Niinpä. Tuntuu että usein näitä tapahtuu juuri sellaisille, "hyvän perheen" jälkeläisille. Tulee mieleen että onko vaatimukset ja odotukset joskus liian kovia, joita ei jakseta sitten kantaa.
Kun itse jokunen vuosi sitten kävin läpi työuupumuksen kautta sairasloman, lääkärin sanat "Sinun täytyy olla armollinen itsellesi", ovat yksi kauniimpia asioita joita minulle on sanottu. Sitä olisi jokaisen hyvä noudattaa.
Luonnollisesti jokainen tragedia on yksilöllinen, eikä varmaa vastausta voi mihinkään antaa. Mutta tuohon olen itsekin kiinnittänyt huomiota, että ehkä jopa turhankin usein näitä sattuu "hyvissä piireissä".
Sen, mitä tiedän noiden kahden entisen kaverin tilanteesta aiemmin/nuoruudessa/lapsuudessa, niin en millään usko kyseessä olevan sellainen, että vaatimukset ja odotukset olisivat olleet liian kovia.
Yksi asia, mitä olen alkanut pohtia, on vastoinkäymisten kestäminen. Voiko tuo, että hyvissä piireissä näitä tapahtuu enemmän johtua siitä yksinkertaisesta syystä, että vastoinkäymisiin ei ole totuttu? Että hajoaako mopo niin sanotusti käsissä heti, kun tuleekin vastoinkäymistä? Puuttuuko "parempien perheiden" lapsilta sellainen tietynlainen resilienssi kun mistään ei ole tarvinnut koskaan kantaa huolta eikä mistään ole ollut puutetta? En tarkoita, että näin on, mutta tuota olen joskus pohtinut.
Edit. Lisätäänpä vielä tuohon loppuun, että nuo lääkärisi sanat ovat kauneutta parhaimmillaan. Ja niitä tulisi ihan jokaisen meistä noudattaa.