Vitutusketju

  • 1 143 721
  • 8 636

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
tämä onkin se normaali

Tämä on nyt ihan täysin omaa pohdintaa - voi olla, että olen hakoteillä.

JYP on keskikokoinen Liigaorganisaatio, joka rakensi 2008-2015 pitkän menestysputken pitkälti kahdella tavalla:
  • omaleimainen pelaajapolku, johon kuului huomattava määrä omia kasvatteja sekä "alemmista laareista" hankittuja kehityskelpoisia pelaajia. JYP oli 2010-luvulla poikkeuksellisen tuottelias, jonka seurauksena esimerkiksi oma suosikkiseurani Tappara kuppasi JYPin hyviä kasvatusprojekteja.
  • urheilu- ja valmennusjatkumot, joita rakennettiin pitkään ja huolella. JYPistä löytyi ammattilaista joka pestiin, vaikka toimintaolosuhteet olivat hallin suhteen Liigan mahdollisesti huonoimmat.
Koska JYP on keskikokoinen organisaatio niin se kärsi poikkeuksellisen paljon KHL-korvausten tyrehtymisestä sekä pelaajapolun katkeamisesta - JYP ei pysty maksamaan Liigan parasta palkkaa, joten pelaajat karkasivat enemmän ja vähemmän helposti muualle.

2016 oli mielestäni se kausi, kun JYPin identiteetti alkoi hukkua - Virtaselle ei löytynyt seuraajaa organisaatiosta eikä Virtanen onnistunut myöskään nostamaan JYPin kiekollista peliä seuraavalle tasolle. Yksinkertaisesti pelistä katosi aika alta. Jostain syystä JYP alkoi säästämään urheiluresursseista tuon kauden jälkeen, joka sitten näkyi monella eri tavalla, ei läheskään sillä parhaalla mahdollisella. Organisaatio haki itseään useamman kauden, mutta jostain syystä jälleenrakennus ei lähtenyt millään käyntiin - JYP haki pelaajia vähän sieltä ja täältä sekä nojautui kokemattomiin valmentajiin ja nostalgiaan. Viime kaudella Ahvenjärvi teki kyllä hyvää työtä minunkin mielestäni, mutta resurssit olivat eittämättä heikot sekä kausi kohteli JYPiä koronankin osalta poikkeuksellisen rumasti.

Tämän kauden pohjalle JYP panosti urheilulliseen jatkumoon - Rautakorpi otti projektin omaksaan ja valmennus on Liigan mittapuulla nyt erittäin laadukas, jokaisesta roolistaan. Viitanen saa Rautakorven tietotaidon käyttöönsä myös joukkueen kokoamisessa - jos kuitenkin verrataan sitä pitkää historiaa, missä nyt ollaan - missä JYP on ollut viimeiset neljä kautta - olisi aika erikoista, jos kaikki menestyksen uusimisen reseptit olisivat jo nyt kasassa. Rautakorpi voisi olla minkä tahansa joukkueen fysiikkavalmentaja yhtä paljon kuin päävalmentaja - urheilu laitetaan kuntoon ensin. Kun urheilu on kunnossa niin tulos tulee seuraamaan jossakin vaiheessa, koska urheilua ei voi ostaa ulkoa. Siinä menee aikaa - ehkä jopa kaksi kautta - mutta lopulta se kantaa hedelmää. Pelaajia voi ostaa - urheilullisen osaaminen kehittäminen ei katso organisaation resursseja.

JYPin peli vuotaa - pelaajat hakevat paikkaansa, paine on kova. Tämän kauden Liiga on vielä harvinaisen kovatasoinen suhteessa moneen muuhun kauteen. Yhtenäkään iltana ei ole huumorivastuksia - Liigassa ei ole edes kunnon heittopussia. Vaikka pelit vituttavat nyt niin kannattaa kurkata katsellaan sinne kauas - missä JYP on kahden vuoden päästä? Ei varmasti tuolla, missä se nyt on.
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
2016 oli mielestäni se kausi, kun JYPin identiteetti alkoi hukkua - Virtaselle ei löytynyt seuraajaa organisaatiosta eikä Virtanen onnistunut myöskään nostamaan JYPin kiekollista peliä seuraavalle tasolle. Yksinkertaisesti pelistä katosi aika alta. Jostain syystä JYP alkoi säästämään urheiluresursseista tuon kauden jälkeen, joka sitten näkyi monella eri tavalla, ei läheskään sillä parhaalla mahdollisella.

Olet sinällään jäljillä, vaikka itse näen että JYP lähti väärille raiteille osittain jo siinä vaiheessa kun Aho vaihdettiin Virtaseen. Sinällään en kyseenalaista Veltsun valintaa, koska onhan nyt JYP-pestinsä jälkeen näyttänyt että on erittäin laadukas valmentaja, jos ja kun seurajohto antaa hänelle vapaat kädet.

JYPissä tätä ei tehty, vaan hirttäydyttiin luokkakokoukseen tuomalla puoli joukkuetta mestaruusvuosien jengistä takaisin rosteriin, tekemällä vääriä valintoja valmennukseen sekä pukupuolelle. Ja tulos nyt on pitkälti nähtävissä, kun lähdetään pitkältä takamatkalta rakentamaan uutta perustaa.
 
knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Taisi tuossa Veltsukin tehdä asioita väärin. Hiekoitti itse omaa polkuaan aika turhaan.
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Taisi tuossa Veltsukin tehdä asioita väärin. Hiekoitti itse omaa polkuaan aika turhaan.

Epäilemättä toki myös hänellekin jäi JYP-stintistä parannettavaa. Mutta silti osoitan enemmän sormella seurajohdon suuntaan tässä episodissa. Alkaen ihan Jukka Seppäsestä saakka.
 
Saleva kehiin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelipaikallinen JYP, Ukrainan maajoukkue
@peterra on hyvin jäljillä. Kyllä kyse on varmaankin siitä, että joukkueen uudistamisen paine ajoittui samaan aikaan kuin toimintaympäristö muuttui. Itseäni häiritsi Akatemian loppuminen, koska olihan se melkoinen kasvattamo, jonka hedelmät tahtoivat valua muille. Pala palalta menestymisen kivijalka alkoi murentua eikä ongelma silloin palaudu yksittäisiin valmentaja tai pelaaja valintoihin. Vaikka niilläkin on merkitystä. Nyt vaan se kivijalka pitää tehdä uudelleen. Vaikka malttamattomana haluaisi menestystä nyt, heti ja koko ajan.
 
peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
vaan hirttäydyttiin luokkakokoukseen tuomalla puoli joukkuetta mestaruusvuosien jengistä takaisin rosteriin, tekemällä vääriä valintoja valmennukseen sekä pukupuolelle.

Niin, JYPillä oli todella omaleimainen peli-identiteetti, josta luonnollisesti paluumuuttajat eivät olleet mitenkään erityisen halukkaita luopumaan. Mutta ei JYPiä tästä voi liikaa manata, koska ihan samanlaisia ongelmia on ollut muillakin organisaatioilla. En nyt lähde listaamaan hirveän pitkästi, mutta esim. Tappara ei päässyt 2017-18 kaudella millään irti siitä juurtuneesta pelistä, jolla Tapola hommasi kaksi back-to-back -mestaruutta. Johtavat pelaajat kuten Peltola asettuivat joka ilta trappiin, vaikka Rautakorpi yritti laittaa karvausta päälle joukkueessa. Ihmismieli on aika heikko ja jotenkin pitäisi aina sinne tulevaisuuteenkin nähdä - Tapparan ympärillä on vieläkin porukkaa, jotka nostalgiassaan vihaavat Tapparan kausia 2017-2021 ihan vaan siksi, kun meni kolme kautta enempi ja vähempi harjoitellessa kiekollisen pelin uutta rytmiä ja sitä, ettei jokaisen tilanteen vastaus ole trap. Joidenkin mielestä siinä meni "varmoja mestaruuksia" ohi, kun lähdettiin toimivaa muuttamaan.

Tosiasia on kuitenkin se, että jääkiekossa trendit ja tavat muuttuvat. Se, millä vuollaan mestaruuksia joskus ei enää muutaman vuoden päästä olekaan se juttu vaan taas tarvisi hakea vanha tai uusvanha tapa tehdä sama asia uudestaan. Jos johtavat pelaajat (kuten JYPissä kävi) eivät sitoudu muuttamaan pelitapaa siihen, mitä se tulee olemaan tulevaisuudessa niin joukkueen on hyvin vaikea uudistua mistään reunasta. JYPiä toki ruoditaan oikein uran takaa yleensä tästä, mutta eipä JYP nyt kuitenkaan ihan ainoa organisaatio ole, jossa uudistustuminen on monimutkainen ja vaikea prosessi.
 
Suosikkijoukkue
Hupeli HC, Vaajakosken Pelikaanit, JYP

Mikä uudistumisen tarve tässä kiekossa nyt on? Kiekkoilu elää ja kasvaa ihan itsestään. Ei sitä tarvitse yrittää muuttaa mitenkään. Sama kuin evoluutio. Se etenee ihan itsestään. JYPin hieno muutos Merikiveksestä meni vihkoon.

Eli nämä höpöhöpö-jutut nyt stop. Jos tätillä olis munat se olis setä.
Valoja päälle, It`s hockey time.

Maalit ja pisteet ratkaisee joka vuosi mestaruuden. Kaikki muu selittely on täysin turhan jauhamista.
 
Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde

Samasta syystä kun enää ei käytetä puisia mailoja, katsella tallenteita vhs-kaseteilta tai mennä hevosella joulukirkkoon. Oletko koskaan törmännyt konseptiin nimeltä tuotekehitys? Jääkiekkojoukkueen peli-identiteetti on ammattilaistasolla ihan samalla tavalla tuote kun nuo edellä mainitutkin ja joukkueet luonnollisesti pyrkivät saamaan sitä kilpailuetua verrattuna toisiin joukkueisiin, koska urheilullinen pärjääminen korreloi aika vahvasti sen taloudellisen menestyksen kanssa etenkin meidän kotoisessa liigassa.

Ei se evoluutio itsestään tapahdu jos kukaan ei tee sitä kehitystyötä taustalla. Ja niin kauan kun jääkiekossa pyörii isot rahat, niin joku tulee aina olemaan kiinnostunut siitä miten lajia voi pelata vielä paremmin ja optimaalisemmin. Täysin eri keskustelun paikka sitten kuitenkin on että kuinka kannattavia nämä muutosprosessit sitten isossa kuvassa ovat, kun taustalla on niin pirusti muuttujia.
 
Viimeksi muokattu:

Kyllä evoluutio on luonnollinen prosessi. Se vain tapahtuu. Muutenhan ihminen olisi edelleen vähintäänkin apina. Piste.
 
Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyllä evoluutio on luonnollinen prosessi. Se vain tapahtuu. Muutenhan ihminen olisi edelleen vähintäänkin apina. Piste.
Jos jääkiekkoa haluaa tunkea evoluutioteoriaan, niin kyse on enemmän kulttuurievoluutiosta kuin luonnonvalinnasta. Ihmiset osaavat kommunikoida, virheistä opitaan, kasataan uutta tietoa vanhan päälle ja siirretään sitä tuleville sukupolville = tuleville valmentajille.
 
jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Torstaina ilmeisesti meillä pelaa taas Peeeetman ja nähdään paljon vaarallisia tilanteita…
 
Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Aina samaa paskaa… Vastustaja saa todella helposti tehtyä maalin.
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Se kyllä vituttaa ettei Yonkman ole joukkueessa. Sen verran paljon tuota Kemelliä tökitään ja härkitään kokoajan Saipan toimesta. Olisi muutamat senkat otettu nenästä jo.
Vastaavia pelaajatyyppejö pohjoisamerikassa on yhä olemassa, vaikka alkaa olemaan jo hieman harvinaisuus.

Kyllä tuohon yksi kunnon poliisi menisi kokoonpanoon, mikäli vain luistella osaa. Itse ehkä kuitenkin ottaisin jämäkän ja hyvin luistelevan peruspuolustajan mielummin, mutta ei yksi agitaattorikaan haittaa tekisi.
 
SempreJYP

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Sarjan selkeästi vähiten maaleja tehnyt jengikin virittelee kunnon maalijuhlia meitä vastaan. Taisivat tehdä jotain historiaakin viikko-pari sit tehottomuudellaan.
 
Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Se kyllä vituttaa ettei Yonkman ole joukkueessa. Sen verran paljon tuota Kemelliä tökitään ja härkitään kokoajan Saipan toimesta. Olisi muutamat senkat otettu nenästä jo.
Sama. Yogi on jo ansaitulla "eläkkeellä", mutta nuorempi versio Yogin asenteella ja koolla varustettuna kelpaisi.
 
JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Sarjan selkeästi vähiten maaleja tehnyt jengikin virittelee kunnon maalijuhlia meitä vastaan. Taisivat tehdä jotain historiaakin viikko-pari sit tehottomuudellaan.
Jotenkin tuntuu että vastustajien ongelmat aukenevat nimenomaan JYPiä vastaan. Eikös Tapparallakin ollut vierasmatseista saldona 0 tehtyä maalia, ennen kuin tulivat Jyväskylään tykittämään niitä viisin kappalein.
 
jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Tällä tahdilla lähdetään maajoukkuetauolle tutuksi tulleessa kymmenen ottelun tappioputkessa.
 
Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Mitä vittua Seppälä tekee tuossa SaiPan ekassa maalissa? Tevesillä on oma mies otettuna, eikä ole päässyt ohi ja Seppälä lähtee ajamaan samaan kaveriin jättäen oman miehen maalille täysin vapaaksi?

Miten noin huonolla pelinluvulla on päästy edes pelaamaan liigakiekkoa?
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Hienosti taas annettu voitto SaiPalle..
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös