Venäjän nykytilanne

  • 3 500 389
  • 18 565

kovalev

Jäsen
Tuon mukaan katulasten määrä Venäjällä vuonna 2011 oli 5,266 eli ei todellakaan "satojatuhansia" kuten mjr kirjoitti.


Ja se on aivan järkyttävä määrä öljyrikkaassa, velattomassa valtiossa.

Sellaista ei voi millään verukkeilla puolustella tai vähätellä.

Täytyy toivoa, että nykytilanne olisi edes parempaan päin.
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Voisitko perustella millä tavalla valtionjohto puolustelee tuollaista toimintaa? Venäjän lainsäädäntö ei määrittele homoseksuaalisuutta rikolliseksi tai sairaudeksi, vaan kieltää sen "markkinoimisen" alaikäisille. Venäjän lainsäädäntö ei hyväksy tai oikeuta väkivaltaa homoja kohtaan.

Ja markkinointi on siis esimerkiksi homojen olemassaolosta kertominen alaikäiselle? Ja julkisten hellyydenosoitusten kieltäminen? Laki jo itsessään sortaa homoseksuaaleja tehden julkisesta homoudesta käytännössä laitonta. On lisäksi turha väheksyä tällaisen suhtautumistavan kauaskantoisia vaikutuksia maan asenneilmapiiriin ym.

Homophobia Linked to Murder in Russia - NYTimes.com
Russia Anti-Gay Bill: Russia Passes Radical Family Values Bill While President Announces Divorce On TV
Three homophobic murders were reported within the month of May.
15% of the approximately 900 Russian LGBT people interviewed, said they had been physically attacked at least once in the previous 10 months prior to the survey. Another poll conducted last year found that nearly 50% of Russians believe homosexuals should be given medical or psychological treatment, and 5% said they should be “destroyed.” A recent Pew poll determined that only 16% of Russians think homosexuality should be accepted by society. And the acceptance of homosexuality in Russia has decreased, not increased, since 2007.

Vähemmistöjen hyväksyntä, oikeusturva ja yleiset asenteet Venäjällä ovat lapsen kengissä ja jopa huononemaan päin.

Venäjän arvomaailma on konservatiisivempi kuin pohjoismaissa.

Se lienee ilmiselvää. Konservatiivisuuteen monesti liittyvät inhoreaktiot ja vihamielisyyskin näyttäytyvät karulla tavalla tällä hetkellä valtiojohdon ollessa ikään kuin samalla asialla.
 

lihaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Koska koko maailman pyhin asia on talouden velkaantuminen, niin Venäjällä ei ole hädänpäivää.

Käytännössä velaton suurvalta saa lainaa ja investoiteja tyrkytetään niin paljon, kuin Venäjä viitsii ottaa.

Rahoitusmarkkinoiden rinnalla ihmisoikeudet ja yhdistymisvapaus eivät ole yhtään mitään. (vertaa kommunistityrannia Kiina!). Varsinkin kuin Kiinan rinnalla Venäjä on vapauden mallimaa.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Hienoa, että Jatkoaika ottaa kantaa asiaan. Toivottavasti mahdollisimman moni urheilija, homo tai hetero, näkee ihmisoikeudet ja väkivallattomuuden tärkeämpänä asiana kuin Venäjän nykyhallinnon julkisuustempun, eli Sotshin olympialaiset.

Venäjähän ei toki länsimaa ole, eikä siten länsimaisesta sivistysvaltiosta tarvitse edes puhua samassa lauseessa, mutta sitä jotenkin toivoisi, että yksi Euroopan historian hienoista sivitysmaista palaisi lähes vuosisadan hulluuden jälkeen takaisin järkiinsä. Tämä Putinin mafian masinoima, yhtä ihmisryhmää syrjivä ja heitä kriminalisoiva laki on jäänne ajalta, jota ei eletä enää muualla kuin muslimimaissa ja no... venäjällä.
 

kovalev

Jäsen
...mutta sitä jotenkin toivoisi, että yksi Euroopan historian hienoista sivitysmaista palaisi lähes vuosisadan hulluuden jälkeen takaisin järkiinsä.

Meinaatko, että Tsaarin aikana Venäjä olisi ollut jotenkin vapaamielisempi?

Jotenkin itselleni tullut sellainen käsitys, että niissä Euroopan maissa, joissa valta-uskontona on ortodoksisuus, meininki on kaikista homovastaisinta - hallinnosta riippumatta. Kysymys on ennen kaikkea väestön konservatiivisuudesta.

Neuvostoliiton aikana sikäläinen kirkko oli täydellisessä pannassa, ja niin oli tietysti monissa kansandemokratioissakin.
Silti kirkon asema vaikuttaisi aika horjumattomalta tänä päivänä.
Ja virallisessa Neuvostoliitossahan ei homoja ollut olemassakaan.

Mikähän olisi tilanne Suomessa, jos 70 vuotta olisi uskon tunnustaminen ollut käytännössä kiellettyä?

Mutta ei meillä "lännessäkään" ole aihetta suvaitsevaisuudellamme hurskasteluun.
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Kun Aleksei Navalnyi on taas otsikoissa, niin mietin onkohan Venäjällä yhtään vakavasti otettavaa ei-putinilaista poliitikkoa, joka ei olisi rikollinen? Tuntuu, että kaikki vähänkään suosiota saavat poliitikot ovat kaikki talousrikollisia.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Meinaatko, että Tsaarin aikana Venäjä olisi ollut jotenkin vapaamielisempi?

Jos pitäisi valita Venäjä-Neuvostoliiton historian tuhoisin henkilö niin saattaisin hyvinkin päätyä Nikolai II:n kannalle - umpityhmä mies, joka ei olisi pystynyt hoitamaan postikonttoria Arkangelissa saatikka olemaan nopeasti modernisoituvan suurvallan itsevaltias. Veikkaisin että vain tuon luokan kyvyttömyys (yhdistyneenä silloisen semi-feodalistisen yhteiskunnan sadistisuuteen) pystyi saamaan valtaan niinkin marginaalisen ja verenhimoisen ryhmän kuin bolsevikit.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Jos pitäisi valita Venäjä-Neuvostoliiton historian tuhoisin henkilö niin saattaisin hyvinkin päätyä Nikolai II:n kannalle - umpityhmä mies, joka ei olisi pystynyt hoitamaan postikonttoria Arkangelissa saatikka olemaan nopeasti modernisoituvan suurvallan itsevaltias. Veikkaisin että vain tuon luokan kyvyttömyys (yhdistyneenä silloisen semi-feodalistisen yhteiskunnan sadistisuuteen) pystyi saamaan valtaan niinkin marginaalisen ja verenhimoisen ryhmän kuin bolsevikit.
"Hyviä" vastaehdokkaita Nikolailla on useita, mutta mjr:n perustelutkin ovat hyvät. Yhtä kaikki, venäläisillä on ollut kohtuuttoman huono viuhka johtajiensa suhteen läpi historian. Kokoelmaan mahtuu eriasteisesti sairaita, psykopaatteja, sukulaisten kesken siitetyttyjä ja muuten vaan toistaitoisia.

Vaan mitä olisikaan esimerkiksi Iivana Julma saanut aikaan myöhempinä vuosisatoina, kun tekninen kehitys ja edistyneempi infrastruktuuri olisi antanut tehokkaammat eväät toimeliaisiin tuhotöihin ja väkivallantekoihin. Ei ihme että Josif Stalin symppasi kovasti Iivanaa. Vallan vaikuttavasti Stalin jatkoikin esikuvansa töitä omana aikanaan. Stalinin aikaansaannokset ihmisvihan alalla ovatkin kiistatta korkeinta maailmaluokkaa, joskin Stalinin aikana tapahtui myös teollista kehitystä. Monet Stalinin hankkeista, mm. Belomorkanal, kylläkin lunastettiin järjettömällä määrällä ihmishenkiä. Jos ei ollut ihmisen elämällä aiemminkaan ollut Venäjällä kovin suurta arvoa, ei sitä Stalinin aikana ollut varmaan senkään vähän vertaa.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
... Veikkaisin että vain tuon luokan kyvyttömyys (yhdistyneenä silloisen semi-feodalistisen yhteiskunnan sadistisuuteen) pystyi saamaan valtaan niinkin marginaalisen ja verenhimoisen ryhmän kuin bolsevikit.

Olet hyvinkin oikeassa tässä mielipiteessäsi.

Poliittisen historian nykytutkimus on osoittanut, että hyvin harva tavallinen venäläinen ymmärsi bolshevikkien ja kommunismin konseptia.

Lenin ja muut johtajat pitivät vuosina 1917-1918 puheita, joiden jälkeen kansa hurrasi ja ehdotti puheenpitäjää tsaariksi tsaarin paikalle.
 

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Lenin ja muut johtajat pitivät vuosina 1917-1918 puheita, joiden jälkeen kansa hurrasi ja ehdotti puheenpitäjää tsaariksi tsaarin paikalle.

Niinpä, ja sitten bolseviikit Leninin johdolla tekivät varsin omalaatuisen ja kerrassaan perverssin tulkinnan marxilaisesta yhteiskuntajärjestyksestä ja kansanvallasta.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Niinpä, ja sitten bolseviikit Leninin johdolla tekivät varsin omalaatuisen ja kerrassaan perverssin tulkinnan marxilaisesta yhteiskuntajärjestyksestä ja kansanvallasta.

Näinhän se on :)

Harvassa historiallisessa vallanvaihdossa harvojen suuromaisuudet ovat yhtä nopeasti siirtyneet yhtä harvojen käsiin...

...itse näen kyllä Neuvostoliiton "konkurssipesän" omaisuudenjaossa 1990-luvun alussa samoja piirteitä.
 

Bruno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK, NP#4, Україна
Hyvin menee, mutta menkööt. Uusi kampanja kannustaa venäläisiä ilmiantamaan homoseksuaalit naapurinsa. Alkaa olla melkoista touhua tuolla rajan takana.

IL
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Venäjä on uusi Natsi-Saksa. Tätä mieltä olin jo jokunen vuosi sitten, eikä mieli ole muuttunut - päinvastoin, vankistunut.
 

Puscutractori

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Harri Olli, rahaton ManC, NP#32, DEFC #62
Hyvin menee, mutta menkööt. Uusi kampanja kannustaa venäläisiä ilmiantamaan homoseksuaalit naapurinsa. Alkaa olla melkoista touhua tuolla rajan takana.

IL

Vaikka Venäjällä on pitkät perinteet ilmiantamisessa, tämä on jo ihan absurdia. Mitähän seuraavaksi tapahtuu? Jokin ennaltaehkäisevä isku potentiaalisten homopropagandan levittäjien koteihin?
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Hyvin menee, mutta menkööt. Uusi kampanja kannustaa venäläisiä ilmiantamaan homoseksuaalit naapurinsa. Alkaa olla melkoista touhua tuolla rajan takana.

IL

Jotain tällaista hieman pelkäsin... Vaikka uskon, että tälle järjettömyydelle tulee jossain vaiheessa vastareaktio, voi hinta tästä hulluudesta olla melko kallis Venäjän sukupuolivähemmistöille.

Osa JA:n nimimerkeistä tosin varmaan viihtyisi nyky-Venäjällä... Ja milloinhan Hirvisaari sinne muuttaa?
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tai paremminkin kuin vanha Neuvostoliitto. Tai ihan sama, keskusjohtoinen valtiodiktatuuri yhtä lailla pahassa.
Niin, ei sekään tietysti ole väärä vertailukohta.

"Aika entinen ei enää koskaan palaa" sanotaan, mutta jossain tapauksissa se valitettavasti pitää paikkansa.

Miksi vertasin Natsi-Saksaan on se, että nyky-Venäjä on mielestäni enemmän (ääri)oikeistolaishenkinen kuin kommunistinen.

Samaa paskaa silti sinänsä.
 

Bruno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK, NP#4, Україна
Tuo meininki alkaa pelottaa näin naapurimaan kansalaisena. Hulluudelle ei näköjään ole loppua Venäjällä. Demokraattinen ja kehittynyt valtio? Paskanmarjat sanon minä.
Ei tuollainen vainoaminen ole nykyaikaa nähnytkään. Valitettavasti pelkään myös sitä, ettei tämä ole viimeinen kuningasidea, joka siellä päästetään ilmoille.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Miksi vertasin Natsi-Saksaan on se, että nyky-Venäjä on mielestäni enemmän (ääri)oikeistolaishenkinen kuin kommunistinen.

Samaa paskaa silti sinänsä.
Jaan näkemyksen. Ero "asiakkaan" näkövinkkelistä on vähäinen, kuin että meneekö teloitettavaksi sinisissä vaiko mustissa verkkareissa, lopputulos on sama.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Hyvin menee, mutta menkööt. Uusi kampanja kannustaa venäläisiä ilmiantamaan homoseksuaalit naapurinsa. Alkaa olla melkoista touhua tuolla rajan takana.

IL

Vaikka kampanjan taustatekijät eivät ole tunnettuja, kuten lainauksesta voi lukea:

"Homoseksuaalien oikeuksia puolustava The Advocate -lehti uutisoi tapauksesta, jossa joku on liimannut talojen seiniin ilmoituksia joissa kehotetaan ihmisiä olemaan yhteydessä poliisiin "homopropagandaa" tavatessaan. Pyynnöt eivät ole peräisin viranomaisilta, eikä kampanjan taustavoimista tai vaikuttimista ole tietoa." (lähde: IL:n uutinen).

Voidaan varmasti päätellä ettei viranomaisilla ole haluja ryhtyä rajoittamaan tällaisia "yksityisiä" kampanjoita vaan nämä ennemminkin tukevat heidän agendaa nyt ja vastakin, joten tulevaisuudessa tilanne voi muuttua vieläkin heikommaksi ja seksuaalisten vähemmistöjen asema voi muuttua kaikella tapaa hengenvaaralliseksi mikäli viranomaiset jatkavat nykylinjalla ja sulkevat silmänsä väkivallanteoilta.

Kuten olen kirjoittanut aiemmin Jatkoaikaan, homoista on muodostettu nyt yksi uusi uhkatekijäryhmä maahan eikä tarvinne olla suuren suuri ennustaja voidakseen sanoa, että heidän - ja muiden vastaavien ryhmittymien - asema tulee heikkenemään entisestään tulevina vuosina mikäli ulkopuolinen paine ei saa valtaapitäviä muuttamaan asennoitumistaan, mitä pidän hyvin epätodennäköisenä. Milloin homopropagandaa ryhdytään nimittämään "terrorismiksi", tämä lienee vain ajankysymys.

vlad.
 

vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Surulliinen, hyvin surullinen maa. Toivottavasti vaan pysyvät omien rajojensa sisällä, etteivät lähde tuomaan oikeuksia huostaanotetuille venäläisille mielikuvituslapsille hyvinvoiviin demokraattisiin naapurivaltioihinsa.
 

Baroni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, sympatiaa Lukolle
Itse mietin Venäjää välillä siltä kantilta, että mitä ihmisille tulee mieleen valtiosta nimeltä Venäjä? Upea kulttuuri (varsinkin kirjallisuus )? Mukavat venäläiset ihmiset jotka ovat loistavaa seuraa? Hienot kaupungit ja runsaat luonnonvarat?
Ei. Surullinen maa jossa moni hyvä asia jää politiikan ja narsististen johtajiensa varjoon. Venäjä elää jatkuvaa murrosvaihetta eikä siellä ole koskaan kunnioitettu ihmisoikeuksia.
Venäjän nykytilanne on huolestuttava demokratian ja vapauden kannalta. En usko Venäjän parempaan tulevaisuuteen ennenkuin nykyiset maan johtajat vaihtuvat aitoihin demokratiaa ajaviin johtajiin.
Tunnen Venäjän ja venäläisyyden. Mielipiteeni perustuu kokemuksiini ja välillä hieman ihmettelen ihmisiä jotka eivät halua nähdä totuutta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös