Ville Mäntymaa Kärppien päävalmentajana

  • 114 578
  • 621

Redimor

Jäsen
Tämmöinen on asia mistä olen edelleen eri mieltä. Marjamäen Kärpät pelasi kaksi peliä Tapparaa vastaan, molemmat sellaisia joissa hallitsi pelitapahtumia. Erona näissä peleissä oli mm. Koivusen pelipaikka, Bunnamanin konserttikalusto selässä ja maalivahti. Jokainen voi miettiä miten tuo Tappara-peli olisi mennyt jos siellä ei olisi Karhusta seisomassa päällään, Bunnaman joka turhautuu jokaiseen vetoon ja Koivunen tappamassa hyökkäystä toisensa perään. Kärpät nimenomaan pelasi Tapparaa vastaan aikaisemmin pelejä, jotka järjen mukaan useammin päättyy voittoon entä tappioon.

Se minkä annan Havun ansioksi on Koivusen oikea paikka ja se, että hyökkäyspeliin on tullut rentoutta ja paikoista tehdään vähän useammin maaleja. Joku Bunnaman nyt sai apinan selästään pelin-pari ennen Marjamäen potkuja, en muista tarkalleen kuinka monta peliä siitä on. Nyt Havu kerää tästäkin pisteet taskuunsa kun Bunnaman pelaa täsmälleen samalla tavalla kuin koko kauden, sillä erolla että kiekot löytää maaliin itseluottamuksen parantuessa.

Paljon oli Marjamäessä vikaa, mutta helpolla on toisaalta Havu päässyt tämän alun. Kyllä se sieltä vielä tasoittuu, kun pelataan vähän enemmän.
Toisaalta Marjamukin alaisuudessa pelattiin suurimmaksi osaksi lätkää jossa kaikenmaailman xGTVYZAQ listaukset osoittivat että peli olisi pitänyt voittaa ja silti tuli turpaan viimeistään jatkoajalla.

Havun tuoma vire osoittaa kuitenkin sen, että ne muutamat avainpelaajat pystyvät edelleen pelaamaan huipulla, kunhan valmennus antaa siihen mahdollisuuden. Eihän ne pelitaidot kadonneet ole, kyse on pääkopasta joka nyt avautuu vähitellen positiivisempaan suuntaan.

Eikä mikään olettama olekkaan että voittoja tulisi 23 putkeen, tappioita varmasti tulee tälle keväälle, mutta se että joukkueen selkäranka ei petä ja pystytään tulemaan takaa osoittaa voittavan joukkueen henkeä.
 

Aleesa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ville Mäntymaan povitaskut
Näin sen enempää pelitavallisia nyansseja miettimättä, näin katsojan tunteiden näkökulmasta ehkäpä se isoin ero Laten ja Havun Kärppien välillä on henkinen jänne. Siinä missä Latenkin kanssa välillä pelattiin hienoa lätkää kärkijoukkueita vastaan, oli aina vain ajan kysymys milloin se housuunpaskominen tulee. Joskus toisessa, joskus kolmannessa erässä. Ja ihan sama mitä tapahtui, tämä pysyi vakiona.

Havun aikana tästä housuunpaskomisesta on päästy eroon. Toki otanta on vielä lyhyt, mutta nyt tuo homma herättää johtoasemassa samankaltaista luottamusta, kuin huippuaikojen Kärpät. Eilen esimerkiksi jopa Ässien kavennusmaalin kohdalla oli turvallinen olo, että ei ole mitään hätää vaikka kaveri tuli maalin päähän. Laten aikana pelin olisi voinut jo laittaa kiinni, ja käydä myöhemmin tarkistamassa teksti-tvltä tuliko pisteitä 1 vai 0.
 

Sardinho

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ennen keskiviikon ottelun alkua hallissa raikui: "Ei Arttu Hyryä voi sulkea häkkiin", kun mies ansaitusti kävi pokkaamassa vuoden kärppä palkinnon. Mutta Mäntymaa kyllä näytti sitten samana iltana, että kyllä sitä vaan voi Hyrynkin lyyä lukkojen taakse, kun mies ei saanut pelata sekuntiakaan viimeisen kolmen minuutin aikana, kun Kärpät yritti kuroa Jukurien johtoasemaa umpeen. Sitten meillä on vielä lisäksi umpisurkea kakkos yyvee ja siihenkään ei näköjään Hyry edellenkään mahdu.

Havu on tuonut ihan positiivista vibaa tuohon Kärppien pelaamiseen ja pelaaminen näyttää aika paljon vapautuneemmalta ja tuosta nyt voi jopa tullakin vielä jotain tälle kautta, mutta niin kauan, kun Arttu Hyry ei saa ylivoima vastuuta eikä takaa-ajosemassa ole kentällä ilman maalivahtia ja Koiviston minuutit on +15 min per peli ja myös alivoimalla pelaa niin se syö kovasti valmentajan uskottavuutta.
 

Vaakuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olipas Mäntymaalta hieno vastaus Mertarannan kysymykseen omista paineista otteluennakossa. Totesi, että asiat pitää osata laittaa mittasuhteisiin. Ja perään lisäsi, että tuolla kun pari tuhatta kilometriä etelämmässä soditaan ja ihmisillä ei ole kattoa pään päällä eikä ruokaa, että siellä ne oikeat paineet ihmisillä on.

Arvostan! Hieno mies!
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mäntymaan alaisuudessa on nyt menty kymmenen ottelua tilastoin:
- pistekeskiarvo 1,70 (17/10)
- tehtyjen maalien keskiarvo 3,40 (34/10)
- päästettyjen maalien keskiarvo 2,70 (27/10)

Kärpät on pelannut Mäntymaan alaisuudessa kaksi lauantai-illan kotipeliä Raksilassa. Tappara voitettiin 5-2 ja HIFK voittolaukauksilla 3-2. Molemmissa peleissä noustiin kahden maalin takaa voittoon. Kyllä tuossa joukkueessa on iso liekki, kun sen joku kaivaa esille. Se joku on ilmeisesti Mäntymaa. Ihanaa!
 

HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF
Kyllä tuossa joukkueessa on iso liekki, kun sen joku kaivaa esille. Se joku on ilmeisesti Mäntymaa. Ihanaa!
Muuten ei valittamista, mutta seuraavissa peleissä sen voisi kaivaa jo erästä numero yksi esille. Vähän "turhankin" kärppämäinen nousu oli nyt. Ei aina onnistu + turhauttavaa katsella villasukat ja tossut jalassa hiihtelyä pelin alussa. Jospa Ritchie on se sytyke kunhan pääsee vankilasta.
 

Derksen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Lippo
Kärpillä on nyt näinä viikkoina hyvin aikaa harjoitteluun. Mielenkiintoista nähdä, yrittääkö Mäntymaa ajaa jotain isompia muutoksia pelitapaan.

Itse melkeinpä toivoisin, että Havu ei lähtisi isompien muutosten tielle. Marjamäen aikakaudella rakennetut viisikkopelaamisen pohjarakenteet ovat teoriassa aivan hyvät. Tuossa äskettäisen voittoputken aikana peli näytti moneen otteeseen aika mainiolta, kun pelissä yhdistyivät ne rakenteet sekä pelaajien henkisen vapautumisen myötä lisääntynyt aito välittäminen ja rentous. Näyttää, että pelaajat pelaavat nyt aidommin toisilleen ja yhteiselle asialle.

Säilyttäisin Mäntymaana pelin perusrakenteet, kaikki käytössä olevat rytmit ja viisikon tiiveyden suunnilleen ennallaan. Napsun verran rohkeutta ja aktiivisuutta voi lisätä ja on jo lisättykin, tosin se voi olla seurausta jo ihan vapautuneemmasta ilmapiiristä kuin niinkään valmennuksen pelitapamuutoksesta.

Valmennuksen ei nyt kannata lähteä myöskään pakottamaan peliä johonkin ”aktiivisempaan” suuntaan, varsinkaan jos ei ole oikeasti osaamista organisoida sellaista peliä. Viime kaudet on kuitenkin hiottu sitä Marjamäen peliä, johon osaaminen on siten muodostunut.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Vaimoni ei seuraa juurikaan jääkiekkoa. Kärppiä hän seuraa otsikkotasolla, jotta tietää, miten iloinen perusvire miehellään on. Sivusta vähän silmäilee joskus, kun katson peliä, mutta haastattelut häntä kiinnostavat erityisesti. Sanoi mulle eilen saunassa, jotta Kärppien valmentajasta huokuu hiljainen ja syvä sisäinen voima. On kuulemma vaikuttunut tuosta miehestä. Sanoi, että tuollaiset persoonat ovat niitä kaikkein vahvimpia.

Mulla on kyllä sama tunne Mäntymaasta kuin vaimollani. Vaimoni on persoonansa ja ammattinsa kautta loistava ihmistuntija.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kärpät on vetänyt Mäntymaan kanssa hyvin. Mäntymaa on kohdannut pelaajiaan aidosti ja saanut näin luotua joukkueeseen aiempaa vapautuneemman ilmapiirin. Raksilan lauantaisaunassa on nyt kylvetetty ehkäpä tämän hetken kaksi kovinta mestarisuosikkia HIFK ja Tappara. Liekki roihuaa.

Urheilussa kuitenkin usein valmentajan vaihdon alkuroihu polttaa liekin loppuun liian nopeasti. Mäntymaa on ollut Kärppien päävalmentajana nyt kymmenen peliä. Kärppien valmennus on todella kokematon, kun debyytti päävalmentajan lisäksi valmennuksessa on alle kolmekymppinen junnujoukkueen kakkosvalmentaja Immonen. Toki toinen apuvalmentaja Sihvonen tuo vuosien näkemyksen liigakiekkoilusta. Rohkea veto olisi tuolla porukalla lähteä pudotuspeleihin, varsinkin, kun joukkue on osoittanut kyvykkyyden voittaa sarjan kärkijoukkueet ja täten omaavansa menestysmahdollisuudet.

Palstalla vallitsee konsensus siitä, että puolustus tarvitsee vahvistamista, mutta entäpä valmennus. Tulisiko Mäntymaalle hakea valmennuksellista tukea ulkopuolelta? Jos näin, kuka se voisi olla? Tai yleisemmin, minkälaisilla vahvuuksilla varustettua valmentajaa hän rinnalleen tarvitsee? Entäpä sitten, jos Havu onnistuukin tällä kaudella ja johdattaa Kärpät vaikka mitalipeleihin. Voiko hän jatkaa päävalmentajana? Entäpä apuvalmentajat?

On tämä mielenkiintoista. Tulta munille, Havu!
 

Overdoze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Palstalla vallitsee konsensus siitä, että puolustus tarvitsee vahvistamista, mutta entäpä valmennus. Tulisiko Mäntymaalle hakea valmennuksellista tukea ulkopuolelta? Jos näin, kuka se voisi olla? Tai yleisemmin, minkälaisilla vahvuuksilla varustettua valmentajaa hän rinnalleen tarvitsee? Entäpä sitten, jos Havu onnistuukin tällä kaudella ja johdattaa Kärpät vaikka mitalipeleihin. Voiko hän jatkaa päävalmentajana? Entäpä apuvalmentajat?
Itse kyllä tykkään Havusta ja hänen urheilullisesta, positiivista ilmapiiriä rakentavasta tyylistään kaikin puolin. Ulosanti haastatteluissakin paranee jatkuvasti. Sanoisin, että tämä kausi katsotaan ja tehdään päätökset ensi kauden valmentajasta kauden jälkeen. Valmentajamarkkinat eivät ole samanlaiset kuin pelaajamarkkinat, että joukkue pitäisi kasata jo hyvissäajoin edellisen kauden aikana. Kovia nimiä on vapaana vielä kesälläkin.

Ainoa puute minkä tässä nykyisessä valmennustiimissä näen on tunteenpalo, äänekkyys ja esimerkiksi tuomareiden psyykkaaminen. Siksi sinne tarvittaisiin apuvalmentajaksi joku Ville Niemisen tai Lasse Kukkosen kaltainen persoona. Enemmän pukukoppipersoonaksi, ei niinkään laittamaan peliä kuntoon. Uskon, että Havu pelikirjan kyllä hallitsee.

Jos Sihvonen lähtee, niin hänen rooliinsa taas voisi miettiä jotain taktiikkaneroa, joka tykkää enemmän syynätä tilastoja, tarkkailla pelidataa ja koostaa videoita.

Jos Mäntymaan englannin taito ei ole hyvä, niin jommankumman apuvalmentajista tulisi olla lisäksi pätevä tulkki.
 

Derksen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Lippo
Valmentajamarkkinat eivät ole samanlaiset kuin pelaajamarkkinat, että joukkue pitäisi kasata jo hyvissäajoin edellisen kauden aikana. Kovia nimiä on vapaana vielä kesälläkin.
Jos tämä pitää paikkansa, niin se kyllä antaa Kärpille lisää peliaikaa seuraavan päävalmentajan valintaan. Tällöin on mahdolista jopa katsoa Mäntymaan näytöt koko loppukauden otannalla ennen ratkaisun tekemistä.

Minun silmissä Mäntymaalla on vielä paljon todistettavaa ollakseen uskottava pitemmän tähtäimen valinta Kärppien perämiseen. Nyt on menty vielä Marjamäen pelillisillä perustuksilla ja ammennettu Laten poistumisen tuomasta vapautuneisuudesta. On ihan eri luokan haaste rakentaa ja johtaa koko valmennusprosessia pitemmällä aikavälillä kohti menestystä. Kokonaisuutena vahva valmennustiimi tietysti auttaisi asiaa, ja jotain uusia tuulia siihen kyllä joka tapauksessa kaivattaisiin.

Edit: Pitää myös huomioida sekin, miten seuran asemaan pelaajamarkkinoilla saattaa vaikuttaa se, onko ensi kauden pääkäskijä jo hyvissä ajoin tiedossa vai ei.
 
Viimeksi muokattu:

Teme91

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Valmentajamarkkinat eivät ole samanlaiset kuin pelaajamarkkinat, että joukkue pitäisi kasata jo hyvissäajoin edellisen kauden aikana. Kovia nimiä on vapaana vielä kesälläkin.
Kyllä sanoisin, että ensi kauden valmennus on hyvä olla piakkoin tiedossa. Ei siinä ole helppoa houkutella kovia pelimiehiä Kärppiin, kun pelaajat ei tiedä kuka heitä ensi kaudella valmentaa.

Nähtiin kyllä viime kesänä, että kyllä sieltä vielä kovia pelimiehiä irtosi, not. Kesä on kyllä auttamatta liian myöhään alkaa rekryy kärkimiehiä. Jää luu vielä käteen niin sitten kärvistellään ties monennetta kautta putkeen.
 

Overdoze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kyllä sanoisin, että ensi kauden valmennus on hyvä olla piakkoin tiedossa. Ei siinä ole helppoa houkutella kovia pelimiehiä Kärppiin, kun pelaajat ei tiedä kuka heitä ensi kaudella valmentaa.
Tämä on kyllä hyvä pointti. Mutta en suurentelisi tuota valmentajan roolia, sillä voi korkeintaan olla negatiivinen vaikutus jos vaikka tietyllä pelaajalla on ongelma jonkun tietyn valmentajan kanssa. Mäntymaata vastaan nyt tuskin kellään on mitään. Toivoisin, että pelaajat luottavat, että Kärpät on nyt viimein hyvissä käsissä, uudessa nousussa ja täällä varmasti on kova koutsi ja kova joukkue ensi vuonna.
 

Redimor

Jäsen
Kärpät on vetänyt Mäntymaan kanssa hyvin. Mäntymaa on kohdannut pelaajiaan aidosti ja saanut näin luotua joukkueeseen aiempaa vapautuneemman ilmapiirin. Raksilan lauantaisaunassa on nyt kylvetetty ehkäpä tämän hetken kaksi kovinta mestarisuosikkia HIFK ja Tappara. Liekki roihuaa.

Urheilussa kuitenkin usein valmentajan vaihdon alkuroihu polttaa liekin loppuun liian nopeasti. Mäntymaa on ollut Kärppien päävalmentajana nyt kymmenen peliä. Kärppien valmennus on todella kokematon, kun debyytti päävalmentajan lisäksi valmennuksessa on alle kolmekymppinen junnujoukkueen kakkosvalmentaja Immonen. Toki toinen apuvalmentaja Sihvonen tuo vuosien näkemyksen liigakiekkoilusta. Rohkea veto olisi tuolla porukalla lähteä pudotuspeleihin, varsinkin, kun joukkue on osoittanut kyvykkyyden voittaa sarjan kärkijoukkueet ja täten omaavansa menestysmahdollisuudet.

Palstalla vallitsee konsensus siitä, että puolustus tarvitsee vahvistamista, mutta entäpä valmennus. Tulisiko Mäntymaalle hakea valmennuksellista tukea ulkopuolelta? Jos näin, kuka se voisi olla? Tai yleisemmin, minkälaisilla vahvuuksilla varustettua valmentajaa hän rinnalleen tarvitsee? Entäpä sitten, jos Havu onnistuukin tällä kaudella ja johdattaa Kärpät vaikka mitalipeleihin. Voiko hän jatkaa päävalmentajana? Entäpä apuvalmentajat?

On tämä mielenkiintoista. Tulta munille, Havu!
Tästä ja tuosta aiemmasta:
Havusta on aistittavissa johtajuus, ilman sitä turhaa pullistelua. Se miten kyseinen tapa tulee kantamaan täällä, jää nähtäväksi, mutta hyvin ainakin pärjää pelaajien kanssa eikähän muusta välitetä tässä tilanteessa.

Se mikä apukoutsista tulee mieleen on riippuvuus siittä miten Havu haluaa tehdä aitiossa asioita. Tulevalle kaudelle konseptia joutuu muuttamaan ja tähän tarvii Mylin apua. Jalkoja ei puolustuksessa ole tarpeeksi, jotta voi paljon muunlaista konseptia käyttää kuin nykyistä 'paikallaan seisoskelua'.

Toisaalta kun katsoi viikonlopun tapparan matsia (joka muistutti täysin marjamukin sapluunaa), niin ainakin aktiivisempaa otetta johtoasemassa pelaamiseen toivoisi. Agressiivisempi pelitapa on myös yleisöön menevää joka taas saa halliin väkeä. Se pystyvätkö nykyiset apukoutsit tätä tuottamaan... vaikea sanoa.

Toivottavasti saadaan raikasta jalkaa ja liikkuvaa lätkää seuraavana talvena, eiköhän ne peruuttelut oo jo nähty ja koettu.
 

Teme91

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Mäntymaa jatkaa Kärppien päävalmentajana kauteen 2026 asti. Manner tulee apuvalkuksi loppukaudeksi.


E: Taasko vedettiin hätiköity ratkaisu tähän väliin..... Ennenkuin koko kevätkausi vedetty ja katsottu miten menee....

E2: Kalevan tietojen mukaan...
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mäntymaa jatkaa Kärppien päävalmentajana kauteen 2026 asti. Manner tulee apuvalkuksi loppukaudeksi.


E: Taasko vedettiin hätiköity ratkaisu tähän väliin..... Ennenkuin koko kevätkausi vedetty ja katsottu miten menee....

E2: Kalevan tietojen mukaan...
Jäädäänpä jännittämään, jotta onko noin, vai onko kyseessä kuitenkin optiot tämän kauden jälkeen.

Edit. Mannerin paluu kakkoseksi on kyllä makeaa.
 

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Ilmeisesti officella on tykätty siitä mitä Mäntymää on saanut aikaiseksi näin lyhyessä ajassa, ja parempien vaihtoehtojen ollessa kortilla haluttiin saada selkeyttä tulevaan mahdollisimman pian. Kyllähän tämä aika nopealta ratkaisulta tuntuu, mutta toisaalta selkeyttää tulevaisuuden rakentelua kun tiedetään kuka on puikoissa ja minkälaista kiekkoa Kärppien halutaan pelaavan.
 

Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
Odotellaan, odotellaan - tuo "Kalevan tietojen mukaan" pistää jotenkin korostetusti silmään.

Jos pitää paikkaansa, niin ehkä hiukan aikaisessa vaiheessa sitoudutaan, vaikka toisaalta lupaavasti taival on alkanut. Minulle kelpaisi, että olisi esim tehty -26 kevääseen sopimus, joka astuu voimaan mikäli tietyt urheilulliset tavoitteet, esim välieräpaikka, saavutetaan.

Odotellaan lisätietoja.
 

Tikiti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Professori Aho, Dortmund ja Arsenal
Nyt on kaikki varpaat ja sormet ristissä toivoen, että tuo ei pidä paikkaansa. Millä ihmeen näytöillä noin pitkää sopparia ollaan tekemässä? Olisivat nyt kerrankin etsineet ulkomailta pätevää valmentajaa, olisi voinut tuoda uusia tuulia. Tällä päätöksellä varmistettiin se, että välierät on meidän mestaruus jatkossakin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös