kuvastaa melko hyvin tämän kauden Capsia, sillä mukaan mahtuu niitä totaalisia rimanalituksia, joita on kuitenkin useimmiten seurannut tiivis ja yhtenäinen esitys.

Carbery on selkeästi pystynyt myös tunnistamaan, missä tämän joukkueen rajat tulevat vastaan ja mistä taas pystytään hakemaan etua. Tämä on myös iskotettu todella hyvin pelaajille, jokainen tuolla kentällä tietää, mihin pystyy ja mihin ei. Täten myös kahden kerroksen väkeä ei tästä porukasta juuri löydy. Sellainen turha koohottaminen ja puskeminen on jäänyt pois ja peliä rauhoitetaan välillä jopa ärsyttävyyteen asti. Se on kuitenkin ollut ainoa keino kohdata itseä paljon jalkavampia porukoita, maalintekokisoihin ollut aivan turha lähteä (pl. se yksi Carolina-matsi). Myönnän, että toisinaan Capsin pelit ovat olleet melko puuduttavaa seurattavaa juuri tästä syystä, mutta tulosta tämä tapa kuitenkin tuotti juuri riittävästi ja sillä kaavalla mentiin luonnollisesti loppuun saakka. Ennemmin katson voittoja nihilistisellä pelillä kuin runsasmaalisia tappioita vauhtilätkällä, johon omat rahkeet eivät riitä vastaamaan.

Näkisin, että nyt vastaan asettuva runkosarjan voittaja Rangers on just se oikea vastus meille. Vaikka vastaan tuleekin selkeästi meitä laadukkaampi ja taitavampi joukkue, näkisin silti jotenkin sairaalla tavalla, että meillä on henkinen yliote tämän saavutuksen myötä. Lisäksi ihan jokainen viime kauden nipusta tahtoo varmasti näyttää Laviolettelle, että katso Petri nyt meitä. Lisäksi meillä on edelleen se Wilson aiheuttamassa kauhua Blueshirtsin tähtipelaajien keskuudessa. Mutta joo, mennään tulevaan sarjaan tarkemmin myöhemmin.

Nyt voi vaan nauttia. Mestaruudesta tuskin pelataan, mutta ainakin tehtiin ihan helkkarin kova suoritus ja vaiennettiin kaikki epäilijät. Etenkin näin suomalaisena maistuu erityisen hyvältä, sillä Capitals on täällä (syystä tai toisesta...) se porukka, johon kukaan ei ole edes halunnut uskoa ja jonka epäonnistumista kapteeninsa johdolla kaikki toivoivat. Omakin usko ollut koetuksella tämän vuoristoradan myötä, mutta nyt lyötiin kuitenkin Pens ja pari muuta porukkaa vikalla kierroksella lauluun nimenomaan oman erinomaisen suorittamisen kautta, ei muiden tappioiden ansiosta.

Playoffs baby!!!
 
Dale Hunter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Capitals, Tappara
Nyt vasta katsoin pelin, paskan hotellin paskalla wifillä. Kyllä kannatti puuroa tihrustella.
Nyt vailla paineita nauttimaan isosta tanssista!
 
Dale Hunter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Capitals, Tappara
Vähemmän pelien loppuminen vituttaa tällä tavalla kun jos oltaisi jääty hikisesti viivan alapuolelle tai jos olisi ollut tiukka sarja. En itseasiassa muista että putoaminen olisi vituttanut näin vähän pitkään aikaan.

Ennen kautta vaatimaton toiveeni oli Ovielle maaleja sekä nuorten esiinmarssi, ja aika pitkälle tuo toteutui: Lapierre oli erittäin hyvä, AA myös. Miro taas hyvinkin lupaava. CMM taas toivottavasti kehittyy vielä...

No, tämä selviää ensi kaudella kunhan lusitaan ensin tuo kesä pois.

Palstaveljille hyvää kesää!
 
Viimeksi muokattu:

Silky_hands

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans, Washington Capitals
Noh, lässähdykseksi se sitten jäi. Oletin, että oltaisiin pystytty lyömään paremmin kampoihin, mutta ei ollut palan hiventäkään. Täysin vastaansanomaton esitys Rangersilta eikä joukkueiden paremmuudesta jäänyt epäselvyyttä. Silti väsyttäviä kuunnella nämä "Detroit olisi ansainnut paikan, Pittsburgh olisi haastanut paremmin" -huutelut. Vitut ansainneet ja vitut olisivat, oli 82 peliä aikaa pelata paremmin kuin tämä meidän varsin hämmentävä vuosimallin 2023-2024 Capitals, mutta eivät pelanneet. Ansaittiin itse paikkamme, mutta nyt vain näkyi se, että mehut oli puristettu pois eikä tästä osin siipirikkoisesta materiaalista ollut haastamaan Rangersin varsin laajaa, neljällä sylinterillä käyvää rosteria.

Suomen jääkiekkomedian otsikoiden mukaan Ovetshkinin olisi näköjään pitänyt yksin kantaa Capitals tässä sarjassa parempaan suoritukseen ja vastasi ilmeisesti myös nyt sitten yksin tästä sweepatuksi tulemisesta. On se kumma juttu, kun joukkueen pitää edelleen laskea toivonsa 38-vuotiaaseen pelaajaan, jonka panos on niin merkittävä, että muut olettavat tämän pelaajan yksinään voittavan playoff-sarjoja. Tähän ikään asti se nyt otti, että Ovetshkin jätettiin ensimmäistä kertaa urallaan täysin nollille playoff-sarjassa. Mutta paska mikä paska taas kerran. Eihän se hyvä millään mittarilla ollut, mutta etenkään tuon tasoisella YV-pelillä vaikea edes olettaa mitään tulosta.

Pettymys se vaan aina on, kun kausi päättyy johonkin muuhun kuin lapasten ylösnosteluun. Odotukset olivat nollassa, mutta edes se yksi tai kaksi peliä kauemmin olisi ollut kiva kiusata isompia. Tähän päättyi kuitenkin tämä tarina tältä erää. Ehkä jonkinlaista yhteenvetoa kaudesta voisi vielä kirjoitella tuossa myöhemmin, nyt pitää pari päivää pureskella sekä tätä että Pelicansin finaalitappiota. Varsin mukava vajaa 24-tuntinen täällä siis takana.
 
Eihän se hyvä millään mittarilla ollut, mutta etenkään tuon tasoisella YV-pelillä vaikea edes olettaa mitään tulosta.

Olihan tuo kasin yv-pelaaminen varsin surullista katseltavaa. Onhan se vuosikaudet kököttänyt paikallaan maila kahdessa kädessä ja odottanut syöttöä lapaan. Ja toimittanutkin hyvin. Paremmin kuin kukaan muu. Nyt tänä keväänä tuo kaikki oli vielä pykälän flegmaattisempaa. Jossain sanottiin hyvin, että Capsin ylivoima oli käytännössä 4vs4-pelaamista, koska numero kasi oli alibimaskimiehenä eli lähellä maalia, olematta kuitenkaan maskissa. Ei ollut laukaisu-uhkaa, ei voinut syöttää. Ei päässyt hakkaamaan irtokiekkoja sisään.

Eli tuohon lainattuun kohtaan. Oliko syy vai seuraus, että ylivoima oli niin heikkoa?

Ei Capitalsilla pitänyt olla palaakaan Rangersia vastaan eikä lopulta ollutkaan. Odotin silti itse hieman parempaa Capitalsia. Ansaittu pudotuspelipaikka tottakai. Siitä ei kahta kysymystäkään.
 
Silky_hands

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans, Washington Capitals
Olihan tuo kasin yv-pelaaminen varsin surullista katseltavaa. Onhan se vuosikaudet kököttänyt paikallaan maila kahdessa kädessä ja odottanut syöttöä lapaan. Ja toimittanutkin hyvin. Paremmin kuin kukaan muu. Nyt tänä keväänä tuo kaikki oli vielä pykälän flegmaattisempaa. Jossain sanottiin hyvin, että Capsin ylivoima oli käytännössä 4vs4-pelaamista, koska numero kasi oli alibimaskimiehenä eli lähellä maalia, olematta kuitenkaan maskissa. Ei ollut laukaisu-uhkaa, ei voinut syöttää. Ei päässyt hakkaamaan irtokiekkoja sisään.

Eli tuohon lainattuun kohtaan. Oliko syy vai seuraus, että ylivoima oli niin heikkoa?
Varmasti molemmat vaihtoehdot ovat lähellä totuutta. Ei tuossa YV:ssä ollut yhtäkään toimivaa osa-aluetta. Tähdistöottelun jälkeen se kuitenkin toimi loppurunkosarjan erittäin korkealla tasolla, joten krediittiä annettava myös Rangersille, että pelasivat tuon kokonaan pois. Toki YV-pelin isoimmat ongelmat olivat jo siinä, että Capitals ei etenkään kahdessa viimeisessä ottelussa saanut tuotua kiekkoa kunnolla edes hyökkäysalueelle, mikä ei ole joukkueen hitaimpana pelaajana luonnollisestikaan edes Ovetshkinin tehtävä. Tästä siis risuja muille, mutta kaikkinensa varsin epäonnistunut työnäyte jokaiselta, paitsi tietty Rangersin AV-nelikolta ja erikoistilannevalmennukselta.
 
JuiWSH

Jäsen
Itsekin odotin, että sen yksi tai ehkä kaksi voittoa sarjasta oltaisiin onnistuttu grindaamaan ihan vaan tuolla Carberyn sumputuskiekolla. Se oli kuitenkin jo sarjaan lähdettäessä mielestäni selvää, että ilman jotain täysin absurdia käännettä Caps ei olisi neljää peliä voittanut.

Näinollen Capitals ei ole voittanut nyt yhtäkään pudotuspelisarjaa sitten mestaruuskevään 2018. MacLellan on tehnyt kovaa duunia jengissä ja ilman häntä ei varmaan tuotakaan mestaruutta olisi, mutta kyllähän tähän voi taas vaan todeta: mitä jos Trotz olisikin jatkanut seurassa. Siellä on mestarivalkun jälkeen käynyt testaamassa Reirden pari vuotta ja paskaahan se oli. Laviolette kolme vuotta ja paskaa taas. Nyt kun Carberyn muodossa saatiin tähän ilmeisesti jotain järkeäkin, niin rosteri on vaan auttamatta liian huono. Parempia aikoja odotellessa.

Silti väsyttäviä kuunnella nämä "Detroit olisi ansainnut paikan, Pittsburgh olisi haastanut paremmin" -huutelut. Vitut ansainneet ja vitut olisivat, oli 82 peliä aikaa pelata paremmin kuin tämä meidän varsin hämmentävä vuosimallin 2023-2024 Capitals, mutta eivät pelanneet. Ansaittiin itse paikkamme, mutta nyt vain näkyi se, että mehut oli puristettu pois eikä tästä osin siipirikkoisesta materiaalista ollut haastamaan Rangersin varsin laajaa, neljällä sylinterillä käyvää rosteria.
Näitä nyt ei kannata ottaa tosissaan. Tosiasia on se, että itäinen konferenssi on todella jakautunut tällä hetkellä, jonka seurauksena kaksi viimeisimpänä skabaan päässyttä (Capitals ja Islanders) ovat aivan jaloissa noita parempia joukkueita vastaan. Siellä on kaikki muut enemmän tai vähemmän contender-tasoisia, joten lopputulos näyttää tältä. Jos joku vakavasti ottaen kuvittelee, että bottom-5 paikalle povattu Flyers, Capsin kanssa yhtä ikääntynyt Penguins tai vasta nousua hakeva Red Wings olisivat jotenkin laadukkaampia joukkueita, niin joko ei ymmärrä jääkiekosta mitään tai vain vetää itkupotkuraivaria koska "kusipää-Caps meni pudotuspeleihin". Siellä oli 82 ottelua aikaa antaa näyttöjä, joista Capitals antoi vielä alkukaudesta aika mojovasti etumatkaa. Read 'em and weep.

Suomen jääkiekkomedian otsikoiden mukaan Ovetshkinin olisi näköjään pitänyt yksin kantaa Capitals tässä sarjassa parempaan suoritukseen ja vastasi ilmeisesti myös nyt sitten yksin tästä sweepatuksi tulemisesta. On se kumma juttu, kun joukkueen pitää edelleen laskea toivonsa 38-vuotiaaseen pelaajaan, jonka panos on niin merkittävä, että muut olettavat tämän pelaajan yksinään voittavan playoff-sarjoja.
Ovechkinin caphitillä toki olisi suotavaa pystyä parempaan, siitä ei kahta sanaa. Kuitenkin tuo suomalaisen kiekkomedian itku on lähinnä naurettavaa ja juontanee juurensa tähän samaan vitun poliittiseen asetelmaan mikä maailmassa on nyt meneillään. Jos kyseessä olisi joku ei-venäläinen pelaaja, ei tätä nostettaisi nyt tikunnokkaan. Aika harva pelaaja edes pelaa NHL:ssä tuohon ikään asti.

Olihan tuo kasin yv-pelaaminen varsin surullista katseltavaa. Onhan se vuosikaudet kököttänyt paikallaan maila kahdessa kädessä ja odottanut syöttöä lapaan. Ja toimittanutkin hyvin. Paremmin kuin kukaan muu. Nyt tänä keväänä tuo kaikki oli vielä pykälän flegmaattisempaa. Jossain sanottiin hyvin, että Capsin ylivoima oli käytännössä 4vs4-pelaamista, koska numero kasi oli alibimaskimiehenä eli lähellä maalia, olematta kuitenkaan maskissa. Ei ollut laukaisu-uhkaa, ei voinut syöttää. Ei päässyt hakkaamaan irtokiekkoja sisään.

Eli tuohon lainattuun kohtaan. Oliko syy vai seuraus, että ylivoima oli niin heikkoa?
Kuten @Silky_hands jo totesikin, lienee osittain molempia.

Itse kuitenkin odotan, että nyt sieltä tulee joko infoa jostain loukkaantumisesta ja/tai että ensi kaudella Läski on Vähemmänläski. Vaikka Capsin kaatumista ei voi laskea Ovechkinin varaan, eikä joukkueen kaatuminen ollut tämä kontolla, niin oli kyllä mieheltä niin luokattoman paska esitys oikeastaan koko kausi. Joo, kyllähän niitä maaleja alkoi loppukaudesta tulemaan, mutta kaikki muu tekeminen on tällä hetkellä aivan tajuttoman huonoa.

Sijoittuminen on paskaa, liike on paskaa, kiekkokontrolli on paskaa, puolustaminen on paskaa. Ei tuolla ole enää muuta jäljellä kuin laukaus, jota toki pääsee väläyttelemään pitkässä runkosarjassa, mutta pudotuspeleissä tuo pystytään pelaamaan ihan armotta pois. Koko kauden sai seurata, kun ykkösketju pyörii omissa ja kolmasosa hyökkäykseenlähdöistä päätyy pitkään kiekkoon, kun kapteeni nököttää seisovin jaloin keskialueella.

Jotenkin todella irvokasta, että tämä mies vannotti MacLellanin rakentamaan kilpailukykyistä joukkuetta Ovechkinin loppu-uran ajaksi, kun tuo viimeisin soppari sorvattiin. Kapteeni ei kuitenkaan välittänyt pitää huolta omasta kilpailukyvystään siinä samalla. Sen sijaan mies liikkuu ja kääntyy kuin tankki, eikä mikään pelitilanne vaikuttavan vaativaan enempää kun paria potkua jäällä.

Isoin kysymykseni Kasin suhteen onkin: onko kyse nyt vaan paskasta kunnosta, iän tuomista krempoista vaiko motivaation puutteesta?

Ensi kaudella toivottavasti pirteämmällä otteella. Hyvää kesää!
 
TylerDG

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät & Caps
Ovechkinin tää kausi jätti paljon toivomisen varaa ja osasyitä lienee kaikki yllämainitut. Ikä, loukkaantumiset ja motivaation hetkellinen puute. Sen lisäksi sanoisin et Ovechkin tarvitsee tässä vaiheessa uraansa myös paljon paljon enemmän tukea ketjukavereiltaan. Backyn ja Kuzyn kadottua kuvasta Capitalsin top6sesta ja yyveeltä ei löydy yhden ainutta pelintekijäksi profiloituvaa pelaajaa. Sellaista joka omalla taidollaan tai liikkeellään haastaisi vastustajan puolustusta ja tekisi sitä kautta tilaa ja aikaa myös Ovechkinille. Saa nähdä löytyiskö sellainen kesällä jostain, koska vaikea se on Stromen, Oshien, Wilsonin tai McMichaelin yhtääkiä muuttuvan Nicklas Backstromiksi.

Caps hävis 4-0. Yhyy turhat pleijarit. No ei munassa ollut. Hyviä tiukkoja pelejä oli kaikki, arvokasta kokemusta sille rosterin puolikkaalle joille nää oli ekat pleijari-pelit. Mukaanlukien koutsi Carbery. Detroit sitä ja Penguins tätä, yhyy. Ketä kiinnostaa kokonaan ulkopuolelle jääneiden kitinä.

5v5 pelissä pelit 2 ja 3 päättyi tasan ja neljäs jopa voitettiin. Runkosarjan voittaneen Rangersin erikoistilannepelaaminen vaan oli sillä tasolla että ”meiltä” ei siihen tällä kertaa lääkkeitä löytynyt. Tämäkin varmasti opettava hetki, on päivänselvää millä osa-alueelle ensi kaudeksi on syytä eniten petrata. Sen lisäks tuskin olis kovin helppoa kellään mullakaan yhdessäkään sarjassa jos rosterista puuttuu kakkospakki, kolmospakki ja lopulta vielä vitospakkikin, ja joutuu pelaamaan suurimman osan peleistä viidellä pakilla joista kolme on revitty suoraan ahl-rosterista. Huonoa tuuriakin siis.

Oliskohan sekin sit ollut pleijaripaikan tuhlaamista jos Tampa ois hävinnyt tuon neljännen pelinsä Panttereille? Rangers oli kuitenkin runkkarissa Panthersin yläpuolella.

Eniveis. Ehkä pieni ajatus menneestä kaudesta jossain kohtaa kun jaksaa ja ehtii, ja muilta osin katseet kohti tulevaa. Tämä oli ihan hyvä suoritus tällä rosterilla ja odotusarvoilla. Tän päälle on hyvä rakentaa sitä pleijaripaikan ”varastamista” ensi kaudellakin, ja kukaties vaikka yhden voiton nappaamista sit kevään peleistäkin.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
.

Itse kuitenkin odotan, että nyt sieltä tulee joko infoa jostain loukkaantumisesta ja/tai että ensi kaudella Läski on Vähemmänläski. Vaikka Capsin kaatumista ei voi laskea Ovechkinin varaan, eikä joukkueen kaatuminen ollut tämä kontolla, niin oli kyllä mieheltä niin luokattoman paska esitys oikeastaan koko kausi. Joo, kyllähän niitä maaleja alkoi loppukaudesta tulemaan, mutta kaikki muu tekeminen on tällä hetkellä aivan tajuttoman huonoa.

Sijoittuminen on paskaa, liike on paskaa, kiekkokontrolli on paskaa, puolustaminen on paskaa. Ei tuolla ole enää muuta jäljellä kuin laukaus, jota toki pääsee väläyttelemään pitkässä runkosarjassa, mutta pudotuspeleissä tuo pystytään pelaamaan ihan armotta pois. Koko kauden sai seurata, kun ykkösketju pyörii omissa ja kolmasosa hyökkäykseenlähdöistä päätyy pitkään kiekkoon, kun kapteeni nököttää seisovin jaloin keskialueella.

Jotenkin todella irvokasta, että tämä mies vannotti MacLellanin rakentamaan kilpailukykyistä joukkuetta Ovechkinin loppu-uran ajaksi, kun tuo viimeisin soppari sorvattiin. Kapteeni ei kuitenkaan välittänyt pitää huolta omasta kilpailukyvystään siinä samalla. Sen sijaan mies liikkuu ja kääntyy kuin tankki, eikä mikään pelitilanne vaikuttavan vaativaan enempää kun paria potkua jäällä.

Isoin kysymykseni Kasin suhteen onkin: onko kyse nyt vaan paskasta kunnosta, iän tuomista krempoista vaiko motivaation puutteesta?
Sattuneesta syystä sinänsä ihan sama pelaako kasi enää missään koskaan, tai oikeastaan minusta parempi jos ei.

Mutta jos nyt unohdetaan tuo ja suhtaudutaan neutraalisti, niin tässä kohtaa olisi varmaan niin seuralle kuin pelaajalle parempi, jos siirtyisi Tarasenkon tapaan kiertämään kannuehdokkaita, ja Caps voisi alkaa rakentaa uutta ilman mukana roikotettavaa seuraikonia.
 
Jos unohdetaan nuo sattuneen syyn hommat, niin ei se kyllä Capitalsille organisaationa olis parempi.

A) maaliennätyksen jahtaaminen tuo omistajille merkittävän määrän lipputuloja ja seuralle mainosta. Vaikka täällä tuota kuinka oksenneltaisiin, niin jenkeissä se vetää sekä yleisön että median huomion ja dollarit puoleensa. Imagollisesti on iso asia että se on juuri Capitals missä maalienkka syntyy, jos on syntyäkseen.

B) pelillisesti Ovechkin ei oikein tässä kohtaa ole Capitalsille kummoinen este kumpaankaan suuntaan. Ei ole niin hyvä pelaaja enää että vetäisi joukkuetta yksinään pohjille tai sieltä pois.

C) Capitalsissa ei tällä hetkellä ole ajatusta ”poltetun maan” rebuildistä kuitenkaan. Ei ole sellaista vallitsevaa ajatusta että halutaan olla seuraava Buffalo tai Ottawa mahdollisimman nopeasti. Eikä rosteri ole ilman Ovechkiniakaan niin huono että tapeltais San Josen ja Chicagon kanssa 1st overallista. Eikä Ovechkinista treidin kautta saatava vastine itsessään olis sellaista tasoa että se isossa kuvassa muuttaisi tai nopeuttaisi sitä rebuildia juurikaan.

Uudelleenrakennusta tehdään ns. lennosta ja tämä oli jo oikeastaan sen toinen vuosi. Eikä se ollut yhtään paskempi sellainen. Joukkueeseen ajettiin sisään useampia nuoria oman organisaation pelaajia, viime kesältä varattiin kaksi vahvaa prospectia ja tuleville kausille varausvuoroja on haalittu jo hyvä määrä. Lisäksi D) cap tilaa aukeaa ens kesäksi jonkin verran ja sitä seuraavaksi jo todella todella paljon, joten vahvistuksia FA-markkinoilta on odotettavissa.

Isoin hidastava tekijä tässä ”re-toolissa” on ollut Backstromin loukkaantuminen ja Kuznetsovin nopea tasonpudotus.

Itse uskon rebuildiin ”oikealla tavalla”. Voittaminen ja sen tavoittelu kasvattaa voittavia pelaajia, ja päinvastoin.
 
Joo, tuon markkina-arvon valitettavasti ymmärrän. Pelillisesti on kuitenkin jo enemmän taakka. Ja kun historia seurassa on tuo, niin luultavasti roikotetaan jatkossakin tasoonsa nähden ihan liian suuressa roolissa.
 
TylerDG

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät & Caps
Ryan Leonard valittiin USA:n mm-koneeseen Slovakiaan. Onpahan mielenkiintoista nähdä miten pärjää näissä kemuissa. Myös ketjutoveri ja Oscareissa pari vuotta sitten meteliä aiheuttanut Will Smith mukana.

Meinasin jo perustella 24-25 kausiketjua, mut en sit jaksanutkaan. Ehkä myähemmin kun drafti lähenee, jossei joku ketjulainen toimeennu sitä ennen :)
 
Silky_hands

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans, Washington Capitals
Nyt on reilu viikko kerennyt vierähtää kauden päättymisestä ja pettymyksestä toivuttu varsin nopeasti. Edelleen toki sitä mieltä, että lopulta kausi päättyi hiukan liian nopeasti, ja pudotuspeleissä ei päästy esittämään oikeastaan yhtään mitään. Kuitenkin muutama peli arvokasta kokemusta nuorisolle siitä, mitä voittaminen keväällä maailman parhaassa sarjassa vaatii. Nyt useammalle vielä toinen pitkä Hersheyn kevät putkeen, niin pullat ovat hyvin uunissa.

Arvosanat ovat kivoja, joten annetaan muutama. Kaikkia ei jaksa nostaa esiin, mutta arvioidaan nyt ainakin avainpelaajat sekä selkeät onnistujat ja pettymykset.

Charlie Lindgren 9+

Kauden MVP, joten arvosana nousee myös korkealle. Uran paras kausi toistaiseksi. Piti joukkuetta pystyssä useana iltana eikä selkeitä ohipelejä mahtunut montaa mukaan. Oli isoin yksittäinen tekijä saavutettuun playoff-paikkaan. Kohokohtana iso vierasryöstö Detroitista huhtikuun alkupuolella. Ei vielä kuitenkaan sitä aivan korkeinta eliittitasoa ja playoffeissa palasi kuolevaiseksi, joskin torjui silti edelleen hyvin. Ensi kausi näyttää, pystyykö pitämään tasoa yllä, ottamaan yhden askeleen lisää vai romahtaako? Sopimus jatkuu siis vielä ensi kauden ajan.

Darcy Kuemper 6 ½

Toisen menestys on toisen pettymys. Kuemper valahti kauden mittaan selväksi kakkosvahdiksi, mikä ei tietenkään ole optimitilanne yli viiden miljoonan palkkapussilla operoivalle maalivahdille. Yksi uran heikoimmista kausista, joskin kärsi paljon kenttäpelaajien saamattomuudesta niissä peleissä, joissa sai torjuntavastuuta. Ei ole noussut kantavaksi seinäksi ja nyt uhkaa jäädä Lindgrenin varjoon syömään palkkatilaa. Sopimus jatkuisi vielä kolme kautta, mutta tuleeko treidatuksi? Tästä oli ainakin jo jonkinlaista puhetta Friedmanin podcastissa. Vaikea sopimus liikuteltavaksi.

John Carlson 9

Puolustuksen perustuskivi, seinät, katto ja kattokruunukin. Ei sellaista säkenöintiä hyökkäyspelillisesti, mitä on totuttu männä vuosina näkemään, mutta totutun laadukasta tekemistä illasta toiseen. Ilman Carlsonia puolustus olisi täysin pulassa. Koko sarjan peliaikakuningas. Sai onneksi pelattua täyden kauden viime vuoden ikävän vamman jälkeen. Carlsonia arvostetaan mielestäni edelleen liian vähän siihen nähden, että on koko joukkueen tärkein yksittäinen kenttäpelaaja. Kaksi vuotta lappua jäljellä.

Rasmus Sandin 8-

Ei ole ehkä vielä saanut napattua aivan sellaista pelillistä viittaa, jota vähän on odoteltu. Sandin on kuitenkin liikkeensä ansiosta tärkeä palanen puolustusta ja etenkin runkosarjan lopussa/playoffeissa hänen puuttumisensa näkyi. Tarvitsee vielä röyhkeyttä ja hitusen lisää itsevarmuutta, jotta nousee tasalaatuiseksi hyökkääväksi puolustajaksi. Potentiaalia mielestäni kuitenkin 50 pisteen kausiin. Omassa päässä toisinaan riskialtis, mutta luistelutaito paikkaa paljon. Uusi viisivuotinen sopimus takaa $4,6M cap hitin ja potkaisee itsensä käyntiin ensi kauden alusta. Tärkeä osa tulevaisuutta.

Alexander Ovechkin 7+

Kapteenin uran heikoin täysi kausi maalien muodossa. Ensimmäinen puolisko täysi katastrofi, mutta toisella puolikkaalla Dubain kamelikeikan jälkeen maalivire löytyi ja kiekot upposivat totuttuun tyylin verkon perukoille. Jollakin konstilla onnistui painamaan itsensä yli 30 maalin, mikä on alkukauden tuhnuiluun nähden huikea suoritus. Vaelsi kuitenkin jopa entistä enemmän peleissä ulkopuolisena ja välillä tuntui, että ei osaa enää ottaa edes kiekkoa haltuun, saati sitten tekemään sillä peliä edistäviä tekoja. NHL:n hitaimpia pelaajia. Playoffeissa katosi kuvasta, tankki näytti olevan jo tyhjä. Kuitenkin 38-vuotiaalle pelaajalle kunnioitettavat tehopisteet ja petasi itselleen hyvän mahdollisuuden ottaa Gretzky kiinni seuraavan kahden vuoden aikana. Saa nähdä, millä tavalla aikoo pistää itseään parempaan tikkiin ensi vuodeksi, vai jatkuuko Cheetos-linja. Ikä ei anna armoa enää edes venäläiselle koneelle. Kaksi vuotta sopimusta/uraa jäljellä.

Dylan Strome 9

Kauden tärkein hyökkääjä. On ollut hieno löytö MacLellanilta. Stromella on upea kyky löytää onnistunut peli kriittisillä hetkillä ja nousta sankariksi. Ei nöyristele ketään ja tuulettaa tyylillä. Ei kuitenkaan playoff-uskottavan joukkueen mitat täyttävät ykkössentteri, sillä varsinainen maailmanluokan erikoisominaisuus puuttuu. Luistelu keskinkertaista. Parhaimmillaan säväyttää isosti, mutta kaipaa vielä tasaisuutta. Selkeänä kakkossentterinä olisi unelmatapaus. Neljä vuotta sopimusta jäljellä.

Tom Wilson 7 ½

Pääsi pelaamaan terveen kauden. On rauhoittunut, vaikka jäähyili edelleen yli sadan minuutin edestä. Tuotanto jäi melko vaisuksi ja hukkui välillä massaan, vaikka Wilsonilta tarvittaisiin joka ilta niitä yksisarvisen otteita, joilla hämmentää vastustajaa. On kuitenkin joukkueen selkeitä johtajia ja pystyy omalla työnteollaan ja grindillaan ottamaan porukkaa reppuselkään. Uusi seitsenvuotinen jättisopimus käynnistyy ensi kauden alusta. Tuleva kapteeni.

Connor McMichael 8

Sai nyt ensimmäisen todellisen mahdollisuutensa näyttää kykyjään ja täten myös tulosvastuuta. Kausi 21-22 meni toki jo NHL:n puolella, mutta nyt vasta kärkiketjujen hyökkääjänä, ainakin osan kaudesta. Ei osoittanut merkkejä nousemisesta Stromen edelle tuloshierarkiassa, mutta McMichaelista pitäisi kehkeytyä luotettava middle 6 -sentteri uransa ajaksi. Tekee hartiavoimin töitä ja antaa joka ilta kaikkensa. Ei ole millään tyyppiä mielialapelaaja. Johtaja-ainesta. On RFA ja tarvitsee uuden sopimuksen.

T.J. Oshie 6+

Harmillinen juttu, mutta ei vaan pysy enää kasassa. Selkävaivat piinaavat ja kertoi exit-haastattelunsa kivun ollessa pahimmillaan niin sietämätöntä, että muu arki häiriintyy merkittävästi. Taistelee aina sielunsa ulos ollessaan kaukalossa, mutta ei pysty enää kantamaan tulosroolin vastuuta, vaan menee kolmoskentän raatajan roolissa. Tulevaisuudesta ei ole vielä tietoa ja saattakin olla, että Oshien viimeinen peli on nyt nähty. Minnesotan noitatohtoreistakaan ei ole apua kuin hetkittäisesti. Tuhat ottelua oli kaikesta päätellen Oshielle todella iso juttu, joten nyt kun tämä merkkipaalu on saavutettu ja Stanley Cup -voitto on jäänyt sen varrella mukaan, on Oshie tilanteessa, jossa välttämättä enempää ei tarvita. Jos tämä oli tosiaan tässä, jäänee Oshie elämään yhtenä seurahistorian merkittävimmistä pelaajista, joka toi yhteisöön valtavan suuren siivun omaa persoonaansa.

Max Pacioretty 5 ½

Toipui lopulta vakavien loukkaantumisjälkeen pelikuntoon ja arvosana muodostuikin oikeastaan vain tämän upean tarinan perusteella. Valitettavasti oli kuitenkin väärässä roolissa, sillä Paciorettylta oltaisiin tarvittu kipeästi myös tehoja, joita ei kovin kummoisesti saatu. Vain neljä maalia maalintekijätyypin pelaajalle on auttamatta liian vähän, oli taustalla sitten kuinka hieno tarina tahansa. Tuskin jatkaa.

Siinä nyt joitain arvioita omalla mututuntumalla. Sanottakoon vielä, että Carberylta täysi napakymppi viedä tämä porukka playoffeihin jo ensimmäisellä kaudellaan. Ei päässyt Jack Adams -ehdokkaaksi, mitä hiukan kummastelen. Ensi kautta, draftia tai vapaita markkinoita en lähde sen tarkemmin vielä tämän kauden ketjussa puimaan, joten tosiaan jos joku ketjun jossain välissä avaa, niin palataan lisää sitten siellä. Mielenkiintoinen kesä kuitenkin tulossa, kun palkkatilaa pitäisi jäädä auki melkoisen iso määrä Bäckströmin, Kuznetsovin ja mahdollisesti myös Oshien poistumisten/LTIR-juttujen takia eikä isoja sopimuksia ole katkolla.

Kisoissa tosiaan mielenkiintoisin seurattava on Leonard, jonka @TylerDG tuossa juuri tätä viestiä kirjottaessani toikin esille. Lisäksi muista meidän ukoista jäällä nähdään Fehervary Slovakian paidassa. Lindgreniä ja Stromea oli ainakin kyselty, mutta eivät tarttuneet kutsuihin.
 
heitetään nyt vertailuun omatkin arvosanat hyvin pinnallisella pohjustuksella :)

Ja nämä perustuu ehkä odotusarvoihin, joku CMM on vähän vaikea arvostella kun ei oikein tiedä pitäisikö arvostella NHL-tason kakkossentterin näkökulmasta, vai hänen oman kehityksen.

Lindgren 10-
- Joku ohipeli ehkä mahtui joukkoon ja pleijarit ei ollee ihan samalla tasolla mitä runkosarja, mutta siltikin suurin yksittäinen syy miksi Caps sai kokeilla neljän pelin ajan playoffs-kiekkoa tänä keväänä.

Kuemper 6+
- Hävisi ykköshäkkärin paikan. Nuff said. Sopparia jäljellä 3 vuotta..

Carlson 9
- Ylivoiman sukelluksen myötä tehot ei mätsännyt uran parhaita kausia, mutta etenkin omassa päässä erittäin vahva kausi. Ja etenkin tärkeimmillä hetkillä nousi eturintamaan.

Fehervary 8
- Perussuorittamista. Fever ehkä on, mitä on. Perussuorittaja. Moderni peruspakki, hyvä liike. Pystyy hoitamaan tukiroolin ja minuutit jopa ykkösparissa, mutta ei väläyttele mitään suurempaa myöskään. Mut alle kolmen miljoonan pakilta se on aika kiva.

Sandin 7+
- Next steppi jäi vielä odottamaan. Kuitenkin ihan hyvin mielin odotellaan mitä tuleman pitää, kun Sandin seuraavat viisi vuotta luutii tuota kakkosparin roolia läpi. Ns. Orlovin spotin perijä, ja kehittynee kyllä.

Jensen 7
- Sai yllättävän paljon risuja jokusesta joukkoon mahtuneesta heikommasta pelistä. Ei se nyt niin huono kuitenkaan ollut huonoimmillaankaan, mut ehkä odotukset vaan oli sit aika korkealla. Carberyn systeemi vaati Jenseniltä ehkä hiukan totuttelua. Alkoi omaan silmään "löytämään tasoaan" etenkin loppua kohti, mutta sitten loukkaantuminen päätti kauden.

van Riemsdyk 7+
- Ihanteellinen ruutunsa illasta toiseen hoitava "näkymätön" 5-7 pakki rosteriin sillä 1-2 millin lapulla, mutta nyt kun palkka oli 3 milliä niin odotuksiakin piti vähän nostaa. Hoiti edelleen roolinsa, mut eipä sit juuri muuta.

Alexeyev 7+
- Loppukaudesta oli hyvä kun sai vihdoin ns. vakipaikan näppylöihin. Mut sai sen loukkien kautta ja olosuhteiden pakosta, ei "pakottanut" missään kohtaan itseään omilla suorituksillaan pelaavaan kuusikkoon. Oli miten oli, käytti vihdoin näyttöpaikkansa ja toivottavasti kehitys jatkuu.

Bear 5+
- Tuli kesken kauden oltuaan pitkään sivussa loukkien takia, harjoitteli pelitapaa melko epätasaisilla suorituksilla, ja sitten taas loukkaantui. Soppari jatkuu vielä ens kaudellekin, ja vaikuttaa tässä kohtaa kyllä melkoiselta hutihankinnalta. Mut vielä on aikaa kääntää paattia Bearillakin, hyvä kesä alle ja uutta nousua kohti!

Ed Mund Sson 10
- Tankkausvaiheessa hoiti roolinsa hyvin, eli oli tarpeeksi huono ettei hänen ansiosta voitettu mut tarpeeksi hyvä et saatiin kaupattua. Ja treidissä saatiin enemmän mitä siitä kesällä maksettiin joten nappihaku!!

Sunttimiehet Iorio, McIlrath, Johansen, Håman-Aktell..... 9+
- Loukkaantumisten kanssa paininut Capitals joutui etenkin loppukaudesta turvautumaan stunttimiehiin Hersheystä. He hoitivat sen ruudun aika pitkälti niin hyvin kuin mahdollista. Ainoa mikä jäi puuttumaan että joku oisi semmoiset näytöt antanut, että ens kaudeksi olis tarvinnut raapustaaa jonkun nimeä jo vakirosteriin.

Ovechkin 7
- on liikaa vaadittu että 38 vuotias Ovechkin kantaisi joukkuetta ykköstähtenä. Mut valitettavasti se rooli hänellä on kannettavana joten arvostellaan sen mukaisesti, ja eihän se noin niinkun isossa kuvassa siihen riittänyt. Alkukausi surkea, joskin huono-onninen. Toka puolikas hyvä ja teki tärkeitä maaleja. Pleijareissa kaikki olikin sit jo annettu.

Strome 9
- hyvä pelaaja, hyvä kausi. Kuitenkin vaikeasti arvioitava, koska Ovechkinin tapaan pelaa itselleen liian isossa roolissa. Olisi loistava kakkossentteri, mut ykkösenä jäädään kyllä suurinta osaa muista joukkueista jälkeen. Annetaan kuitenkin 9, ihan koska odotusarvot Stromen kohdalla ei ihan näin korkealla olleet kuitenkaan.

Wilson 7
- vähän huonoa, vähän hyvää, paljon välistä. Joukossa jokunen hyvä peli, jokunen huono. 8 pelin rankku kauden tärkeimmillä vaiheilla, joskin mielestäni ylimitoitettu kuritus. Jotenkin ehkä tällä kaudella se "oma identiteetti" oli vähän hakusessa. Ottiko sitten vähän liikaa painoa harteilleen uuden sopparin ja "seuraava kapteeni" juttujen takia? Pleijareissa paransi.

T.J. Oshie 8-
- odotetun tuskaista loukkaantumisten kanssa. In and out, ja sitä kautta tietty pelaaminenkin ajoittain hakemista. Tehoja ei enää meinaa löytyä ja rooli hänelläkin liian iso. Silti edelleen joukkueelle kovin tärkeä pelaaja henkisellä puolella. Liideri kentällä ja sen ulkopuolella. Hyvä tyyppi. Pohtii kesällä pelaako viimeisen sopparivuotensa vai onko jo LTIR:n aika.

McMichael 8
- Otti nyt sen stepin vakipelaajaksi NHL:n middle-sixiin. Ihan hyvä. Ei erityisen hyvä. Voisi sanoa että tasaisuutta puutttuu tms, mut tavallaan sekään ei ole totta, koska toisaalta ei myöskään vetänyt erityisen huonoa jaksoa oikeestaan missään kohtaa. Tehojen muodossa se tasaisuus kuitenkin puuttuu. Mut.. ylitti odotukset, joten kasi.

Pacioretty 6
- Tykkäsin asenteesta, niin on- kuin off-ice. Mut ei se nyt sinänsä sit tarpeeksi lämmitä kun se suurin syy MaxPacin saapumiselle jäi täysin piippuun. Ei tullut maaleja, vaikka vastuuta kyllä annetiin enemmän kuin riittävästi. Hämmentävän kuivaksi jäi. Mut toisaalta, ei Pacioretty taito-arsenaali myöskään sellainen ole että hän ne maalit itse tyhjästä loihtisi, ja Capitalsilta puuttui pelintekijät tällä kaudella kokonaan. Jäi siis vähän olosuhteiden uhriksi myös.

Milano 7+
- Väläyttelee. Ihan hyvä kolmosketjun pelaaja. Tulee myös paljon pelejä kun jää statistiksi, mut eipä se hänen palkkastatuksellaan iso synti ole.

Lapierre 9-
- pääs näyttämään ylhäällä ja yllätti valmiudellaan. Omassa päässä sitä uskalsi jopa odottaa kun Hersheyssäkin se puoli ollut ihan hyvää, mut etenkin hyökkäyspään pelaaminen nopea kehittyminen tuli vähän puskista. Vaikka ei vielä ihan tehoissa näkynyt, niin oli liikkeellä ja peliajatuksellaan kokoajan vaarallinen. Ohitti jo omasta mielestäni CMM:n hierarkiassa ja antoi jopa hiukan toiveita että kehityksen jatkuessa tästä tulee vielä oikeenkin hyvä!

Protas 6+
- En oikein tiedä mitä odotin Protasilta. Tai mitä odotan jatkossakaan. Tasainen suorittaja. Sekä hyvässä että huonossa. Yhtään peliä ei Protasin takia tai ansiosta hävitty, muttei myöskään voitettu. Siitä palkittiin 3,75 millin usean vuoden sopparilla, aikas jännä. Organisaation sisällä nähdään Protasin kohdalla ehkä paljonkin enemmän potentiaalia kuin ite näen, ja toivotaan että ovat oikeassa. Tämä kausi meni vielä ELC:llä niin arvosana ois voinut olla seika plussakin, mut nyt sitten viimeistään ensi kaudella on lupa ja syy odotella jo jonkinlaista isompiin saappaisiin kasvamista..

Dowd 9
- Sarjan parhaita "nelossenttereitä" edelleen. Jos viime kausi oli kymppi, niin tämä oli ehkä 9. Capitalsin depth-osasto on se tekijä millä painitaan pleijari-viivan tuntumissa ja Dowd on sen osaston ykkösnimi.

Malenstyn 7+
- Beck nappasi vakipaikan NHL:stä ja se on ihanaa. Pitkän linjan oman työn hedelmä ja profiililtaan suorastaan tehty modernin NHL:n nelosketjuun. Tehot jäi kylläkin välillä Carl Hageliniksi, mut lopulta 21 pinnaa ei huono. Ei haittaisi yhtään semmonen Nashville-trademark parin millin tienoille joku 6v lappu ja nelosen laita kiinni ikuisiksi ajoiksi. Tästä kaverista ei pahaa sanaa löydy ja tuo mielestäni hyvää oikeanlaista kulttuuria siitä draft-Hershey-Capitals polusta.

Aube-Kubel 7
- ei oikein mitään jäänyt tältä kaudelta mieleen NAK.in osalta. Mikä kai on ihan seiskan suoritus nelosen laidasta.

Mantha 1-10
- Manthaa on vaikea arvioida yhden hyvän puolikkaan kauden osalta, kun koko Capitals visiitti oli muuten ihan paskaa. Onneksi osui kuitenkin suonenveto contract year teemalla ja saatiin kaupatuksi, ja vieläpä ihan returniakin. Vegasissahan homma sit lähtikin taas tutulle polulle. Adios, ei tule ikävä.

Kuznetsov 0-
- hyi mitä pas*** Kuzy tarjosi tällä kaudella pelillisesti. Oli todella, todella huono. Jatkumona jo muutaman vuoden jatkuneelle saagalle, niin suoranainen ihme että hänestäkin jäi vain puolet palkasta ens kaudelle kärsittävää. Edelleen Kuznetsov jää Capitalsin historiaan mahtavana pelaajana ja yhtenä suurimpana cupin takuumiehenä, paljon hienoja muistoja jne., mut tämä viimeisen parin kauden Kuznetsov oli kyllä myrkyllisimpiä pelaajia joukkueelleen mitä oon nähnyt. Canesissa näyttäis saaneen henkisiä lukkojaan edes hiukan auki, hyvä niin. Onnea jatkoon.

Stunttimiehet; Miroshnichenko, Phillips, Sgarbossa jne. 7
- Miro väläytteli hiukan potentiaaliaan, muttei paljoa. Phillipsin toivotut tehot jäi täysin piippuun. Sgarbossa oli ihan pirteä. Kaikenkaikkiaan tältä osastolta jäi isommat ilonaiheet väliin, mutta toisaalta ei isompia pettymyksiään. Kategorian arvosanaan vaikuttaa tietty valtavasti se että Lapierre on tuolla jo omanaan, vaik ehkä tavallaan stunttimies olikin.

Carbery 9+
- repi rosterista irti sen mitä sillä oli saatavissa. Pleijareissa sanoisin että kaiken nähnyt ja Capitalsin äärimmäisen hyvin tunteva Laviolette kyykytti, mut se ei liene häpeä rookie-koutsille.
 
Silky_hands

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans, Washington Capitals
Lapierre 9-
- pääs näyttämään ylhäällä ja yllätti valmiudellaan. Omassa päässä sitä uskalsi jopa odottaa kun Hersheyssäkin se puoli ollut ihan hyvää, mut etenkin hyökkäyspään pelaaminen nopea kehittyminen tuli vähän puskista. Vaikka ei vielä ihan tehoissa näkynyt, niin oli liikkeellä ja peliajatuksellaan kokoajan vaarallinen. Ohitti jo omasta mielestäni CMM:n hierarkiassa ja antoi jopa hiukan toiveita että kehityksen jatkuessa tästä tulee vielä oikeenkin hyvä!
Lapierre oli kieltämättä positiivisimpia yllätyksiä tällä kaudella! Peliesitykset plussaa, mutta tykkään etenkin siitä, että Lapierre vaikuttaa olevan varsin ulospäin suuntautunut iloinen persoona, antaa selkeästi sydämensä tähän touhuun ja tahtoo todella mennä pelaajana eteenpäin. Voi parhaimmillaan olla ensi kaudella koko liigan mittapuulla melkoinen jokerikortti ja tulla monelle puskista, että mistä Caps on tällaisen sentterin kaivanut. Turha kuitenkaan asettaa kuuta taivaalle, mutta tällä hetkellä Lapierre on ennen Leonardia se pelaaja, jolta itse odotan eniten nousua vakituiseen tulosrooliin.
Kuznetsov 0-
- hyi mitä pas*** Kuzy tarjosi tällä kaudella pelillisesti. Oli todella, todella huono. Jatkumona jo muutaman vuoden jatkuneelle saagalle, niin suoranainen ihme että hänestäkin jäi vain puolet palkasta ens kaudelle kärsittävää. Edelleen Kuznetsov jää Capitalsin historiaan mahtavana pelaajana ja yhtenä suurimpana cupin takuumiehenä, paljon hienoja muistoja jne., mut tämä viimeisen parin kauden Kuznetsov oli kyllä myrkyllisimpiä pelaajia joukkueelleen mitä oon nähnyt. Canesissa näyttäis saaneen henkisiä lukkojaan edes hiukan auki, hyvä niin. Onnea jatkoon.
Brind'Amourin Kuznetsov-intoilu on selkeästi ohi jo Carolinassakin, ja valahtanut nelosketjuun Kotkaniemen kanssa pelaamaan. Ei istu sitten alkuunkaan pelaajatyypiltään siihen muottiin, johon tyypillinen Carolina-pelaaja osuu eikä Kuznetsovista saa neloskentän jyrää vaikka sille näyttäisi vuoden putkeen Dowdin vaihtoja oppimateriaalina. Jälleen kerran mestarityötä MacLellanilta päästä eroon hänestä.
 
Dale Hunter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Capitals, Tappara
Minäkin haluan, kun kerta muutkin pojat. Arvosana vähän palkkaan ja omiin odotuksiin suhteutettuna:

Lindgren 9 1/2
-Pelasi elämänsä kauden.

Kuemper 6
-Luvattoman ailahteleva. Putosi hyvästä syystä luukkuvahdiksi.

Carlson 8
-Ei voi sivuttaa sitä että pelasi valtavat minuutit ja on ehdoton tukipilari puolustuksessa. Välillä kummallisia ajatuskatkoja vastustajan sinisella. Ja mihin katosi syöttö Ovielle yv:llä?

Fehervary 8
-Ihan OK, ei enempää, ei vähempää.

Sandin 7 1/2
-Alkukausi hakemista. Paransi kauden edetessä ja on potentiaalia parantaa vielä.

Jensen 6
-Sai kunnian olla jenkkifanien tämän vuoden vihaobjekti (niillä pitää aina olla se yksi). Todella epävärma kiekollisena alkukaudella, sitten lämpeni. Tämä oli silti huonoin kautensa Capsinä.

van Riemsdyk 8
-Ihan OK roolissaan. Ei loistanut eikä tarvitsekkaan.

Alexeyev 7 1/2
-Pakko uskoa että arvosana nousee ensi kaudella. Potentiaalia mielestäni löytyy.

Bear 5
-Tämä arpa ei voita

Ovechkin 6
-Jaa-a...maalimäärä ehkä se mikä oli realistista odottaa mutta ei sitten mitään muuta. Katosi täydellisesti POFFseissa.

Strome 9
-Myönteinen yllätys. Tarpeksi nopea nykykiekkoon.

Wilson 7
-Pitkiä aikoja yllättävänkin näkymätön. Ilmeisesti tärkeä äijä pukuhuoneessa.

T.J. Oshie 6
-Ei kertakaikkiaan kroppa kestä enää. Oshie on silti soturi ja on pelannut itsensä Caps-legendaksi jota muistellaan vielä kauan. Nyt eläkkeelle ja toivottavasti kommentaattoriksi Lockerin tilalle.

McMichael 8
- Jos CMM haluaa oikean uran, niin pitää oppia laittamaan kiekko maalin. Meni silti eteenpäin ja osoitti kuuluvansa NHL:ään. Mille tasolle on sitten vielä epävarmaa.

Pacioretty 5 1/2
-Riskit tiedettiin ja ne myös realisoitui.

Milano 8
- Odotuksiin nähden hyvä kausi. Bottom six ja hyvä niin.

Lapierre 9 1/2
-Minun silmissä läpimurtokausi ja paras junnuista. Kädet riittää, myös nopeus ja röyhkeys. Nyt vaan lihasta lisää niin voi tulla erittäin hyvä.

Protas 7
-Vaikea tapaus: välillä näytti että siitä voi tulla vaikka mitä mutta hiipui pitkän kauden aikana.

Dowd 8
-On mies paikallaan, ja se paikka on nelosketju.

Malenstyn 8
-Potentiaali jo ulosmitattu, mutta ei se mitään. Nelosen luuta ja ihan OK niin.

Aube-Kubel 7
-Liikaa jäähyjä keskialueella. Siinä ja siinä onko NHL-pelaaja.

Spencer Carbery 9+
-Tällä porukalla POFFSeihin. Uskalsi lopulta (mutta liian myöhään) puuttua Kuzyn perseilyyn, ja ilmeisesti muutti myös Ovien roolia. Olisi kiva nähdä mitä se saa aikaan oikeasti hyvällä miehistölla.

Ja vielä:

JoeB 9
-Koko sarjan parhaita pbp-selostajia: Sulava ja selkeä ulosanti. Välillä medän tosikoiden mielestä liian hyvää pataa Lockerin kanssa, tyyliin "onpa meillä hauskaa täällä selostamossa!".

Locker 5
-Ottaa ihan liian isoa roolia luettelemalla statseja jne. Lienee eniten äänessä kaikista color commentatoreista ja samalla yksi pahimmista homereista. Eläkkeelle, kiitos.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös