Voiko ihmisestä pitää / ihmistä rakastaa liikaa ?

[TwilightZone]

Kävikin hupsusti, kun ystävyyssuhteestä yhteen tyttöön onkin pikavauhtia kehittymässä romanssi.

Ongelma on vaan se, että tällä hetkellä rakastan tätä henkilöä "liikaa" eikä seurustelu varmaan tästä syystä onnistuisi vielä.
Ongelma ilmenee siten, että mitä enemmän välitän tästä ihmisestä, sitä enemmän esim. hänen menneisyytensä satuttaa minua ... Kaikki sanoo aina, että menneitä ei saisi kaivaa jne, mutta jotenkin se on nyt muodostumassa pahaksikin ongelmaksi.
Mitä neuvoksi, etten tule ihan hulluksi tämän asian kanssa ?
Parantaako aika todellakin kaikki haavat ?

 

[railwayman]

Onnittelut, elämäntilanteesi kuulostaa hyvältä. Kannatan vahvasti romanssiin antautumista, tosin ei siihenkään tarvitse suin päin ryhtyä. Tee niinkuin hyvälle ja oikealle tuntuu.

 

[Korak]

Twilight...anna mennä vaan, mikäs sen mukavampaa kun rakastaa ja joku rakastaa sinua. Sehän on hienoa. Mutta muista, älä anna menneisyyden häiritä, koska varmasti jotkut sinunkin tekemiset voisivat mahdollisesti häiritä häntä. Katsokaa yhdessä eteenpäin.

 

[Eisenhower]

Kysymykseesi vastaus: Kyllä voi - ainakin elokuvissa. Katsopa Lars von Trierin Breaking the waves. Hieno leffa liian suuresta rakkaudesta. Se on siis vaan elokuvaa. Tosielämää ei siihen pidä sotkea.

Toi sun kertomasi kuulostaa vähän siltä, että käytät "liikaa rakastamista" mustasukkaisuuden synonyyminä. Jos saa neuvoa, niin älä katsele taaksepäin. Mustasukkaisuus on oikein annosteltuna ihan hyväkin asia, mutta jos se saa ajatuksissa ylivallan, voivat seuraukset olla hirvittävät.

Onnea nupullaan olevalle romanssille. Kerrothan meille, kun se puhkeaa kukkaan.

Ike

 

[sampio]

Minulla oli niin päin, että vaimollani oli kiivas ihailija tuossa pari vuotta sitten, joka epätoivoissaan yritti kaikin tavoin kääntää tytön pään itselleen myönteiseksi. Hän jatkoi ja jatkoi ahdisteluan, kunnes sitten lopulta lopetti, kun huomasi, että minulla ja tuolla tytöllä alkoi kipinöidä. En todellakaan mennyt heidän väliinsä, koska vaimollani ei ollut poikaan mitään tunteita, vaan me ihastuimme, rakastuimme ja aloimme seurustella. Vaikeaksi asian teki se, että näin viikoittain tuota nuorukaista ja hänen tyttöystävälleni aiheuttamat haavat olivat tiedossani. Päätin kuitenkin "ymmärtää" ja antaa anteeksi ja huomasin, että pystyn suhtautumaan jäppiseen melko hyvin tietenkin pienellä varauksella.

Nyt loppuu aika, mutta kehoitan käyttämään järkeä tunteiden kanssa: älä ole liian sokea, mutta anna rakkauden peittää sen minkä se pystyy parantamaan.

 

[Tatzka]

Rakkaus on hienoa asia ja tuossa tapauksessa ei pidä antaa menneiden pilata suhdetta, ei todellakaan.
Anna palaa vaan, nauttikaa joka hetkessä, koska aika on rajallista.

Liika rakkaus voi myös pilata suhteen. Tästä minulla on henkilökohtaisesti kokemusta ja pahinta on se, että kummankaan tunetteet eivät erosta huolimatta ole kuolleet vaan kytevät piinaavasti sielun syövereissä nakertaen tasaisen varmasti, mutta etenevästi sydäntä halki. Eli suhde ei kaatui nimenomaan liikaan rakkauteen ja välittämiseen, joka teki itsesuhteen jatkumisen mahdottomaksi. En viitsi alkaa kertoa tarkempia faktoja, koska asia menisi liian henkilökohtaiseksi.

Onnea suhteellesi, olkoon onni myötä :)

 

[Annuli]

Voi rakastaa niin, että sydämeen sattuu, kun ajattelee kyseistä henkilöä ja ainakin näin naisihmisellä kyyneleet karahtavat silmiin, kun miettii toista.

Se, mikä on liikaa on sitten eri asia. Silloin jos rakastaminen muuttuu mielisairaudeksi, ei oikeastaan voi puhua rakastamisesta, vaan lähinnä jonkin sortin hulluudesta. Se nyt ei ole todellakaan rakkautta. Raja on hiuksen hieno, kuten kaikki rajat hulluuden ja "normaaliuden" välillä.

 

[finnishninja]

Ei voi!

Yhdyn ylläoleviin kehoituksiin! Anna palaa vaan! Ei sitä joka päivä hullaannu toiseen niin rajusti että oikein kipeää tekee.

Vanhat on vanhoja, ei niitä kannata kaivella kun uutta tulee koko ajan vastaan!

Kyllä myös aika parantaa haavoja. Jotkut jutut tosin vaativat kovaa itsekuria ja joustavuutta. Jousta jos kerran hänkin joustaa!
Kaikkeen tarvitaan kaksi.

 

[mauri]

Minäkään en usko, että jotakuta voisi rakastaa l i i k a a. On se rakastaminen sen verran vaikeaa, että uskon asian olevan päin vastoin; aina on parantamisen varaa, aina on peiliinkatsomisen varaa, aina on vastaantulemisen varaa, aina on anteeksiantamisen varaa...eli varaa kasvaa. En kuitenkaan ohittaisi tunteita, joita rakkaasi menneisyys sinussa herättää, koska noin vahvoja tunteita ei voi syrjäyttää; ne pysyvät mielessäsi niin kauan kunnes käsittelet ne "loppuun saakka". Kerro rakkaallesi tunteesi, älä pelkää tunteitasi tai rakkaasi reaktiota - tee selväksi rakkaallesi, että haluat päästä kalvavista tunteistasi eteen päin suhteenne hyväksi.
Oman kokemukseni mukaan ohitetut tunteet jäävät jäytämään - ja tulevat ennemin tai myöhemmin pintaan; ehkä silloin vaikeampina. Hyvä alku rakkaussuhteelle on yhteisen "puhumiskulttuurin" luominen eli tapa ja valmius kohdata niin omat kuin toisenkin tunteet, vaikka ne sattuisivatkin. Epäonnistumisten ja menneisyyden ei tarvitse olla este tai tulla muuriksi, vaan niiden kohtaamisen kautta niistä pääsee vapaaksi, ja se vain vahvistaa sidettänne. Tunne, että "tästäkin huolimatta olen rakastettu" on tärkeä kummallekin. Se luo turvallisuudentunteen siitä, ettei tarvitse esittää jotakin muuta kuin on tai salata tunteita. Siitä kai rakkaudessa on kyse; tunteet on annettava tulla, mutta loputtomasti ei kannata pitää kiinni omasta oikeudesta olla vihainen, mustasukkainen tai loukkaantunut, vaan annetaan jossakin vaiheessa tilaa toisellekin...ja annetaan anteeksi.
Avoimuudesta ei puhuta turhaan...
Kaikkea hyvää suhteellenne!

 

[girlzilla]

Niin kauan kun se toinen rakastaa yhtä paljon takasin, ei munmielestä voi rakastaa liikaa...Mutta joskus tuntuu siltä että toista rakastaa liikaa kun toinen ei rakasta takaisin...Tai ainakaan yhtä paljon.

 

[Chip]

En mä tiä, kai sitä voi rakastaa liikaa tai ainakin olla liian kiinni toisessa. Sun tapaus ei kuitenkaan vaikuta liikaa rakastamiselta.

 

[TwilightZone]

Täällä pyydettiin ilmoittelemaan muutoksista ... elikä nyt oltais sitten kaiketi muuttamassa yhteen. Kun on kesällä toi intti ja kaikkee niin parasta hoitaa tällaset hommat nyt pois alta. Eipä sieltä Riihimäeltä kauheasti tulla muuttohommiin keskellä viikkoa tms. ... Joidenkin mielestä voi olla hätiköityä, mutta aikahan sen sitten näyttää miten tässä käy. Eipä mulla oo oikein mitään menettävääkään. Sitäpaitsi mitä järkeä on riutua yksin Hervannassa viikot, kun tyttö asuu porukoiden luona 40 kilsan päässä/käy töissä 20 kilsan päässä ja vielä maksaa kalliimpaa vuokraa yksiöstä kuin hienommasta saunallisesta kaksiosta ? Tai siis me maksetaan tuon kaksion vuokra puoliksi.

Niin joo ja jos joku ihmettelee, että justhan te tapasitte, niin ei se ihan niin ole. Me tunnetaan toisemme jotain puolitoista vuotta, joista viimeiset vajaa 3 kk "yhdessä"