... tänään 15 päivää.
Omalla kohdallani eräs maaliskuinen perjantai, tarkemmin sanottuna 22. päivä tarkoitti käytännössä kesäloman alkua. Kannattamani joukkue hävisi silloin tulevalle finalistille 2-5. Vaikka kyseessä olikin vasta toinen tappio puolivälieräsarjassa, niin suurta uskoa ei pelien jatkumiseen ollut. Taas se tunne, että kausi on loppu ja seuraavaan kotipeliin on lohduttoman pitkä matka.
Siitä hetkestä alkoi pitkä kesäloma, kestoltaan noin 180 päivää. Puoli vuotta ! Kyllähän sen silloin tiesi, että sitten kuuden kuukauden päästä jatketaan. Mutta ei sitä pysty siinä tilanteessa ajattelemaan niin pitkälle eteenpäin. Pientä lohtua toivat sentään viime kauden SM-liigan playoff-matsit. Samoin kuin muutama harjoituspeli nyt ennen kautta. Mutta eivät ne sitä vastaa sitä oikeaa. Sitä fiilistä mitä on olla seuraamassa oman joukkueen edesottamuksia kotikaukalossa.
Mihin se puoli vuotta sitten kiekkoilun kannalta meni ? Muiden joukkueiden pelien seuraamiseen TV:n välityksellä, keskusteluun kiekkopalstoilla, oman joukkueen muutoksien seurantaan. Loputtoman tuntuiseen kiekkosivuilla surffaamiseen. Nyt kauden lähestyessä alkaa fiilis nousta. Muutama jääharjoitus pitää käydä katsomassa, seurata oman joukkueen keskusteluketjua ja muita mielenkiintoisia ketjuja (joita on riittänyt, kiitos vaan). Ja huomata myös muiden "herääminen" kauteen lisääntyneenä kirjoitusaktiivisuutena. Ja lisääntyneitä provoina. Ei että olisin koukussa tähän hommaan. Ei kai se sitä merkitse, että pitää monta kertaa päivässä käydä vähintäin tarkistamassa keskustelussa, onko tullut uusia kirjoituksia. Tai onko täällä uusia uutisia. Ja odottaa, mitä vielä tulee tapahtumaan ennen kauden alkua (uudet pelaajat tms.).
Onhan Suomen syksy synkkä, sateinen ja kylmä. Mutta on siinä jotain miksi sitä odottaa. Ja tänä vuonna syynä on syyskuun 17. päivä. Silloin kaivetaan fanipaita kaapin kätköistä esiin ja suunnataan hallille.
Omalla kohdallani eräs maaliskuinen perjantai, tarkemmin sanottuna 22. päivä tarkoitti käytännössä kesäloman alkua. Kannattamani joukkue hävisi silloin tulevalle finalistille 2-5. Vaikka kyseessä olikin vasta toinen tappio puolivälieräsarjassa, niin suurta uskoa ei pelien jatkumiseen ollut. Taas se tunne, että kausi on loppu ja seuraavaan kotipeliin on lohduttoman pitkä matka.
Siitä hetkestä alkoi pitkä kesäloma, kestoltaan noin 180 päivää. Puoli vuotta ! Kyllähän sen silloin tiesi, että sitten kuuden kuukauden päästä jatketaan. Mutta ei sitä pysty siinä tilanteessa ajattelemaan niin pitkälle eteenpäin. Pientä lohtua toivat sentään viime kauden SM-liigan playoff-matsit. Samoin kuin muutama harjoituspeli nyt ennen kautta. Mutta eivät ne sitä vastaa sitä oikeaa. Sitä fiilistä mitä on olla seuraamassa oman joukkueen edesottamuksia kotikaukalossa.
Mihin se puoli vuotta sitten kiekkoilun kannalta meni ? Muiden joukkueiden pelien seuraamiseen TV:n välityksellä, keskusteluun kiekkopalstoilla, oman joukkueen muutoksien seurantaan. Loputtoman tuntuiseen kiekkosivuilla surffaamiseen. Nyt kauden lähestyessä alkaa fiilis nousta. Muutama jääharjoitus pitää käydä katsomassa, seurata oman joukkueen keskusteluketjua ja muita mielenkiintoisia ketjuja (joita on riittänyt, kiitos vaan). Ja huomata myös muiden "herääminen" kauteen lisääntyneenä kirjoitusaktiivisuutena. Ja lisääntyneitä provoina. Ei että olisin koukussa tähän hommaan. Ei kai se sitä merkitse, että pitää monta kertaa päivässä käydä vähintäin tarkistamassa keskustelussa, onko tullut uusia kirjoituksia. Tai onko täällä uusia uutisia. Ja odottaa, mitä vielä tulee tapahtumaan ennen kauden alkua (uudet pelaajat tms.).
Onhan Suomen syksy synkkä, sateinen ja kylmä. Mutta on siinä jotain miksi sitä odottaa. Ja tänä vuonna syynä on syyskuun 17. päivä. Silloin kaivetaan fanipaita kaapin kätköistä esiin ja suunnataan hallille.