Venäjä-Ruotsi

  • 4 813
  • 27
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Avataanpa ketju myös illan toiselle kamppailulle, jossa taistellaan pronssimitaleista.

Ottelussa kohtaavat oman lohkonsa voittaneet joukkueet, joiden molempien peli on ollut turnauksessa erittäin vakuuttavaa katseltavaa. Suosikkia on vaikea määritellä etukäteen. Ruotsilla on parempi maalivahti ja varmempi puolustus, Venäjällä paremmat hyökkääjät. Ruotsi kykenee kontrolloidumpaan joukkuepeliin, mutta venäläiset ovat parempia voittamaan kaksinkamppailuja ja mies vastaan mies -tilanteita varsinkin hyökkäyspäässä.

Maksim Sokolovin vire ratkaisee paljon. Eilisen kaltaisella pelillä pronssit menevät Ruosiin, mutta Tshekki-ottelun kaltaisella pelillä Venäjä lienee vahvoilla mitalistiksi.
 
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, HIFK, Joe Finley
Maalivahtipeli tässä taas ratkaisee aika paljon, Sokolov voisi nyt olla jo alusta asti hereillä, ettei taas anneta vastustajalle paria maalia eteen. Ruotsilla maalivahtipeli on toiminut hyvin, Lundqvist on ollut tasaisen varma ja uskon hänen jatkavan samaa linjaa myös tänään.

Pistetään viivoina.

- Afinogenov pelaa elämänsä pelin ja latoo neljä maalia.
- Lundqvist ei pelaa elämänsä peliä, vaan luistelee vaihtoon Afinogenovin maalien jälkeen.
- Denisov on jälleen epäonnen soturi jossain asiassa.
- Sokolov torjuu "nitrotyylillä", mutta onnistuu pelissä jättäen Ruotsin nollille.
- Peli pysyy kiihkeänä loppuun asti ja pieniä nokkapokkia nähdään vähänväliä.

Pelihän päättyy siis 4 - 0 Venäjälle pronssia.

Edit. hmm...Lundqvist jatkaa tasaisen varmasti, mutta kuitenkin lähtee vaihtoon neljän maalin jälkeen, mielenkiintoista...Joskus sitä yllättää itsensäkin.
 
Hejony

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi
Toivoisin Venäjän nuorten vuoksi heille pronssisia lätkiä, mutta TOJ:n vastenmielinen habitus saa minut miettimään kantani uudestaan. Mutta miksi antaisin yhden surkuhupaisan varttiryssän pilata Malkinin, Ovetshkinin ja Datsjukin suorituksista nauttimistani? Ja ennenkaikkea ruotsalaisten nöyryyttämistä. Venäjälle siis.
 
Master Chief

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United, Denny Crane
Viestin lähetti Saku #11

Yhdyn ylläolevaan kirjoittajaan. En fyysisesti tietenkään (no ehkä leffan ja illallisen jälkeen).

;)

Ei vaiskaan, Venäjä voittakoon tän matsin, taitavia kavereita siellä on ja mitskun ansaitsisivat. Jospa tällä kertaa eivät nuku ottelun alkua...
 
janóz

Jäsen
Kyllä se vaan niin on, että pronssipeli ei jaksa minua kiinnostaa pelattiin sitä sitten missä lajissa tahansa ja keiden kesken tahansa.. Masentuneiden joukkueiden vääntöjä, jossa todellakin pätee tuttu urheiluklisee "se joka haluaa enemmän voittoa niin sen myös saa". Noh, onhan noita hyviäkin pronssitaistoja joskus ollut, mutta tästä en paljon odota.. Toivon Venäjän voittoa, oletan Ruotsin voittavan, mutta silti taitaa jäädä katsomatta..
 
Tuen Vety

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lätkä Lentää Oy
Viestin lähetti The Original Jags

Maksim Sokolovin vire ratkaisee paljon.
Itse näkisin, että jumala ja erotuomari ovat tässäkin pelissä ratkaisevissa rooleissa.
 
JOS Venäjä tänään häviää niin syitä on tasan kaksi:

-Motivaatio ei riittänyt pelaamaan säälimitalista kun turnauksen suvereenisti parhaan joukkueen paikka olisi ehdottomasti pelata illan finaalissa.

-IIHF:n salaliitto Venäjää vastaan, joka heijastuu kentällä tuomarin kautta joka omalla panoksella ratkaisee ottelun jo ensimmäisessä erässä Ruotsille.

Terveisin The Original Ja....mängimies
 
Boldin

Jäsen
Viestin lähetti Mielikuvitushahmo
Maalivahtipeli tässä taas ratkaisee aika paljon, Sokolov voisi nyt olla jo alusta asti hereillä, ettei taas anneta vastustajalle paria maalia eteen. Ruotsilla maalivahtipeli on toiminut hyvin, Lundqvist on ollut tasaisen varma ja uskon hänen jatkavan samaa linjaa myös tänään.

Pistetään viivoina.

- Afinogenov pelaa elämänsä pelin ja latoo neljä maalia.
- Lundqvist ei pelaa elämänsä peliä, vaan luistelee vaihtoon Afinogenovin maalien jälkeen.
- Denisov on jälleen epäonnen soturi jossain asiassa.
- Sokolov torjuu "nitrotyylillä", mutta onnistuu pelissä jättäen Ruotsin nollille.
- Peli pysyy kiihkeänä loppuun asti ja pieniä nokkapokkia nähdään vähänväliä.

Pelihän päättyy siis 4 - 0 Venäjälle pronssia.

Edit. hmm...Lundqvist jatkaa tasaisen varmasti, mutta kuitenkin lähtee vaihtoon neljän maalin jälkeen, mielenkiintoista...Joskus sitä yllättää itsensäkin.

Hetkinen..Nyt alkaa haisemaan sopupeliltä.

Vai mistä olet tämänlukenut?
 
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, HIFK, Joe Finley
Viestin lähetti Boldin
Hetkinen..Nyt alkaa haisemaan sopupeliltä.

Vai mistä olet tämänlukenut?

Olen oikeasti tulevaisuuden kuuihminen...

Joo-o, hieno alku, mutta Ruotsi perhana kaventi, kunhan nyt vaan ei ote lipsuisi Venäjällä.
 
Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Jos Venäjä saa pronssia, se on loistava saavutus tälle kiekkoilun entiselle suurmaalle. Viimeisistä 11:sta mm-kisasta Venäjä on saanut 2 mitalia. Onnittelut jo etukäteen 3:sta mitalista 12 vuoden aikana, jos sellainen tulee.

Toivon todella, että Venäjällä kuvitellaan kaikenlaisten salaliittojen ja erotuomareiden kehnouden vieneen maalta finaalipaikan.

Sehän tarkoittaa vain sitä, että mistään todellisista Venäjän joukkueen menestystä rasittavista epäkohdista ei vieläkään oteta opikseen. Ensi kaudellakin joukkueella on todennäköisesti yksittäisiä maalimanluokan virtuooseja hyökkäyksessä, joukkuepeli kokonaisuutena on kehnoa, puolustajat ovat keskinkertaisia omassa päässä ja maalivahti-peli surkeaa tälle tasolle.

Tämä Venäjän kiekon nykytodellisuus ei estä maan kiekkoilun kiihko-faneja pitämästä joukkueettaan aina maailman parhaana, vaikka ennenkuin Kovaltchukit pistetään järjestykseen ja pelaamaan koko ajan joukkueelle, kultamitaleista on Venäjän turha haaveilla.
 
Hejony

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi
Viestin lähetti Mängimies
JOS Venäjä tänään häviää niin syitä on tasan kaksi:

-Motivaatio ei riittänyt pelaamaan säälimitalista kun turnauksen suvereenisti parhaan joukkueen paikka olisi ehdottomasti pelata illan finaalissa.

-IIHF:n salaliitto Venäjää vastaan, joka heijastuu kentällä tuomarin kautta joka omalla panoksella ratkaisee ottelun jo ensimmäisessä erässä Ruotsille.

Terveisin The Original Ja....mängimies
Vastaavasti jos Venäjä pitää hankkimansa johtoasemansa, on tämä MM-turnaus se todellinen mittari joka näyttää, missä mennään ja kuka on jääkiekkomaailman kuningas. Sehän on tietysti Venäjä, joka on tässä turnauksessa täysin ylivoimainen, mutta moniverkostoisen salaliiton avulla se pelattiin ulos finaalista.
 
Hejony

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi
En myönnä Malkinia ikinä Ovea paremmaksi, ellei se rupea tekemään tuollaisia maaleja. Mahtava suoritus suosikkivenäläiseltäni!
 
Humpauttaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Aleksanteri on muuten noussut viime peleissä Venäjän parhaaksi! Liike on mahtavaa ja taitoa on "ihan kivasti". Uskomaton maali uskomattomalta pelaajalta!

Ja Yashin tinttaa! JES! HYvä Venäjä!
 
Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Kyllä Venäjän taiturit ovat elementissään...
Ovechkin tarjoili todelliset pullakahvit Norströmille ja eikun mummon pippurit alas hyllyltä!
Veikkaan, että jatkoa seuraa. 9-4 Venäjälle.
 
lihaani

Jäsen
Ja tasakentällisin klap-klap pakkopeliä kuin ennen vanhaan. Punakone on palannut! Ei käy kateeksi ruotsalaisia.
 
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, HIFK, Joe Finley
Huh...Venäjällä on aika kova meno päällä, taitaa pronssimitalit matkata sinne, tosin väkisin muistuu mieleen muutama Ruotsi- peli, jossa peli on myöskin ollut tavallaan selvä.

Ovechkinin maali oli kyllä huikea taidonnäyte ja Ruotsin kassarille inhottava alku, toivottavasti kolmas eräkin on vielä pirteää peliä.
 
TBK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sydän on KIRVEEN muotoinen!
Ei olisi uskonut, että nykypäivänä löytyy pelaajia, jotka pystyvät yksin näin peliä dominoimaa. Harvat pystyvät tai ylipäätään uskaltavat noin ennakkoluulottomasti haastamaan puolustajia. Ovetchkin on tällä hetkellä maailman ehdottmasti luupavin pelaaja ja jo muutaman vuoden kuluttua häntä tituleerataan maailman parhaimpana pelaajana.

Ruotsi on sillassa, eikä sieltä enään nouse. Pronssit menee Venäjällä ja kyllähän he vähintäänkin ne ansaitsevat.
 
Hejony

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi
Hienoa, todella hienoa katsella Venäjän poiikien pyöritystä! Juuri nämä nuoret ovat kunnostautuneet, Ove, Malkin, Semin, Afi jne. Riemua tietysti "vähän" lisää se, että pöllytettävä joukkue on juuri Ruotsi.

Viestin lähetti TBK
Ovetchkin on tällä hetkellä maailman ehdottmasti luupavin pelaaja ja jo muutaman vuoden kuluttua häntä tituleerataan maailman parhaimpana pelaajana.
Ovetchkin on aivan huikea pelaaja, ja uskon että hän kuuluu tulevaisuudessa maailman suurimpiin tähtiin. Luulen kuitenkin, että tulevaisuus on Sideny Crosbya varten. Molemmat huikeita, ylimaallisia pelaajia, mutta veikkaan että Sidneystä tulee parempi. (Vrt: Mario=Sidney > Jagr=Ove)
 
massimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Devils, FC United of Manchester
Täytyy toivoa ettei Venäjä tee Suomia... Niin loistavaa peliä Venäjä on esittänyt kisoissa että he ansaitsevat mitalin, sääli ettei loppuottelussa nähdä Venäjää. Hienoja yksilöitä, joista kuullaan vielä paljon!
 
Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Onneksi olkoon Venäjälle ja kannattajilleen pronssimitaleista. Venäjä osoitti pronssipelissä olevansa selkeästi Ruotsia parempi. Venäjän peli oli ajoittain jopa maagista, kuten selostajakin totesi. Parasta peliä Venäjän joukkueelta miesmuistiin, tuli itseasiassa CCCP-ajat mieleen.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Viestin lähetti Gags
Onneksi olkoon Venäjälle ja kannattajilleen pronssimitaleista. Venäjä osoitti pronssipelissä olevansa selkeästi Ruotsia parempi. Venäjän peli oli ajoittain jopa maagista, kuten selostajakin totesi. Parasta peliä Venäjän joukkueelta miesmuistiin, tuli itseasiassa CCCP-ajat mieleen.

Vuodesta toiseen on ollut turhauttavaa seurata miten mahtava taito menee hukkaan itsekkäässä ja epäjärjestäytyneessä pelissä. Varmasti jokaiselle jääkiekon ystävälle olisi mahtava elämys nähdä taitonsa mukaista joukkuepeliä pelaava Venäjä. Toivottavasti tämä vuosi merkitsee käännekohtaa ja sellainen Venäjä tästä eteenpäin nähtäisiin. Hieno oli kyllä nähdä näitä väläyksiä tässä turnauksessa: tuli tosiaan vanhat ajat mieleen...
 
Master Chief

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United, Denny Crane
Viestin lähetti erture
Mutta missä on Jags?? Juhlimassa? Eipä ole täällä näkynyt..

Sillä on liian kova kiire itkeä tuomaritoiminnasta ja kanadalisista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös