Virtaselle kenkää!

  • 113 633
  • 1 084

Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
No kerro nyt vielä meille kaikille tyhmillekin ne selvät asiat.

On totta että viime kauden joukkueeseen on turha verrata, sen tason joukkuetta ei tämän kauden Liigasta löydy lähellekään. Mutta Lukko lähti kauteen top3 pelaajabudjetilla ja arvioitiin kausiennakoissa juurikin sijalle 3. Korona on oikein hyvä ja looginen selitys viimeiselle kolmelle viikolle, mutta entä ne kaksi ja puoli kuukautta sitä ennen? Odotan mielenkiinnolla.

Virtasen puolustukseksi sanottava:
- Uusi valmentaja, uusi joukkue: vie hetken aikaa hitsautua.
- Uudistettu pelitapa. Vie oman aikansa ajaa se sisään kuten Pekan aikana huomattiin. Nyt toki paremmat lähtökohdat.
- Joukkue jätettiin tietoisesti hieman vajaaksi. Se ratkaisu on kostautunut runsaan loukkaantumismäärän takia. Ei mielestäni Virtasen vika? Syyttää voi sitten Kallea, jos haluaa.
- Runsas loukkaantumismäärä vaikuttaa tottakai myös siihen, että kuinka hyvin pelaajat pääsevät harjoittelemaan uusia pelillisiä asioita. Tai ylipäätään pääsevät omalle tasolleen loukin jälkeen.
- Lukolla siis on 3-4.(?) suurin pelaajabudjetti, mutta sitä ei ole läheskään käytetty kokonaan. Vaikea sanoa paljon käyttämättä, mutta uskoisin että rahallisesti Lukon joukkueessa on kiinni sen verran, että se on sarjan 6-10 joukossa.
- Kun näitä asioita summailee niin hirveän suuresta epäonnistumisesta tällä hetkellä ei voi puhua, jos edes epäonnistumisesta. CHL:ssä ollaan vielä hyvin mukana.

Edit. Onhan näitä täällä jauhettu. Varmaan jotain saattoi unohtuakin.
 
Saul Goodman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pekka Virta
Ok ok. Hyvä ettei millään muulla joukkueella ole uutta valmentajaa, pelaajia ja pelitapaa eikä muilla satu loukkaantumisiakaan. Pelaajiakin on aina varalla lähtökohtaisesti liigatason viisikon verran. Ja sitten eivät edes yritä tosissaan toisiaan vastaan vaan jakavat pisteet sopuisasti. Vain Lukolta sitten pisteet epäreilusti viedään.

Kiitos, nyt olen taas pykälän viisaampi.
 
Crüe 13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Chicago Blackhawks, P-iirot, ManU.
Kalle ei usko pikavoittoihin, Virtanen ei edelleenkään ole lähdössä pois, ei nyt eikä ensi kaudella. Vaikka joukkue/peli on ollut mitä on tällä kaudella syystä ja toisesta, niin Kalle ei tee tässä vaiheessa enää yhtään arpa-hankintaa. Veikkaan että halutut pelaajat lipuivat tänä vuonna kaikki ohi ja hankittiin Abt, ja Pooley. Edullisia mutta ei sateentekijöitä. Abt tuskin jatkamassa. Uskon että Haga oli myös B-vaihtoehto mutta silti odotettiin oikeasti tulosta. Kuin myös Ilomäeltä. Vähän saatu.
Koska niin paljon lähti A-luokan pelaajia (Klok, Press, Saarela,Koivistoinen, Audette, Tammela, Liedes) niin tehtävä oli alunalkaen lähes mahdoton roudata kerralla noin paljon priimaa. Toivotaan että Kalle saisi vielä tällä kaudella signattua 1+1 sopimuksia, Koska pakiston tilanne karmea kun Saarijärvi ja Gregoire vaihtavat maisemaa. Hyökkääjistä Skalicky saa lapun muualle viime vuoden näytöillä. Petman jos lähtee, niin se kirvelee..Hagu sais jäädä kans.
 
JPriest

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ok ok. Hyvä ettei millään muulla joukkueella ole uutta valmentajaa, pelaajia ja pelitapaa eikä muilla satu loukkaantumisiakaan. Pelaajiakin on aina varalla lähtökohtaisesti liigatason viisikon verran. Ja sitten eivät edes yritä tosissaan toisiaan vastaan vaan jakavat pisteet sopuisasti. Vain Lukolta sitten pisteet epäreilusti viedään.

Kiitos, nyt olen taas pykälän viisaampi.
Tämmöstä se oli Virrankin kanssa ensimmäiset kaudet. Taitaa samat nimimerkitkin asiasta pääsääntönä huudella. Ei edellistäkään mestaruutta rakennettu hetkessä. Kyllä se oli kovan urakan ja pitkäjänteisyyden tuotosta.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Suomen maajoukkueet
Pahoittelut jo etukäteen, mutta Veltsusta on monen vuoden kokemus, ja kokemus on, että liian usein on tekeminenen jäänyt vajaaksi.
Veltsulla on varmasti hyvä suhde pelaajiin, osaa kyllä esittää asiat selkeästi, mutta se mikä siinä tökkii on pelin kehittäminen.

Valtsu ei ole ollut koskaan mikään taktiikkaguru, enempi on menty joukkueen pelaajien henkilökohtaisten vahvuuksien mukaan, joka johtaa siihen että joukkueen peli ei kehity kauden mittaan.

Pahaa pelkään, että teillä on nyt välivuosi menestyksessä, toivon että se ei johda samanlaiseen syöksykierteeseen kuin Veltsun loppuaikana JYPissä.
 
Raspikurkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman lukko
No niin, se olikin siten siinä peleissä käyminen kunnes päävalmentaja lähtee. Virtaselle tulee nopeasti näyttää ovea. Enään ei mitkään selittelyt kelpaa. Päävalmentaja kantaa vastuun ja on täysin vastuussa tästä katastrofista mikä kentällä neppailee.

Käsittämätöntä, että joukkue on miltei jumbona ja edelleen kirjoitellaan saman herran pois potkimisesta. Monessa joukkueessa olisi ovi tullut vastaan jo aikaa sitten.

Toivottavasti ihmiset äänestää jaloillaan eikä mene paikan päälle kunnes asiaan saadaan muutos ja Virtanen ulos. Näin minä ainakin teen.
 
Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Tekeminen marraskuun maaottelutauon jälkeen on ollut ihan kohtuullista, vaikka suorat kolmen pisteet voitot ovatkin jääneet harmittavan vähiin. Nyt tuli sitten täydellinen riman alitus juuri siihen kohtaan, jota ei ikinä haluaisi nähdä. Ohipeli porilaisia vastaan on pahinta myrkkyä, mitä joukkue faneilleen voi juottaa.

Mutta että päävalmentajalle potkut. Noh, minä en usko niihin tällä kaudella ollenkaan, olkoonkin että sarjataulukko ei valehtele. Yksi historian rumimmista tiputuksista keskimmäiseltä korokkeelta on tulossa, ellei suunta muutu.

Mutta Kalle teki omat hommansa sen verran puolittaisesti, kun jätti kokoonpanon vajaaksi, että hän on kyllä nyt yhtä suuri syyllinen joukkueen menestykseen kuin päävalmentajakin. Ja loukkaantumiset sitten päälle, joille oikein kukaan ei voi mitään. En ainakaan itse halua uskoa, että niitä olisi tullut huonosta peruskuntoharjoittelusta johtuen, vaan että eivät ole ns. kenenkään vikoja.
 
sheiko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Te jotka vertaatte tätä hetkeä Virran ekaan kauteen niin miettikää mihin tilanteeseen Virta tuli. Vuoren sekoilu oli siinä alla ja käsissä Vanhatalon Vuorelle rakentama joukkue... Virtasella oli hivenen eri tilanne. Kausikin on jo toinen saman katon alla.

Eikä voi vedota siihenkään että lyhyeksi jäi treeni kesä. TPS:llä tismalleen sama tilanne ja homma käy
 
1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021

Toisaalta sitten Pekka Virran kiekossa on todella vahva identiteetti ja tapa miten sitä pelataan on todella erilainen mitä yleisesti.

Kun joukkueessa puolet pelaa sitä ja puolet uusia miehiä, niin aika haastava paketti sekin on.

Se mitä olen jäänyt pohtimaan on, että oliko muutos nyt liian iso. Olisiko pelitapaa pitänyt muuttaa vaiheittain? Nyt tuntuu, että homma on ihan sekaisin.
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
En itsekään usko Veltsun saavan kenkää. Alkaa olla liian myöhäistä tämän kauden pelastaminen jollekulle uudelle valmentajalle.
Mielestäni Eepillä ei auktoriteetti riitä päävalmentajaksi vielä.
Annetaan Virtaselle loppukausi aikaa ja toivotaan, että Kalle löytää jostain vielä 2-3 pelaajaa, jotka ovat todellisia vahvistuksia joukkueeseen.
Pakko kyllä kunnioittaa Kallenkin tekemistä vaikka toisaalla epäilinkin huumorimielessä hänen vielä jatkavan mestaruusjuhlia.
Kylmän rauhallisesti Kalle kartoittaa markkinoita ja huolii vain vahvistuksiksi kelpaavat pelaajat eikä tee takavuosien kaltaisia paniikkihankintoja.
Pidän peukkuja molemmille.
 
Bakaun Imaami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, NY Rangers
Toisaalta sitten Pekka Virran kiekossa on todella vahva identiteetti ja tapa miten sitä pelataan on todella erilainen mitä yleisesti.

Kun joukkueessa puolet pelaa sitä ja puolet uusia miehiä, niin aika haastava paketti sekin on.

Se mitä olen jäänyt pohtimaan on, että oliko muutos nyt liian iso. Olisiko pelitapaa pitänyt muuttaa vaiheittain? Nyt tuntuu, että homma on ihan sekaisin.
Sehän siinä onkin, kun pelitapaa ei pitänyt muuttaa vaan tuoda siihen pientä hienosäätöä ja jotain uutta. Nyt on paketti räjäytetty kokonaan ja kukaan ei tiedä mitä pitäisi tehdä. Vaikuttaa siltä ettei Virtanenkaan tiedä mitä hakee.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Virtasen taitaa pelastaa se ikävä fakta, ettei markkinoilla ole tarpeeksi hyvää vaihtoehtoa korvaamaan miestä täksi kaudeksi. Kivi olisi sellainen ollut, mutta suuntasi naapuriin ja huhujen mukana on jatkamassa siellä myös ensi kaudella.

Raipe, viime kaudesta huolimatta, liian iso arpa.

Sitten on tietenkin eri asia, jos nykyinen kausi menee täysin vituiksi ja jäädään ulos koko pudotuspeleistä. Silloin ei ole mitään muuta vaihtoehtoa, kuin antaa monoa Virtaselle, mutta sen toki pitäisi tapahtua jo hyvissä ajoin aikaisemmin jos laiva on karille päin ajautumassa. Sitten on se ja sama vaikka Kauvosaari harjoittelisi valmentaja hommia loppukauden ajan ja ensi kaudeksi isolla rahalla Marjamäki Raumalle.

Toki on myös sellainen vaihtoehto, että homma lähtee Virtasen kanssa kulkemaan kuin taikaiskusta, mutta ihan hirveän vahvaa luottoa ei minulla siihen enää ole.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Sehän siinä onkin, kun pelitapaa ei pitänyt muuttaa vaan tuoda siihen pientä hienosäätöä ja jotain uutta. Nyt on paketti räjäytetty kokonaan ja kukaan ei tiedä mitä pitäisi tehdä. Vaikuttaa siltä ettei Virtanenkaan tiedä mitä hakee.

Ongelma on myös siinä, että pelitapaa on nyt hiottu ja muuteltu kauden mittaan. On pelattu hyvin suoraviivaista lätkää ja kiekkoa lasin kautta ulos alueelta tai keskialueelta päätykiekkoja. Eilen Lukko pyrki pitämään paljon kiekkoa ja palautteli alaspäin. Syöttöjen laatu oli kuitenkin surkea ja virheitä tuli solkenaan.

Parhaat pelinsä Lukko pelasi repalaiselle rosterilla, jossa nuoret pelaajat painoivat raivolla roikkukiekkojen perään. En seurannut viime kaudella U20 pelejä, millaista lätkää Lukko siellä pelasi? Nyt tuntuu, että Veltsu saa parhaat irti hyvin suoraviivaisella pelillä. Tuo kiekottelu ja palauttelu ei taida oikein olla Veltsun sapluuna. Tämä vain omaa arvuuttelua, onkohan Killeri pitänyt kehityskeskustelua ja ohjannut pelikirjaa?
 
Viimeksi muokattu:

Karajan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Potkuihin en usko mutta jos taulukon alapää lähestyy kuten se tällä menolla tekee niin jännä nähdä mitä tapahtuu. Esim Ässät tullee nousemaan noilla otteilla ja Saipa varmaan myös jossain vaiheessa eli pakko tässä on alkaa voittamaan ellei haluta olla jumbona.
 
charlieglide

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Hienosti Marko Virtanen kyllä Turussa sai Kaskisen jäljiltä hommaan muutosta, mutta ei kyllä näytä enää kovin lennokkaalta touhulta Lukossa enää. Näyttää myös joidenkin pelaajien kanssa mennyt sukset ristiin kun Pospisil vaihtoi maisemaa. Muistelisin että Jypissä oli vähän sama meininki aikoinaan, oliko nyt Ramzi Abidin kanssa.
 
#16

Taisi sieltä Perrinkin tulla teille, kun ei Veltsun kanssa mahtunut samaan koppiin?
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Ihan vain huomiona, pelitapa ja sen valmentaminen ei ole suora jana kahden pisteen välillä. Joukkueesta putoaa kärkeä pois, pelitapaa on hieman pakko muuttaa. Joukkueeseen tulee korona, ei voi samaa pelitapaa ajaa kuin aikaisemmin, kun puolet pelaajista uusia. Juuri ennen koronarypästä pelit näyttivät suhteellisen hyviltä ja vaikutti että pelikirja on opittu. Sitten helkutin isot muutokset kokoonpanoon ja pelitavan yksinkertaistaminen, sitten taas yritys aiempaan pelitapaan. Ei nuo loksahda samantien paikoilleen kun käsketään, jokaisessa vaiheessa on omat kasvukipunsa ja ilman pelitapaan tehtyjä muutoksia, nuo 3 tasuria olisivat saattaneet olla kolme rumaa tappiota. Pistesaalista ei ollut niin paljon että olisi selkänojaa, vaan joudutaan kokoajan kiipeämään ylämäkeen.

Ei nuo muutokset oikeasti sormia napsauttamalla tapahdu. Annetaan nyt saatana aikaa ja katsellaan vaikka viime kauden highlightseja
 
Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Potkuihin en usko mutta jos taulukon alapää lähestyy kuten se tällä menolla tekee niin jännä nähdä mitä tapahtuu. Esim Ässät tullee nousemaan noilla otteilla ja Saipa varmaan myös jossain vaiheessa eli pakko tässä on alkaa voittamaan ellei haluta olla jumbona.

No ei Ässät ollut eilen niin hyvä, että voisi nousua odottaa. Olivat helvetisti paremmalla asenteelle ja Lukko oli sekaisin kuin hallitusviisikko.

Mutta potkuja ei ole varmasti tulossa. Se on sanomattakin selvää ellei Virtasella ole jotain huonoja tapoja kopissa tai muuta.
 
Byyrman

Jäsen
Suosikkijoukkue
PTDT in memoriam 23.-30.9.2023
Eilen Lukko pyrki pitämään paljon kiekkoa ja palautteli alaspäin. Syöttöjen laatu oli kuitenkin surkea ja virheitä tuli solkenaan.

Niin, no, on palauttelua ja "palauttelua". Silloin kun homma toimii, niin palautteluun käytetään koko puolustusaluetta ja enemmänkin, jolloin saadaan hämättyä vastustaja tekemään turhia karvauspistoja sinne alueen syvyyksiin. Puolustajilta tarvitaan kohtalaista taitoa ja ennen kaikkea kiekkovarmuutta. Liikkuvan sentterin rooli on erittäin tärkeä tässä alakolmiossa. Eilen tuntui siltä, että nämä "palautukset" tapahtuvat lähempänä omaa maalia kuin siniviivaa, jolloin vastustajalla on huomattavasti paremmat mahkut iskeä kiekollisiin, kääntää riistolla ja syöttää pelaajalle parhaaseen maalintekosektoriin.

Tämän toimiminen on ihan keskeisiä asioita kaikkien (myös laitureiden) sisäistää, jotta hyökätään samassa rytmissä kohti vastustajan maalia ja kiekonmenetyksen sattuessakaan ei jouduta alivoimaisiksi. Veltsu on tainnut jo moneen otteeseen todeta, että pelaajat eivät ole sovituista asioista kiinni pitäneet, ja tämä on niistä yksi. Oulun peli oli hyvä esimerkki siitä, kun sekä kiekottelu toimi että jänne kesti.

En pidä yhtään tästä kinastelusta ja retoriikasta kuinka Virta rakensi menestyksen Vuoren jättämiltä raunioilta vs kuinka Virtanen pääsi "valmiiseen pöytään". On myös jopa hieman naiivia vedota siihen, kuinka HIFKillä, KooKoolla tai Tepsillä kulkee, vaikka näilläkin on uusi koutsi vastuussa. Kyllä näillä kaikilla uusilla koutseilla on ihan riittävästi hommia kauden alla, vaikka organisaatio olisikin muilta osin kunnossa... ja vaikka olisi samassa organisaatiossa jo vuoden viettänyt junnupuolella. Joukkueessa on aina vaihtuvuutta kausien välillä, jolloin valmentajan on joka tapauksessa juntattava se pelitapa kaikkien päähän.

Enemmän kysymys on siitä, miksi pelaajat eivät sovituista asioista pidä kiinni? Liian paljon erilaisia ketjukoostumuksia (koska loukkaantumiset ja sairastumiset) vai onko edelleen yksittäisiä pelaajia/kuppikuntia myrkyttämässä koppia? Me voidaan täällä ketjussa kirjoitella kaikenlaista, mutta uskon siihen, että niin kauan kuin koppi Veltsulla, hänellä on työrauha myös seurajohdon suunnalta.
 
Karajan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
No ei Ässät ollut eilen niin hyvä, että voisi nousua odottaa. Olivat helvetisti paremmalla asenteelle ja Lukko oli sekaisin kuin hallitusviisikko.
No jos tolla tavalla jatkavat niin kyllä voi odottaa kun vasta lyhyen aikaa ollut uusi koutsi puikoissa. Lukko oli surkea siitä samaa mieltä.
 
mize

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ihmettelin Veltsun hankintaa jo tuoreeltaan, enkä vieläkään ole oikein millään tapaa vakuuttunut, mutta se pitää sanoa, että niin ikävä tapaus, kun case Pospisil olikin, niin kyllä mä siitä hiukan hattua Veltsulle ja Kallelle nostan. Moni samassa tilanteessa oleva, loukkaantumiset, korona sekä tyhjät markkinat, valmentaja olisi saattanut katsoa noita pelisääntöjen rikkomisia läpi sormien oman selustansa turvaamiseksi. Nostan hattua myös pienistä jutuista, kuten Ilomäen laitto neloseen ja istumaan väärästä vaihdosta tullutta jäähyä ja junnujen laitto ylivoimaan Saipaa vastaan.

Mitä tulee Markon kenkimiseen, niin Kalle sanoi jossain haastattelussa, että jos ollaan tilanteessa, ettei joukkue menesty, niin ihan ensimmäiseksi hän tarkastelee omaa onnistumistaan joukkueen kasaamisessa ja sitten vasta valmentajan. Uskoisin, että Kalle on sen verran kriittinen omaa tekemistään kohtaan, että se taitaa pelastaa Markon ainakin tällä kaudella.
 
Venkula

Oliskin aika pommi jos Kalle irtisanoisi itsensä epäonnistuneen kauden päätteeksi. Mistäs ikinä tietää.
 
Okkul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja maajoukkueet
Oliskin aika pommi jos Kalle irtisanoisi itsensä epäonnistuneen kauden päätteeksi. Mistäs ikinä tietää.
En yhtään ihmettelisi vaikka näin kävisikin, sen verran tiheään on toimistolla ovi käynyt joka tasolla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös