Vituttaa niin, ettei veri kierrä!

  • 2 900 837
  • 13 897

Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Näytönpaikkoja on ollut ihan vitusti. Miten monta kautta katsotaan? On ehkä tosiaan aika jo koittaa jotakuta muuta. Loistava prospekti, mutta junnutasolla pärjäys ei siirry Liigaan.

Huhujen mukaan ei tarvitse ensi kaudella katsella.

Vaikka onkin tällä kaudella ollut mieheltä todella heikko esitys, niin hiukan voidaan jossitella noilla näyttöpaikoilla. Kaverilla peliaijaa keskimäärin 8.44 per peli. Vähiten säännöllisesti pelaavista hyökkääjistä. Siihen nähden 7 pistettä on ihan linjassa. Eilenkin näkyi että tahtoa on, mutta itseluottamus ihan nollissa.

Samaa mieltä kuitenkin että maisemanvaihdos on paikallaan. Jonain päivänä saatetaan vielä ihmetellä, että miksi päästettiin pois.

Maalinteon tuska on krooninen. Eilen päästiin paikoille, mutta poikkeuksetta ratkaisut olivat todella köykäisiä. Pääosin vedetään ripuliranne molarin logoon tai kiekko jää jo matkalle. Maalinteon tuskailuun toki kuuluu, että vedetään tyhjistä ohi ja kaveri vetää ohilaukauksilla kimmokkeista maalin. Todella ohkaista on nyt ratkaisijaosastolla.

Vituttaa edelleen myös Pikkaraisen ja Forsströmin pitkät saikut. Nämä poissaolot näkyivät esim eilen todella paljon. Maalinedustoilla oltiin ihan lapasia.
 

Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Miten Virta olisi eilen voinut pelata keskellä kun ei ollut edes kokoonpanossa? Samaa mieltä toki siitä että sentteriä kaivataan ja kovasti. En jaksa edelleenkään kuin ihmetellä ettei tällaista löydetty koko kauden aikana.
 

charlieglide

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jälleen kerran tuttu kaava koko kaudelta:
Vastustajalle kaksi maalia eteen -> ei päästä tasoihin ja ohi.
Pelicans vastassa -> ei voittoa.

Jokin mättää.
 

Taikajim

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Luleå
Tänään pitäisi sitte kalpan menettää piste vähintään ässille, muuten toinen sija jää haaveeksi.

Kyllä mä nyt uskon, että niitä maaleja alkaa tulemaan yllättäen sitte oikeissa paikoissa ku niin pitkään hakattu päätä seinään.

Pikkaraisen menetys oli omasta mielestäni pahempi asia kuin se, ettei jotain sekundasentteriä hommattu.
 

Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Elias Karvonen. On jo aika käsittämätöntä, ettei kaveri saa koko kauden aikana 12 minuutin ottelupeliajalla tehtyä edes yhtä maalia. Viime kaudella sentään 4+9. Meidän kolmossena kuitenkin.
 

eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci
Ilves-peli jäi näkemättä, joten olin autuaan tietämätön tuosta Ipan veskarin sukeltamisesta. Alkoi koostetta katsoessa kyllä ihan saatanasti kyllä kyrpimään tuollainen veskarin paskahousuinen sukellus.
 

Kaukalonreuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ilves-peli jäi näkemättä, joten olin autuaan tietämätön tuosta Ipan veskarin sukeltamisesta. Alkoi koostetta katsoessa kyllä ihan saatanasti kyllä kyrpimään tuollainen veskarin paskahousuinen sukellus.
Alkoi myös tänään vituttamaan tuo veskari, tuli kiekkopelin erätauolla haastattelu jossa kehoitti että jokainen voi ihan itse katsoa mitä tilanteessa tapahtui, ylimielisenä. Katsoa mitä? Oman pelaajan maila osuu johonkin kevyesti ja sä heität kunnon uimahypyt päälle. Pelle.

Haukkuipa vielä Georgievia kättelyn käytöksestä, miten sää äijä luulet et tämmöne katotaa vastustajien puolella suopeasti kun se lopetti joukkueen loppukirin siihen.
 

khufu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Peliitat
Ilves-peli jäi näkemättä, joten olin autuaan tietämätön tuosta Ipan veskarin sukeltamisesta. Alkoi koostetta katsoessa kyllä ihan saatanasti kyllä kyrpimään tuollainen veskarin paskahousuinen sukellus.

Tämä. Itsekin näin tilanteen vasta seuraavan pelin erätauon koosteessa. Olihan tuo nyt ihan järkyttävä sukellus, selittelyt sikseen. NBA käytännön mukaisesti voisi sakottaa tuntuvasti pelin jälkeen.

Ja samalla posia Rämölle eilisestä Pelicans-ottelusta vastaavista tilanteista. Olisi ollut pari otollista paikkaa tehdä tuo nykymaalivahdeille niin tyypillinen kuoleva joutsen ja hankkia palloseuralle jäähy, mutta kokenut NHL-vahti päätti sen sijaan seisoa pystyssä ja ottaa pienet osumatkin vastaan kuin mies.
 

peekay

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Montreal Canadiens & #11
Ilves-peli jäi näkemättä, joten olin autuaan tietämätön tuosta Ipan veskarin sukeltamisesta. Alkoi koostetta katsoessa kyllä ihan saatanasti kyllä kyrpimään tuollainen veskarin paskahousuinen sukellus.

Tämä oli multakin mennyt ohi. Katsoin äsken tilanteen uudestaan nauhalta ja ihan täys mulkero toi tupsukorvien tähdenlento, ja että vielä kehtaa jeesustella Georgievin käytöksestä.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Oli kyllä äärimmäisen nolo heittäytyminen. Siinä hipaisi luistin patjaa sekä mahdollisesti jokin maskia. Koitin moneen kertaan kelata tuota, mutta en näe mikä tuohon maskiin osuu. Näyttää vähän mailan kärjeltä, mutta ei erota kenen. Jokatapauksessa lienee selvää, että kumpikaan osumista ei aiheuta tuollaista korttipakan romahdusta.
 

Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Hei älkää nyt. Ilvesläiset osasivat sanoa, että ihan normaalia käytöstä maalivahdilta ja 100% maalivahdeista heittää samanlaisia voltteja. Jännästi vaan ylempänäkin mainittu Rämö pysyi pystyssä isommistakin kontakteista. Tuohon lisätään tuo haastattelussa jeesustelu Georgievista. Toivon mukaan voitaisiin kohdata Ilves playoffeissa niin voisi vaikka Monsterimonni näyttää miltä se oikea kontakti tuntuu.
 

sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Hei älkää nyt. Ilvesläiset osasivat sanoa, että ihan normaalia käytöstä maalivahdilta ja 100% maalivahdeista heittää samanlaisia voltteja.

Ihan samanlaisia puusilmiä sitä löytyy kaikkien joukkueiden kannattajista, omia puolustetaan vaikka lahkeesta jo valuu. Itse tilanteessa minä katsoin mailan kärjen osuneen kainalon seudulle. Tiiä sitä mitä siinä tilanteessa kävi, mutta siinäkin vain maalivahti pelasi joukkueelle(jos pelkkä teatteria oli).
 

Wizzö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maximus Lindroth
14 sekkaa ennen loppua. Haistakaa vittu!
 

Kaukalonreuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Eipä ole hirveästi odotuksia tätä kevättä kohtaan. Mihin se tästä enää kääntyisi? Koko kausi tultu alaspäin kun muut parantavat peliään kuin sika juoksuaan. Perustelkaa mulle jotka uskotte pitkään kevääseen, miten? Jospa itsekkin saisi vähän positiivia ajatuksia.
 

Tacs

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Katsokaapa Erosen sijoittumista tuossa tasoitusmaalissa. Maalin ja Pyörälän väliin pitäisi ehdottomasti mennä, mutta ei. Sieltä selkäpuolelta ei Pyörälää maalinedustalla pysäytetä.
 

Turnipsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jää myös loput runkosarjan pelit katsomatta, ei vaan jaksa katsoa tuota sähläämistä. Mietin hetken josko olisin mennyt tuohon viimeiseen kotipeliin hallille, mutta kiitos mutta ei kiitos, vapaa-aika on arvokkaampaa kuin tuon puolivaloilla vetelyn katsominen.

Vaihtoehdot:

- Joukkue himmailee tarkoituksella tai kovien treenien takia (urbaani legenda), ja alkaa taas pelaamaan nopeaa vastahyökkäyspeliä (+ kiekkoa maalille) playoffeissa.

- Joukkue on oikeasti umpikujassa kaiken suhteen ja kun playoffit alkavat, tämä helmikuusta alkanut huono jakso vaan jatkuu ja kausi päättyy nopeammin kuin Eskola ehtii twiittaamaan seuraavat twiittinsä.
 

FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - #FreeFASlapsi
Katsokaapa Erosen sijoittumista tuossa tasoitusmaalissa. Maalin ja Pyörälän väliin pitäisi ehdottomasti mennä, mutta ei. Sieltä selkäpuolelta ei Pyörälää maalinedustalla pysäytetä.
Niin. TPS oli purjeessa lähes koko pelin ja Eronen pelasi 95% tilanteista hemmetin hyvin, oli Tallenin jälkeen TPS:n paras puolustaja. Ei voi täydellisyyttä vaatia kuitenkaan 22-vuotiaalta pelaajalta ja näitä virheitä sattuu vielä jatkossakin.
 

Sienihattu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Viimekausina ollut vielä paskempaa peliä, silti katsoitte. Nyt tuli voitto paskemmalla pelillä kuumaa jengiä vastaan, mutta boikotoidaan nyt silti... huoh.
 

Taikajim

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Luleå
Vituttaa, mutta edelleen on toinen sija omissa käsissä. Tässä pelissä muistu taas mieleen, kuinka noi kärpät on vituttavia. Kukkonen... toivotaan myös ettei toi urpo humalainen nyt hakannu spinan päätä jäähän tossa turhassa tilanteessa. Jonku pitäs kyl antaa sille kunnon pommi jospa toi ärsyttävä virne siitä katoais.
 

eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci
Tepsi voitti juuri kuntopuntarissa Liigan kuumimman joukkueen ihan saatananmoisella työllä. Ja vitutusketju täyttyy... 100% Turkua.


edit: Mutta kyllähän tuo Humaloja vituttaa. Vittu mikä pelle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös